TOINEN NÄYTÖS.

Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä. Pöydällä palaa pari
kynttilää.

Ensimmäinen kohtaus.

Pekka ja Heikki. Makaavat sidottuina lattialla. Esiripun
auetessa venäläinen vahtisotilas menee ulos.

PEKKA. Lähtipäs, peijakas!

HEIKKI. Jo oli aikakin!

PEKKA. Tiedätkös, minkä takia se niin haisee? (Heikki ei puhu mitään.)
No on siinä mies! Kolmatta vuotta käy sotaa, eikä vielä sen vertaa
tiedä! (Selittävästi.) Ne syövät vaikka mitä. Lehmäntattia,
kärpässieniä ja etanoita ja sontiaisia ja rupisammakoita! Ja tiedätkös,
mikä niistä kaikkein suurinta herkkua on?

HEIKKI. Ei minulla ole, mitä oksentaisin, valehtele vain!

PEKKA. En sentään viitsi sanoakaan, et saa syötyä, kun tuovat.

HEIKKI (Hierustaen selän taakse sidottuja käsiään. Ähkäisee.) Saisin
vähänkin liestymään!

PEKKA. Niin jättäisit pyhäisensä ja arkisensa. Kyllä minä sinun halusi
hyvin tunnen ja arvaan. Turha vaiva! (Huokaisten.) Ei ryssän solmu
luista!

HEIKKI. Ei pitäisi pistää päätään kaikkiin loukkuihin.

PEKKA. Ei pitäisi, mutta kun on pistetty, niin on pistetty, tulihan
nähtyä tämäkin. Eikä minulla täällä mitään hätää ole (Surkuttelevasti.)
Toista se on sinun, Heikki parka!

HEIKKI. No, mikäs sinun elämääsi kirkastaa?

PEKKA (Koputtaa päätään permantoon.) Älliä kopassa, näetkös. Mutta kun
on tyhmä pää, niin koko ruumis kärsii. Kyllä minä aina ryssän petän!
Minulla on yhdeksän konstia ja kiepoo kymmenes!

HEIKKI. Taidat kiepahtaa viimeisen kerran, kun vetävät narun kaulaasi.
Kuuluvat tekevän sen koko kätevästi.

PEKKA. Ei sekään niin erinomaista ole. Siunaaman aika on vähän
tukalampaa, mutta kun saa koipensa suoriksi, niin alkaa jo hyvin
meneskellä (Katselee tarkkaavasti seiniä ja kattoa. Purskahtaa sitten
suureen nauruun.) Voi, elävä eine! Mihinkähän on mahtanut kävellä se
eine! Se onkin jo aika sika, jos vain kerran päivässäkin on sintua
saanut! Kuule, peijakas! Meidät on tässä talossa jo ennenkin hirtetty!

HEIKKI. Mitä se taas hourii!

PEKKA. Itse makaat ja hourit! Katsos tuonne kattoon!

HEIKKI. Sinne tässä on katseltu kaiken yötä.

PEKKA. Eikä ole huomattu! Pitääpäs olla aikuisten miesten aika pölhöjä!
Tuolla se paistaa kuulanreikä kuin herran aurinko! (Näyttää jalallaan.)
Kerran vain kun tämä poika mälläsi, niin herrain mahat puhalsi
vellille! Lälläksi meni lainluvut ja hirttämiset! Mutta te hassut, kun
lähditte kesken aikojaan kestistä pois! Ai, ai pojat! Sitten täällä
vasta pantiin pöytä koreaksi! Kuuletko sinä?

HEIKKI. Joo, joo.

PEKKA. Muistat kaiketi sinä sen isomahaisen herran! Se palasi takaisin
ja oli vähän heveliä poikaa, kumarteli ja pokkaili ja tiedusteli, että
mistäs päin maailmaa sitä ollaan. Tuoltahan vain Keuruulta, sanoin
minä, ja sitten se kyseli, että enkö rupeaisi hänelle kersantiksi.
Sanoin, etten viitsi. Kersat ja kersantit saavat selkäänsä harva se
päivä, mutta Herpmanin sakki se itse antaa loimeen ryssille ja
muillekin, kun pahan pään ottaa. Sitten me ryypättiin ja haukattiin
voileipää ja läskiä. Ai, ai pojat, kun oli tavaraa tuossa pöydässä!
Pullosta me vain ryypättiinkin ja tyhjät lasketeltiin tuohon muurin
kylkeen, että sirpaleet helisivät. Minäkin lähettelin parisenkymmentä!
Sitten se pyysi, etten pitäisi vihoja. Mitäs turhista, sanoin minä, ja
sitten me vielä ryypättiin (Hetken äänettömyys.) Etkös ihmettele edes?

