Ioessa. (Hetaira.)
Pytias. (Edellisen hyvä ystävä.)
Lysias. (Sulhanen.)
Ioessa: Sinä olet siis minuun kyllästynyt, koska sinua niin
hellästi rakastin, Lysias. Niin toden totta! En parempaa kohtelua
ansaitsekaan, koska en milloinkaan ole sinulta rahaa pyytänyt,
en koskaan sinulta oveani sulkenut sulosanomalla, ”paikka on jo
varattu”, koska en, niinkuin minun kaltaisillani on tapana, ole
pakottanut sinua pettämään isääsi ja varastamaan äidiltäsi tuodaksesi
rahat minulle, vaan olen tuttavuutemme alusta saakka sinuun kiintynyt
ja ilman palkan toivoa sinut onnelliseksi tehnyt. Sinä tiedät, kuinka
monta rakastajaa minä olen sinun tähtesi hylännyt, Eteokleksen, joka
nyt on korkeimmassa hallituksessa — laivanvarustajan Pasionin —
sinun toverisi Melissoksen, vaikka hän äskettäin isänsä kuoleman
kautta pääsi suuren omaisuuden haltijaksi. Minä olen ainoastaan
sinulle antautunut, sinusta tehnyt ihanteeni, olen ollut niin sinun
omasi, etten edes ole kehenkään muuhun katsahtanutkaan, saati sitte
toista suosinut. Minä hullu tyttö uskoin sinun valoihisi, riipuin
sinussa kiinni Penelopen rakkaudella, vaikka äitini minua ääneen
nuhteli ja siitä kaikille ystävilleni valitteli. Ja sinä, niin
pian kuin sinä sait minut, rakastuneen tyttöhoukkion, valtoihisi,
välitit minusta viis. Milloin sinä minun silmieni edessä Lykainan
kanssa kuiskuttelit mieltäni pahoittaaksesi, milloin vieressäni
levätessäsi et löytänyt sanoja, joilla kyllin kehuisit laulajatar
Magidionia, ilman että minun tuskani tällaisesta loukkauksesta ja
minun viljavat kyyneleeni sinua mitenkään liikuttivat. Et liene
unohtanut, miten sinä tuonoin kekkereissä, jotka pidit ystävillesi
Trasolle ja Difilokselle, käyttäydyit, ja joissa minun viholliseni
huilunsoittajatar Kymbalion ja Pyrallis olivat mukana. Että sinä
suutelit viisi kertaa tuota elukkata Kymbalionia, siitä en vähääkään
välitä, sinä vain sillä itseäsi halvensit; mutta että te, vaikka
tiesit minkälaiset välit meillä on Pyralliksen kanssa, hänen kanssaan
yksistä maljoista aina vain ryyppäsitte, ettekä muista ollenkaan
välittäneet, — se minua harmittaa. Ja mitäs sinä vielä teit? Sinä
puraisit omenasta ja heitit sen Pyrallikselle, silloin kun ystäväsi
Difiloksen silmä vältti, ja Pyrallis otti sen helmastaan, suuteli
sitä ja pisti rintojensa väliin kaulaliinansa alle.
Olenko minä antanut sulle syitä tällaiseen kohteluun? Olenko
vähässä vai suuressa sinua vastaan rikkonut? Milloinka olen sinulle
saattanut ikävyyksiä? Enkö ainoastaan sinulle elä? Totta puhuen,
Lysias, on kaikkea muuta kuin mairetyötä tällä tavalla kiusata tyttö
parkaa, joka hulluuteen saakka sinua rakastaa. Mutta onhan taivaassa
haltiatar, joka tämän näkee ja sinulle kostaa. Sillä sinä saat kohta
kuulla, että minä olen hirttäytynyt tai hypännyt kaivoon; kyllä minä
keinon keksin päästä pois tästä maailmasta ja vapauttaa sinut minua
näkemästä. Riemuitse sitte vain, ikäänkuin olisit suuren urotyön
tehnyt. Mitä sinä minuun tuijotat ja kiristelet hampaitasi? Jos
sinulla mitä on minusta valittamista, niin anna kuulua. Tämä Pytias
tässä on meidän tuomarimme — Mitä? Hän lähtee tiehensä eikä pidä
minua edes vastauksen arvoisena? — (Hän itkee.) Sinä näet, miten hän
minua rääkkää, Pytias!
Pytias: Voi miten tunteeton ihminen! Ei edes tytön kyyneleet häntä
liikuttaneet! Hän on kivi eikä ihminen! — Mutta jos sinulle totuuden
lausun, sinä itse olet hänet pilannut ylenpalttisella rakkaudellasi,
jota et ole edes koettanut peitellä. Sinun ei olisi pitänyt hänelle
näyttää, että olit niin häneen kiintynyt. Sellainen tekee miehet
ylimielisiksi. — Elä itke noin kiivaasti, tyttö rukka! Jos neuvoni
varteen otat, niin sulje hänen nokkansa edessä pari kolme kertaa
huoneesi ovi; olet näkevä, miten hän taas leimahtaa tuleen, ja anna
sitten hänen vuorostaan tulla lemmestä puolihulluksi.
Ioessa: Mene hiiteen neuvoinesi! Minäkö Lysiakselta oven sulkisin?
