Ei sijoitettavia paikkoja.
Paikat kappaleessa

Ladataan paikkoja...




    PULLOPOSTI

    Haudattuaan onnettoman laivan miehistöineen meri kantaa usein
    pinnallaan tiedon sen kohtalosta, toimii kuin postimiehenä perikatoon
    joutuneiden ja heidän omaistensa välillä. Rannalle ajautunut airo,
    mastonpalanen, veneenlaita tai jokin miehistölle kuuluva esine kertoo
    usein jälkeenjääneille mykällä kielellään murheellisen tapahtuman.
    Mutta toisinaan se kuljettaa pitkiäkin tiedonantoja; vainajien
    viimeiset terveiset se kantaa uskollisesti rantaan ja viskaa maalle
    edelleen vietäväksi.

    Niin kävi ”Varanki”-laivankin. Meri vei viestin sen tuhosta
    Vuoreijaan ennen kuin Itäsaarille jääneet saivat siitä mitään muuta
    tietoa kuin sen, ettei laiva palaisi enää milloinkaan heidän luokseen.

    Pyyntilaiva ”Virgo” ajeli juuri valasparvea Karhusaaren ja
    Huippuvuorten välisellä aavalla, kun eräs kippari huomasi meressä
    ajelehtivan merkillä varustetun tynnyrin. Kapteeni keskeytti ajon ja
    antoi veneellä noutaa tynnyrin laivaan. Hän huomasi heti, että siinä
    oli tärkeä tiedonanto, sillä tapin reikä oli huolellisesti hartsattu,
    jottei vesi pääsisi sisään.

    Kun tynnyrin pohjaan avattiin aukko, löytyi sisältä kymmenen kirjettä
    osoitettuina eri henkilöille Ruijaan ja lisäksi kapulan ympärille
    kääritty ja öljykankaalla peitetty tiedonanto:

    ”Valaanpyyntilaiva ’Varanki’, kotoisin Vuoreijasta, on
    joutunut sumussa ahtojäiden puristukseen ja uponnut Itäsaarten
    kaakkoispuolella 77 astetta 5 min. pohjoista lev. ja 25 astetta
    it. pit. Greenw. Kapteeni ja miehistö, kymmenen miestä,
    pelastuneet veneisiin ja ovat nyt jäälautalla ajelehtimassa.
    Ankaran merenkäynnin takia pelastuminen epävarma. Osa miehistöä,
    kuusi miestä, jäänyt Itäsaarten kaakkoisniemelle rasvan keittoon
    vähin eväin. Sinne pystytimme Norjan lipun. Pelastakaa!
    Lähettäkää nämä kirjeet perille, ne ovat ehkä viimeiset terveiset
    rakkaille omaisillemme, retkeä kannattaneelle yhtiölle ja
    isänmaallemme.

    Kesäkuun 28. p:nä 1878.
    Kapteeni John Jensen.”

    Löytö tehtiin syyskuun viidentenätoista.

    — Tiedonanto on kohta kolme kuukautta vanha, totesi kapteeni
    järkyttyneenä. — Meri on liian kauan kuljettanut mukanaan
    salaisuutta. Veneisiin joutuneet ovat ehkä aikoja sitten hukkuneet
    tai pelastuneet Itäsaarille, mutta maalle jääneet ovat varmasti
    hengissä. Lähdemme suoraan sinne.

    Mutta jääesteiden tähden ei ”Virgo” päässyt lähellekään Itäsaaria.
    Tyhjin toimin sen täytyi palata Vuoreijaan mukanansa surullinen
    viesti. Valtion ja valaanpyyntiyhtiön toimesta varustettiin uusi
    pelastusretkikunta, joka lähti ItäsaarilleLarus”-nimisellä
    pyyntilaivalla ja otti mukaansa koiravaljaikon, suksia ja tottuneen
    miehistön.

    Kapteeni aikoi kiinteän merijään reunasta lähettää koiravaljaikon
    hakemaan hädässä olevia laivaan. Tämäkin yritys epäonnistui
    tykkänään, sillä epäluotettava ahtojäävyöhe oli tavattoman laaja.
    Kerran laiva jo pääsi jäälauttoja kierrellen niin lähelle Itäsaarta,
    että sen tunturien lakat näkyivät taivaanrannalla, mutta uusien
    ajelehtivien ahtojäiden puristuksen tähden sen täytyi peräytyä.
    Pimeänä syysiltana laskettiin laivasta valoraketteja merkiksi,
    että apuun pyrittiin ja että haaksirikkoisten hädänalainen tila
    tunnettiin. Tätä eivät Varangin miehet huomanneet, sillä näihin
    aikoihin oli Lauri löytänyt hollantilaisten kivimajan eikä sinä
    päivänä kukaan sattunut käymään Poolinniemessä. Pelastuslaivan täytyi
    palata tyhjin toimin takaisin Vuoreijaan, jossa pyyntimiesten omaiset
    ja koko kaupungin väki surivat tuhoon joutuneiden hirveää kohtaloa.