ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Huone Kantolan torpassa. Leena laittaa ruokaa pöytään ja Hilma istuu
ikkunan luona kutoen sukkaa. Syksyinen iltapuhde.

Leena. Laitanpahan ruuan valmiiksi, kohta kai miehetkin pellolta
palannevat... eihän siitä viljanleikkuusta kumminkaan mitään tule, kun
noin satamaan rupesi.

Hilma (Katsoo ikkunasta). Tuossahan ne tulevat veräjällä... Kas, kun
Eetu hyppäsi notkeasti veräjän yli!

Leena. Mikäs pojan nyt hyppimään panee; hänhän on ollut niin
miettiväinen viime aikoina, mikä lie poikaan tullutkin? Jokin hänen
mieltään näkyy painavan, sen olen selvästi huomannut. Ei Eetu kai
sinulle ole mitään maininnut?

Hilma. Eipä hän erityisempää... joskus vaan on valitellut, että
hänellä ei ole halua maantyöhön ja että hän haluaisi maailmalle...

Leena. Olisikohan Ameriikan houreet nousseet pojan päähän?

Hilma. Sitä en usko... jotain muuta hänellä mielessä lienee.

(Kantola ja Eetu tulevat).

Kantola (Pudistellen vaatteitaan). Huh, huh sitä vedentuloa! Ei
tuommoisessa jumalan ilmassa työ sujusta. Kah, johan ruoka on valmiina,
sepä on hyvä... onkin niin nälkä, että oikein näköä haittaa. (Heittää
nutun päältään, istahtaa pöytään.) Käy pois, Eetu syömään!

Eetu. Eipä tässä ruoka maistu.

Kantola. Sepä on ihme, että ei työmiehelle ruoka maistu työn jälkeen!
No, eihän siitä vahinkoa ole... vai eikö enää kelvanne isän ruoka?

Eetu (Erikseen). Voih, kun ei oikein uskaltaisi sanoa...

Hilma. Mikä sinua vaivaa, Eetu? Olet niin kipeän näköinen etkä
syö...?

Eetu. Ei mikään, ei mikään!

(Syö vastahakoisesti).

Leena. Rasittaa ehkä tuo alituinen raskas työ. Eetu voisikin aivan
hyvin jonkun päivän levätä...

Kantola. Tokkopa tuo niin rasittanee...?

Leena. Kyllä se alituinen raataminen tuntuu nuoressa ruumiissa...
johan minä olen aina sanonut, että kouluun poika olisi pitänyt panna,
kun on niin teräväpäinenkin... olisi saattanut tulla vaikka pappi.

Kantola. Milläpä sitä köyhä torppari poikaansa kouluuttaa, rahaa
siihen tarvitaan, paljon rahaa...

Leena. Niinhän se on, niinhän se on... Mutta voisihan hän saada
jonkun kelpo toimen ilman koulun käyntiäkin... hänellä on niin kaunis
käsialakin.

Kantola. Älä turhia hupsuttele! Kelpo maanmies tulkoon pojastani...
siinä kyllä!

Eetu (Hereten syömästä). Mutta minulla ei ole vähääkään halua...
voimanikin ovat niin heikot...

Kantola. Kaikkia tässä vielä kuulee... Vai heikko! Kyllä tuommoisella
ruumiilla työhön kykenee... halun puute kyllä poistuu...

Eetu. Mutta maantyö on minuusta vastenmielistä sen sanon suoraan...
eikä leipäkään aina ole taattua.

Kantola. Mikäpäs tässäkin olisi elellessä... uudistat vaan kartanon
isännän kanssa kontrahdin minun kuoltuani... Hilmasta saat kelpo
emännän. Heh-hei, teillä ei olisi hätäpäiviä, kun vaan olisitte
ahkeria.

Eetu. Jospa sattuisi hallavuosia tai muita vastuksia, mistäpä sitten
leivän ottaa? Kyllä se on epävarmaa... maailmalle tahtoisin päästä
onneani koettelemaan!

