PULLOPOSTI
Haudattuaan onnettoman laivan miehistöineen meri kantaa usein
pinnallaan tiedon sen kohtalosta, toimii kuin postimiehenä perikatoon
joutuneiden ja heidän omaistensa välillä. Rannalle ajautunut airo,
mastonpalanen, veneenlaita tai jokin miehistölle kuuluva esine kertoo
usein jälkeenjääneille mykällä kielellään murheellisen tapahtuman.
Mutta toisinaan se kuljettaa pitkiäkin tiedonantoja; vainajien
viimeiset terveiset se kantaa uskollisesti rantaan ja viskaa maalle
edelleen vietäväksi.
Niin kävi ”Varanki”-laivankin. Meri vei viestin sen tuhosta
Vuoreijaan ennen kuin Itäsaarille jääneet saivat siitä mitään muuta
tietoa kuin sen, ettei laiva palaisi enää milloinkaan heidän luokseen.
Pyyntilaiva ”Virgo” ajeli juuri valasparvea Karhusaaren ja
Huippuvuorten välisellä aavalla, kun eräs kippari huomasi meressä
ajelehtivan merkillä varustetun tynnyrin. Kapteeni keskeytti ajon ja
antoi veneellä noutaa tynnyrin laivaan. Hän huomasi heti, että siinä
oli tärkeä tiedonanto, sillä tapin reikä oli huolellisesti hartsattu,
jottei vesi pääsisi sisään.
Kun tynnyrin pohjaan avattiin aukko, löytyi sisältä kymmenen kirjettä
osoitettuina eri henkilöille Ruijaan ja lisäksi kapulan ympärille
kääritty ja öljykankaalla peitetty tiedonanto:
”Valaanpyyntilaiva ’Varanki’, kotoisin Vuoreijasta, on
joutunut sumussa ahtojäiden puristukseen ja uponnut Itäsaarten
kaakkoispuolella 77 astetta 5 min. pohjoista lev. ja 25 astetta
it. pit. Greenw. Kapteeni ja miehistö, kymmenen miestä,
pelastuneet veneisiin ja ovat nyt jäälautalla ajelehtimassa.
Ankaran merenkäynnin takia pelastuminen epävarma. Osa miehistöä,
kuusi miestä, jäänyt Itäsaarten kaakkoisniemelle rasvan keittoon
vähin eväin. Sinne pystytimme Norjan lipun. Pelastakaa!
Lähettäkää nämä kirjeet perille, ne ovat ehkä viimeiset terveiset
rakkaille omaisillemme, retkeä kannattaneelle yhtiölle ja
isänmaallemme.
Kesäkuun 28. p:nä 1878.
Kapteeni John Jensen.”
Löytö tehtiin syyskuun viidentenätoista.
— Tiedonanto on kohta kolme kuukautta vanha, totesi kapteeni
järkyttyneenä. — Meri on liian kauan kuljettanut mukanaan
salaisuutta. Veneisiin joutuneet ovat ehkä aikoja sitten hukkuneet
tai pelastuneet Itäsaarille, mutta maalle jääneet ovat varmasti
hengissä. Lähdemme suoraan sinne.
Mutta jääesteiden tähden ei ”Virgo” päässyt lähellekään Itäsaaria.
Tyhjin toimin sen täytyi palata Vuoreijaan mukanansa surullinen
viesti. Valtion ja valaanpyyntiyhtiön toimesta varustettiin uusi
pelastusretkikunta, joka lähti Itäsaarille ”Larus”-nimisellä
pyyntilaivalla ja otti mukaansa koiravaljaikon, suksia ja tottuneen
miehistön.
Kapteeni aikoi kiinteän merijään reunasta lähettää koiravaljaikon
hakemaan hädässä olevia laivaan. Tämäkin yritys epäonnistui
tykkänään, sillä epäluotettava ahtojäävyöhe oli tavattoman laaja.
Kerran laiva jo pääsi jäälauttoja kierrellen niin lähelle Itäsaarta,
että sen tunturien lakat näkyivät taivaanrannalla, mutta uusien
ajelehtivien ahtojäiden puristuksen tähden sen täytyi peräytyä.
Pimeänä syysiltana laskettiin laivasta valoraketteja merkiksi,
että apuun pyrittiin ja että haaksirikkoisten hädänalainen tila
tunnettiin. Tätä eivät Varangin miehet huomanneet, sillä näihin
aikoihin oli Lauri löytänyt hollantilaisten kivimajan eikä sinä
päivänä kukaan sattunut käymään Poolinniemessä. Pelastuslaivan täytyi
palata tyhjin toimin takaisin Vuoreijaan, jossa pyyntimiesten omaiset
ja koko kaupungin väki surivat tuhoon joutuneiden hirveää kohtaloa.