22.
Kun Markus seuraavana aamuna palasi asuntoonsa, ryhtyi hän heti
riisuutumaan, pannakseen levolle. Päästyään vuoteeseen ja saatuaan
itselleen mukavan nukkuma-asennon, lausui hän itselleen:
— Tästä minä en liiku, vaikka koko maailma menisi nurin, ennenkuin
olen tarpeekseni levännyt ja ennenkuin tämä sekamelska on jälleen
selvinnyt säännöllisiin muotoihin!
Koko yön oli hän viettänyt ylioppilastalolla mitä ristiriitaisimmassa
mielentilassa.
Kun hän eilen tuon asuntonsa eteisessä sattuneen tragikoomillisen
kohtauksen jälkeen oli lähtenyt ulos, oli häntä vastaan
pääpostikonttorin kohdalla astellut Veli, kasvoillaan synkän vakava
ilme. Ollen omiin ajatuksiinsa vaipuneena ei Veli ollut väen
vilinässä huomannut häntä, vaan jatkanut matkaansa. Markus oli heti
arvannut Veljen olleen menossa häntä tapaamaan, mutta aamullisen
loukkauksen muistaen oli hän kylmentyneenä vetäytynyt kuoreensa sekä
toveriaan pysäyttämättä kulkenut omaan suuntaansa.
Tultuaan ylioppilastalolle oli hän istahtanut entiselle paikalleen
korttipöytään sekä kuulumisista piittaamatta ryhtynyt pelaamaan.
Jonkun ajan kuluttua oli, aivan kuten aamupäivälläkin, pöydän
ääreen ilmestynyt Velikin. Markus oli arvannut, että Veli oli häntä
asunnostaan löytämättä tullut tänne häntä tapaamaan, saadakseen
jollakin tavoin sovitetuksi aamullisen kohtauksen. Mutta huolimatta
olla häntä näkevinään, oli hän itsepintaisesti tähystellyt
kortteihinsa. Yhtä itsepintaisesti oli Velikin istunut pöydän
ääressä, ottamatta kuitenkaan osaa peliin ja vaihettaen silloin
tällöin jonkun sanan toisten kanssa.
Ilmassa risteileviin huhuihin nähden oli Markus edelleenkin
pysytellyt järkähtämätönnä, kunnes illan tullen eräs sellainen
oli vihdoinkin saanut hänet turtumuksestaan temmatuksi. Talolle
kerääntyneiden siivisten kesken oli näet kaamean vakavana alkanut
kierrellä huhu, että punakaartilaiset ovat ensi yön kuluessa
päättäneet hyökätä ylioppilastalolle sekä anastaa sen haltuunsa. Huhu
oli saanut yhä uskottavampia lisäpiirteitä ja nostattanut kaikki
talolle kokoontuneet ylioppilaat jalkeilleen. Oli päätetty ryhtyä
puolustamaan taloa, ulko-ovelle oli asetettu vartijoita, jotka
ainoastaan tunnussanalla laskivat väkeä sisälle ja joukko pisimpiä
miehiä oli lähtenyt jostakin vissistä paikasta kaupungilta hakemaan
kiväärejä, mitkä heidän oli päällystakkinsa alla kuljetettava talolle.
Tämä kaikki oli saattanut Markuksen omituisen ristiriidan valtaan.
Hänen mieleensä oli yhtäkkiä muistunut se Työmiehen artikkeli, jonka
hän oli kirjoittanut tutustumisensa johdosta Olgaan ja jossa hän oli
erikoisesti viittaillut ylioppilaihin työläisnaisten viettelijöinä.
Sen johdosta oli hänen eteensä asettunut vaativana kysymys, eikö hän
osaltaan ollut tuntuvassa määrin herättänyt sitä katkeruutta, joka
työmiehissä vallitsi ylioppilaita kohtaan ja joka ensi yönä uhkasi
purkautua väkivaltaisuuksiin. Tehdessään siten tiliä itsensä kanssa,
oli hän myöntänyt itsensä syylliseksi, sekä päättänyt sovittaa
rikoksensa taistelemalla ylioppilasten riveissä ja puolustamalla
viimeiseen saakka heidän omaa taloaan. Tähän valintaan olivat häntä
pakottaneet jo pelkät tunnesyytkin, sillä olivathan toisella puolen
olleet kysymyksessä omat toverit, kun taas toisella puolen oli vihan
kiihdyttämä lauma, josta häämötti ainoastaan sellaisia vähemmän
miellyttäviä muotoja kuin sen hänen asuntonsa eteisessä esiintyneen
punakravattisen työläiskeikarin.
