YSTÄVÄLLISIÄ NEUVOJA.

Jonkun ajan kuluttua alkoivat huvimatkailijat tulla laivoille, sillä
takaisin palattua oli vielä ylioppilasten laulajaiset, sekä paljon
muita hommia.

Laivan lähestyessä jokea, työntäytyi kandidaatti Leka keittiöön ja
huomattuansa Laulaisen virkkoi:

— Ka, täällähän sinäkin olet.

Laulainen ei vastannut mitään, siirtyi vaan yhä enemmän nurkkaan.
Kandidaatti istui rinnalle ja alkoi jutella:

— Minä rakastan olla lähellä ruokapaikkoja. Se on niin lapsellista
istua ihailemassa maisemia. Ja miten hävyttömän huonosti ne
soittivat. Aivan kuin paimenpojat leppätorvillaan... Mutta kuule!
Sinähän pidit puheen.

— Mitäpä tuosta, virkkoi Laulainen vastahakoisesti.

— No niin, mitäpä tuosta, toisti kandidaatti. Mutta kuulehan.
Minä annan sinulle yhden ystävällisen neuvon: elä koskaan esiinny
sivistyneiden edessä opettajana. Ole siellä opettaja jossa
olet, mutta sinähän olet yhtäpaljon sanomalehtimies ja kaikki
sanomalehtimiehet ovat yleismaailman ihmisiä. Opettajia on nykyaikana
joka oksalla ja ne ovat kaikki sellaisia...

Sen, millaisia ne ovat, hän sanoi kuiskaten korvaan, mutta Laulaista
ei sukkeluus naurattanut.

— Niin ne ovat, vahvisti kandidaatti kuuluvasti. Minä luin eilen
tullessani sinun kertomuksesi siitä kylästä, vaikka en tänä aamuna
tullut maininneeksi, kun olin vähän hutikassa. Se oli sujuvasti
kirjoitettu. Ja kuule! Nyt minä osotan sinulle uuden toimialan. Rupea
sinä kirjoittamaan ”pitäjän kertomuksia”. Sinulla on hyvä tilaisuus
hankkia siihen tarvittavia tietoja. Ja siitä seuraa mainetta ja rahaa.

Tätä viimeistä esitystä kuunnellessa Laulaisen pää jo vähän kohosi,
mutta hitaasti hän vielä vastasi:

— Ei minusta sellaiseen ole.

— Kyllä siihen pian opit, rohkaisi kandidaatti. Minä voin lähettää
malliksi toisesta pitäjästä laaditun kertomuksen.

Laulainen alkoi jo uskoa sen verran asian mahdollisuutta, että
virkkoi:

— Saisihan tuota katsella, vaan ei se näin vähäoppiselta onnistu.

— Kaikki onnistuu, kun vaan päättää että sen täytyy onnistua,
vakuutti kandidaatti. Opista ei ole niin suurta hyötyä kuin yleisesti
uskotaan. Kaikki riippuu miehen tarmosta. Onhan kaikilla opettajilla
tietoja, mutta harvalla tarmoa. Näytä sinä että tarmoa on, eläkä
rupea inhoittavaksi moraalin saarnaajaksi, joka vaikeroipi maailman
pahuutta ja työn vaikeutta.

Laulainen kuunteli avossa suin tätä hänelle uutta viisautta, eikä
osannut vastata niin eikä näin.

— Niin se asia on, sanoi kandidaatti. Ja nyt, kesken puheen, otathan
sinä pienen naukun. Minä sain vähän varatuksi paluumatkaa varten.

— Ei minua haluta, virkkoi Laulainen. Kandidaatti ei kuunnellut
estelyjä, etsi vaan putelinsa ja kaatoi kahteen kahvikuppiin.

— Nyt uusitaan oikealla tavalla se tämänaamuinen veljenmaljan juonti.

— Kiitos vaan, mutta jos minä saisin vähentää.

— Ei ollenkaan pikkumaisuuksia, kielsi kandidaatti. Mies kuin mies.

Laulaisen täytyi tarttua kuppiin ja tehdä nuo aamulliset temput,
vaikkakin paljon vastenmielisemmin.

— Sinun nimesi on siis Vilhelm, virkkoi kandidaatti maiskuttaen
huuliansa. Mutta kumpi sinä oikeastaan olet, Laine vaiko Laulainen?

— Kyllä minä ilmoitin nimekseni Laine, mutta olen jo päättänyt
peruuttaa, vastasi Laulainen.

— Mitä varten peruuttaa?

— Niin tulin ajatelleeksi.

— Minä en suosi mitään peruutuksia, enkä epävarmuutta, tenäsi
kandidaatti. Otettu askel olkoon aina paikallaan. Ja sen
vahvistukseksi maistetaan... Ei mitään estelyjä. Ole sinä vaan Laine
ja anna Laulaisen mennä kaikkine entisyyksinensä. Raitis saapi
siltä olla, kun on aika olla raitis, mutta ei tuollainen raitis,
kuten opettajat ylimalkaan, jotka nyrpistelevät ja saarnaavat
pienimmästäkin ryypystä. Minä en ollenkaan kärsi sellaisia. Ne ovat
kaikki suuria vätyksiä, ja vielä paremmin suuria... Sinua en lue
siihen joukkoon, lohdutteli kandidaatti nähdessään, ett’ei sukkeluus
vieläkään naurattanut Laulaista. Minä luen sinut sanomalehtimiesten
joukkoon ja sellaisena join veljenmaljankin, enkä opettajana.

Laulaisesta alkoi uusi ystävänsä käydä kovin vastenmieliseksi,
vaan ei ollut paikkaa mihin paetakaan. Laivan kannelle meneminen
kaikkein nähtäväksi oli vieläkin vastenmielisempää. Ennen hän painoi
nahkaansa nämä opettajia alentavat arvostelut ja kuunteli loppumatkan
välinpitämättömänä tuota toista ainetta, pitäjän kertomuksen
kirjoittamista. Mutta kun laiva saapui rantaan, silloin hän katosi
koko illaksi.