XX

Saadakseen vastapainoa henkiselle työlleen ja ikävälleen
Hannes Borg oli alkanut ottaa osaa suon ojittamiseen. Lisäksi
hän köyhille ojankaivajille tahtoi siten todistaa, ettei hän
ylenkatsonut sellaista työtä. Ojankaivajien joukossa oli pari hänen
iltakoululaistaankin. Vapun Junulle, joka taas oli ilmestynyt
paikkakunnalle, hän niinikään oli tarjonnut tätä työtä. Mutta Junu
oli ylimielisesti vastannut, että muka metsätöissä oli ansainnut niin
hyvin, ettei hänen pitkiin aikoihin tarvinnut olla työn orja. Hänellä
oli uusi tummansininen sheviotti-puku, kiiltonahkaiset pitkävartiset
saappaat, kaulassa räikeänpunainen silkkihuivi ja päässä harmaa
Borsalino-hattu. Hän ei asunut äitinsä mökissä, vaan oli vuokrannut
itselleen huoneen kirkonkylästä. Hän seurusteli kaiken ajan, joka
jäi yli salaisesta pirtu-kaupasta, pahamaineisen torpantytön, Heti Vaaksan
kanssa. Äitiään hän harvoin kävi tervehtimässä, ja Vappu,
joka usein kävi töissä Koivukoskella, valitti tohtori Borgille, että
hänen oma poikansa, joka nyt oli tullut hyviin varoihin, vaan silloin
tällöin antoi köyhälle äidilleen rovon.

— Enkä minä niitä hänen rahojaan rukoile, oli Vappu sanonut,
pitäköön ne itse, kun on niin kitsas. Kyllä minä sentään, vaikka
vähän vaivaisesti, itseni elätän, kun nyt taas kykenen työhön. —

Pitäjällä jo yleisesti kerrottiin, millaista salaista ammattia
Junu harjoitti. Ja vaikka nämä huhut joutuivat viranomaistenkin
korviin, he eivät puuttuneet asiaan, jopa kerrottiin, että moni
heistäkin kuului Junun ostajapiiriin. Kauppias Herhilä, joka julkisen
kauppaliikkeensä ohella harjoitti samallaista salaista sivuhommaa
ja joka karsain silmin katseli tätä paikkakunnalle ilmestynyttä
kilpailijaa, puhui Junusta ympäri pitäjää, tuomiten hänen ”rikollisen
ammattinsa”. Hän toivoi täten kääntävänsä pois epäluulon ja huomion
omasta laajalle levinneestä salakaupastaan ja mahdollisesti saavansa
kilpailijansa syrjäytetyksi.

Pantuaan alulle suoviljelyksensä Hannes Borg päätti lähteä
tervehtimään metsänhoitaja Forsgrénia, jota ei ollut pitkään
aikaan tavannut. Kirkkaana syyspäivänä, hevosen ollessa ajossa,
hän läksi jalan kulkemaan Kuuselaan. Metsä molemmin puolin tietä
oli jo verhoutunut erivivahteisiin keltaisiin väreihin. Ilma oli
kuulakka, aurinko paistoi iloisena. Hannes Borgin kaiho, joka raskaan
ruumiillisen työn kestäessä oli hellittänyt, virisi taas kalvavaksi
kivuksi. Vastattuaan Elisabetin ja Aino Vanajan kirjeisiin ei hän
vielä ollut saanut heiltä tietoja, vaikka jo oli kulunut viikkoja
hänen kirjeidensä lähettämisestä. Verhotuin sanoin hän oli tulkinnut
hehkuvat tunteensa. Minkä vaikutuksen ne olivat tehneet? Mitä oli
Aino Vanaja vastaava? Mutta eihän Elisabetiltakaan vielä ollut
saapunut toista kirjettä. Sellaista tilaisuutta kuin viimeksi,
lähettää kirjeet kuriirin mukana, ei tietysti joka päivä tarjoutunut.

Kun hän näitä miettien astui tietä edelleen, tuli metsänhoitaja
Forsgrén ajaen häntä vastaan. Forsgrén oli matkalla Koivukoskelle, ja
molemmat naurahtivat tälle yhteensattumalle.

— Koivukoskelle on lyhyempi matka, huomautti Hannes Borg. Lähdemme
sinne, eikö niin? Ehkä voimme käväistä suollanikin, niin saan sinulta
lupaamasi neuvot.

Hannes Borg nousi rattaille ja he alkoivat yhdessä ajaa köröttää
Koivukoskelle. Forsgrén kertoi nyt lopullisesti tehneensä
osaviljelyskontrahdin erään nuoren pehtorin kanssa.

— Olen tehnyt tämän välikirjan vaan vuodeksi — varovaisuuden
vuoksi. Tahdon kokeilla. Jos olen tehnyt tyhmyyden, syytän sinua.

— Enpä luule, että osaviljelyksellä voit hävitä enempää kuin
arentimiehesi kautta, joka ei suorittanut vuokraansa.