HEIKKI (Haukotellen.) En yhtään!

PEKKA (Nyrpeästi.) Hitto tässä sitten suutaan vaivaamaan, mokomalle
visapöllille! (Hetken äänettömyys.) Ho, hoi! Ja kohta meidät sitten
taas hirtetään. Ensin ruotsi, sitten ryssä. Kuule! Jos kolmannen kerran
vielä tähän taloon joudumme, niin parasta itse asettaa jo pihassa
kaulaliina umpisolmuun. Sitten ei niille jää muuta työtä kuin
orrenpäähän ripustavat.

HEIKKI. Niin se käy tuo sinun kielesi kuin vuohenkello!

PEKKA (Vähän nyrpeästi.) Niin käy! Kieli se käy vuohenkellossakin!

HEIKKI. Ne koettavat meitä tunnustuksille! Ei tiedä, mitä
helvetintemppuja käyttävät.

PEKKA (Masentuneemmin.) Nehän osaavat, ja ne käyttävät, sen nyt tietää.

HEIKKI (Rohkaisevasti.) Mutta muuta ei ota kuin hengen, vetäköön tai
venyttäköön!

PEKKA (Epäröiden.) Eivät Herpmanit kiinni tartu.

HEIKKI. Ei ainakaan meidän takiamme (Vannottaen.) Sanaakaan ei ota!
Muista se!

PEKKA (Hetken ääneti, keksii.) Ei ainakaan totta sanaa! Sen minä vaikka
vannon! (Äänettömyys.) Jospa Jussi ja Gabriel tietäisivät! Vaikka
kallion läpi ne tänne kaivaisivat! Kelpaisi katsella ryssän höskinaamaa
silloin taas!

HEIKKI (Hymähtäen.) Jospa!

PEKKA. Niin, niin! Ei siinä mitään muuta olekaan (Äskeiseen sävyyn
kuvitellen.) Tai jospa minä itse olisin harmaa varis tai pieni varpunen
tai vaikka lehmän häntäkärpänen! En minä tässä makaisi, e’ ei! Sutiputi
lähtisin ja toisten luokse lentäisin! (Eteisestä kuuluu askeleita.)

HEIKKI. Hiljaa, tulevat! Muista, ei sanaakaan!

PEKKA. Ollaan nukkuvinamme!

Toinen kohtaus.

Edelliset, Popoff ja pari venäläistä sotilasta.

POPOFF (Keski-ikäinen, raa’an ja elostelevan näköinen. Venäläisen
upseerin puku, miekka ja pistooli. Nousuhumalassa. Puhuu murtaen.)
Päivää musikat! (Pekka kuorsaa ääneen.) Gu morning munsöörit!
(Potkaisee Heikkiä, joka pitkään haukotellen on heräävinään.) Laiska
mies! Ylös! (Heikki ei ole ymmärtävinään. Popoff sieppaa pampun
saapasvarrestaan, lyö karjuen:) Ylös! Herpmanin sissi! (Lyö toisen
kerran.)

HEIKKI (Vääntäytyy laiskasti istumaan. Tyhmästi matkien.) Hermanin
sissi?

POPOFF. Missä Herpman? Piilossa Herpman! Ymmärrät! (Heikki katsoa
tollottaa suu auki.) Sinä ymmärrät, et sano! (Häijysti kiristellen.)
Vielä sanot! Paljon puhut! Kiroot! Itket! Minä en kuule! Nauran! (Tekee
Heikin kaulan lähellä hirttämistä kuvaavan liikkeen. Sotamieheen
kääntyen.) Rauta tuleen!

SOTAMIES (Pystyttäen muskettinsa nurkkaan, lähtee liukkaasti.) A, juks
rauta! A, kaks rauta! A, halstari! (Ovella kääntyen.) A, oikein kuuma
halstari, herra kapteen!

POPOFF (Viittaa.) Mene! (Potkaisee Pekkaa.)

PEKKA (Kuin unissaan uristen.) Aina te pahaa! Aina te kiusaa
ryskipoikaa! (On heräävinään.)

POPOFF. Sinä sissi! Herpmanin musikka!

