Silas Palmu tuli aktivistien kanssa kosketuksiin jo alkutoiminnan
aikoina. Hän toimi 1.5.1893 lähtien Kurkijoen lukkari-urkurina, ja
rovasti Arokalliolta ja paikkakunnalla liikkuneilta ylioppilailta hän
kuuli Voima-liitosta sekä sodan puhjettua jääkäriliikkeestä.
Jo Bobrikoffin aikana hän oli santarmien ”kirjoissa”
silloisen laittoman asevelvollisuuskutsunnan yhteydessä.
Lukkari-urkuritehtäviensä ohella hän toimi innokkaana Suomi-yhtiön
asiamiehenä, liikkui paljon ja oli kansan kanssa kiinteässä
kosketuksessa. Kun jääkäriliike alkoi, kehoitteli hän kotikuntansa
nuoria miehiä menemään Saksaan. Hän piti puheita, joissa, samoinkuin
yksityiskeskusteluissaan, kehoitti kansaa toimimaan Suomen itsenäisyyden
saavuttamiseksi kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Huhu hänen toiminnastaan kulkeutui pian viranomaisten korviin ja häntä
epäiltiin laajakantoisesta värväyksestä. Muuan Lockstedtiin lähtenyt
nuorukainen, jääkäri Kurri, kirjoitti ystävyyskirjeen eräälle
talollisen tyttärelle, ja tämä kirje joutui santarmien käsiin. Tämän
johdosta Silas Palmu vangittiin kotonaan toukokuun 30 päivänä 1916.
Vangitsemisen ja sen yhteydessä tapahtuneen kotitarkastuksen toimitti
kaksi viipurilaista etsivää nimismies Vilenin ja poliisin avustamina.
Palmu vietiin Viipuriin, jossa häntä pidettiin vuoroin etsivässä
osastossa, vuoroin lääninvankilassa, kunnes heinäkuun alkupäivinä
vietiin Shpalernajaan.
Kun Palmulta ei kuulusteluissa saatu mitään selville, annettiin hänelle
Viipurin etsivässä koppitoveriksi Soanlahdelta kotoisin oleva,
lentäjänä Venäjän väessä vänrikiksi korotettu Heikki Mikonpoika Immonen,
joka toimi santarmien kätyrinä. Immonen koetti teeskennellä
ystävyyttä ja sen kautta urkkia tietoja, mutta epäonnistui. —
Myöhemmin kävi sama Immonen myös Kurkijoella ottamassa asioista selvää.
Hän oli kirjoittanut sellissä luettavina olleisiin kirjoihin
kaikenlaista pötyä — myös morse-aakkosilla, jotta omaiset saisivat
sitten lukea.
Shpalernajassa kävi elämä sangen raskaaksi, sillä Palmu oli
toiminnanhaluinen mies. Vain yhden kerran rouva Palmu pääsi tapaamaan
miestään, silloinkin Mashkevitshin omakohtaisen silmälläpidon alaisena.
Joutenollessaan Palmu syötteli kyyhkysiä vankilan ikkunaristikon takaa,
mutta sai rangaistukseksi siitä vuorokauden pimeätä putkaa...
Sitten hän keksi eräänlaisen ”telefoonin”, niinkuin hän sitä sanoi,
jonka avulla kuljetettiin tupakkaa ja tiedonantoja sellistä toiseen.
Siihen tarvittiin rullalankaa, teelehtiä ja sillinhäntä. Langan päähän
kiinnitetty, teelehdillä värjätty sillinhäntä nakattiin korkealla
sijaitsevasta pienestä ilmanvaihtoreiästä ulos kohti nurkittain olevaa
seinää, johon märkä sillinhäntä tarttui kiinni. Nurkkakopin asukas teki
samoin, langat takertuivat toisiinsa, ja niin oli johto pääpiirteissään
valmis. Palmu oli hyvin innostunut tästä keksinnöstään ja kertoi
kirkkoherra Palovaaralle lähettäneensä tällä telefoonilla nurkkakopin
asukkaalle kaksi pyyheliinaa. Palovaara uskalsi epäillä, että tokkohan
siitä ilmanvaihtoreiästä sentään niin suuri paketti mahtuu, johon Palmu
tiuskaisi:
”Siitähän mahtuu vaikka lehmä!”
