IV

, jonka luo Matthias Mathesius oli matkalla, oli kookas,
pellavatukkainen mies; missä hän liikkui, siellä erotti hänet hänen
leveistä hartioistaan ja uljaasta ryhdistään. Kookas hän oli ja
väkevä, peloittavan väkevä, ja koska hänen pellavatukkansa joka
taholle haarotti ja poskilihakset hypähtelivät, niin tiesi, että
kohta hän lyö, ja silloinpa nähtiin verisiä leukaluita, katkenneita
sääriä ja verilihalla olevia läiskiä toisten syntisissä ruumiissa.
Harvoin tämä tällainen puuskaus kuitenkin tapahtui, sillä yleensä oli
Cajanus rauhan mies, ja moni toveri oli saanut tuntea ja tuta hänen
auttavaa mieltään.

Tämä mies, joka ei koskaan nauranut ja yksitotisena kulki tietään,
oli iskenyt silmänsä hentokaiseen tyttöön. Ja niinpä eräänä kauniina
päivänä kutsuttiin Cajanus rehtorin eteen, ja häpeissänsä ja ujona
seisoi roteva mies kuulemassa tuomiotaan, joka kuului niin, että
hänet oli vihittävä yhteen tytön kanssa kristilliseen avioliittoon.
Nöyränä alistui Cajanus tähän koettelemukseen, vaikkakin sisuksissa
myllersi pahasti.

Lassi Porjarin saunaan hän pääsi asumaan, ja siellä synnytti piankin
hänen vaimonsa tyttölapsen, joka viikon elettyään kuoli.

Sinne saunaan he sitten jäivät asumaan, ja kun elatuksen saanti oli
huonoa, piti Cajanuksen siippa, hento Katriina, pientä kauppaa,
myyskennellen viinaa ja tupakkaa. Ja näin he elää retustivat päivästä
toiseen.

Loma-aikoinaan käväisi Cajanus kotonaan Pohjanmaalla, mutta vaimoaan
ei hän koskaan mukanaan kuljettanut, koska kahden matka olisi
tullut liian kalliiksi. Pääasiassa johtui tämä varmaankin siitä,
että Katriina vasta äskettäin oli oppinut tavaamaan eikä muutenkaan
käytöksensä puolesta ollut sopiva pappilaan vietäväksi.

Kun Mathesius iso lekkeri kourassaan avasi oven Lassi Porjarin
saunaan, niin löyhähti hikinen höyrypilvi häntä vastaan ja kuului
saunan lauteilta kimakka parahdus. Katriina siellä kokoili
vaatteitaan alastomuutensa verhoksi. Mutta ikkunarähjän luota kuului
Cajanuksen jykevä ään:

— Astu sisään vain!

Siinä istui Jonas Cajanus aivan ilkoisen alasti lavitsalla ikkunan
kulmauksen kohdalla lukien hebrean kielioppia, koska sitä kieltä
oli maallisessa paratiisissa viljelty ja enkelit sillä nytkin
kuhertelivat taivaallisen paratiisin niityillä.

— Älä säikähdy, vaan kömmi peremmälle, sanoi hän tulijalle. Taidat
hiukan kummastua meidän asuamme asunnossamme. Syynä on se, että eilen
piti Porjari-isäntäni kemuja ylen komeita, ja niin tarvittiin oikein
aika löyly päitten selvitykseksi tänä aamuna. Porjarin vieraitten
kylvyn jäljeltä tämä asunto vielä on lämmin ja siksi meidänkin
pukumme ohuenlainen. Mutta mitä siitä, mitä siitä, syntinen ruumis
ei ole mikään hävettävä asia. Ja mikä tuo sinut tänne, koska näen
lekkerin ja oikein ison kädessäsi?

— Viinojahan minä hakisin, vastasi Mathesius. Saimme muutamia
beaaneja käsiimme ja aiomme iltaa viettää yhdessä. Pojista on pari
oikein jymyrikasta. Siitä arvaat, että ilo tulee olemaan kattoon
asti. Sinäkin tulet arvattavasti joukkoomme.

— En tiedä, tulenko, vastasi Cajanus laskien kirjan kädestään, ja
huutaen lauteille päin hän jatkoi: Tule alas, muija!

— Anna kun jotain päälleni saan, kuului vastaus.

Sieltä tulla vilahti hento Katriina, tervehti tulijaa, aatuaan rahat
hän otti lekkerin käteensä ja meni Lassi Porjarin kellariin, jossa
hän sai varastoaan pitää.

