Terve, Lukianos!

Minä poika Pohjantähden alainen tervehdän sinun jo ammoin siellä
Libyan kuumassa hiekassa hiiltyneitä luitasi. Oi Lukianos! Maasta
olit sinä syntynyt ja maaksi olet sinä jälleen tullut, mutta sinun
henkesi on leijaillut tänne hyiseen Pohjolaan ja täyttänyt minun
sieluni sanomattomalla riemulla. Vai olisiko niin, että Pytagoraan
oppi sielunvaelluksesta sittenkin olisi tosi asia, vaikka sinä siitä
purevimmat ivasanasi olet singonnut esille? Olisiko niin, että
sinun seemiläinen sielusi on vallannut minun sielussani asuinsijan,
että sinun henkesi on tunkenut sieraimistani sisään. — Niin sinun
ajatuksesi ovat minun, niin sinun henkesi sukulaishenki. Niin sinä
olet luuta minun luustani ja lihaa minun lihastani, sinä seemiläinen
helleeni, minä suomalainen europalainen.

Maapallo on kiertänyt rataansa päivän pyörän ympärillä jo 1807 vuotta
sinun syntymästäsi, mutta niin tuoreina sinun sanasi pulppuavat
esille, kuin olisit oman aikani mies, kuin olisit saman seurakunnan
jäsen, seurakunnan, jolla ei ole jumalaistarustoa eikä jumaluusoppia,
vaan jonka tunnustus on: Jumalista me ihmiset tiedämme juuri yhtä
paljon tai yhtä vähän. Iankaikkinen elämä on vain kaunis unelma.

Eivät sanasi ole säälineet typeryyksiä ja hullutuksia, olivatpa ne
miten vanhoja ja pyhiä tahansa, miten korkeassa arvossa. Tekopyhien
ja itsevanhurskaitten kasvoilta olet riisunut naamarin.

Sinun arvostelusi mukaan ovat korkeimmat kysymykset selvittämättä,
korkeimmat probleemit ratkaisematta. Toisista ihmisistä tuntuvat
tärkeiltä, suurilta ja pyhiltä monet seikat, joille toiset
kohauttavat olkapäitään ja naureskelevat. Niin on ollut ja niin tulee
aina olemaan. Se on sinun viisautesi, se minunkin. Siis olkaamme
nöyriä ja suvaitsevaisia! Tuhmat vain luulevat tuntevansa viimeisen
totuuden. Mutta suuri luoja pitää sen omana salaisuutenaan eikä
ilmoittele sitä enemmän yhdelle kuin toisellekaan kansalle. Otsansa
hiessä ihmiskunnan viisaat vähitellen syntyjen syvien perille
pyrkivät. Luoja ei kellekään kuiskuttele korvaan maailmankaikkeuden
lakeja. Ei Hesiodokselle eikä Homerokselle, niinkuin sinä väität
heidän kehuneen, eikä myöskään profeettain eikä evankelistoin
korviin, niinkuin kristitty kirkko väittää.

Sinä taistelit kaikilla ivan ja leikin aseilla kansojen paksua
taikauskoa vastaan, sinä nauroit sille, että ylijumalan hautaa
näytettiin Kreetan saarella, että sitä sanottiin pyhäksi haudaksi,
että sinne tehtiin pyhiinvaellusretkiä. — Mikä siitä on ollut
seurauksena? Se, että tämä hauta on jäänyt unohduksiin, mutta
toinen jumalan hauta keksittiin juuri sinun aikanasi, ehkä sinun
tietämättäsi, Jerusalemissa. Ja tälläkin haudalla on ollut ja on
vieläkin pyhän haudan nimi, vaikka kohta kaksituhatta vuotta on jo
kulunut hautauksesta ja sinun monista ivasanoistasi. Jerusalem on
nyt se Hieropolis, josta sinä niin suurella ihmetyksellä kerroit
kansakuntien kunnioittaneen siellä Eufratin laaksossa, se pyhä
kaupunki, jonne nykyajan kansakuntien silmät kääntyvät, ja Palestina
on pyhä maa, sillä tällä maalla jumala suvaitsi siittää pojan
nuoresta neitosesta, niinkuin muinoin teidänkin tarustoissanne
kerrottiin. Ja jumalan haudalle tehdään tänäkin päivänä
pyhiinvaellusretkiä, kuten sinun aikanasi jumalien haudoille. Mutta
tiedäppäs, Jerusalemin jumalan haudasta on käyty verisiä, julmia
sotia, sillä kristittyjen jumalan hauta on ollut ja on vieläkin
epäuskoisten hallussa. — Siis jumalanhautakäsite on tullut vieläkin
pyhemmäksi ja tärkeämmäksi kuin sinun aikoinasi.

