7.

RETKEILEMÄÄN — EI RETKUAMAAN.

Nykymaailman aikaan on retkeileminen tullut päivän polttavimmaksi
kysymykseksi. Ei enää tyydytä matkailuun mukavissa laivoissa ja yhtä
mukavissa junissa ja vielä mukavammissa ja nopeammissa lentokoneissa.
Ihmiset ovat kyllästyneet konekyytiin. He tahtovat itse panna omat
koneensa, sekä jalkansa että käsivartensa toimeen ja valjastaa ne
oman ruhonsa eteen. Vauhti ei täten tule olemaan yhtä nopea, mutta
vaihtelevaisuus ja hauskuus sitä suurempi. Tämän olen kokenut
omilla matkoillani. Kun kokonaisen kuukauden on istunut polkupyörän
selässä, on ruumis puhdas kaikista mätäaineksista. Kun pari viikkoa
on istunut kanootin salongissa ja melonut itsensä väsyksiin asti,
tuntuu maailma suloista suloisemmalta. Mutta kun saman verran aikaa
on ohjannut moottorivenettään, valtaa haukotus ihmisen, sillä matka
on ollut ikävä, vaikka onkin saanut nähdä maailmaa enemmän ja lisäksi
saanut ihailla kauniita maisemia. Ja kun kaksi viikkoa on päivittäin
ajanut autossa, on ihminen täysin tylsä. Kone on auttamattomasti
yksitoikkoinen vehje, joka tekee hyvän ja hyödyllisen työn, mutta ei
suo itsetoiminnan iloa ihmiselle.

Nyt retkeileminen uhkaa syrjäyttää matkailun, tai oikeammin, uhkaa
muuttaa matkailun retkeilyksi.

Retkeileminen on ihmisen, varsinkin nuoren miehen ja naisen, kaikkein
oleellisimpia intohimoja. Kuka ei nuorena olisi halunnut päästä
ulos avaraan maailmaan. Ne, jotka eivät saata päästä hulmuamaan
maailmalle, pyrkivät päästä liikkumaan edes jonkin verran ulos
kotinurkistaan. Tämä halu ihmisissä on ollut huomattavissa maailman
alusta saakka.

Vanhin ja kuuluisin matkakertomus on Troijan sankarin Odysseuksen
retkestä laivallaan Troijasta kotiinsa Itakan saareen. Oikeastaanhan
se ei olekaan mikään matkakertomus, onpahan vain kertomus hänen
harharetkistään matkalla kotiin suuresta sodasta. Siis vallan
uudenmallinen retkeilykertomus. Tuo vanha kettu olisi vallan hyvin
tuntenut lyhimmän tien omalle saarelleen, mutta retkeilyn halu
viekoitti häntä retkuamaan yli koko laajan Välimeren. Ja siellä
hän sai kokea yhtä ja toista, niinkuin retkeilijä vieläkin saattaa
joutua seikkailusta toiseen. Vaikka kyllä vanhan kansan miehet
kokivat vieläkin ihmeellisempiä seikkailuja kuin nykyajan matkamies.
Mitä sanotte sellaisestakin tapahtumasta, kuin että mies laivallaan
erehdyksestä pujahti valaskalan vatsaan laivoineen päivineen. Mutta
kun hän siellä pimeässä vatsassa teki tulen ja rupesi keittämään
plörökahvit, oksensi valas hänet ulos suustaan, ja laiva lähti
heti purjehtimaan täyttä hyrkyä väljemmille vesille. Siihen aikaan
Välimerellä vielä uiskenteli valaita, ja kansalla oli vuorenvarma
usko kaikkiin kummitusjuttuihin. Jos siis vielä tähän maailman
aikoihin pyhimyksiä kruunattaisiin, niin varmasti Odysseuksesta
tehtäisiin kaikkien retkeilijöitten suojeluspyhimys.