Jonas Cajanus katseli, miten Katriinan hameen helma katosi oven
raosta, kurkisteli ikkunasta, miten hän kulki pihamaan poikki, loi
sitten vakavan katseen Mathesiukseen ja sanoi:

— Sen minä sinulle kokeneena sanon, että varo sekaantumasta naisiin
Suloinen myllerrys se alussa on miehen sisälmyksissä ja levottomana
hän heittelehtii vuoteella, kun nainen ajatuksissa kiertää, mutta
kun olet naisen sitten omaksesi saanut, niin kirvelevä kiukku herää
sisässäsi oman lihasi heikkoutta vastaan. Kirvelevä kiukku, sanon
minä, oikea helvetin esimaku, ja silloin sitä huomaa, että nainen on
se viraapelityö, mikä tehtiin kaiken muun luomakunnan valmistuttua,
että hänet on annettu miehelle, jotta tämä uskoisi löytäneensä
paratiisin ja äkkääkin istuvansa helvetin kuumimmalla kiukaalla. Varo
sinä itseäsi naisesta, sen minä sanon.

— Mutta minkä sille mahtaa, jos nainen väkipakolla pääsee
ajatuksiin? sanoi Mathesius.

— Neuvonpa sinulle keinon, sanoi Cajanus. Kun huomaat, että
pääsi kuumenee ja pitkin ihosi pintaa kulkee kihelmöivä väristys,
kun kurkkua himo kuristaa ja sylki suussasi kuivaa, niin riisu
vaatteet yltäsi ja mene järveen. Ja kun siellä puhtaissa laineissa
uiskentelet, niin vannonpa, että nainen unohtuu. Jos on talvi, niin
kierittele ilkoisen alasti hangella, ja takaanpa, että kun kalisevia
hampain ja värisevin polvin huoneeseen tulet, niin autuaana hymyilet
vähän ajan päästä. sillä nainen on kadonnut mielestäsi.

— Kun sinä keinon niin hyvin tiedät, niin miksi itse hairahduit?

— Oli kesäinen ilta ja ukkonen kuljeksi ilmassa, vaikka ei vielä
paukahdellut, kierteli vain taivaan nurkkia kuin kettu haaskaa. Minä
istuin lehdossa tytön parissa, eikä järveä, ei jokea, ei lähdettä,
jonne olisin voinut mennä, ollut missään näkyvissä, sanoi Cajanus, ja
raskas huokaus kohosi hänen rinnastaan.

— Tukala paikka!

— Tukala paikka! Ja eikö se ole kirottu asia, että tuollainen
napataatta, tuollainen kruikka, tuollainen langanpätkä, kuin tuo
minunkin muijani on, tällaisen miehen, jolla on hartiat kuin härällä
ja ruumis kuin karhulla, voi tehdä aivan hervottomaksi ja saada
lankeamaan? Minä muistan, miten hän heiluttaa hiepautteli kädessään
mansikan vartta, jossa kaksi kaunista, punaista marjaa heloitti,
muistan, miten hän pisti toisen suuhunsa ja sitten ojensi toisen
tätä läpeäni kohden, joka järjen kulkuväyläksi on määrätty, ja miten
hän tuolla pienellä marjalla järkeni samensi, niin että koppasin
hänet syliini. Eevalla oli omena, ja me syytämme Aatamia, joka siitä
puraisi. Turha syytös, aivan turha syytös, sen huomaan, kun itseäni
katselen ja omaa kohtaloani visusti tutkin ja punnitsen. Ei omenaa,
ei omenaa, vaan mansikka, pieni punainen marjan pipana, ja mies on
naisen hallussa. Mutta jos hän silloin sai yliotteen ja luontoni
kumosi, niin kyllä hän sittemmin on saanut tuntea, mikä miehen voima
on. Ei löydy sitä paikkaa hänen ruumiissaan, ei pikkusormeni kokoista
länttiä, johon ei minun käteni olisi läiskähtänyt, eikä tässä
saunassa ole sitä palkinpiirtoa, johon en olisi häntä nutistanut, kun
hän alkaa mekastaa. Sillä tiedä, vaikka nainen sanan määräyksestä
on tuomittu miehelleen alamaiseksi, niin tyytyykö ja alistuuko hän
siihen! Ei tyydy, ei alistu, vaan silmille se hyppää kuin vihainen
kissa, ja kieli sen käy taukoamatta suussa, ja ääni on kovin kimeä.
Silloin ei auta muu kuin oikea kuritus ja Herran nuhde tuntuvassa
muodossa. Runsaasti sitä onkin saatu täällä tämän nokisen katon alla
viljellä, mutta niinpä on miehen valta vielä pysynyt.

Ja Cajanus nousi, ja alastomana hän käyskenteli pitkin pienoista
saunaa, pysähtyi, kun Katriina toi sisään lekkerin, ja karjaisi:

— Pysy pihalla!

Nopeasti katosi Katriina ovesta.