Aikaa tappaakseen Palmu ryhtyi valmistamaan savukekoteloita ja saavutti
siinä vähitellen suuren kätevyyden. Toisena vaihteluna olivat
Mashkevitshin usein toistuvat kuulustelut. Kun Palmu kerran vietiin
kuulusteluun, istui neljä rintamalta karannutta jääkäriä saksalaisissa
sotilaspuvuissa eräällä penkillä. He olivat aikaisemmin tuntemamme
yliloikkarit. Mashkevitshin kysyessä, tunteeko Palmu jotakin näistä,
sanoi Palmu, kauan miehiä katseltuaan, tuntevansa Niskasen. M. kysyi,
mitä varten hän oli antanut Niskaselle 20 markkaa, ja Palmu ilmoitti
sen tapahtuneen soittokoneen hankintaa varten. Niskanen oli nimittäin
ennen Saksaan lähtöään Kurkijoen meijerin koneenkäyttäjänä toimiessaan
kuulunut kanttori Palmun johtamaan orkesteriin. Ilmoitus aiheutti
ilkeän irvistelyn Mashkevitshin kasvoilla, ja Palmu palautettiin heti
koppiinsa.
Kun Shpalernajan ovet vallankumouksessa avattiin, tuli Niskanen Palmua
vastaan käytävässä. Huolimatta siitä, että N. oli hänen pääkantajansa,
antoi Palmu Niskaselle lakkinsa ja toi hänet muassaan Kurkijoelle.
Jonkin päivän vietettyään Palmun kodissa matkusti Niskanen P:n
avustamana Salmiin. Sillä Palmu oli hyväsydäminen mies eikä tahtonut
kostaa.
Niskanen oli sitten punikkien kanssa Varkaudessa ja vapaussodan aikana
keinotteli itsensä valheilla vapaaksi Kurkijoelle väärällä
suojeluskuntapassilla. Elisenvaarassa hänet kuitenkin tunnettiin,
tuomittiin ja ammuttiin.
Palmu vietti vapautumisensa jälkeen kesäajan Keski-Suomessa
sukulaistensa luona, koska huhuja liikkui uudestaan vangitsemisesta.
Mutta paikallaanolo kävi hänelle rasitukseksi, jonka takia hän matkusti
Kurrin kartanoon Mankalaan tapaamaan vankilatoveriaan Kyösti Massista.
Hän päätti mennä Helsinkiin ja tiedustella oikein suurilta herroilta,
”itse Vinhulta”, että ollako vaiko ei olla — hirviääkö lähteä jo
kotipuoleen. Tuloksesta hänen piti sitten ilmoittaa Massiselle
palatessaan.
Parin päivän kuluttua hän palasikin pikajunalla ja junan kiitäessä ohi
heitti Uudenkylän asemalle paketin, jonka asemamiehet raiteen vierestä
löysivät. Se oli osoitettu Kyösti Massiselle, sisälsi vehnäpullan —
korvapuustin, tinalusikan ja kirjoituksen:
”Ei sotaa, ei rauhaa.”
Näin hän palasi takaisin Kurkijoelle toimittamaan virkatehtäviänsä. Hän
otti innokkaasti osaa vapaussodan rekryyttiharjoituksiin innostaen
poikia puhein ja lauluin. Sitäpaitsi hän keräsi vapaaehtoisina
avustuksina tarkoitusta varten ympäri pitäjää 30.000 markkaa, sai monta
miestä — sellaisiakin, jotka muuten olisivat kulkeneet punaisten
kirjoissa — ottamaan osaa vapaussotaan.
Palmun terveys oli kuitenkin vankeusajalla heikentynyt ja innokas
isänmaantaistelija kuoli keuhkokuumeeseen marraskuun 24 p:nä 1918.
Mitään kunniamerkkejä ei Palmulle keritty jakaa. — Hänen vaimonsa sai
myöhemmin Vapaussodan muistomitalin.
”Koko elämänsä ajan Palmu hoiti virkatehtävänsä erinomaisen ahkerana,
taidokkaasti ja innostuneena, niin että seurakunnan kirkkolaulu tuli
kuuluisaksi yli koko maan”, kirjoittaa rovasti Arokallio ja jatkaa:
”Seurakuntalaiset muistelevat kaivaten häntä, eikä hänen vertaistaan
laulunharrastajaa ole saatavissa. Samalla hän oli aina valmis
seurakuntalaisia puolustamaan, ollen tämän ohella Venäjän sorron
vastustaja ja isänmaan ystävä sanan parhaassa merkityksessä.”