Voisihan sattua, että hän minut ikipäiviksi jättäisi istumaan.
Pytias: Kyllä hän palaa takaisin!
Ioessa: Sinä olet huonon neuvon antanut, Pytias. Hän on varmaankin
kuullut, että sinä minua neuvoit oven sulkemaan.
Lysias: En tuon elukan takia, joka ei edes ansaitse minun
silmäystänikään, vaan sinun takiasi, Pytias, tulen takaisin, jottet
minua kuulematta tuomitsisi etkä voisi sanoa, että Lysias on
kovasydäminen mies.
Pytias: Sen sanoin juuri äsken.
Lysias: Sinä siis pyydät, että minä tuota Ioessaa sietäisin,
joka tuossa itkeä tihertää, mutta jonka minä aivan tuonoin omilla
silmilläni näin nuoren miehen vieressä makaavan, ja siis sain kiinni
uskottomuudesta.
Pytias: Siihen tahdon lyhyesti vastata: onhan hän hetaira! Mutta
kuinka pitkä aika siitä on, kun sinä tapasit hänet tuossa tilanteessa?
Lysias: Tänään on kuudes päivä. Isäni oli saanut tietää, että olin
silmittömästi rakastunut tähän siviäheimoon, ja sentähden sulki
hän minulta ovensa ja kielsi ovenvartijaa minulle avaamasta. Mutta
minä, jolle aika kävi sietämättömäksi, kun en saanut häntä tavata,
tulin orjani Dromin kanssa tänne tytön kodin muurin ulkopuolelle, ja
siitä, mistä se matalin oli, kiipesin orjani hartioilta muurin yli
ja saavuin onnellisesti tänne. Tapasin oven visusti suljettuna. Kun
jo kumminkin oli keskiyön seutu, en tahtonut kolkuttaa, vaan nostin
oven ylös saranoiltaan, niinkuin niin useasti olin tehnyt ennenkin,
ja saavuin kolisematta sisään. Kaikki nukkuivat. Hamuilin kauan
huoneessa, kunnes vihdoin löysin vuoteen.
Ioessa: Mitähän tästä mahtanee tulla? Minulla on tuskan hiki
päässäni.
Lysias: Kun huomasin, että tässä nyt makasi kaksi henkilöä, luulin
aluksi, että hän makasi palvelijattarensa, Lydin, kanssa. Mutta Lydi
se ei ollut, Pytias. Sillä kun minä haparoin käsilläni, huomasin,
että se oli parraton, parfymeerattu, nuori poikanen, jolta tukka
oli keritty aivan lyhyeksi. Olisipa minulla ollut tikarini mukana,
niin on helposti ymmärrettävissä, etten kauan olisi siekaillut. —
No, mitä tämä on? Miksi nauratte? Onko tämä asia sinusta naurettava,
Pytias?
Ioessa: Tämäkö se sitten on tehnyt sinut noin julmaksi? Sehän oli
juuri tuo —
Pytias (sulkien kädellään hänen suunsa): Ioessa kulta, elä sano
sitä hänelle.
Ioessa: Ja minkä tähden en saisi sitä sanoa? Pytias, minun paras
toverini, tuo tuossa, tässä läsnäoleva Pytiashan se makasi minun
pyynnöstäni vieressäni, minulle kun tuli niin ikävä, kun sinä et
luokseni tullut.
Lysias: Mitä? Pytiasko oli se nuorukainen, se leikkotukka
nuorukainen? Kuinkas hänelle kuudessa päivässä noin sankka harja on
ennättänyt kasvaa?
Ioessa: Tukat olivat häneltä eräässä taudissa lähteneet siinä
määrin irti, että hänen täytyi ne täydelleen leikkauttaa pois; ja
nyt hän pitää peruukkia. Näytä hänelle pääsi, Pytias, jotta hän omin
silmin saa tulla vakuutetuksi totuudesta. (Pytias riisuu valetukkansa
päästään.) Saanko luvan tässä esitellä sinulle sen suloisen,
parrattoman nuorukaisen, johon kävit niin mustasukkaiseksi?
Lysias: Mutta sano nyt sinä itse, eikö minulla ollut syytä
mustasukkaisuuteeni, kun omin kourin koettelin hänen kaljua päätänsä?
Enhän sinua olisi kunnollisesti rakastanut, jos olisin vähemmin
mustasukkainen ollut.
Ioessa: Olet siis nyt tyytyväinen? Eiköpä nyt olisi minun vuoroni
leikkiä loukattua, ja eikö minulla olisi parempi syy olla nyreissäni
ja olla mustasukkainen kuin äsken sinulla?
Lysias: Elä tee niin, rakas Ioessa! Juokaamme nyt yhdessä ja
pitäkäämme iloa, ja Pytiaan tulee auttaa meitä juhlimaan tätä uutta
liittoamme!
Ioessa: Se hänen täytyy tehdä, sillä miten paljon olenkaan saanut
kärsiä sinun tähtesi, sinä jalo nuorukainen, Pytias!
Pytias: Senpätähden olenkin teidät jälleen yhteensovittanut ja
teidän rakkautenne on kostunut siinä määrin minun kauttani, ettet
sinä saa minuun missään tapauksessa suuttua. Mutta vielä yksi seikka,
Lysias -- elä puhu peruukista kellekään mitään!