ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Roomalaisten piiritysjoukkojen esikuntateltta Jerusalemin lähistöllä.
Teltan vaateseinämiä peittävät legionain kenttämerkit (insignia) ja
aseet, joista osa sikin sokin siellä täällä. Kovaksi polkeutunut
maaperä on permantona. Teltan vasemmalla (katsojasta käsin)
peräseinällä riippuu suuri metallilevy joukkojen hälyytystä varten.
Oikealla perällä valtava puunkanto, jota käytetään matalana pöytänä ja
jonka koukerot juuret ovat näkyvissä. Vaateovet vasemmalla ja oikealla,
mutta ei peräseinässä, jonka keskus on ripusteista vapaa ja voidaan
tarvittaessa irroittaa telttapaaluista vasemmalta oikealle.
Vespasianus istuu kannon ääressä, tarkastellen siihen levitettyä
piirityskarttaa. Kartan nappulat ilmaisevat joukkojen asemia piiritetyn
kaupungin ympärillä. Päivystävä sentturiolähetti seisoo perällä.

Teltan ulkopuolelta kuuluu toimivien muurinmurtimien kaukaista,
tasaista jyskettä.

VESPASIANUS (Siirreltyään joitakuita nappuloita ja siten saatettuaan
piirityskehän entistäkin täydellisemmäksi, tyytyväisenä.)

Kas noin! Noin! Kuoleman vyönä me jo kuristamme Jerusalemia! Otan sen
käsiini ehjänä ja elävänä... (Hän naurahtelee)... kullat, hopeat,
temppelien aarteet, tytöt, pojat — vien kaikki Roomaan. Siis
varovasti. (Hän heristää sormeansa ikäänkuin ulkona sotiville.)...
Rikkomatta mitään!

(Perääntymistoitotus.)

Seisahdus? Kenen käskystä?! (Jälleen hymyillen.) Titus poikani sen on
käskenyt, uneksija, armahtaja. Olkoon. Olihan tuo oikeastaan minunkin
tahtoni.

(Melu taukoaa.)

(Lähetille.) Mikä hetki on?

LÄHETTI (SENTTURIO). (Katsahtaa ulos telttavaatetta syrjäyttämällä.)
Kohta puoliyö, herra. Kuu nousee. Jerusalemin tulet sammuvat.

VESPASIANUS (Haukotellen.) ”Jerusalemin tulet sammuvat”... Minäkin
menen levolle. (Hän venyttelee ähkien jäseniänsä.) Maata... maata...

(Kapinallista melua, ensin kaukaa, sitten yhä äänekkäämpää
ja lähenevää.)

VESPASIANUS (Hihittää itseksensä.)

CEREALIS (Syöksyy telttaan sentturioiden seuraamana oikealta,
hengästyneenä ja kiihoittuneena.) Poikasi on antanut peräytymiskäskyn!

VESPASIANUS. Vai on. Minä hyväksyn.

CEREALIS (Toisten sentturioiden seistessä tyrmistyneinä hänen
takanaan.) Olivatko nuo kuulun sotapäällikkömme Vespasianuksen sanoja?

VESPASIANUS. Olivat.

CEREALIS. Rooman aseiden häpeäksi olemme jo kaksi vuotta turhaan tätä
kaupunkia piirittäneet.

I SENTTURIO. Jos nyt annamme juutalaisten hengähtää...

II SENTTURIO. Oi jalo päällikkömme, älä salli muurinmurtimien pysähtyä!
Nouse, tee jo loppu ikuisesta vitkailusta!

III SENTTURIO. Kuule nuoriakin! Yöllä on vilpoinen peuroa! (Mennen
hälyytyslevyn luo ja vetäen miekan huotrasta.) Lyönkö rynnäkköön?
Lyönkö?

MUUT SENTTURIOT. Rynnäkköön! Rynnäkköön!

(He vaikenevat äkkiä, kun Vespasianuksen vastaus viipyy.)

VESPASIANUS (Pudistaa hitaasti päätänsä.)

CEREALIS. Enpä enää tunne sinua entiseksi, vanha sotaveikko.
Huhuillaan, ettet sinä, vaan joku toinen tässä johtaa sodan menoa...

VESPASIANUS. Puhu, puhu, sinun on sananvuoro.

CEREALIS. Kauniin ruhtinattaren tähden sanotaan Tituksen Jerusalemia
armahtavan. On muka Jerusalem tämän sulottaren kotikaupunki.

VESPASIANUS. Ystävämme ruhtinatar Berenike ei ole ainoastaan kaunis,
vaan on myös rikas — oo! Hän on pohjattoman rikas!

CEREALIS. Varoitan Berenikestä. Tosin luo hän kuninkaita kuin
leikillänsä, mutta kuin leikillänsä hän myös niitä myrkyttää. Vähän
Aasian hoveista ei yksikään ole hänen jälkiänsä vaille jäänyt. Siveetön
avionrikkoja, sukurutsaaja, velho, jonka mustiin silmiin ken kerrankin
vain katsahtaa, on avuton kuin hyttynen hämähäkin verkossa. Titus on
haaveilija. Olkoon. Mutta älä anna legioniemme sotkeutua tähän häpeään.