PEKKA (Kuin kauhistuen.) Ei Herpman! Herpman paha! Paljon paha!
(Tarkastelee Popoffia, ilostuen.) Te ei Herpman! Te ei finski! Teillä
parta! (Haistelee.) Teillä tökötti! (Iloisesti.) A, jo minä arvaa! Te
ryski kentraal!

POPOFF (Nauraen.) Kapteen! Sano kapteen!

PEKKA (Äänen painoa matkien.) Kapteen! Mutta ensin te ollut kentraal!
Sitten te tappamas monta äijää, tullut kapteen! (Pyytävästi.) Ja nyt te
päästää irti juks ryski musikka! Näkee taaton! Näkee maammon! Näkee
pienet musikat!

POPOFF (Ymmällään.) Etkö Suomen poika?

PEKKA (Torjuen.) Ei, huva kapteen! Vanki minä täällä! Finskin vanki
monta vuotta! (Itkee köllöttäen ääneen.) Herpman paha!... Paljon
työtä!... Kapteen vie Pekan pois... Vie ryskin pois...

POPOFF (Epäilevästi.) Sinä juksaat?

PEKKA (Silmiin katsoen.) Ei ryski juksaa!

POPOFF (Nauraen.) Kaikki juksaa! Finski juksaa! Ryski enempi juksaa!
Sinä sanot: yks, kaks!

PEKKA (Ääntä matkien.) Juks! Kaks!

POPOFF (Keskeyttäen.) Ei, ei!

PEKKA (Pekka huomaa, muistelee ja lukee venäjäksi kolmeen.) Adin! Tvo!
Tri! Enempää ei muista (Itkee.) Monta vuotta vanki... Ei kukaan kysy...
Ei kukaan puhu...

POPOFF. Muistat maammon?

PEKKA (Muistelee.) Muistan maammon! Punainen hame! Sipulia syö! Kaalia
syö! Leipoo suurta liepuskaa!

POPOFF. Muistat taaton?

PEKKA. Muistan taaton. Pitkä parta! Pitkä paita! Sikunaa juo! Haisee!
(Iloisesti.) A muistaa Pekka vielä juks ryski tanssi! (Tarjoo
siteitään.) Kapteen katkoo! Pekka tanssii!

POPOFF (Nauraen.) Vot! Vot! Sinä tanssit! Minä uskon! Kotiin vien!
Paashin tehnen! (Katkoo tikarillaan Pekan siteet.)

PEKKA (Heittää Popoffin edessä pari kuperkeikkaa alkaen sitten yhteen
menoon tanssia venäläistä kyykkytanssia, laulaa:)

Yhdeksän mull’ konstia, kiepoota ei tarvita.
Oksat hirttopuista pois, niinkuin niit’ ei ollut ois!

(Kiepauttaa kuperkeikan ja jatkaa.)

Ai, ai meidän Heikkiä, kun se ei usko leikkiä.
Siks jää tänne makaamaan, kunnes varis vaakkuaa!

(Pysähtyy Popoffin luo kuristaen surkeasti vatsaansa.) Pekan nälkä!
Surkea nälkä!

POPOFF (Nauraa vatsaansa pidellen.) Vot, vot! Saat lihaa, liepuskaa!
Kotiin pääset! Paashin teen!

PEKKA (Heittää taas kuperkeikan, tanssii ja laulaa.) Mie saan lihaa,
liepuskaa (Pitkää nenää Heikille.) Sie vain siimaa, silmukkaa! Niin sä
saat (Heikille) Vaan etpä saa, Varis kohta vaakkuaa! (Popoffille.)
Kapteen hirttää tuon (Osoittaa Heikkiä.)

POPOFF (Nauraen.) A vot! Mene vaan! (Viittaa sotilasta saattamaan
Pekkaa ulos.)

PEKKA (Vielä viivytellen.) Mutta...

POPOFF. Mene! Saat soppaa, liepuskaa! (Näyttää vatsaansa.)

PEKKA (Kuin ymmärtäen.) Kapteen ei vielä hirtä. Minä näytän sille
liepuskaa! (Kuiskaa Heikille). Nyt Jussin luo.

POPOFF. A, vot, vot! Sinä näytät ensin liepuskaa (Pekka menee sotilaan
kera ulos. Popoff tulee Heikin luokse, ottaa pullon taskustaan, ryyppää
kiusoitellen.) Sinä näet, poika syö! Sinä näet, kapteen juo! Paljon
kidut! Kuin koira kuolet! (Juo.)

Kolmas kohtaus.

Edelliset, Kaarina ja kaksi sotilasta (Taluttavat kahden
puolen Kaarinaa.)