— Katsohan veljeni ja ystäväni, nainen hämmentää paljaalla
läsnäolollaankin miehen ajatusten tasaisen juoksun. Eipä suotta,
eipä suotta sielun vihollinen aina ole lähettänyt kiusausta
naisen hahmossa miehen luo, kuten katolinen kirkko niin selvästi
pyhimystaruissansa opettaa. Ja kun minä nyt tahdon puhella sinulle
niistä monista asioista, jotka ovat mielessäni kypsyneet hiljaisen
mietiskelyn varjossa, niin ajoin tuon naasikan ulos, jotta ei hän
tyhmyydessään sanoisi jotain viisaitten lauseitten väliin ja siten
pilaisi kaikkea. Tiedätkö, mitä minä olen pohtinut ja punninnut, mitä
kohtaa ajatukseni ovat kiertäneet? Minkätähden me suomalaiset olemme
niin kurjassa asemassa? Sitä olen ajatellut. Ja kun ajattelen, että
me, joilla on oma kieli omassa maassamme, otamme oppimme vieraalla
kielellä, niin julmistun omaa tyhmyyttämme. Jos meillä olisi kieli,
joka on ruma ja koruton, joka ei ajatuksille taivu, niin enhän
napisisi. Mutta kun lueskelen raamattua, joka meillä nyt omalla
kielellämme on, kun katselen sitä kielioppia, jonka professori
Petraeus yhdessä Stodiuksen kanssa on rakentanut, niin sanonpa, että
hävetä ei tarvitse, ei tarvitse koskaan meidän omaa kieltämme. Ja
minä olen huomannut, että kieli puhuttuna on kyllä kansan elinvoima,
mutta että se vasta kirjoitettuna on sen kuolemattomuus. Ajattelehan,
veli, sitä onnen päivää, kun me uskoisimme omaan itseemme ja omaan
kieleemme, kun me näkisimme, että sitä voi käyttää muuhunkin kuin
kiroilemiseen, haukkumiseen ja talouden askarten ohjaamiseen, että
se soi ja helisee meidän huuliltamme kaikkien kauniitten ajatusten
tulkkina ja että me sillä voimme leimata ajatuksemme ikuisiksi
ajoiksi. Ei se ole sattuma, joka kielen rakentaa, vaan koko kansan
sielu elää sen soinnuissa, se on, verta meidän verestämme, ja
meidän kielemme se kalskahtaa kuin miekka ja se hyväilee kuin äidin
käsi. Siitä me imemme voimaa itseemme, kuten pienokainen, jolle
äiti helmassaan ojentaa täytelään rintansa. Ja monesti kun istun
yksinäni, niin puolikovaa minä kuiskaan: Suomi, rakas Suomi ja kaunis
Pohjanmaa! Ja on kuin sydämeni sulaisi noita sanoja sanoessani.

Ja hän vaikeni ja katseli pienestä ikkunasta lumiselle pihamaalle, ja
hänen koko ruumiinsa värisi, ja suupielissä tempoili niin omituisesti.

Mutta kun hän katseensa käänsi ja näki Mathesiuksen lekkerin, niin
kumartui hän sitä kohden, avasi tapin ja sanoi:

— Katsotaanhan, ettei se penteleen narttu vain taas ole suorittanut
vanhaa konstiaan ja, kun on yksin saanut olla mittaamassa, ole
jättänyt astiaa vajaaksi. Paljonko sinä pyysit ja paljonko edestä
maksoit?

— Viidestä kannusta!

— Enkös minä arvannut sen naisen juonta, enkös minä arvannut!
Tämähän on viiden kannun lekkeri. Ja on vajaa!

Hän avasi saunan oven ja huusi:

— Muija, tule heti tänne!

Ja kun Katriina tuli sisään, sanoi Cajanus jyrisevällä äänellä:

— Vai sellaista peliä pohjalaisille! Mene heti ja täytä lekkeri,
niin että tappi sisään pantaessa ruiskauttaa viinasäteen
tapinpainajan kädelle. Vai vajaa mitta, ettet häpeä, sinä naaras,
ettet häpeä!

— Kyllä ne tästäkin jo juopuvat, puolusteli Katriina.

— Mistä sen tiedät? Pohjalaisen pää ei olekaan mikään kananpää, vaan
se kestää vaikka millaisen höyryn. Mene hänen matkaansa, Mathesius,
ja katso, ettei hän ilkeyksissään pane vettä täytteeksi, sillä senkin
tempun hän taitaa. Ja tule sitten, vaimo, minun luokseni, niin
palkkasi sinun saaman pitää!

Ja kun Mathesius kantaen täyttä lekkeriä tuli Lassi Porjarin
pihamaalta kadulle, niin kuuluipa saunasta kaksi ääntä, joista toinen
ukkosena jyrisi ja toinen kimakasti parkui.