Juutalaiset ovat aina hamasta Abrahamista asti olleet intohimoisia
retkeilijöitä. Mutta he eivät ole retkeilleet vain retkeilyn vuoksi,
vaan he ovat siihen yhdistäneet aina samalla hyödyn ja afäärin.
Niin he tekevät vielä tänä päivänäkin. Abraham teki myöskin pitkän
retkeilyn Eufrat-laaksosta aina Kaanaanmaahan saakka hankkiakseen
tuhansille lampailleen mehevämpiä laidunmaita. Ja hän siinä
onnistuikin. Abrahamin mukana kulki kokonainen kansa, suurempi
joukkue kuin konsanaan millään retkeilyseurueella maassamme koskaan
on ollut. Niin retkeilynhaluista tämä kansa edelleenkin oli, että se
jo Kristuksen aikaan oli retkeillyt yli silloisen tunnetun maailman,
aina vain liikeasioissa. Mutta järjesti se myöhemmin oikeita
retkeilymatkojakin ilman hyödyn tarkoitusta. Se nimittäin vuosittain
matkusti takaisin Kaanaanmaahan rukoillakseen Jerusalemin temppelissä
Herraansa Zebaotia. Nykyään Saksan hallitus suorastaan pakottaa
juutalaiset retkeilemään.

Vanhoissa itämaisissa tarinoissa kerrotaan myöskin yksityisten
ihmisten privaattiretkistä. Niinpä kerran kuninkaan poika Intiassa
läksi pitkälle retkelle vieraisiin maihin. Retki onnistui huonosti,
niin että siitä muodostui aito retkue. — Hirvittävä sana tuo usein
kuultu retkue. Se johtaa mieleen sanan retku, joten ihminen saa
siitä sen käsityksen, että matkamiehet koko ajan kulkevat hienossa
huitturissa. Siis kartettava sana suomenkielessä. — Kuninkaan
poika retkeili ja retkusi ympäri maailmaa ja vietti aikansa
lopultakin 10:nnen luokan mörskissä yhdessä muitten retkujen ja
retkuttarien kanssa, niin että hän viimein päätti hakeutua oman
pappansa ja mammansa luo kotimaahansa. Niin oli retkue turmellut
hänen ulkomuotonsa, ettei kukaan häntä enää tuntenut kotona, paitsi
pappa kuningas, joka salaa syötti poikaansa, vaatetti häntä ja suki
häntä, niin että hän vihdoin oli kuninkaan pojan näköinen. Eikä enää
lähtenyt uusille retkueille.

Vakituinen retkeilykansa jumalan armosta ovat sittenkin mustalaiset.
He retkeilevät todellakin vain retkeilyn vuoksi, eivät suinkaan
rikastuakseen. Kätkyestä hautaan saakka he retkeilevät, eivät lepää
koskaan, vaeltavat maita mantereita ja tuntevat itsensä onnellisiksi
vain retkillään. Mutta sama liikkumisen halu meitäkin suomalaisia
viekoittelee retkille, vaikka me kykenemme pitämään tätä halua
aisoissa. Mustalaisista ehkä sopisi sanoa, että he panevat toimeen
retkueita. Eivätkä retkeilyjä. He laulavatkin:

”Mustalaiseksi olen syntynyt, koditonna kuljeskelen vain.” Siinä on
meidän ja mustalaisten erotus. Meillä on sentään kodit.

Olen tämän pitkän esipuheen laatinut vain sen tähden, että saisin
todetuksi, että retkeilynhalu, joka meillä nyt on niin vauhdissaan,
ei suinkaan pohjaudu tilapäiseen muotiin, vaan että sen juuret
ovat paljon syvemmällä, nimittäin ihmisluonnon vastustamattomassa
liikehtimishalussa. Se ei siis tule häviämään muodin mukana, vaan se
tulee ehkä kohdakkoin saamaan vieläkin valtavampia muotoja. Sillä
mustalaisia me kaikki ihmiset olemme Herran edessä. Nekin, joilla on
saimaansiniset silmät niinkuin minullakin.

