Nuijamiesten mailla.

— Sinä, Aslak, esittelit viime kesänä Lapin maisemia seisoessamme
tunturien ”taivaskeroilla” sanoen: ’Katsele, kuinka paljon taivasta,
katsele, kuinka aukea ja laaja näköala eikä jälkeäkään ihmiskäden
töistä.’ Minä nyt voin sinulle vuorostani näytellä näitä asuttuja
viljelysseutuja huudahtaen: katsele ihmiskätten töitä! Silmän
kantamattomiin ulottuvat nämä Ilmajoen viljellyt lakeudet. Peltoja,
niittyjä, taloja näet loppumattomiin leviävän tämän Kyröjoen molemmin
puolin; vain kaitaiset metsäkaistaleet eroittavat niitä paikoin
toisistaan. Täällä näkyy myös paljon taivasta, mutta paljon myöskin
ihmiskäden jälkiä sen alla. Ja samanlaista on tämän joen varsi
tuolta alempaakin Isonkyrön puolelta. Olet kai kuullut puhuttavan
laajoista Isonkyrön pelloista? puheli Jorma innostuneena, kun ”Suomen
samoilijat” pari päivää sen jälkeen, kun viimeksi jätimme heidät
Lapuan muistomerkin luo, Ilmajoen maantietä astelivat jokivartta
pitkin.

— Myönnän, että kuokka ja aura ovat täällä liikkuneet monien
miespolvien aikana.

— Entäpä miekka! Kun katselet näitä seutuja, niin luulet ikuisen
rauhan täällä vallinneen ja kansan saaneen häiritsemättä ahertaa
konnuillaan, mutta se on harhakuvitelma. Monesti on Etelä-Pohjanmaan
kansankin täytynyt vaihtaa aura miekkaan kotiaan ja isänmaataan
puolustaessaan, monesti ovat täällä noiden kepeiden kytösavujen
sijasta sodan synkeät savut kohonneet kotien suitsevista raunioista.
Me poljemme parast’aikaa muinaista taistelutannerta.

— Niin, tosiaan! Täällä Ilmajoella, Santavuoren seuduilla joutuivat
nuijamiesten joukot ratkaisevaan taisteluun Klaus Flemingin joukkoja
vastaan,muisteli Aslak.

— Kotiensa, protestanttisen uskonsa ja Kaarle herttuan puolesta
taistellessaan kärsivät Pohjanmaan talonpojat tässä musertavan
tappion.

— Muistatko tarkemmin kertoa sodan kulkua?

— Nuijasota alkoi, niinkuin ehkä muistat, Isossakyrössä v. 1596.
Raskaaseen sotaväen muonitukseen kyllästyneet talonpojat nousivat
sortajiaan Flemingin joukkoja vastaan ilmajokelaisen Jaakko Ilkan
johdolla. Myöskin Savon ja pohjois-Hämeen talonpojat yhtyivät
kapinaan. Mutta Klaus Fleming löi ensin nuijamiesten joukot Nokialla
ja heidän johtajansa Ilkka joutui vangiksi ja mestattiin täällä
Ilmajoella. Muistotietojen mukaan hakkautti marski hänen jäsenensä
erilleen ruumiista ja asetti pitkien saittojen neniin kansalle
kauhuksi. Se ei kuitenkaan kansaa lannistanut. Helmikuun 24 p:nä
eli Matinpäivänä v. 1597 olivat talonpoikain joukot kokoontuneena
juuri näille kentille, kun Flemingin joukot lähenivät heitä. Marski
kehoitti nuijamiehiä antautumaan, mutta ne vastasivat, että ”ei niin
kauan kuin veri on lämmin Kaarle herttuan tähden”. Ja Oulunlinnasta
tuoduilla tykeillään he ampuivat Flemingin ratsuväkeä ja kaatoivat
niistä useita. Pian levisi yleinen taistelu pitkin jokivartta aina
tuonne Santavuorelle asti, mutta verisin se oli Piirtolan seuduilla.
Talonpojat, jotka olivat huonosti aseistettuja, eivät voineet kestää
marskin ratsuväen tuimia hyökkäyksiä, vaan heitä kaatui paljon,
toisia joutui vangiksi.

Täällä Piirtolan seuduilla maanraivaajan kuokka tai kyntäjän aura
kohottaa toisinaan maasta lahonneen luurangon, ruostuneen miekan tai
muun käsiaseen.

— Onhan täällä isonvihankin aikoina taisteltu, tiesi Aslak.

— Napuan kylän kentillä Isossakyrössä oli ankara taistelu v. 1714.
Siellä sotamiehet ja talonpojat taistelivat kahtavertaa suurempaa
venäläisten joukkoa vastaan.

— Se oli kauheaa aikaa, kun rutto, ryssä ja nälkä tappoi ihmiset
paikoin sukupuuttoon, lisäsi Aslak.