Kantola. Mitä vielä! Eihän tähän aikaan ole edes tukkitöitäkään...
eikä ole sekään helpompaa...

Eetu. Siihen minulla on kaikkein vähimmän halua.

Kantola. Ameriikaanko sitten aijot? Ei sinnekään pennittömänä pääse,
rahaa tarvitaan...

Eetu. Minulla ei ole rahaa...

Kantola. Siispä on parasta pysyä kotona.

Eetu. Ei, sekään ei käy enään pitemmälle päinsä! Ja voinhan ensin
muualla ansaita... ja sitten!

Leena. Lähde sinä Heikki, kanssani kaivolta vettä kantamaan, Eetukin
näyttää niin väsyneeltä, ettei jaksa...

Kantola. Kyllä Eetukin jaksaa... mutta voinhan lähteä.

(Kantola ja Leena menevät).

Eetu. Vai torppariksi minun pitäisi jäädä! Ei... ei... pois ahtaista
kotinurkista laveaan maailmaan vapaata ilmaa hengittämään!

Hilma. Sinulla on jotain mielessäsi, Eetu. Sano minulle mihin aijot.

Eetu. En viihdy täällä kauempaa.

Hilma. Ameriikaanko todellakin aijot...?

Eetu. En... Piloillanihan minä vaan...

Hilma. Mihinkäs sitten?

Eetu. Mihin vaan sattuu pääsemään.

Hilma. Mutta olisiko sinulla sydäntä lähteä maailmalle ja jättää
ijäkkäät vamhempasi ja minut?

Eetu. Enhän tässä aluksi kovinkaan etäälle menisi... pääsisi sitä kai
lähiseudulle johonkin toimeen.

Hilma. Eiköhän sentään ole parempi, että jäät kotiin. Täällä olisimme
aina yhdessä...

Eetu. Jos suunnitelmani onnistuu, niin tapaamme toisiamme usein.
Sanon suoraan, että aijon mennä kirkonkylän tehtaalle... olen jo
puhunut patruunan kanssa... hän on hyvä mies. Pääsen kukaties
työnjohtajan apulaiseksi...

Hilma. Mitä! Oluttehtaalleko sinä menisit?

Eetu. Mitäs pahaa siinä sitten olisi... Sinne kuuluu otettavan
useampiakin miehiä.

Hilma. Älä mene sinne! Onhan täällä kotona kyllä hyvä...

Eetu. Äsh, aina sinäkin vastustelet... se tekee minut levottomaksi.
Ajattelehan nyt tarkemmin jos minulla olisi hyvät ansiot, niin saisin
tietysti säästetyksi ja me pääsisimme paljon helpommille päiville.
Sinäkin saisit pitää palvelijan apunasi...

Hilma. Minut saattaisit maailman hyörinässä unhottaa... siellä voisit
löytää paljon parempia ja et enää välittäisi mitään minusta,
orpotytöstä.

Eetu. Sinutko unhottaisin! Ei, älä sano niin, Hilma! En koskaan tule
pitämään ketään sinua parempana, ei koskaan kukaan toinen tule saamaan
sijaasi sydämessäni.

Hilma. Mutta siellä saattaisit oppia juomaan...

Eetu. Eihän minun silti tarvitse juomaan oppia, vaikkakin
oluttehtaassa olen toimessa.

Hilma. Onhan siellä viettelijöitä...

Eetu. Ole huoleti! Enhän minä ole niin heikko luonteeltani, etten
voisi kestää kiusauksia... en tule millään tavoin mieltäsi
pahoittamaan. Kohta rahaa saatuani ostan sinulle komeat kihlat ja
vuoden tai parin perästä voimme viettää häämme.

Hilma. Minä luotan sinuun, Eetu... Nyt olen vakuutettu, että et
unhota minua, vaikka menetkin pois.

Eetu. En koskaan, en koskaan!

(Syleilee Hilmaa).

Hilma. Mutta ajatteles, mitä isäsi ja äitisi sanovat... jospa he
eivät laskekaan sinua?