POPOFF (Ilostuen.) Teillä tyttö! (Menee vastaan ja yrittää nipistää
Kaarinaa leuasta. Kaarina väistää hätkähtäen.) A vot, vot, verski
tyttö! Miestä pelkää! Kesy tyttö ei väistä, ei pelkää! (Viittaa
sotilaille, jotka taluttavat Kaarinan pöydän luo penkille. Popoff istuu
viereen, sotilaat siirtyvät ulomma.)

KAARINA. Pysykää erossa!

POPOFF (Lähentelee yhä.) Tui, tui, lintuseni!

KAARINA (Väistäen.) Jos mies olette, ette tee naiselle pahaa!

POPOFF (Suostuttelevalla, mutta kiusoittelevalla äänellä.) Ei pahaa,
lintuseni! Hyvin pajari pitää päivän, yhden yön. Toisena musikka tytön
saa. Kumartaa, kiittää, lahjan tuo (Nauraa. Yrittää käydä hyväilemään.
Kaarina sieppaa tikarin hänen vyöltään aikoen lyödä. Epäonnistuu,
sotamiehet juoksevat Popoffin avuksi ja sitovat Kaarinan kädet selän
taakse. Kaarina tekee vastarintaa, mutta asettuu huomattuaan sen
turhaksi. Popoff pirullisesti Kaarinalle.) No, pikku käärme!

KAARINA (Rohkeasti silmiin katsoen.) Jos peto olette, niin tappakaa
heti!

POPOFF (Nauraen.) En tapa! En lintuistani tapa! Elävänä tämä parempi!
Hyvä liha! Makea pala! (Tökkää sormellaan Kaarinaa rintoihin.)

HEIKKI. Kaarina!

KAARINA (Huomaa ja tuntee Heikin.) Heikki!

HEIKKI. Minä tässä, mutta auttaa en voi. Pidä puolesi!

POPOFF (Menee ja potkaisee Heikkiä.) Sinä korpin ruoka! Mitä sinä
tytöstä? (Potkaisee toisen kerran. Menee pöydän luo aikoen ryhtyä taas
kiusaamaan Kaarinaa.)

HEIKKI (Ärsyttävästi.) Pysy erossa siitä tytöstä.

POPOFF (Palaa uudelleen.) Ärsytätkö minua? (Potkaisee kovemmin.)

HEIKKI. Vaikkapa niinkin! Meinaan, ettei ryssän ole terveellistä koskea
Herpmanin morsiameen.

POPOFF (Hätkähtäen.) Herpmanin morsian? (Heikille.) Sinä Herpmanin
sissi? (Kaarinalle.) Sinä Herpmanin morsian? (Tanssii ja elehtii
mielihyvissään lattialla. Saa jotain ilkeää mieleensä, nauraa ja
tanssii hurjemmin. Käskee sitten sotilaat avukseen, jotka kiskovat
Heikin ylös, sitovat kädet eteen ja vievät istumaan pöydän päähän.
Popoff nostaa kynttilät Heikin kahden puolen. Siirtyy sitten ulomma
katsomaan, kädet sivuilla tanssii ja kykkii.) A vot, nyt hyvä! Sinä
morsian! (Viittaa Kaarinaan.) Sinä sissi! (Viittaa Heikkiin.) Sinä
hauskaa näet! Herpmanin morsiamen hääyön näet! (Kävelee Kaarinan luo
aikoen ryhtyä tekemään väkivaltaa. Heikki nostaa päättävästi kätensä
kynttilän liekille ja alkaa polttaa siteitään. Silloin rymähtää akkuna
sisään luukkuineen ja suuri pölkky perässä. Aukossa näkyvät Johanin
kasvot.)

Neljäs kohtaus.

KAARINA. Johan!

JOHAN. Kaarina!

POPOFF (Ponnahtaa äkisti penkiltä aavistellen.) Johan! Johan Herpman!

