TYÖN TURVA

Joka päivä Yrjö odotti joitakin tietoja Ellistä, kirjettä tai muuta.
Aamuisin syttyi uusi toive sammuakseen taas illalla. Näin jatkui
viikon päivät toivon yhä heiketessä. Levottomana ja kiusaantuneena
hän kulki sisältä ulos ja ulkoa sisälle poistumatta kertaakaan talon
piiristä. Kauemmin hän ei jaksanut taistella toivottomuuden kidutusta
vastaan. Kiusaantunut hermosto vaati lepoa, pikaista olotilan
muutosta. Hän alistui ajattelemaan, että kohtalo oli asettunut hänen
eteensä poikkiteloin, oli pannut hänet pakkopaitaan. No, hyvä. Sen
mukaan on siis toimittava. Mutta kuinka?

Yrjö käveli ja mietti, seisahteli ja tuumiskeli, kunnes istahti
työpöytänsä ääreen. Hän kokosi uuden teoksensa kaikki luonnosliuskat
ja työnsi ne kaapin laatikkoon. Paikallaan istuminen ei soveltunut
hänen nykyiseen tilaansa. Jotakin toimintaa piti saada — toimintaa
ja liikkumisalaa. Alituista hyörinää ja pyörinää tässä tarvittiin.

Miksi hän olikin vetäytynyt siitä syrjään? No, samapa se. Eipä
huolita muistella. Ei mitään saa muistella. Nyt vain pirtistä pihalle
ja pihalta maailmalle.

Tämän tarmon ilmauksen mukaisesti Yrjö liittyi uudelleen
pitäjäläisten moniin taloudellisiin puuhiin. Hän ei enää
tottumattomuuden vuoksi vieroksunut hänelle oudon maataloudenkaan
uudistuksia, vaan halusi syventyä tilattoman väestön tarpeisiin ja
pientilallisten osuustoiminnalliseen yhteisapuun. Mistään kerho-,
seura-, yhdistys- tai yhtiöpuuhasta, mikä vain suinkin tarkoitti
väestön yhteistä parasta, ei hän kieltäytynyt, ja sellaiset henkisen
huollon tavoitteet, jotka kuuluivat kotiseutuyhdistykselle ja
nuorisoseuralle, olivat hänen lempitouhujaan.

Näissä eri pyrkimyksissä Yrjö oli nyt altis panemaan tulta
tappuroihin ja aina valmis ottamaan milloin uskotun miehen, milloin
aputyömiehen taakan kantaakseen. Mitään tointa hän ei kaihtanut. Näin
hänestä tuli vielä entisestäänkin suositumpi henkilö paikkakunnalla.
Ennen häntä ylisteltiin. Nyt häntä ihailtiin kaiken vanhan hapatuksen
mullistajana ja uudistajana, miehenä, joka kohottaisi pitäjän
vanhoilliset olot ja piintyneisyydet yhteiseen hyvinvointiin ja
kukoistukseen ja vaikuttaisi älykkäillä puuhillaan esimerkillisesti
laajoille aloille ympäristöseurakuntiinkin.

Tämä julkisen ihastuksen humu ei ylettynyt kuitenkaan Yrjön sisimpään
asti. Ei edes illanvietot, ei pidot, ei kemujen kuohut eikä
kiihottavat kekkeritkään voineet hänen hillittyä kohtuuttaan vinoon
viedä. Iloisista iloisin hän kyllä oli ja aina täydessä vauhdissa
pitääkseen vireillä uupumatonta innostusta siihen toimialaan, minkä
vuoksi milloinkin juhlittiin, mutta vain työ sellaisenaan sekä työn
tuottama turva ja ilo olivat hänen tyydytyksensä. Innostuksen tulta
hän piti asiallisuuden ohella vireillä myöskin siksi, että hän itse
sai lämmitellä tämän tulen ääressä kohmettunutta sydäntään ja elämän
onnelle turtunutta tuntoaan.

Vain yleiskehitystä kannustava työ tuotti hänelle innostusta ja
iloa — vain yritteliäs työ turvasi ja suojasi hänen vioittuneen ja
tasapainosta horjahtaneen rauhansa.