Ihana puutarha.

Hämeenlinnan kaupungilla on näytettävänä jotakin sellaista, mitä ei
ole muualla Suomessa; sen lähellä on ihana puutarha. Vanha linna
sekä asemansa että muotojensa puolesta joutuu varjoon verrattuna
nuorempaan veljeensä Olavinlinnaan; pienehkö kaupunki, vaikka onkin
sangen viihtyisän näköinen, ei ole kerinnyt kasvattaa erityisiä
merkkirakennuksia eikä teollisuuslaitoksia; mutta Karlbergin puisto
Aulangon vuoren kera on melkein vertaansa vailla.

Luodessaan Hämeenlinnan seutuja lienee Luoja ajatellut: ’Minä
muovailen tämän seudun yhtä kauniiksi kuin Kangasalan ympäristöt.’
Siinä mielessä hän teki Hattelmalan harjun, jonka rinteitä pojat
katselivat kaupungista päin ja joka kohoaa sen eteläpuolella. Vielä
enemmän luonnon kauneutta ajatellen hän on nostanut Aulangon vuoren
maisemia hallitsemaan. Sen jälkeen on hän kaiverrellut maisemaan
järviä ja vesireittejä niemineen, lahtineen ja saarineen. Ja
ikäänkuin viimeistelläkseen taideteostaan, hän on koristanut maat
paikoin leppoisalla lehtokasvillisuudella, paikoin vakavammilla,
tummemmilla havumetsillä.

Sitten on tullut ihminen jatkamaan Luojan työtä. Hän on tehnyt sievän
kaupungin ja linnan Vanajaveden rannalle, hän on rakentanut pitkin
vesistöjen vartta huviloita, taloja ja kartanoita sekä kuokkinut
laajoja viljavainioita, joiden oras, silloin kun Aslak ja Jorma niitä
katselivat, oli heleänvihreä.

Mutta Karlbergin puutarhan seuduilla ihminen on kuin ylpeästi
haastanut Luojan kilpasille, kumpi luo kauniimpaa, muistamatta, että
Luojan antamia ovat ihmisenkin avut, kauneusaistikin.

Kun Aslak ja Jorma lähtivät linnalta astelemaan Karlbergille päin,
pysäytti Aslak toverinsa huudahtaen:

— Mikä on tuo puu, joka on valkeanaan kukkia, mutta lehtiä ei näy
kuin nimeksi.

Jorma aikoi ensin ivailla toveriaan tietämättömyydestä, mutta muisti
siinä silmänräpäyksessä, että Aslak oli edellisenä kesänä esittänyt
hänelle kotiseudullaan paljon hänelle ennestään tuntemattomia kasveja.

— Omenapuuhan se on. Nyt on kesän ihanin aika, kun omenapuut
kukkivat. Etelä-Suomen lapset odottavat hartaasti sen kukkimista ja
syksyllä omenain kypsymistä.

— Se on kuin morsian valkeassa hääpuvussaan.

— Se on kesän morsian, lisäsi Jorma.

                                                  ⸻

He astelivat salmen rantaa, leveää, puuistutuksilla kaunistettua
tietä. Kun he korkean herraskartanon ympärillä näkivät ihanan
puutarhan, jossa oli kymmeniä kukkivia puulajeja ja josta kukkain
tuoksu kantautui kauas kulkijoita vastaan, huudahti Aslak:

— Varmaankin keisarin puutarha!

— Tämä on Karlberg, Hämeen helmi.

Pojat kävelivät puutarhassa kuin satujen maassa. Varsinkin Aslak
oli ihmeissään. Hän ei ollut aavistanutkaan, että kasveista yhdessä
kauniin luonnon ja taideteosten kanssa voi luoda jotain sellaista.
Joka askeleella näki hän jotain uutta eikä tiennyt lopuksi, mikä
häntä enimmän kiinnosti. Kukkalaitteet, pensasaidat, kymmenet
puulajit, vehmaat nurmikot, keinotekoiset järvet, luolat, linnat ja
vesiputoukset pyrkivät jakamaan keskenään hänen huomiotaan.

— Mikä tämä puu on? Mikä on tuo siro kukkiva puu? Mikä on tuo kuusen
näköinen havupuu? kysyi hän yhtenään.

Ja Aslakia huvitti kovasti, kun Jorma ei tuntenut puoliakaan.

— Jumala tietää kaikki, mutta ei ihminen. Täällä on kasveja kaikista
maanosista. Rikas aatelismies, joka tässä kartanossa asui, on
tahtonut maailmalle näyttää, että Suomeenkin voi tehdä etelämaisia
puutarhoja.

Puiston itäreunalla kohoaa korkeahko Aulangon vuori. Kun pojat
kiipesivät sitä ylös, hämmästyivät he nähdessään, että sitäkin
ihmiskäsi oli perinpohjin somistellut. He sattuivat luolalle, joka
oli kallioon hakattu. Ja Aslakia makeasti nauratti nähdessään
sen sisällä kivestä tehdyn karhuperheen; he kiipeilivät
graniittiportaita, jotka johtivat vuorelta alas Aulangon järvelle.

— Tässä ovat varmaan ne tikapuut, jotka Jakob näki unessa ja joita
myöten enkelit kävivät ylös ja alas, tuumi Aslak.

Saavuttuaan vuoren laelle ja noustuaan korkeaan graniitista
rakennettuun torniin, levisi heidän ympärillään laaja ja viehättävä
näköala.

— Erinomaista, suurenmoista! huudahti Jorma eikä toverikaan
väittänyt vastaan. — Tuolla pohjoisessa päilyvät Vanajaveden reitin
järvet; niitä voit silmilläsi seurailla täältä Hämeenlinnasta
Sääksmäelle saakka; itäpuolella on kuuluisa Aulangon järvi etelästä
pistävine, rehevämetsäisine niemineen; länsipuolella luikertelee
Kirstulan salmi avartuen pohjoisempana Kirstulan seläksi. Kimmeltäviä
järviä, viljeltyjä rannikoita taloineen ja kylineen, metsäisiä mäkiä
ja harjuja näkyy tänne melkein joka suunnalta.

— Minä voisin nyt yhtyä, sanoi Aslak, hämäläisten laulun siihen
osaan, jossa sanotaan:

”Sen tuskin tiedän vertaista
niin kaunista, niin herttaista
kuin kulta Hämeenmaa.”

Hämeenlinnassa miettivät he kauan, että kumpaa tietä matkustavat
Lahteen, rautatietäkö Riihimäen kautta vai maantietä Tuuloksen ja
Lammin pitäjien halki. Viimein päättivät he matkustaa maantietä.

Jorma oli kirjoittanut kotiinsa Jyväskylään, että isä lähettäisi
hänen purjeveneensä jonkun puulotjia vetävän laivan mukana Lahteen,
koska ”samoilijat” matkallaan aikoivat tutustua Päijänteen seutuihin.
Ja Hämeenlinnassa sai Jorma kotoaan kirjeen, jossa mainittiin, että
vene on jo lähetetty.