Jo ennen kuin retkeilyt olivat muodissa, tein kanoottimatkoja, joita
aina ilolla muistelen. Yhtä hauskoja ovat polkupyöräretket, mutta
ne ovat nyt hengenvaaralliset, kun autot ovat vallanneet meidän
maantiemme. Auton alle kun pyöräilijä jää, ei tule muu eteen kuin
heti oikaista koipensa hiekkaiselle maantielle. Toista oli muinoin,
kun joutui rattaitten alle. Eihän sekään nyt aivan kivutonta ollut,
kutkuttihan sellainenkin hieman ihmisen pintaa, mutta henki toki
säilyi, eikä suomalainen hevonen niin raskas ole, että se olisi
jaksanut katkaista edes miehen vasenta jalkaakaan. Kuorma-auto
taas silmänräpäyksessä murtaa vaikkapa ukkomiehen selkärangan. Ne
retkeilyt minä siis jätän tästä kertomuksesta syrjään. Hiihtomatkat
Lappimme tuntureilla ovat tätä nykyä kaikkein korkeimmassa kurssissa.
Mutta jätän nekin hiihtohullujen selostettavaksi. Rajoitun vain
haaveilemaan yhdestä retkeilytavasta, joka nyt täyttää mieleni.

Äkkäsi silmäni kerran metsästysmatkoillani Päijänteen saaristossa
kummallisen laivan, jonka nimi oli Oma Pirtti. Se oli tukkijunnujen
uiva huvila. Eräs lauttausyhdistys oli rakennuttanut tukkilaisilleen
erityisen laivan, jossa he asuivat kuin kotonaan. Se oli 14 metriä pitkä
ja 5 m leveä. Siinä oli komea salonki, johon mahtui kuusitoista
miestä nukkumaan, sillä vuoteita oli kaksi aina päällekkäin. Oli
siinä sitä paitsi keittiökin ja kaksi hyttiä. Ja ne jätkät, jotka
laivassa asustivat, eivät enää olleet ollenkaan jätkien näköisiäkään,
vaan olivat kuin mitkäkin ensiluokan matkustajat. Niin paljon se
komea asunto muutti tukkijunnujen ulkomuotoa. Laiva oli rauta-alus
ja olisi kestänyt siis pitkän iän. Niin ihastuin tähän alukseen,
että hieroin kauppaa sen ostamiseksi. Siitä olisi tullut minulle
uiva huvila eliniäkseni. Sovittiin jo kaupoista, mutta sitten
rupesin epäilemään sitä Päijännettä liian pieneksi altaaksi, jos
sen laineilla pitäisi viettää kaiket kesänsä. Jos se Oma Pirtti
olisi kellunut Saimaalla, olisi se vielä nytkin omani. Mutta en
minä ole yksin tällaisen uivan asunnon ihailija. Olen kuullut,
että englantilaiset suurissa laumoissa viettävät kesäänsä rupaisen
Thamesin rannoilla omissa aluksissaan. Laivat on kytketty rantaan
kiinni ja niitä on pitkät rivit vierivieressä. Laivoistaan he aina
lähtevät soutelemaan joelle, ehkäpä kalastelemaankin, jos nyt
siitä joesta kaloja ollenkaan saa. Ja tällainen ahdas liikkuma-ala
on heistä sittenkin ihanampi kuin kaikki hotelleissa oleilu ja
maatiloilla oleskelu. Sen takia vain, että täällä he saavat aina olla
töissä ja hommissa. — Miten paljon hauskempaa heillä mahtaisikaan
olla, jos saisivat kytkeä aluksensa kiinni jonkin saaren tai niemen
nenään meidän laajojen vesistöjemme rantamilla.

Asui muinaisina Saimaan rannoilla eräs venäläinen ruhtinas
Bariatintski. Hänet valtasi myöskin tällaisen uivan huvilan
kaipuu. Hän osti suuren Saimaan lotjan, varusti sen kaikenlaisilla
mukavuuksilla, laittoi siitä upean hotellin ja läksi ulos Saimaalle
kesäänsä viettämään ja oli tyytyväinen elämäänsä.

Nyt on päähäni pälkähtänyt, että tämmöinen uiva huvila olisi vallan
mainio retkeilijöitten käytettäväksi. Silloinhan siitä saisi nauttia
ei vain yksi perhe, vaan kokonainen joukko ihmisiä. Ja ainahan on
hauskempi matkustaa suuressa joukossa kuin yksinään tai perheensä
kanssa. Tällaisessa joukossa saa solmia uusia tuttavuuksia, usein
hyvinkin hauskoja. Mikäpä estäisi solmimasta ikuisia liittoja
tyttöjen ja poikien kesken, sillä sehän onkin tämän elämämme tärkein
ja pakottavin tehtävä. Ja samalla hauskin.