VESPASIANUS. Tituksen haaveiluista olkoon jokaisella valta ajatella
mitä tahtoo. Haaveilija on narri. Olkoon niin. Mutta jos haaveilijaa
raha ja legioonat tukevat, on hän maailman valtias. Haaveilijoita he
ovat kaikki olleet. (Hän nousee istuviltaan.) Mitä taas siihen tulee,
että annan rakkauteni Titukseen vaikuttaa sotasuunnitelmaani, niin on
moitteenne ainoastaan siinä tapauksessa oikeutettu, että todistatte
vitkastelusuunnitelmani heikoksi. (Osoittaen kartalta legioonain
sijoitusta.) Katsokaahan. Kuolemanvyönä kuristavat legioonaimme joukot
Jerusalemia; muonavarain kuljetus on sinne mahdoton, siellä jo rutto
riehuu, nälkätaudit raivoo, ihmiset sokaistuvat, vaimot tuskissaan jo
tappavat rintalapsiansa, omia sikiöitään syövät. Ei voi kestää kauan
ennenkuin kaupunki antautuu. Vitkastelulla on siis suuret etunsa.
Ajatelkaapa vain niitä aarteita, jotka menisivät käsistämme, jos
hävittäisimme Jerusalemin. Ei, ei. — Hyvää yötä. — Mutta — jos
nuoret toverini pitävät liian nolona mennä maata ilman virvoitusta, kas
tässä avain omaan viinikellariini. Maistelkaapa! Hauskaa yötä! (Menee
haukotellen vasemmalle.)

II SENTTURIO (joka on ilmasta tavoittanut käsiinsä Vespasianuksen
heittämän avaimen.) Totta totisesti, tuo ei ollut tyhmää puhetta!
Pojat!

NUOREMMAT SENTTURIOT (Marssivat meluten oikealle, kantaen avainta kuin
lippua edessään.)

CEREALIS (Kääntyneenä vasemmalle.) Voi, vanha Vespasianus veikko,
kansakuntia olet pannut eteesi polvistumaan, nyt tottelet kuin heikko
mummo omaa poikaasi, haaveilijaa, unissakävijää!

III SENTTURIO. Asemamme näyttää vähitellen selviävän...

IV SENTTURIO. Niin, Titus on legioonain tiellä.

III SENTTURIO. Siis on hän tavalla tai toisella...

CEREALIS. Tieltä raivattava.

(Huomattuaan Tituksen he äkkiä kiiruhtavat oikealle.)

TITUS (Vasemmalta Lysimakon seurassa.) No, vanha opettajani, sinä olet
valkoista Jerusalemia itkenyt. Nyt iloitse! Muurinmurtimeni ovat
vaienneet ikipäiviksi. Sydämeni itkee päivän veritöitä. Tahdon pestä
käteni. Ah Lysimakos! Kun kerran tulen imperaattoriksi, tahdon koko
maailmalle näyttää, että armo voi sentään enemmän kuin väkivalta.

LYSIMAKOS. Iloitsen, herra; iloitsen sinun puolestasi ja iloitsen myös
maailman puolesta, koska Neeron ja muiden veripetojen jälkeen jälleen
laupeus ja armo astuu valtaistuimelle.

TITUS. Kasvoin lapsena Neeron hovissa. Isoäiti, Vespasia Polla, otti
minut kerran mukaansa kilpa-ajoihin. Caesar viipyy... Odottelemme
Caesarin aitiossa, ja minä, paremmin yleisöä nähdäkseni, isoäidin
kädestä pidellen, tulen kaiteelle. Katson ja kuulen liikkeen kahinata,
kun kaikki hymyhuulin toisillensa supattaen osoittavat meihin päin.
”Isoäiti” — sanon minä — ”miksi he hiljaa, hiljaa paukuttavat
käsiänsä?” — ”Ettei kateellinen Neero kuulisi”, vastaa isoäiti —
”sillä sinulle he käsiänsä paukuttavat, tulevaksi Rooman
imperaattoriksi tervehtien.” Siitä saakka on mieleni sytyksissä ollut.
Siitä saakka on Rooma minulle kuin kirkas metallinpinta, johon tahdon
kuvastua.

LYSIMAKOS. Sekin pinta kerran tummenee, herra.

TITUS. Teille kuolevaisille — niin, mutta Caesarille avaa kuolema
vielä kirkkaamman elämän, sillä kuoltuansa astuu Caesar jumalien
joukkoon. Mitä sanot sinä kreikkalainen tästä minun roomalaisesta
uskostani?

LYSIMAKOS. Vaikea on ajatella, herra, että jumalat kuolemattomuudella
palkitsisivat esimerkiksi — äidinmurhaajaa.