JOHAN (Karskisti.) Jussi Herpman! (Virittää pistoolinsa. Popoff
virittää myös nopeasti pistoolinsa vetäen samalla Kaarinan suojakseen.
Yksi sotilaista ojentaa muskettinsa Johania kohti. Johan ratkaistuaan,
ettei Kaarinan vuoksi voi ampua Popoffia, muuttaa äkisti suunnitelmansa
ja ampuu tähtäävän sotilaan, heittää pistoolinsa menemään ja
äkillisellä kumarrussyöksähdyksellä hypähtää sisään akkuna-aukosta.
Popoff laukaisee tällöin, mutta ohi, heittää pistoolinsa ja Kaarinan
vetäen miekkansa. Toinen sotilas vetäytyy ulos. Johan ja Popoff alkavat
miekkailla. Johan leveän varmasti Popoffille.) Mies miestä vastaan!
Kerrankin selvä peli! (Miekkailevat edelleen, Johan kuin leikitellen,
siirtyvät ovelle päin. Johan pistää kuolettavasti. Popoff kaatuu.
Heikki, joka edelleen koko ajan on polttanut nuoriaan, riipaisee ne
puoliksi palaneina poikki, hypähtää tasajalkaa lattialle, sieppaa
Popoffin ruumiin kuin pölkyn ja kohottaen korkealle nakkaa ovesta ulos.
Johan huomaa ja tuntee vasta Heikin.) Heikki, peijakas! Taitaa olla
karhu pahalla päällä!

HEIKKI (Sieppaa Johanin heittämän havutukin lattialta karjaisten.) On
se! (Hypähtää ovesta ulos, kuuluu jymäys.)

KAARINA (Kaarina juosten keskilattialle Johania vastaan.) Johan rakas!
Jumalan lähetti!

JOHAN (Huomaa hänen sidotut kätensä.) Kätesi sidotut! (Oudosti.)
Naisen sitoi! (Kuin ei vieläkään tahtoen käsittää.) Mieskö se oli,
ja naisen sitoi? (Sieppaa puukkonsa ja katkaisee Kaarinan siteet.)
Ranteesi veressä! Sinun kätesikö veressä? (Vetää Kaarinan kädet
huulilleen ja suutelee monta kertaa kiihkeästi.)

KAARINA (Hyväilee.) Rauhoitu, rakas. Ei enää hätää, eikä mitään ole
tapahtunut!

JOHAN. Sinun kätesi haavoitetut! Sinun veresi juoksee! Eikä mitään ole
tapahtunut! (Suutelee vielä Kaarinan ranteita.) Minun sieluni on
haavoissa ja silmäni juoksee! Enkä minä sitä edes häpeä (Vetää
miekkaansa ja liikehtii kiihkeästi lattialla.) Olen kuin tiikeri, jolla
ei ole syötävää! Herra Jumala, anna minulle jotain tehtävää! (Ovesta ja
akkunasta syöksähtää joukko asestettuja vihollisia.)

Kas niin! Pikainen toivomus! Pikaisempi täyttymys! (Alkaa kiihkeä
taistelu. Kaarina juoksee pöydän luo ja sammuttaa kynttilät. Pimeässä
kiivasta kalsketta ja jytinää. Silloin tällöin välähtävä pistoolin
laukaus. Eteisestä alkaa taistelun lomassa kuulua Heikin harvasanaisia
täräyksiä.) Äsh, ryökäle! (Mäiskäys.) Jopas sun tapasin! (Taas
mäiskäys.) Saitkos turpaasi! Tule vielä syyhymättä saunaan!
(Taistelua ja huutoa. Gabrielin ääni.) Johan, minä täällä!

JOHAN (Iloisesti ja voimakkaasti.) Ja minä täällä! (Iskuja.) Ei hätää!
Ei sen puolesta! (Taistelupiste keskittyy ovelle ja vähitellen
hiljentyy.) Kas niin! Kohta jo iskee rauta rautaan! (Taistelu lakkaa.)
Kaarina, missä olet?

KAARINA (Perältä.) Täällä! Ei minulla vaaraa!

JOHAN (Iloisesti perälle kiirehtien.) Eikä saakaan olla! Ei ainakaan
samassa huoneessa, jossa minä olen!

HEIKKI (Kompastuen ovelle ruumiisiin.) Äsh, perhana! Tulta helvettiin,
että näkee edes raadot kiertää!

JOHAN (Naurahtaen.) Älähän nyt. Keritään tässä jo vähemmälläkin (Iskee
tulen ja sytyttää kynttilät.)

HEIKKI (Alkaen nakella ruumiita ulos.) Ja aina noita ryökäleitä
pitääkin olla minun tielläni!

GABRIEL (Perälle käyden.) Johan, Kaarina! Ei kumpikaan haavoittunut!

JOHAN (Iloisesti vastaan käyden.) Eihän meillä varaa semmoisiin. Mutta
toista se oli ennen Anningaisten tullissa kisällien kanssa.