Tehdessään valintansa oli Markus kaikesta huolimatta tuntenut
asemansa traagiseksi. Se oli pakottanut hänet vihdoinkin lähenemään
Veljeä, saadakseen vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia hetken
tilanteesta. Mutta Veli oli heittäytynytkin kylmäksi koko huhuun
ja vielä enemmän taisteluvalmistuksiin nähden. Hän oli ivannut
kiväärinhakijoita ja sanonut koko hommaa kagaali-lapsellisuudeksi.
Markus oli ollut vähällä uudelleen loukkaantua, mutta se kaamean
juhlallinen mieliala, mihin hän oli ehtinyt jo virittyä, oli saanut
hänet suhtautumaan toverinsa ivaan ikäänkuin joltakin korkeammalta
tasolta.
Kun sitten illan kuluessa eräs puolustuksen johtomiehistä oli
yläravintolassa kuuluvasti julistanut, että niiden siivisten, jotka
eivät voineet jäädä taloa puolustamaan, oli poistuttava, tarttui
Veljeenkin hetken romanttinen mieliala. Markus oli nähnyt hänen
muuttuneesta kasvonilmeestään, että hänen mielikuvituksensa oli,
kuten kaikkien muidenkin, alkanut askarrella yöllisessä taistelussa,
jolloin ulkona kaikuvat hyökkääjäin raivoisat huudot ja talon
akkunoista kajahtelevat kiväärinlaukaukset, valaisten aina hetkeksi
säkkipimeätä ympäristöä. Kaikki olivat varmaankin syvimmässä
mielessään tunteneet, että tämä sittenkin oli vain hieman lapsekasta
näyttelemistä, mutta asia oli nyt kerta kaikkiaan otettu niin
vakavasti ja juhlallisesti, että hetken tunnelma oli saanut jokaisen
lumoihinsa.
Kun Veli kehotusta noudattaen oli varustautunut poistumaan, oli hän
lähtiessään pyytänyt Markustakin mukaan sekä tehnyt sen sillä sävyllä
kuin olisi hän peljännyt toverinsa henkeä. Markus oli juhlallisesti
kieltäytynyt, tuntien samalla sydämestään haihtuvan kaiken närän
toveriaan kohtaan, varsinkin nähdessään sen paljon puhuvan
jäähyväiskatseen, jonka tämä poistuessaan oli häneen heittänyt.
Huhu ylioppilastalon valtaamisesta, joka niin päteväpiirteisenä
ja tärkeänä oli ilmestynyt talolle ja saanut kaikki lumoihinsa,
oli osoittautunut yhtä päättömäksi kuin tuhannet edeltäjänsäkin.
Pidettyään talolle jääneiden siivisten mieliä koko yön kaamean
romanttisessa vireessä, oli se aamun valjetessa häipynyt omaan
tyhjyyteensä. Yö oli kulunut aivan rauhallisesti ja aamulla oli
Markus lähtenyt asuntoonsa ”odottamaan järjestyneitä oloja”, kuten
hän lähtiessään oli tovereilleen sanonut.
Saatuaan päälleen ja koko ruumiilleen mukavan asennon tyynyjen
välissä, tunsi hän ikäänkuin hiljalleen vaipuvansa alaspäin. Aivojen
toiminta herpaantui, samalla kuin kuluneiden päivien kirjavat
tapahtumat himmenivät ja häipyivät kokonaan näkyvistä. Sikeästi,
unia näkemättä nukkui hän iltapimeään saakka. Havahtuessaan ja
huomatessaan, että ympärillä oli pimeätä ja hiljaista, vaihtoi hän
asentoaan ja vaipui uudestaan uneen.
Kun hän seuraavan kerran heräsi, paistoi huoneeseen leppeä
syysaurinko. Hän tunsi nyt itsensä selkeäksi ja valppaaksi kuin
lapsi, joka tarpeeksi nukuttuaan kavahtaa heti istualleen ja
tarttuu lähimpään leikkikaluun. Hän haukotteli perusteellisesti
ja solahuttaen paidanhihat kyynärpäiden taakse siveli mielihyvin
lämpimiä ja nuoruuden voimakkaita käsivarsiaan. Jääden mukavaan
loikoma-asentoon nautti hän henkisestä ja ruumiillisesta
hyvinvoinnistaan. Samalla koetti hän arvailla, mille kannalle asiat
ulkona kaupungilla olivat kehittyneet.
Ulkoa päin ei huoneeseen tunkeutunut minkäänlaisia ääniä. Ainoastaan
kyökin puolelta päin kuului jotain vähäistä askartelun kolinaa.
Markuksesta tuntui samanlaiselta kuin kotona maalla kesäisenä
sunnuntaina, jolloin hän muiden kirkkoon mentyä heräsi kirkkaaseen
auringonpaisteeseen ja syvässä hiljaisuudessa kuuli toisista
huoneista kotinaisen askartelun ainoastaan hiljaisena kapsehtimisena.