TITUS (Naurahtaen.) Tarkoitat Neeroa? — Ole huoletta Lysimakos, Titus
ei ole Neero. Maailman kuuluisin ennustaja on unelmani vahvistanut.
Kävin Kyprossa, Pathon temppelissä. Uhrasin kalliit uhrit jumalille. Ja
kun seisoin alttarin ääressä ja savu suorana patsaana nousi tyyntä
taivasta kohden, katsoi ylipappi Sostratos sen mustia kierteitä ja
puhui minulle ja ennusti tulevaisuuteni juoksun: ”Sinusta tulee suuri
hallitsija”, sanoi hän; ”sinä olet täyttävä maailman hyvillä töillä; ei
ole niin rakastettua ollut kuin sinä olet oleva — ja jotka sinun
jumalaiset kasvosi nähdä saavat, rupeavat vapaaehtoisesti sinun
orjiksesi, ja maat, joihin sinun jalkasi koskee, antautuvat itsestänsä
sinun alamaisiksesi. Itä ja Länsi ovat sinua herranansa ylistävät ja
Rooma on sinun nimeäsi jumaloiva!” — Lysimakos, tämä sotani Judean
kansaa vastaan antakoon kuvan siitä, mitä olen maailman hallitsijana
oleva.

LYSIMAKOS (On vetänyt teltan liepeen vasemmalta oikealle, joten
leiritelttain ääriviivat kuutamon valaisemina tulevat näkyviin ja
himmeten edempänä katoavat rinteen taa, jonka ylitse Jerusalem vain
himmein piirtein näkyy taivaanrantaa vasten.)

TITUS. Oi, mikä ihana yö!

LYSIMAKOS. Herra! Mikä ihmeellinen yhteensattuma!

TITUS. Mikä niin?

LYSIMAKOS. Juuri tällä paikalla, missä nyt nuoruutesi loistossa ja
kukoistuksessa maailman herruudesta uneksit, tuolla noin — ei,
katsohan enemmän vasemmalle, tuolla kivikkomäellä noin neljäkymmentä vuotta sitten
surmattiin suuri juutalainen profeetta. Hänkin
tahtoi tehdä maailman onnelliseksi, mutta sai palkaksensa
ristiinnaulitsemisen.

TITUS. Ken oli hän?

LYSIMAKOS (Kiinnittää teltanliepeen jälleen paaluun.) Köyhä
puusepänpoika vain, mutta suuri profeetta.

TITUS (Naurahtaen.) Hänellä ei ollut valtaa, mutta minulla on valta
oleva maailman yli. Niinkuin sanoin, tahdon armahtaa Jerusalemin.

LYSIMAKOS. Oh, ettei mikään sinua enää saisi horjumaan!

TITUS. Ja jo tänä yönä odotin juutalaisia lähettiläitä Jerusalemista,
joille olisin armahduksen ehdot ilmoittanut. Mutta eipä heitä kuulu. On
jo myöhäinen.

(Ulkoa kuuluu valvojain meteliä.)

Vaietkaa, vaietkaa! Antakaa leirin levätä. Nouseva kuu tahtoo rauhaa
taivaankaaren kulkeakseen. Niin tahtoo sydämenikin. Tule, Lysimakos.

(Titus ja Lysimakos poistuvat vasemmalle.)

NUOREMMAT SENTTURIOT (Oikealta maljoineen, viinitynnyri mukana, josta
he aika ajoin täyttävät maljansa, nousuhumalassa, vallattomuuksiin
valmiina.)

II SENTTURIO (Ensimmäisenä sisään tultuaan, ulospäin kääntyneenä.)
Tuokaa tänne juutalaiset!

IV SENTTURIO (Jäljessään tuleville.) Tänne juutalaiset! Järjestämme
heille arvokkaan vastaanoton.

V SENTTURIO (Muita pahemmin juopuneena.) Jonkun meistä täytyy esiintyä
Tituksena, Minä... minä...

II SENTTURIO (Huutaa ulkonaoleville.) Sanokaa heille, että Titus jo
maltittomana odottaa heitä täällä. (Hän huitaisee nappulat kartan
päältä.) Rauhaa me haluamme, helvettiin koko kartta! (Hän hulmuttelee
karttaa ilmassa.)

VI SENTTURIO (Tempaa kartan käsiinsä.) Kirjoittakaamme rauhanehdot
tähän nurjalle puolelle!

MUUT SENTTURIOT. Bravo, bravo! Kirjuri, missä sinä olet! Kirjuri tänne!

VII SENTTURIO. Hi-hi, pelkäänpä vain, että leikkimme on kovin
vaarallinen.

II SENTTURIO. Rauhoitu. Titus on nukkumassa. Kas tässä hiilipalanen.
Joutuin!

VII SENTTURIO (Istuutuu kannon ääreen kirjoittamaan kartan nurjalle
puolelle. II sentturio ynnä V ja VI asettuvat VII:n ympärille,
auttaakseen tätä neuvoillaan.)

PÄIVYSTÄVÄ LÄHETTI (Sisälle oikealta.) Juutalaiset ja Berenike ovat
saapuneet.

II SENTTURIO. Äh, vanha noita! Varropas! (Kirjurille.) Pannaanpas pari
sanaa hänenkin laskuunsa.

V SENTTURIO (Nousee.) Kuka saa näytellä Titusta, kysyn minä.

VIII SENTTURIO. Joku kiharapää, tiemmä.

V SENTTURIO. Siis minä itse, häh?

MUUT SENTTURIOT. Sinä! Sinä! Hurraa!