Eetu. Pyh, olenhan siksi suuri mies, että voin toimia oman mieleni
mukaan. Ei koske minuun heidän kieltonsa.

(Kantola ja Leena tulevat).

Kantola. Näyttääkin tulevan huomiseksi hyvä ilma... Se onkin tarpeen
näin leikkuuaikana. Herkesi jo kerrassaan satamasta.

Eetu. Sepä on hyvä... onhan poudalla parempi kulkea kuin sateella...
tiekin on niin huono...

Kantola. Ainahan tästä pellolle päästään, tämän vertainen matka.

Eetu. Arvelinkin kulkea huomenna etemmäksi.

Kantola. Mitä! Etemmäksi? Minne sitten aijot mennä?

Eetu. Kirkonkylään vaan... puhuin viime viikolla patruunan kanssa ja
hän jo puoliksi lupasi. Kuuluu panevan entisiä miehiä pois juoppouden
tähden.

Kantola. Sinnekö sinun nyt sitten pitäisi työhön mennä! Vai sinne
turmion lähteelle mielesi tekee? Parasta on pysyä poissa sen hovin
lähettyviltä.

Leena. Mutta sielläkin saattaa olla kova työ... ethän sinä paremmin
sielläkään viihtyisi...

Eetu. Ei siellä työ liiaksi rasittaisi... pääsen ehkä työnjohtajan
apulaiseksi.

Leena. Työnjohtajan apulaiseksi! Jaa’a sehän olisikin oikein
herrastoimi, siitä varmaan rahaa ansaitsee...

Kantola. Kyllä siellä on viettelyksiä, joissa rahat hupenevat...

Leena. Mutta eihän Eetu mikään tuhlari ole, annetaan hänen vaan
mennä. Saamme rahaa ukkoseni, ymmärrätkös, rahaa. Antaisithan tietysti
meille osan palkastasi?

Eetu. Se on tietty! Mitä vaan suinkin yli jäisi omista menoistani...

Kantola. Eihän tuo ehkä olisi hullumpaa, kun tietäisi, ettei siellä
huonoille jäljille joutuisi... Mutta ei nyt ainakaan kohta sopisi
mennä. Leikkuukin olisi lopetettava...

Eetu. Siitä olen pitänyt huolen. Mäkelän Jaska tulee jo tänä
iltana... hän saa auttaa töissä, kyllä minä maksan.

Leena (Hyvillään). Sitten voit aivan hyvin mennä jo huomenna.
Tulethan sinä usein käymään kotona, eihän tästä pitkä matka ole.

Eetu. Kyllä, kyllä! Vilppulan Kustaa tulee tänne yöksi ja aamulla
yhdessä lähdemme.

Kantola. Vai menee Vilppulan Kustaakin, vanha tukkijätkä? Sepäs on
vähän... En ole ollenkaan hyvilläni, että hänet seuraasi saat.

Leena. Mutta onhan Eetu siksi ymmärtäväinen, ettei hän anna itseään
pahuuteen vietellä. Saatte maata tuvassa, me menemme kamariin...

Kantola. No, toivotaan... toivotaan... Ja minkäpäs minä sille
mahdan... koettakoon nyt Eetu olla maailmallakin, sittenpähän näkee,
sielläkö on parempi, vai kotona.

Eetu (Erikseen). Varmasti siellä on parempi!

(Vilppulan Kustaa ja Mäkelän Jaska tulevat).

Kustaa. Hyvää iltaa taloon!

Kantola. Hyvää iltaa! Töihinkös miehet on matkalla?

Jaska. Eetu pyysi minua tulemaan, sanoi itse pois menevänsä.

Kustaa. Niin, me lähdemme Eetun kanssa kirkonkylään.

Kantola. No eikös Kustaallekin olisi kotona leipää riittänyt?

