Menippos. (Kyynillinen filosofi.)
Aiakos. (Manalan valtias.)
Menippos: Oleppas hyvä, rakas Aiakos, ja näytä minulle kaikkea,
mitä manalassa on katsottavaa.
Aiakos: Kaikkea, hyvä Menippokseni, ei ole niinkään helppoa nähdä;
mutta pääasiat tahdon kyllä näyttää. Kerberoksen sinä kai jo tunnet
ja lautturin, joka sinut tänne kuljetti.
Menippos: Kyllä tunnen ja tiedänpä, että sinä olet manalan
porttivahti; kuninkaatkin olen jo nähnyt. Jos tahtonet minulle
mieliksi tehdä, näytä minulle ne vanhan kansan miehet, joista
maailmassa eniten puhellaan.
Aiakos: Tämä tässä on Agamemnon, tuo tuolla Akilles; hänen
vieressään Odysseus; sitten seuraa Ajax, Diomedes ja muut sen ajan
kreikkalaisten johtajat.
Menippos: Voi, voi, suuri Homeros! Kuinka on käynyt sinun runojesi
sankareille! Miten viheliäisinä ne tuossa maassa matelevat,
tuntemattomina, kaikkea kauneutta ja voimaa vailla, todellakin
voimattomia päälliköitä, niinkuin sinä heitä nimität! niin heikkoja,
että heidät voi yhdellä henkäyksellä tuhkaksi puhaltaa! Mutta kuka
tuo tuolla on?
Aiakos: Se on Kyyros, ja tuossa on Kroisos, heidän vieressään on
Sardanapalos, heidän takanaan on Midas, tuo tuolla on Xerxes.
Menippos: Mitenkä? Tuollainen houkkioko pani koko Kreikanmaan
vapisemaan ja kauhistumaan (tarkoittaa Xerxestä, joka vanhan
ajan suurimmalla sotajoukolla uhkasi tuhota koko Kreikanmaan)
päähänpistollaan rakentaa silta Hellesponton yli. Mikä surkea
ulkomuoto Kroisos paralla onkaan (Lyydian kuningas, maailman rikkain
hallitsija). Ja entäs Sardanapalos: minulla olisi suuri halu antaa
hänelle aimo korvapuusti, jos sen sallinet.
Aiakos: Elä sentään. Sinä voisit lyödä mäsäksi hänen hauraan,
naisellisen aivokoppansa.
Menippos: Mutta enkös saisi sentään sylkäistä tuota akkamaista
miestä?
Aiakos: Etkö tahtoisi katsella vähän viisaita miehiä?
Menippos: Tietysti, vallan kernaasti.
Aiakos: Tämä ensimmäinen on Pytagoras (kuuluisa oppinut, joka
väitti sielujen vaeltavan ruumiista toiseen vieläpä ihmisen sielun
pujahtavan matkallaan eläintenkin ruumiisiin).
Menippos: Ole tervehditty Pytagoras, eli Euforbos, eli Apollo, tai
millä nimellä sinä tahdot mieluimmin tätä nykyä liikkua.
Pytagoras: Samoin sinä, Menippos, ole tervehditty!
Menippos: Montako kierrosta sinun sielusi on tehnyt, ennenkuin
tänne jouduit?
Pytagoras: Ei niistä mitään. Mutta mitä sinulla on syötävää tuolla
eväspussissasi? Annappas kun katsotaan?
Menippos: Ei kuin papuja, mutta niitähän sinä et saa syödä.
Pytagoras: Annahan pois vain. Ollessani täällä varjojen
valtakunnassa olen hiukan muutellut opinkappaleitani; täällä olen
oppinut, että pavuilla ja esi-isiemme pääkalloilla ei ole mitään
yhteistä.
Aiakos: Tässä on Solon ja tässä Tales.
Menippos: Kaikkien vainajien joukossa ovat nuo ainoat, joilla
on iloiset ja hauskat ulkomuodot. — Mutta, hyvä Aiakos, missä on
Sokrates?
Aiakos: Hän rupattelee tavallisesti Nestorin ja Palamedeksen kanssa
ja harjoittaa yhä edelleenkin vanhoja kujeitaan.
Menippos: Tahtoisinpa häntä kernaasti nähdä, jos hän kerran näin
lähettyvillä on.
Aiakos: Näetkö tuon kaljupäisen tuolla?
Menippos: En täällä näe muita kuin kaljupäitä; sehän on kaikkien
vainajien tuntomerkki.
Aiakos: Meinaan tuota tylppine apinan-nenineen.
Menippos: Mutta kaikilla vainajillahan on apinan nenät.
Sokrates: Haetko minua, Menippos?
Menippos: Haen kyllä, Sokrates.
Sokrates: Mitenkäs Atenassa jaksetaan?
Menippos: Siellä on yhälleen joukko nuoria miehiä, jotka sinun
esimerkkiäsi noudattaen filosofeeraavat; ja jos heidän puvuistaan
ja liikkeistään saa päätellä, niin kyllä he ovat sangen suuria
filosofeja.
Sokrates: Minäkin olen semmoisia paljon nähnyt.
Menippos: Silloinpa sinä varmaan olet nähnyt, luulen minä, missä
kunnossa Aristippos, niin yksinpä Platokin olivat, kun he tänne
tulivat. Aristippos hajusi jo loitolta pomadalle, ja Plato oli
Sisiliassa oppinut tyrannien seurassa hovitapoja.
Sokrates: Mutta mitä ihmiset minusta ajattelevat?
Menippos: Sinä olet onnellisin kaikista kuolevaisista! Koko maailma
luulee, että sinä olit ihmeen viisas mies ja että sinä kaikki tiesit,
vaikka sinä (saanee kai sanoa totuuden) et mitään tiennyt.
Sokrates: Senhän minä heille aina olen sanonut, mutta he vain
pitivät sitä leikkinä (ironiana).
Menippos: Ketäs nuo ovat, jotka tungettelevat sinun ympärilläsi?
Sokrates: Karmides, Faidros ja Alkibiades.
Menippos: Aivan oikein, Sokrates, minä huomaan, että yhä harjoitat
entistä hantvärkkiäsi; ihanat nuorukaiset ovat aina edelleenkin
sinulle mieleisiä.
Sokrates: Milläpä voisin paremminkaan hupailla? Ehkäpä sinäkin
liityt meihin.
Menippos: Suo anteeks’, en. Minä hakeudun Kroisoksen ja
Sardanapaloksen luo, sillä luulen, että minulle tuottaa suurta huvia,
kun kuulen heidän valittelevan ja voihkavan.
Aiakos: Ja minä palaan portilleni takasin, jotteivät haamut pääse
livahtamaan tiehensä, kun liian kauas olen poistunut. Toisen kerran
saat enemmän nähdä.
Menippos: Mene vain, kyllä tämäkin jo riittää.