V SENTTURIO (Matkien Tituksen eleitä.) ”Ah, sydämeni vuotaa verta”...

MUUT SENTTURIOT (Nauraa hohottavat.) Juutalaiset tänne!

II SENTTURIO. Seis pojat! Vastaanoton pitäisi tapahtua ratsain! Tuokaa
tänne jokin ratsukoni!

IV SENTTURIO. Joutavia! Kas tässä Tituksen tamma ihka elävänä! (Hän
asettuu VIII sentturion taa ja eteenpäin kumartuen kiertää kätensä
hänen vyötäistensä ympäri. Heidän yllensä heitetään valkoinen tooga.)
Hyppää selkään!

VIII SENTTURIO (Polkien jalkaa kuin hevonen.) Ii-ha-ha-ha!

V SENTTURIO (Nousee ratsun selkään.)

VII SENTTURIO (Antaa kartan V sentturion käteen, kokoonkieritettynä.)
Äläpäs huoju, mies! Älä pudota käsistäsi!

II SENTTURIO. Päästäkää juutalaiset sisään! Kunniaa Titukselle!

JUUTALAISET JA BERENIKE (Oikealta, vartijain esiinpakottamina. Berenike
on hunnutettuna.)

SENTTURIOT (Seisovat teeskennellyssä rintama-asennossa ”Tituksen”
edessä, mutta eivät kauankaan malta olla naurahtelematta ja
hypistelemättä juutalaisten pitkiä kauhtanoita tupsuinensa ja
kirjailtuine liepeineen. Jotkut eivät voi olla nykäisemättä heitä
parrasta tai korvakiharoista.)

V SENTTURIO. Tervetuloa, meidän rakkaat, rakkaat — vihollisemme.
Antakaa minulle anteeksi päivän verityöt ja armahtakaa minua, minun
sydämeni vuotaa verta — sillä — sillä minä olen juuri pessyt käteni
— ja kuukin paistaa... (itkee katkerasti). Tahdon olla jalomielinen,
tahdon rauhaa ja erittäinkin a-armoa, niin a-a-armoa!

BERENIKE (Astuu muiden juutalaisten etupäähän.)

V SENTTURIO. Hetkinen malttia, kuninkaallinen, armas keijukaiseni.
Rauhanehtoihimme tulemme kohta. (Hän koettaa oikaista kierteeseen
mennyttä karttaa.) Rakkaat rabbiinit ja pyhän Jerusalemin lähettiläät!
Saatte pitää Jerusaleminne. Emme pyydä muuta, kuin että jätätte
leiriimme tämän tyttöletukan. Viekää siis ylimmäisille papeillenne tämä
rauhan- ja sovinnonkirja, johon olen varmemmaksi vakuudeksi
omakätisesti piirtänyt nimeni, Titus Itkijä, kuten näette, ja varustan
sen nyt vielä sinetilläni, näin! (Hän sylkee nimen kohdalle.)

SENTTURIOT (Hurraavat ja nauraa hohottavat.)

VIII SENTTURIO. Piru sinua kantakoon! (Hän pudottaa V sentturion
selästään, jolloin tämä hukkaa käärönsä.)

BERENIKE (Sieppaa käärön haltuunsa.)

VII SENTTURIO (Tahtoo ottaa käärön Berenikeltä.) Äläpäs, äläpäs! (Kun
ei onnistu saamaan Berenikeltä, huutaa sentturioille.) Tämä tyttö
sieppasi asiakirjan! Hän näyttää sen Titukselle!

MUUT SENTTURIOT (Meluten ja Berenikeä peloitellen aikovat väkisin
riistää häneltä kartan.)

BERENIKE (Paljastaa kasvonsa.)

SENTTURIOT (Perääntyvät ja jäävät hetkeksi seisomaan tyrmistyneinä,
sanattomina tuijottaen Berenikeen, hänen ylpeän ryhtinsä ja kauneutensa
lyöminä.)

TITUS (Vasemmalta, Lysimakon seuraamana.) Ah, vihdoinkin!

LYSIMAKOS (Tarttuu kauhistuneena Titukseen ikäänkuin suojellakseen
häntä ja estääkseen häntä näkemästä Berenikeä.)

SENTTURIOT (Bereniken aikoessa mennä vasemmalle tekevät viimeisen
yrityksen pelastaa käärön joutumasta Tituksen nähtäväksi.)

BERENIKE (Menee nopeasti Tituksen puolelle vasemmalle.)

TITUS. Berenike! Ah, he ovat tuoneet sinut rauhanhinnaksi...
(Juutalaisten puoleen kääntyen.) Tiedän Jerusalemissa vihattavan tätä
heroodilaista ruhtinatarta. Olette tahtoneet hänestä päästä tarjoomalla
hänet meille rauhanehdoksi. Mutta tietäkää: ensimmäinen rauhanehtoni
on, että saatatte hänet takaisin Jerusalemiin ja tunnustatte hänet
kuningattareksenne.

JUUTALAISET (Osoittavat levottomuutta ja nurjamielisyyttä.)