Et ole siis mitään aikaansaanut ivallasi, sillä ivaasi voimakkaampi
on kansojen jano uskoa yliluonnollisiin ihmeisiin ja taivaallisiin
taruihin. Tosin suuri osa Europan sivistynyttä yleisöä on sinun
kannallasi, mutta vielä suurempi osa on pyhän haudan palvojia.

Sinä ivailit sitä, että Herkules ja monet muut uroot olivat
samalla kertaa tosi ihmisiä ja tosi jumalia. — Nyt he ovat
vain taruhenkilöitä. — Mutta tiedä, että juuri samaa väitetään
juutalaisten Kristuksesta. Hän on vieläkin kansojen käsityksessä sekä
tosi ihminen että tosi jumala, ja sellaisena kaksoisolentona häntä
yhä edelleenkin palvellaan. Oikein sanot, kun panet Hermes-jumalan
suuhun seuraavat tositodet sanat: Mitäpä vahinkoa siitä on, joskin
muutamat sivistyneet luopuvat meistä jumalista; suuri rahvasjoukko,
moukkien pohjasakka ja barbaarikansat ovat kaikki meidän puolellamme,
jumalien palvojia. Juuri niin on nytkin. Kaikki ennallaan, niinkuin
sinunkin aikoinasi.

Niinkuin lapsille kuuluvat lelut, niin sivistymättömille kuuluvat
jumalaistarut.

Emme ole siis päässeet edesnenmään sinun ajoiltasi. Sinun kansasi
jumalat ovat syrjäytetyt, mutta samalla tavalla syntynyt ja haudattu
jumala on vain toisella nimellä koroitettu alas-syöstyjen jumaliesi
valtaistuimelle. Ja jos hän joskus huudetaan alas, niin aivan
varmasti toinen jälkeläinen keksitään, sillä barbaarikansoja meillä
vielä on kylliksi uskomaan vaikka mitä.

Mutta muistat sinä manata aikasi filosofisia lahkoja! Et niinkään
paljon heidän opinkappaleitaan, vaan, niinkuin sinä jokseenkin
tosissasi väität, näitten lahkojen silloisia edustajia. Lienet
kai oikeassa, vaikka ivasi tuntuu hieman liioitetulta. Sinusta on
sanottu, ettet itse koskaan ole asettunut varmalle kannalle missään
asiassa. Minusta taas tuntuu siltä, kuin sinä sittenkin kallistuisit
kyynikkojen puolelle, vaikka sinä juuri heidän pukuaan ja heidän
esiintymistään ivallisimmin pilkkaat. Et olisi voinut panna niin
kauniita ajatuksia Kyniskoksen ja Menippoksen suuhun, jollei sinun
sielusi olisi ollut heidän elämänviisautensa puolella.

Toiselta puolen, onhan niinkin, että se, joka ei koskaan mitään
varmaa väitä, hän ei koskaan erehdy. Kaikki totuudet ovat vain päivän
lapsia; mikä tänään on totta, se voi jo huomenna olla suuri erehdys.
Senpätähden sinä olet pysynyt alati tuoreena, erehtymättömänä, kun et
mitään totuutta ole varmana pitänyt.