— Tiedät, että olen vanha koiranhammas. Luonnollisesti otan tämän
kokeilun kokonaan omalle vastuulleni. Minä kyllä olen etupäässä
käytännön mies, ja niinkuin sinun veroisesi idealisti kai ajattelee:
kuivasti erittelevä järjenmies. Mutta silti on minussakin pisara
idealismia tai oikeammin mielikuvitusta.

— Se pisara on melkoinen, veliseni. En koskaan ole pitänyt sinua
kuivana järkeilijänä; luulen että tuo järkeilysi etupäässä koskee
pintaa. Syvemmällä sinussakin käyvät tunne-elämän aallot, vaikka
ne eivät ole niin herkät liikehtimään kuin minulla. Ja suorastaan
kadehdin tuota luonteesi tasaisuutta ja tyyntä harkintaasi elämän eri
tiloissa.

He olivat saapuneet asemalle kääntyvän tien haaraan. Asemalle päin
sujahti siitä ohi kapteeni Eversenin auto. Kapteeni oli matkapuvussa
ja hänellä oli mukanaan matkalaukku.

— Eversenillä on ollut selkkauksia paperitehtaallaan, kertoi
Forsgrén. Hänen tapansa kohdella väkeänsä on kursailematon, ja
niinpä se eräänä päivänä, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta,
teki lakon. Kun tapahtuma oli ilmoitettu Eversenille ja hän saapui
tehtaaseen, huomattiin, että yksi tärkeimmistä koneista oli pahasti
vioitettu. Tehdas on nyt pysähdyksissä, ja kun kapteenia on kohdannut
taloudellisia vaikeuksia, sanotaan hänen matkustavan Tanskaan
koettamaan saada apua sukulaisilta.

— Minua ei ihmetytä, sanoi Hannes Borg, että kapteenille lopulta
tulee suuriakin vaikeuksia, kun tietää, miten tuhlailevasti hän elää.

Saapuessaan punaisen ladon kohdalle he näkivät pieneltä metsäpolulta
poikkeavan ajotielle nuoren naisen ja miehen. He kulkivat käsi
kädessä. Nuorella miehellä oli räikeänpunainen kaulahuivi. Hannes Borg
tunsi nyt parin: Vapun Junun ja Heti Vaaksan. Heidän kasvonsa
punoittivat ja saattoi selvästi huomata, että molemmat olivat
ryypiskelleet.

Junu tuijotti uhmailevasti vastaantulijoihin, tervehtimättä.

Nyt Forsgrénkin tunsi Junun ja virkkoi heidän kuljettuaan ohi:

— Siinä pitäjän uusi pirtu-trokari, Herhilän kilpailija.

— Olen kuullut siitä, sanoi Hannes Borg. Tuo Junu on muuten
paikkakunnan ikävimpiä punaisia. Hänessä on jotain häijyä ja
taipumatonta. Häneen ei toistaiseksi mikään hyvä sana tehoa.

— Yhäkö sinä haaveilet ihmisten parantamisesta ja jalostamisesta?
Milloinka silmäsi aukeavat näkemään, että on turha vaiva koettaa
kohottaa ihmisiä? He ovat mitä ovat. Ei heitä voi muuttaa.

— Minä taas uskon, että jos he joutuvat erityiseen elämänkohtaan,
joka voimakkaasti valtaa ja hellyttää heidät, voi toisen ihmisen
vaikutus heihin tehota ja aikaansaada heissä mielenmuutoksen. Tosin
on minulla ollut pettymyksiä. Mutta toisinaan olen taas huomannut
kokeistani hyviäkin tuloksia. Eikä aina vaadita edes mullistavia
koettelemuksia. Esimerkkinä mainitsen vanhan mäkitupalaisen, Vapun,
äsken kohtaamamme Junun äidin. Vielä joku aika sitten hän oli lopen
katkera ja syytti herroja sorrosta. Nyt, kun hän on käynyt meillä
töissä ja minä melkein joka päivä olen puhunut hänen kanssaan,
selittäen hänelle asioita ja elämän menoa, hän jo on muuttunut paljon
sovinnollisemmaksi.

— Mahdollisesti. En tahdo vähentää sinun persoonallisuutesi
kehittävää vaikutusta enkä haihduttaa harhaluulojasi. Mutta mitä
tuohon vaimoon tulee, oletko ottanut huomioon, että hänen poikansa on
hurja elostelija, joka ei auta äitiään, ja että tuon naisen puute ja
hätä on pakoittanut hänet myöntyväisemmäksi ja nöyremmäksi. Onkohan
tällä muutoksella syvempiä juuria?

— Täytyy ainakin koettaa syventää niitä. —

He saapuivat pihaportille.

Samuli Aura, hiukan kumarassa kulkeva renki, tuli ottamaan haltuunsa
hevosen. Hän kertoi, että eräs naapuripitäjän mies odotti kyökissä
tohtoria.

— Onko hänellä kiire? kysyi tohtori Borg.

— En luule, sanoi ehtivänsä odottaa. Hannes Borg meni vieraansa
kanssa sisälle.