TITUS. Oi, uppiniskainen kansa! Miksi ette tahdo armahdustani
vastaanottaa! Vaadimmeko teitä ikeen alle? Häpeäporttiko teitä odottaa?
— Tulkaa toki järkiinne! Väkevämmän voimaa ettekö tunnustaisi,
taistelisitteko sallimusta vastaan!

I JUUTALAINEN. Paitsi sinun voimaasi on vielä voima Jehovan Herran, Israelin
.

TITUS. Jumalat kaikki taistelevat Rooman joukkoin rintamissa. Lapsetkin
sen ymmärtävät; te yksin olette sokaistuina. Avatkaa silmänne ja
nähkää: edessänne voi seistä se, joka kerran on maailman herra oleva.

II JUUTALAINEN. Puheesi kuuluu herjaukselta. Israelin on
valitulle kansallensa valan vannonut: Israel ylitse kaikkein pakanain!
Kuin heikko ruohonkorsi olet sinä Titus Hänen käsissänsä murtuva.
Jerusalemista on maailman herra tuleva!

TITUS (Sisällisesti levottomana.) Jerusalemista —?! On olemassa toisia
ennustajia — on toisia temppelejä! (Tarmokkaan varmasti.) Siinäkö siis
kaikki, mitä teillä oli minulle sanomista? Kaupunkinne olisi poroksi
palanut vielä tänä yönä, ellen olisi teitä armahtanut. — No? Miksi
ette itämaiseen tapaanne maahan lankea ja kiittäen minun jalkojani
suutele?

JUUTALAISET (Vartijain asein uhkaamina lankeavat maahan Tituksen
eteen.)

TITUS. Rauhanehtoni ilmoittakaa Jerusalemiin ja lähettäkää tänne
kunniavahti kuningatartanne sinne saattamaan. Varoitan viivyttelemästä.

JUUTALAISET (Poistuvat oikealle vahtien pakottamina.)

SENTTURIOT (Pyrkivät uudestaan esille yhä tuon onnettoman käärön
vuoksi, mutta kun Titus katsoo heihin ylimielisen käskevästi,
perääntyvät he askel askeleelta ja poistuvat oikealle.)

LYSIMAKOS. Herra rakas, minä varoitan... (Kun Titus ei kuitenkaan
huomaa hänen kosketustaan, poistuu hän pahaa aavistaen ja päätänsä
pudistaen oikealle.)

TITUS (Intohimoisesti.) Berenike!

BERENIKE (Vaikenee liikahtamatta, hymyilee arvoituksellisesti.)

TITUS. Oi, Berenike, kauan ovat silmäni toivoneet sinua näkevänsä. Olet
jo unohtanut Kypron kukkiin upotetun temppelin, olet jo unohtanut sen
leppoisan merituulen — ja heräävän keväthehkun omissa rinnoissamme.
Vaikeneva sfinksi, katsot minuun niinkuin jotain suurta, suurta
valmistelisit, mutta jäät yhä, yhä arvoitukseksi.

BERENIKE. Päättyneet ovat leikin päivät, Titus. Tullut on täysi tosi.

TITUS. Täydellä todella, Berenike, olen Jerusalemin armahtanut. Kautta
taivaan ja maan vannon tekeväni sinut Jerusalemin kuningattareksi. En
leiki, Berenike, vaan heti kun olen Roomaan saapunut, täytän jokaisen
sanani.

BERENIKE. Niin, niin, heti kun olet tullut Rooman imperaattoriksi. —
Kunpa siellä vain uskottaisiin sellaisten ihmeiden voivan tapahtua.

TITUS. Sinä näytät epäilevän tulevaisuuttani. Ei niin roomalaiset.

BERENIKE. Kuitenkaan eivät roomalaiset omassa leirissäsikään semmoisiin
usko.

TITUS. Ei omassa leirissäni? — Se on, täällä —? (Naurahtaa salaten
loukkaantumisensa.) Enpä paljonkaan perusta näihin nurkkalegiooneihin.
Voimani riippuu Rooman pretoriaaneista.

BERENIKE. Tunnen sinun perustuksesi, Titus. Galbaan ensin luotit. Hänet
murhattiin, ennenkuin hän ehti tehdä sinut ottopojakseen. Eikö ollut
niin? Sittemmin olet paljon pretoriaanein suosiosta toivonut, ja
viimeinen tukesi on ollut salainen liitto Caesar Othon kanssa...

TITUS. Syvimpään sydämeenikin ovat urkkijasi löytäneet!

BERENIKE (Jatkaen.) ... mutta nyt...

TITUS. ”Mutta nyt”... Mitähän vielä salannetkaan minulta!

BERENIKE. Tiedäthän itse, että Senaatin lähettiläät ovat tänään
juutalaisten vangeiksi joutuneet. Tiedä siis lisäksi: he ovat tuoneet
sanan Roomasta, että Otho on siellä saanut surmansa.

TITUS. Otho — surmansa!?

BERENIKE. Pretoriaanit ovat sinusta luopuneet ja imperaattoriksi
Vitelliuksen huutaneet.

TITUS. Vitelliuksen — verivihollisemme! Jumalat! Jumalat! Riistätte
viimeisen pohjan minulta! Maa horjuu jalkojeni alla! (Sortuen.) Ah,
edessäni on nyt kaiken loppu...

