Turkua tarkastelemassa.

Aurajoen kaupunki oli juuri valveutumassa lyhyestä kesäyön unestaan.
Aamuaurinko jo hiveli joen tyyntä pintaa, kultaili loppumattomalta
näyttävien talorivien kattoja ja lähiseudun kukkulain metsäisiä
rinteitä, kun elämä tuhansin tavoin alkoi sykkiä vanhan, historiallisen
kaupungin kivisissä suonissa ja soluissa. Raitiovaunut, autot ja
kärryjen pyörät alkoivat hyristä kaduilla, moottorit papattaa vesillä
ja tehtaiden korkeat piiput puhkuttaa savua kuulaaseen ilmaan.

Suomen samoilijat seisoivat Auran sillalla Turkua tarkastelemassa
yleispiirtein. Maisteri Vainio oli heidän mukanaan. Hän sattui juuri
olemaan Turussa historiallisia tutkimuksia tekemässä ja tahtoi
hyväntahtoisesti taas auttaa hyviä ystäviään.

— Katsokaa, samoilijat, sanoi hän kättään ojentaen, kuinka Suomen
ikivanha graniittinen vuoriperä kumpuilee esille kaupunginkin alueilla,
vaikkakaan ei kohota kovinkaan korkeita mäkiä, ei lähestulkoonkaan
Lapin vuoriin verrattavia. Tuo Korpolaisvuori joen suun eteläpuolella
on vain 38 m, Samppalinnanmäki tuossa 39 m ja Vartiovuori 46 m. Melkein
viimemainitun korkuinen on Kakolanmäki tuolla joen pohjoispuolella.
Myöskin kaupungin ympäristöllä on viljalti kalliomäkiä, ja läheisestä
merestä ne kohoavat lukemattomina kareina, luotoina ja saarina.
Muistatte kai maantieteestä lukeneenne Turun ihanasta saaristosta,
mutta täällä mantereella on kalliomäkien välillä pehmeitä Hetemaita,
muinaisen meren kerrostamaa savea ja hiekkaa. Niihin on tämä Aurajoki,
joka tuossa allamme verkkaan vierittää sameahkoja vesiään merta
kohti, kaivanut tiensä, vaikkakin kallioperustan uomat antavat sille
yleissuunnan.

Joen molemmilla rannoilla ja läheisillä kukkuloilla on aikain kuluessa
kehittynyt tämä Turun kaupunki, jonka yleispiirteitä näette tältä
sillalta, mutta vielä paremmin näette Tähtitorninvuorelta.

— En olisi voinut kuvitella Turkua näin pitkäksi kaupungiksi, mainitsi
Aslak.

— Se on venynyt joen rantoja pitkin lounaasta jokisuulta
kauas Tuomiokirkon taa koilliseen, se on enemmän sijoittunut
joen pohjoispuolelle, jossa on useita joen suuntaan kulkevia
pitkittäiskatuja kuten Läntinen rantakatu, Linnankatu ja Eerikinkatu.
Etelä- tai oikeammin kaakkoispuolella on kaupunki hajanaisempi. Kaksi
siltaa: tämä Auransilta ja Kirkkosilta tuolla tuomiokirkon luona
sitovat kaupungin molempien puoliskojen liikennelinjat toisiinsa.

— Missä täällä on satama? kysyi Jorma.

— Sisempi satama on tämä joki. Niinkuin näette on joen molemmat rannat
täynnä veneitä, moottoriveneitä ja pieniä laivoja, mutta syvempi
satama, johon suuret laivat tulevat, on tuolla joen suulla. Turun
satamat eivät ole hyviä. Aurajoki tuo liian paljon lietettä joka vuosi
joen suuhun, niin että kaupungilla on täysi työ pitäessään satamat
kyllin syvinä.

Sen jälkeen samoilijat oppaansa kera lähtivät tutustumaan kaupungin
yksityiskohtiin. He katselivat torikauppaa Kauppatorilla, kävivät
Turun suomalaisessa yliopistossa akatemiassa ja ruotsinkielisessä,
Taidemuseossa, biologisessa museossa ja muutamissa tehtaissa, mutta
historialliset nähtävyydet he jättivät yhteisestä sopimuksesta
seuraavaan päivään.

Iltapäivällä kävivät he ensin Kupittaan puistossa, jossa maisteri Pyhän Henrikin
lähteen luona kertoi ruotsalaisten ristiretkistä Suomeen
sekä legendoja pyhästä Henrik-piispasta. Myöhemmin samoilijat menivät
ihanaan Ruissaloon, joka on Turun edustalla oleva saari. Siellä
rehevien tammien, lehmusten, jalavain ja saarnien siimeksessä kierteli
hauskoja teitä. Varsinkin saaren etelälaidalla oli paljon huviloita.

Maisteri vei Aslakin ja Jorman Ruissalon länsiosassa kohoavaan
näkötornin huudahtaen ylös päästyään:

— Maan eestä kuolisitko tään?

Samoilijain täytyi avoimesti tunnustaa, että ne näköalat, jotka sieltä
heidän ihailtavakseen levisivät, kuuluivat kaikkein kauneimpiin, mitä
he olivat matkoillaan nähneet. Turun saaristo, tuhansine kareineen ja
saarineen, sinisine selkineen ja seijastavine salmineen hiveli silmää
ja sydäntä.

— Kuolisimme! vastasivat samoilijat maisterin kysymykseen.