GABRIEL (Naurahtaen.) Aina sama Herpmanin hurja Jussi!
(Huolestuneesti.) Pitkää aikaa ei meillä lepoon. Vihollisia on
Huhdalla, Salmella, kaikkialla!

JOHAN. Savossa, Karjalassa ja Pohjanmaalla! Eikö liene sama, vaikka
makaamme täälläkin kotvan aikaa!

GABRIEL (Kaarinalle.) Sinun ei olisi pitänyt kotoa lähteä.

JOHAN. Sinä sen sanoit, mitä minä en saattanut.

KAARINA (Johanin käteen tarttuen.) En voinut jäädä!

JOHAN (Kaarinan otsaa suudellen.) Sano se vielä toisen kerran!

KAARINA. En voinut jäädä, kun sinä olit täällä!

JOHAN. Urhea tyttöni! Yksin et jää! (Suutelee.)

PEKKA (Tulee touhuissaan ovesta.) Eikös täällä enää mitään olekaan?

HEIKKI. Mitäs täällä nyt enää. Ainahan sinä tappelusta myöhästyt.

PEKKA (Miehevästi.) Kukas sen tappelun aloitti, häh, sanoppas, pappilan
patapölkky!

HEIKKI. Eikö tuota lie ryssä aloittanut.

PEKKA. Kukas petti kapteenin, häh! (Tanssii ja laulaa.) Yhdeksän mull
konstia! Kiepoota ei tarvita! Ryssä lähtee loikkimaan. Varis kun vain
vaak-ku—aa!

JOHAN (Toisille.) Tämähän se tuli kuin Kaarle kuninkaan pikalähetti
(Nauraen.) Sinä vempele ja vekara! Jos minä olisin kuningas, niin
ritarilyönnin saisit! (Kolkutusta kuuluu ovelta.)

Viides kohtaus.

Edelliset, ja suomalainen sotilas.

GABRIEL. Kuka siellä?

SOTILAS (Repaleisena ja nääntyneenä.) Soturi Suomen armeijasta!

GABRIEL Ja JOHAN. Armeijasta!

GABRIEL. Mistä tulet!

SOTILAS. Napuen taistelusta!

JOHAN. Vihdoinkin taistelu!

GABRIEL (Kiihkeästi aavistaen.) Tappio!

SOTILAS. Tuho ja turma!

GABRIEL. Koko armeija lyöty!

SOTILAS (Huokaisten.) Lyöty ja hajoitettu! Tässä viimeinen riekale
Pohjois-Hämeen lipullisesta. Muissa ei liene paljoa paremmin!

JOHAN. Horna periköön pelkurit! Seisoitko paikallasi, mies!

SOTILAS (Avonaisesti.) Tehtäväni tein! Teki päällikkö ja mies!
Ylivoimalla löi vihollinen! Oli pakkanen ja oli nälkä!

GABRIEL (Kiihkeästi kävellen ja itsekseen tilitystä tehden.)
Ylivoimalla se löi... Nousee... Nousee... Niityt nielee... Pellot
peittää... Voittokin jo tappiolle nuottaa vetää... Tuhoturma
kynnyspuuta nuolee.. (Tuskaisesti päähänsä tarttuen.) Mitä minä
teen?... Mitä meidän olisi pitänyt tehdä! (Johanille melkein huutaen.)
Mitä muuta me olisimme voineet tehdä?

JOHAN (Rauhallisen päättävästi käteen käyden.) Ei mitään muuta!

GABRIEL. Kuka irroitti ne helvetinhenget? (Kävelee.) Kuka teki
kuolemansynnin? (Johanin käteen tarttuen.) Veli, vereltäsi väkevä!
Orjuus vaiko kuolema?

JOHAN (Väkevästi.) Tuhatkertaisesti ennen kuolema!

GABRIEL (Voimallisen rohkaisevasti.) Suonten virta on vahva kuin ennen!

JOHAN. Vahvempi kuin ennen!

GABRIEL. Ja rauta yhä käsivarren jatko!

JOHAN (Miekkansa kahvaan käyden.) Puree kuin käärmeen kieli
(Sotilaalle.) Eihän sinunkaan miekkasi Napuelle jäätynyt liene!

SOTILAS (Vetää esiin.) Eikä jäädy! Sormi kylmettyi ja jäi, mutta...

GABRIEL (Sytyttävästi tarttuen.) Sydän sykkii rääsytakin alla! Toverit,
veljet! Kotirannoilla me kuolemata vastaan käymme!

Väliverho.