Sinä naurat kristiaaneille. Mutta sittenkin kuultaa sinun riviesi
välistä kunnioitus niitä aatteita kohtaan, jotka kristitytkin ovat
lainanneet omikseen. Sinä puolustat usein ajatuksia, jotka miltei
samoilla sanoilla tavataan evankelistain kirjoituksissa ja jotka on
pantu Jeesuksen suuhun. Arvattavasti sen tähden, että sekä sinä että
kristityt olette lainanneet sananne kyynikoitten opinkappaleista.
Kristityt munkit kaavuissaan, mitäpä ne muuta ovatkaan kuin
kyynikolta raihnaisissa viitoissaan. Molemmilla aatteet ylevät, mutta
teot tavallisen koiran. Ja näitten tekoja ja näitten elämää sinä
pilkkaat niinkuin myöhemmin italialainen Boccaccio, mutta et heidän
perusaatteitaan.

Sinä väität, että nämä lahkot riitelivät ja haukkuivat toisiaan vihan
vimmoissa. Usein turhanpäiväisistä pikku eroavaisuuksista.

Voi veikkonen! Kristityt ovat toistensa panettelemisessa lyöneet
oppi-isänsä kyynikot laudalta pois. Sinun kertomustesi mukaan
kyynikot — koirat herjasivat ja haukkuivat kaikkia ihmisiä, niinkuin
koirat ainakin, mutta he rajoittuivat pelkkään suureen äänen pitoon,
ainoastaan toisinaan käsirysyyn. Kyllä meidän katoliset pappimme
saarnastuoleistaan herjata taitavat, ja kaikkien aikojen suurimpia
herjaajia on tohtori Martti Luther ollut. Meidän kristityt lahkot
väittävät silmiään räpäyttämättä, että ainoastaan heidän oppinsa vie
autuuteen, muitten opit kadotukseen. Oma kirkko on ”ainoa autuaaksi
tekevä!”

Tietäisitpä, miten kristityt lahkot ja eri kirkkokunnat ovat
toisiaan vainonneet? Ne eivät ole ainoastaan haukkuneet ja
solvanneet toisiaan, ne ovat kiduttaneet, murhanneet ja verisissä
sodissa toisiaan sukupuuttoon hävittäneet. Sinun aikasi oli korkea
kulttuurikausi, mutta kristittyjen valtakausi on ollut synkimmän
barbarian aika. Te sentään selkisitte riidoilla, mutta kristityt
ovat käyttäneet polttorovioita, kidutuskoneita ja mestauspölkkyjä
mielipiteittensä tukemiseksi. Vasta viime vuosina on saatu nämä
hirmuaseet väännetyiksi kristittyjen käsistä, ja nyt saattaa
ihmiskunta taas hengittää vapaasti. Me olemme nousemassa sinun
aikasi tasolle, oi Lukianos! Vähitellen, mutta varmasti, sillä
ihmiskunta on alkanut tajuta, mihin taikausko vie: julmuuteen,
typeryyteen ja saastaan. Vielä höyryää ihmisveri maasta suurimman
sodan jälestä, mitä milloinkaan on käyty. Sinun aikanasi ei tapeltu
muualla kuin barbaarikansojen rajoilla. Mutta kaksisataa vuotta sinun
kuolemasi jälkeen juuri samaiset barbaarit tunkeutuivat Kreikankin
sivistyksen kehtoon, ja sen ajan perästä on barbaarisuus sinun
vihaamasi taikauskon avulla pitänyt Europaa kahleissaan. Nyt jo
hieman valkenee; ehkä sadan vuoden perästä voit uudelleen pistäytyä
maailmassa. Ehkä jo silloin Europa voi tuntua sinusta kodikkaalta?
Ehkä voisit taas pitää esitelmiäsi esim. Parisissa, sen älylliselle
hienostolle? Meidän maahamme elä tule, ennenkuin ehkä satojen vuosien perästä
.

Jospa tulisit uudelleen maailmaan, tekisit varmaankin sen huomion,
että ihmiskunta on aivan entisensä kaltainen. Sielun syvyyksien
tuntemisessa emme ole edistyneet rahtuakaan. Filosofia on jokseenkin
samalla kannalla kuin sinunkin aikanasi.