Hänen oli erinomaisen hyvä olla, niin hyvä, että häntä rupesi
aiheettomasti naurattamaan. Samalla täytti hänet omituinen
turvallisuuden tunto ja luottamus siihen, että kaikki päättyy mitä
parhaiten sekä hänelle itselleen että kaikille niille, jotka nyt
tuolla ulkona häärivät ja huutavat ja turhanpäiten kiihkoilevat...
Käytävästä kuului askelia, hänen ovelleen koputettiin ja sisälle
astui palvelustyttö, kantaen kahvitarjotinta, jonka hän mitään
puhumatta ja äkäisen näköisenä asetti tuolille vuoteen viereen sekä
poistui samalla. Tämä oli ensi kerta, jolloin Markukselle talon
puolesta tarjottiin kahvia, mutta se ei ihmetyttänyt häntä ollenkaan.
Pitäen sitä maailman luonnollisimpana asiana ryhtyi hän mielihyvin
tyhjentämään kahvikannua ja leipälautasta.
Jatkaen velttoa loikoilemistaan koetti hän keksiä soveliasta
ratkaisua avioliittokysymykselle, joka viime kerralla oli aiheuttanut
ankaran erimielisyyden hänen ja Olgan välillä. Mutta hänen oli
aivan liian kevyt ollakseen, jotta hän olisi voinut keskittyneemmin
jotakin kysymystä selvitellä. Ajatukset karkasivat yhtä mittaa omille
teilleen ja seurattuaan jonkun aikaa mielikuvituksensa leikkiä
rupesi häntä uudelleen raukaisemaan. Käsivarsi pään alla nukahti hän
huomaamattaan kuin lapsi, joka hetken vuoteessa leikittyään sekä
tyhjennettyään lasillisen maitoa vaipuu jälleen unettaren helmaan
ehtimättä edes mukavampaa asentoa itselleen ottaa.
Ensimmäinen havainto, minkä hän täydellisesti havahduttuaan teki, oli
se, että huone oli puoli pimeä ja että uuninkyljessä näkyi kirkkaana
ikkunankuvio. Ulkona paloivat siis jälleen sähkövalot!
Tällä kertaa kavahti Markus jalkeilleen hetkeäkään siekailematta sekä
alkoi kiiruulla varustautua ulos lähteäkseen. Kun hän tuli eteiseen,
näki hän talon neitien vilkkaasti keskustellen istuvan kahvipöydän
ympärillä kirkkaaksi valaistussa vierashuoneessa.
— Go’ dag, herr Kaarlela! huudahti vanhin sisar Markuksen nähdessään
ja riensi juoksujalkaa puristamaan hänen kättään. — Får gratulera,
för nu ha vi fått allt igen!
Markus tunsi olevansa kuin puusta pudonnut. Hän aavisti kyllä,
mistä oli kysymys, mutta kaikki lähemmät asianhaarat olivat
hänelle vielä tuiki tuntemattomat. Mutta hänen ei tarvinnut noloa
tietämättömyyttään paljastaa. Hänet pyydettiin sisälle kahvipöytään
ja toinen toiseltaan suunvuoron riistäen kertoivat sisarukset, kuinka
tänä aamuna luotsilaiva ”Eläköön” oli palannut odotetulta Pietarin
matkaltaan sekä tuonut hallitsijan manifestin, jolla Suomi sai
takaisin vanhat oikeutensa sekä lisäksi lupauksen eduskuntalaitoksen
uudistamisesta ja yleisestä äänioikeudesta.
Sisarukset olivat pelkkää riemua ja päivänpaistetta. Samoin olivat
kaikki ihmiset, joita Markus hetkistä myöhemmin kadulle tullessaan
tapasi. Ilmassa oli samanlainen tuntu kuin ensimmäisen lakkopäivän
aamuna, se vain eroa, että silloinen odotuksen jännitys oli nyt
poissa ja sen sijalla huojennuksen riemu sekä varmuuden tunto.
Senaatintori oli juhlavalaistu ja iloisesti soristen liikkuivat
ihmiset kaduilla, juhlien vapauden päivää. Aikeissa mennä Olgaa
tapaamaan päättikin Markus Aleksanterilla kävellessään poiketa
erääseen keskikaupungin kahvilaan, jossa hänen osakuntatoverinsa
tapasivat kohdata toisiaan. Sillä häntä halutti ennen Olgan luo
menoaan heittäytyä hetkeksi yleiseen riemun surinaan sekä imeä
itsensä täyteen päivän juhlatunnelmaa.