BERENIKE (Hitaasti, täysin tietoisesti.) Kuitenkin... paitsi
pretoriaaneja on vielä toinen voima, joka imperaattoreja luo.

TITUS. Toinen voima...? Paitsi pretoriaaneja? — Mikä voima?

BERENIKE. Juuripa nuo halveksimasi ”nurkkalegioonat”, nuo tuolla.

TITUS (Tuijottaa häneen ymmällä.)

BERENIKE. Niin juuri, nämä maakunnan legioonat. Jos Galba,
espanjalaisiin legiooneihinsa nojautuen, saattoi nousta kapinaan ja
kukistaa itse Neeron, miksi ei joku toinen voisi nousta Aasiasta ja
kukistaa legiooneillansa vaivaista Vitelliusta?

TITUS (Suurta kiihtymystä salaten.) Ah, mikä lapsekas tuuma! Noilla
legiooneilla...!

BERENIKE. Eikö sovi laskuihisi? — No niin, ehkä oletkin oikeassa,
sillä niinkuin itse halveksit näitä legiooneja, niin nämäkin legioonat
halveksivat sinua.

TITUS. Halveksivat minua?! (Otsaansa rypistäen.) Berenike!

BERENIKE. Enkö saisi sinulle totuutta ilmaista?

TITUS. Valheita olisi parempi olla ilmaisematta.

BERENIKE. Onneksi minulla on tässä asiakirja, joka on puhuva todistus
sanojeni totuudesta. Katsohan itse, missä arvossa ne sinua täällä
pitävät.

TITUS (Avaa käärön.) Tämähän on sotasuunnitelmamme, oma tekemäni.

BERENIKE. Sinunkin suunnitelmillasi voi olla nurjat puolensa.
(Keveästi.) Käännähän.

TITUS (Lukematta loppuun.) Jumalat! (Hän tempaa äkkiä tikarinsa esille
iskeäkseen Berenikeen, joka kuitenkin väistää, kyyristyen polvilleen ja
kiertäen kätensä Tituksen jalkojen ympäri.)

BERENIKE (Katsoo ylös, Tituksen pistäessä tikarinsa jälleen huotraan.)
Tartuit tikariisi... minua tähtäsit... ajattelit: Berenike on nähnyt
lävitseni, Bereniken täytyy kuolla...

TITUS (Pitkän vaikenemisen jälkeen, synkkänä.) Niin, minussa on täällä
mykkä peto, jota en pysty hillitsemään. Jumalat suojelkoot sitä, ken
joskus joutuu tielleni.

BERENIKE (Syleillen Tituksen polvia, sitten vetäen tikarin uudelleen
huotrasta ja katsellen sitä kaikilta puolin.) Tämä tikari miellyttää
minua. Se näytti sinulla olevan voimaa, jota ei kukaan Jerusalemissa
aavista sinulla olevan, josta ei tiedä kukaan Roomassa, ei myös täällä
leirissä, vaan minä yksin koko maailmassa. Pane piiloon, kohta
tarvitaan... (Hän asettaa tikarin takaisin huotraan ja kohoaa, yhä
ylempää Tituksesta pidellen.) Ei suosio, ei lempeys ole sinua
imperaattoriksi tekevä, vaan sinun oma voimasi, sinun äskeinen
tikarimielesi, jolloin olet julma, tunteeton vihollisiasi kohtaan —
jolloin voit nähdä verta hymyhuulin — jolloin ihmistuska ei sinua
liikuta eikä silmäsi kyyneliä tunne. Kukistamaan, hajoittamaan olet
sinä syntynyt, hävityksen raunioissa on sinun oikea maaperäsi. Titus!
— Legioonasi odottavat sinua!

TITUS. Olet oikein arvannut luontoni, lempeyteni on valhetta. Ja jos
maailman raunioiksi laskeminen minun unelmani toteuttaisi, en viipyisi,
se on syvintä totta, en viipyisi, Berenike. (Naurahtaa katkerasti.)
Mutta juuri äsken joku sai minut vakuutetuksi, etten legiooneiltani voi
mitään kannatusta odottaa. Miten siis luulet minun voivan panna
maailman raunioiksi?

BERENIKE. Ennen sinua isäsi Vespasianus huudettakoon imperaattoriksi.

TITUS (Bereniken ajatuksen ollessa hänelle täydellinen yllätys.)
Isäni?... Berenike, hän voi olla luotettava verojen tilittäjä, ehkäpä
hyvä sotaherrakin, mutta Caesariksi Roomaan...

(Vaikenee kauan, jolloin ajatus muuttuu hänelle yhä
mahdollisemmaksi.)

BERENIKE. Hän ei ole saanut hovikasvatusta, se on totta, mutta hänellä
on kaksi verratonta etua: legioonat tottelevat häntä sokeasti, ja...
hän on vanha, sinä seuraat häntä.