Saimaalla kulkee jo monta niin sanottua tervahöyryä Ne ovat leveitä
ja pitkiä rumilaita, — suuren talon lihavien emäntien kalttaisia, —
jotka verkalleen kulkevat pitkin vesistöä useinkin aina Helsinkiin
saakka. Niillä on mahdottoman suuri ruuma aivan kuin vanhan
mätimateen vatsa. Jos tämän ruuman varustaa salongiksi, asettaa
sinne makuusijat kahteen kerrokseen, niin sinne mahtuu sata henkeä
nukkumaan. Laivan kansi on niin ikään laaja, niin että sinne saa
laitetuksi avaran, katetun ruokasalin ynnä naisten osaston ja
tupakkasalongin. Laiva kantaa ihmisiä loppumattomiin saakka. Asuu
tällaisessa tervahöyryssä jo nytkin kokonaisia perheitä, vaikka ruuma
on yksinomattain tavaroita täysi.

Ei koko maapallon päällä ole sopivampia vesiä tällaisen uivan huvilan
purjehtia kuin meidän Suomessamme. Meillä on ensiksi Näsijärven
vesistö. Tamperelaiset hoi, varustakaa itsellenne tällainen
tervahöyry ja viekää ihmisiä tutustumaan kotijärvenne nähtävyyksiin!
Tiedätte että pääsette aina Toisveden päähän saakka. Te lahtelaiset
tehkää samoin ja viiletelkää Päijänteen selkiä myöten aina
Jyväskylään saakka. Ja te Saimaan asukkaat, teillä on niin pitkät ja
laveat reitit, ettei niistä ennätä puhuakaan.

Ei tällainen kulku saa muuttua vain matkustamiseksi. Jokaisen täytyy
koko ajan olla toimessa, jotta ilo ilolle tuntuisi. Tervahöyry
näet laskee ankkuriin, mihin ikänä haluttaa. Miehet lähtevät
soutelemaan kalalle ja naiset myöskin. Miehet saavat hoitaa aina
vuoroonsa kansimiehen tehtäviä, naiset taas niin ikään vuoroonsa
hääräävät keittiössä ja tarjoilussa. Ei rasitukseksi, vaan ainoastaan
virkistykseksi. Laivasta saattaa tehdä pitkiä retkeilyjä ympäristön
merkillisiin paikkoihin ja palata yöksi taas omaan laivaansa. Ja kun
kauniille hiekkarannalle saavutaan, silloin niin miehet kuin naiset
järveen puliskoimaan. Varmasti silloin lahti kiehuu ihmisiä kuin
rokkapata herneitä.

Kauanko tällainen retki saa kestää? Ei kovinkaan kauan. Jos reitti
on lyhyt, riittää 10 päivää mainiosti. Saimaalla saattaa viipyä
kaksi viikkoa, mutta ei juuri enempää. Siinä saa lomansa viettää
ihastuttavimmalla tavalla eikä tarvitse pysytellä samassa talossa,
niinkuin monien kesänviettäjien tähän asti on ollut pakko tehdä. Ja
niitä on monta, joilla ei olekaan sen pitempää kesälomaa.

Täten saattaa tervahöyry tehdä 6 tai 7 retkeä kesässä ja siten
useampi satanen ihmistä pääsee nauttimaan lomastaan mitä hauskimmalla
tavalla.

Varmasti tällainen matka ja retki ei tulisi sanottavasti kalliimmaksi
kuin yhdessä paikassa olo kesällä. Juna tai laivamatkat kalliine
piletteineen säästyisivät täten. Varsinkin soveltuisivat tällaiset
retkeilyt mainiosti suurten kaupunkien ja tehdasyhteiskuntien
työläisille, joilla ei ole suuria summia tuhlata kalliimpaa
kesänviettoa varten.

Onhan meillä jo turistilaiva, joka tekee vuoroja Päijänteellä. Mutta
se ei ole retkeilyä varten aiottu, vaan etupäässä matkailua varten.
Siis luontoon ja sen kauneuksien tutustumista varten. Mutta näillä
tervahöyryillä olisi tarkoituksena etupäässä retkeily.146 50’