Mutta sittenkin voisin ylpeydellä näytellä sinulle jotakin, josta
sinulla ei ollut aavistustakaan. Nykyinen ihmiskunta on päässyt
monen luonnonlain perille; se on ikäänkuin kesyttänyt luonnonvoimat
palvelemaan itseään. Vaikka ihmiset sielultaan ovatkin samankaltaiset
kuin sinun aikoinasi, ovat niiden elin- ja toimintatavat
suunnattomasti muuttuneet. Me olemme avartaneet näköpiirimme, koko
maailma, yksinpä avaruuskin, on meidän astinlautanamme. Tahtoisin
nähdä sinut, oi Lukianos, ilmalaivassa, tahtoisin nähdä sinut
Akropolis vuorella vastaanottamassa terveisiä, joita äitisi lähettää
ilmojen kautta sinulle Eufrat-virran rannoilta. Ivaisitkohan silloin
enää luonnontieteitä, niinkuin elinaikoinasi? Eiköhän iva hyytyisi
huulillesi?

Omituista on, että sinä, kyynikot ja evankelistat olette yksimielisiä
rikkaitten ja rikkauksien panettelemisessa. Sinä ylvästellen
puhut, että Atena sinun aikanasi oli yhtä kuulu filosofeistaan
kuin köyhyydestään. Mutta vielä äänekkäämmin ovat samaa aihetta
käsitelleet sekä kyynikot että evankelistat. Evankelista panee
oppi-isänsä — jota sinä suvaitset nimittää sofistaksi — suuhun
seuraavat sanat: helpompi on kamelin kulkea neulansilmän läpi kuin
rikkaan päästä taivaan valtakuntaan. Sinä panet kyynikon lausumaan
saman ajatuksen kuin evankelista Lukas tuo esille: autuaat olette
te, jotka täällä maailmassa itkette, sillä te tulette taivaassa
nauramaan. Siis rikkaus tekee autuuden mahdottomaksi taivaassa ja
onnen tunteen maailmassa sangen kysymyksenalaiseksi. Minä uskallan
olla toista mieltä kuin te kaikki kolme.

Eihän onni riipu rikkaudesta eikä köyhyydestä. Rikas voi olla
onnellinen ja köyhä onneton, ja päinvastoin. Rikas voi olla mitä
parhain ihminen ja köyhä suurin konna. Mitä iankaikkiseen autuuteen
tulee, siitä en virka mitään, sillä sellaisen olemassaolosta olen
yhtä vähän vakuutettu kuin konsanaan sinä, rakas aasialainen veljeni
ammoisilta ajoilta.

Ihmettelet kai, että sinun kirjoituksesi ovat säilyneet, silloin
kun sinun aatetovereiltasi ei ole riviäkään jällellä. Minä ilmoitan
sinulle selityksen. Sinä ivallasi karkoitit Olympon jumalat
taivaasta, ja siitä on kristillinen kirkko ollut sinulle iäti
kiitollinen, sillä kirkon oli niin paljon helpompi nostaa omat
jumalansa tilalle, kun kansa kumminkin vaati jumalia. Sinä nauroit
maan tasalle sen aikuiset filosofiset lahkot. Kristityt keräsivät
näitten lahkojen kauniimmat ajatukset ja opit, ja niille annettiin
jumalallinen alkuperä, jotta kansa niitä tottelisi. Täten olet sinä
ollut kirkon lopullisen voiton etevimpiä aiheuttajia, vaikka kyllä
vastoin vakaumustasi, aikomustasi ja tahtoasi. Siitä saat kiittää,
että sinun teoksiasi on painettu suuria nidoksia usealle Europan
kielelle.

Iloitsen saadessani esitellä sinut omalle kansalleni, sinut, jonka
totuudenrakkaudesta ja tekopyhyyden halveksumisesta minä olen niin
paljon oppinut ja nauttinut. Varmaankin olet kansani joukosta
voittava monta, jotka sinua samoista ominaisuuksistasi kunnioittavat
ja rakastavat.

Myöhään syntynyt veljesi, hyperborealainen

Ernst Lampén.

Elokuussa 1924.