TITUS. Oikein sanoit, että hän on legioonain suosikki. He jumaloivat
häntä. Berenike, ken on sinulle tuon ajatuksen kirkastanut? Yön
äänettömyydessä se nousee pauhaten kuin maat ja taivaat asemissaan
järkkyisivät. Tulena se on legiooneissamme syttyvä. — Olenko unelmissa
elänyt? Kaukana, jossakin kaukana... On kuin olisin vasta herännyt...
Tässä, tässä on ilmielävänä kaikki, se suuri, kauan odotettu tosi... Ah
Berenike, kuinka äärettömän hiljaista on tällä hetkellä kaikki!
Tahtoisin puhua vanhan opettajani Lysimakon kanssa.

BERENIKE (Levottomana.) Hän on varmaan jo levolla.

TITUS. Niin, niin, nuku leiri, nuku... Aamun koittaessa herätän sinut
uuteen ajatukseen ja mielet liekkeihin sytytän.

BERENIKE. Aamun koittaessa, niin. Mutta ennen aamun koittoa, vielä tänä
yönä —?

TITUS. Vielä tänä yönä?

BERENIKE. Vielä tänä yönä näyttäös maailmalle, että se on turhaan sinua
nauranut.

TITUS. Miten voin sen vielä tänä yönä näyttää?

BERENIKE. Olethan parhaillaan sotaretkellä.

TITUS. Sinun heimoasi vastaan, Berenike!

BERENIKE. Voimakas ei tunne sääliä. Voimakas uhraa kaikki yhteen
tarkoitukseen. Hävitä Jerusalem! Niinkuin olet tähän asti pitänyt tätä
sotaa lempeytesi kuvana, niin olkoon se tästä hetkestä hirmumielesi
kuvana.

TITUS (Ottaa haltioituneena päähänsä kypärän.)

BERENIKE. Hävitä Jerusalem! Maan tasalle, maan tasalle, ettei jää kiveä
kiven päälle!

TITUS (Ottaa kilven.)

BERENIKE. Ja kun seisot sen savuavien raunioiden keskellä, tiedä
silloin, että sinussa täyttyy minun kansani suuri ennustus:
Jerusalemista on maailman herra tuleva!

TITUS (Tarttuu miekkaan.) Ah, se ennustus on täyttyvä! Niinpä se nyt
tapahtukoon! (Lyöpi miekan lappeella kumahtavan iskun metallilevyyn.)

(Hälyytystoitotukset, ensin lähellä, sitten edeten ikäänkuin
Jerusalemin ympäri. Leirimelu alkaa.)

VESPASIANUS (Vasemmalta.) Kuka rynnäkköön hälyyttää?

TITUS. Valveille, isä! Roomasta on sana tullut: Vitellius on
imperaattoriksi huudettu.

VESPASIAMJS. Vitellius? No, se asia ei olisi mitään hätätoitotusta
kannattanut. Huomenna vannotan legiooneillamme uskollisuuden valan
uudelle imperaattorille.

TITUS. Vitellius on kukistettava!

VESPASIANUS. Hiljaa, poikani, vaatteesta ovat tämän teltan seinät!

TITUS. Kaikki suunnitelmani ovat särkyneet. Yksi on vielä pelastus.
Ei valaa Vitelliukselle. Aasialaisten legioonain täytyy huutaa
vasta-imperaattoriksi sinut, isä!

VESPASIANUS. Minut — imperaattoriksi!

TITUS. Jokainen hetki on kallis.

VESPASIANUS. Poikani, kaikki olen valmis sinun hyväksesi tekemään,
mutta rupeamaan päähenkilöksi moiseen komediaan, se on toki liiaksi
vaadittu — ja koko tuuma muutenkin mahdoton.

TITUS. Legioonamme marssivat Roomaan, sinä lyöt Vitelliuksen joukot,
sinä perustat Flaviusten dynastian.

VESPASIAMJS. Povesi kuohuu, Titus; kasvosi hehkuvat, silmäsi palavat.
Sammuta tuli, ennenkuin se ilmiliekkiin leimahtaa. Kas niin, olkaamme
niinkuin nuo sanat eivät olisi ikinä tässä teltassa kajahtaneet. Sillä
kaikki tuo on mahdotonta. Malta mielesi ja kuule minua, syyt luettelen
järjestänsä. Ensiksikin: Nykyisen sotaretken merkitys on suurempi kuin
luuletkaan. Juutalaisten menestys voisi saada kaikki Aasian maakunnat
Rooman vallasta luopumaan. Mutta jos minä marssitan joukkoni länteen,
niin kuka lopettaa tämän valtakuntaa järkyttävän kapinan idässä? Kuka?

TITUS. Sen olen minä tekevä! (Lyö kahdesti metallilevyyn.)

(Melu leirissä kiihtyy. Sotamerkit noudetaan juosten.)

VESPASIANUS. Mikä hänen on? En ole koskaan häntä sellaisena ennen
nähnyt. Luulen todellakin, että uni lähtee silmistäni.

CEREALIS JA SENTTURIOT (Juoksevat hämmästyneinä telttaan.)

VESPASIANUS (Kääntyy pelästyneenä heistä.)

BERENIKE (Koettaa parhaansa mukaan rauhoittaa häntä.)

CEREALIS. Legioonain etujoukot ovat valmiina rynnäkköön. Odotamme
käskyjäsi, Vespasianus.

