Jumalien keskusteluja.

Jos minkä kansan taruista niin kreikkalaisten ilmenee, että jumalat
ovat luodut ihmisten kuviksi eikä päinvastoin, niinkuin raamattu
olettaa. Olympon jumalat ovat siinä määrin ihmisiä, että ainoastaan
asuntopaikka erottaa heidät tavallisista sen ajan kreikkalaisista.
Onhan toki juutalaisten Jehova eli kristittyjen jumala ainakin
kuningas ja hallitsija, jonka yksityiselämää ei paljasteta kaiken
kansan nähtäväksi. Hän on hirmuvaltias, aito aasialainen despootti,
jota lähestytään pelolla ja vavistuksella, jota kumarretaan maahan
saakka ja jota rukoillaan otsa temppelin lattiassa kiinni. Tosin hän
kyläilee ihmisten majoissa, syö vohlan lihaa ja sämpylää, tosin hän
tarinoi ihmisten kanssa ja siittää pojan maalliselle immelle. Mutta
tämä viimeksimainittu teko ei tapahdu lihallisen lemmen pakotuksesta,
vaan korkeampaa tarkoitusta varten, pelastaakseen ihmiset muka
syntiin kuolemasta.

Toisin on ylijumala Zeun ja muitten Olympon jumalien laita. Paitsi
että he syövät ja juovat kuten kuolevaiset ainakin — tosin vain
hienoimpia herkkuja, nektaria ja ambrosiaa ja vetävät sieraimiinsa
uhrisavua — niin he lisäksi riitelevät kuin kuolevaiset, haukkuvat
ja ivailevat toisiaan, ja lemmenseikkailuissa he voittavat
huikentelevaisimmatkin ihmiset. Aivan kuin meidän Lemminkäisemme. On
muistettava, että kaikki kansat palvelevat jumalanaan lannistumatonta
siitoskykyä, siis elämän lähdettä, toisin sanoen luomiskykyä. Ja
jumalahan on juuri ensimmäinen luoja. Jumalan ensimmäinen kuva olikin
mahtava sonni, kultainen vasikka.

Eihän siis ole ihmeteltävää, että kreikkalaiset uskoivat jumalistaan,
että he erityisen halukkaasti antautuivat suhteisiin maan impien
kanssa. Neitsyet synnyttivätkin sitten poikia ja tyttöjä, ja niistä
sukeutui ihmiskunnan pelastajia ja suurmiehiä, jotka olivat tosi
jumalia samalla kuin olivat tosi ihmisiä. Niin vakuutettuja olivat
kaikki vanhan ajan ihmiset näistä jumalien ja ihmisten sekoituksista,
että ei minkään suurmiehen tai kuningassuvun oletettu jumalainen
alkuperä herättänyt pienintäkään epäilystä. Kun Jeesuksesta
väitettiin, että hän oli syntynyt Jumalasta, vaikka hänellä oli
luonnollinen isä, ei se epäilyttänyt sen ajan ihmisiä enemmän kuin
sadat muut samanlaiset tarut.

Mutta Lukianosta nämä lapselliset tarut naurattivat ja
huolestuttivat. Hänen jumala-käsityksensä oli ylevämpi ja korkeampi.
Ei hän uskonut, että immet tulivat raskaiksi jumalista, eikä hän
uskonut, että jumalat söivät ja joivat, riitelivät ja kävivät kyliä.
— Hän ajatteli näistä seikoista jokseenkin kuin sivistynyt ihminen
meidän aikoinamme. Ei hän häikäillyt lasketellessaan pilaa näistä
aasialaisista taruista, niinkuin seuraavista kertomuksista selviää.