Kustaa_. Ka, olishan tuota ollut leipää, mutta tarvitseehan sitä
särvintäkin... ja rahaa kotona ei välistä näekään pitkiin aikoihin...
ja eihän se muutenkaan vanhaa tukkilaista maamyyrän ammatti miellytä.

Eetu. Käykäähän istumaan pojat. Kohta tästä päästään makuullekin...

_Leena. Mutta nyt pitää panna kokoon sinun vaatteesi, paremmat
tietysti? Ja evästäkin kai tarvitset mukaasi?

Kustaa. Mitäpä sitä eväällä... en minäkään evästä ottanut.

Eetu. Saahan sitä kirkonkylästä rahalla ruokaa.

Kustaa. Saa kyllä.

Eetu. Vaatteet ehditte kyllä aamulla laittaa, menkää vaan nukkumaan.

Leena. No, laitetaan sitten aamulla.

Kantola. Ei ole minusta mieleen koko lähtöhommat.

Kustaa. Mikäs meillä on tehtaalla hätänä, rahaa tienataan kuin
roskaa!

Leena. Niin, siellä saattaa ansaita paljonkin. Mennään nyt kamariin,
että pojat saavat käydä levolle. Aamulla kyllä sitten ajamme ylös.
Tule, Hilma.

(Kantola, Leena ja Hilma menevät).

Kustaa. Eikös sinulla Eetu ole sääli jättää noin kaunista henttua? En
minä vaan raahtisi lähteä, jos minulla...

Eetu. Eihän miehen sovi olla niin helläsydäminen. Ja kun ei minua,
enemmän kuin sinuakaan, maankyntö miellytä, niin lähteä täytyy.

Kustaa. Niinhän se kyllä on... Eikä suinkaan minuakaan henttu
taitaisi pidättää... ei ole minusta paikallaan olijaksi. Reisata
maailmalla, kas se on huvini; ehtiihän sitä olla yhdessä kohden, kun
maahan kuopataan... Mutta otetaanhan sentään ryypyt, sen asian
kunniaksi.

(Ottaa pullon poveltaan).

Eetu. Oikeinko sinä ryypyt varustit!

Kustaa. No se on tuttua, että ei tää poika ilman evästä matkalle
lähde. Ei tule suru seuralaiseksi, kun tämä on mukana. (Ryyppää ja
antaa pullon Eetulle). Ryyppää pois, ethän sinäkään enää mikään mamman
maitosuu ole.

Eetu. Eiköhän tuo mene minultakin? (Ryyppää ja virnistelee suutaan).
Ohhoh, olipa se voimakasta, aivan kielen vetää vääräksi.

Kustaa. Niinhän se käy... tottumaton vielä olet. (Jaskalle). Sinulle
ei anneta ryyppyä, olet liian nuori.

Jaska. Onkos pyydetty?

Kustaa. Etkä saa, vaikka pyytäisitkin. Parempaan tarpeeseen se tuolla
on. (Ryyppää). Toista se sentään on tehtaalla. Siellä on olutta, vaikka
aina joisi! Muista sinä, Eetu, että jos pääset vähä niinkun pomoksi,
niin elä Kustaata ahdistele, jos hän vähän laskeekin olutta sisäänsä...
eläkä liialla työllä kiusaa...

Eetu. Enhän toki, älä pelkää... helpolla sinä saat olla minun
puolestani.

Kustaa. Siellä ei tarvitse muuta, kuin tynnyristä vaan valuttaa
suuhunsa, kunnes mahanahka on kuin rummunkalvo, hahhahhahaa! Sielläpä
tulee olemaan hauskaa! Hih vaan!

Eetu. Mutta ruvetaanpas jo makuulle pojat, aamulla pitää olla varhain
pystyssä.

(Nousee ja hankkiutuu, samoin Jaska.)

Kustaa (hankkiutuu levolle hänkin; heittää takkinsa ja laulaa):

Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo
vaan minä sanoin milläs juodaan
Ja milläs rahoilla se rengaskorva
Lamminkoskelta tuodaan.

Laulua kerrattaessa laskee esirippu.