TITUS. Minulle ylipäällikkyys on uskottu. (Tyytymättömyyden nurinaa
sentturioiden joukossa. Titus nostaa käärön maasta ja lähestyy
sentturioita, jotka pahinta odottaen vetäytyvät kokoon.) Taitaisipa
”lempeyteni” nyt olla teidänkin mieleenne, te huonot, malttamattomat
soturit. Mutta narrimainen käytöksenne on auttanut minua, uskottaen
juutalaisillekin lempeyttäni. Nyt voimme yllättää heidät, milloin he
vähimmin aavistavat. Tahdon unohtaa tämän, jos näen teidät tänä yönä
urhoollisiksi. Nyt on hetki lyönyt. Muuttakaa Jerusalem soraläjäksi.

VESPASIANUS (Koettaa hätääntyneenä hillitä Titusta.) Ei, ei, ei —
taivaiden nimessä...

CEREALIS. Käskysi täyttyköön, Titus!

SENTTURIOT. Hurraa, Titus! Rynnäkköön!

(Haltioissaan karjuen he hyökkäävät teltasta.)

TITUS (Heidän jälkeensä huutaen.) Sytyttäkää! Poroksi polttakaa!

CEREALIS. Terve, Titus! Olen aina todella vainunut salaista voimaa
sinun unelmoimisesi takana...

TITUS (Raivokkaana.) Mene tehtäviisi! Murtaudu sisään ja sytytä!

CEREALIS (Tekee kunniaa, juoksee ulos oikealle.)

TITUS (Seuraa häntä oikealle.)

VESPASIANUS (Murtuneena.) Hän tekee minut kapinoitsijaksi. Olemme
hukassa.

BERENIKE. Hukassa niin, jos peräydymme. Siis eteenpäin!

VESPASIANUS. Terve järki on ihmiselle kai käytettäväksi annettu. Jos
tuo poika nyt polttaa poroksi Jerusalemin rikkaudet, niin millä
varoilla me viemme legioonamme Roomaa vastaan? Hä?

BERENIKE. Aarteeni kaikki lasken sinun jalkaisi juureen, Vespasianus.

VESPASIANUS. Aarteesi kaikki — sanoitko aarteesi?

BERENIKE. Soaemus ja Antiochos ovat liittolaisemme. Vologesus
kuninkaasta vastaan myös. Tiberius Aleksander Egyptistä ja itse
Mucianus Syriasta nousevat ensi merkin saatuansa.

VESPASIANUS. Sinä puhuit aarteistasi? Etkö juuri äsken sanonut:
aarteeni kaikki annan sinulle? Aarteesi tunnen. Niillä veisin vaikka
kolminkertaiset joukot Roomaan. Ruhtinattareni, meidän täytyy tehdä
lähempiä laskelmia. Tulehan, niin saamme puhua häiritsemättä...
ymmärräthän: tämä on hirmuinen salaisuus! (Kuiskaten.) Niillä voisi
ostaa kaiken viljan Egyptistä! Niillä lahjoisi kaikki puolueet
Roomassa! Tulehan, tule. (Menee vasemmalle.)

TITUS (Oikealta.) Berenike!

BERENIKE. Heti. (Tehden vaikenemisenmerkkiä menee vasemmalle.)

LYSIMAKOS (Kauhistuneena vasemmalta, pysähtyy, katsoo kysyvästi
Titukseen.)

TITUS. Niin, minä olen sen tehnyt.

LYSIMAKOS. Entä... entä... hyvätteot —?

TITUS. Tänä hetkenä tarvitsen koko voimani, älä häiritse! (Kun
Lysimakos sittenkin viipyy.) Ah, etkö käsitä, että tarvitaan valtaa
hyviinkin töihin!

LYSIMAKOS (Valmistuu syvämietteiseen vastaukseen.)

BERENIKE (Vasemmalta, säteilevänä, voitonriemussa.) Hän on mukanamme!

TITUS (Työntää Lysimakon syrjään.) Oi, Berenike, tänä hetkenä niinkuin
kaksi voimakasta virtaa juoksi kohtalomme yhteen.

BERENIKE (Tituksen sylissä.) Nyt olet sfinksin arvoituksen arvannut.

TITUS. Vannon tekeväni sinut Rooman Augustaksi! Ah, muurinmurtimeni
soikaa! Sotaorhini hirnukaa! Vihellä myrsky! Ah, Berenike, jo loiskuu
palonliekit Jerusalemista! (Hän halkaisee miekallansa teltan
peräseinän, joka repeää kahtia ylhäältä alas. Palava Jerusalem näkyy.)
Katso! (Hän juoksee ulos aukon kautta.)

LYSIMAKOS (Aikoo seurata Titusta, multa nähdessään palavan Jerusalemin
kaatuu polvilleen ja nyyhkyttää, valitellen kaupungin kohtaloa.)

BERENIKE (Ojennetuin käsin suojellen silmiänsä liekkien häikäisyltä.)
Hyvästi Jerusalem, hyvästi valkea kotikaupunkini! En sinua vähästä
myynyt: maailmanvaltaan sinut vaihetin!