Kun koneilla kynnettiin, kylvettiin ja koottiin riiheen.

— Kun me aloitimme nämä retkeilymme, sanoit sinä Aslak kerran, että
luonnontieteitä harjoitetaan vain huvin vuoksi ja että niistä ei
muka ole käytännöllistä hyötyä, mutta nyt kuulit, kuinka tuo isäntä
oli luonnontieteissä melkoisen pitkälle kehittynyt mies ja kuinka
hän tietojaan käytti oman elinkeinonsa kehittämiseksi. Hänellä oli
mehiläisyhteiskunnistaan niin hyvät tiedot, että en uskaltanut mainita,
että me olemme etupäässä luonnontutkimuksen harrastajia. Yhtä hyvät
tiedot hänellä tuntui olevan perinnöllisyyden laeista, geologiasta,
maakemiasta ja fysiikasta. Hän varmaan oli huomannut, että tieto on
rahaa hänenkin ammatissaan. Tuolla edessämme on kartano, jonka mailla
näkyvät nykyaikaiset suurkoneet työskentelevän.

— Tosiaankin, siellähän näkyy suuri, rautainen jättiläiskone kyntävän
pensaikkoa kasvavaa hakamaata nurin.

Samoilijat seisahtuivat sen työtä lähemmin katselemaan.

Lamppuöljyn voimalla käyvä tankki veti siinä perässään suunnattoman
suurta auraa, joka nosti maasta kyynärän puolen kyynärän levyisen ja
vahvuisen viilun ja auran kieroksi väännetty jättiläissiipi käänsi
sen kumoon. Aisan vahvuiset koivut lakoontuivat sen alle hirmuisen
voiman painamana, jonka koneessa palava lamppuöljy kehitti ja melkoinen
pajukko pirstoutui pieniksi kappaleiksi aurassa pyörivän terän ja
viiltoveitsen katkomana. Kun tuli kanto eteen, löivät terät senkin
säpäleiksi, ja aura mullisti sen kumoon vähääkään seisattelematta.

— Sehän taitaa tehdä peltoa vaikka tukkimetsästä, mainitsi Aslak
koneenkäyttäjälle.

— Ei sentään, mutta tällaisesta viidakosta se kyllä selviää.

— Paljonko tuollainen rautarumilas kääntää uutta maata nurin?

— Kaksi hehtaaria päivässä.

— Tehdäänkö tässä talossa kaikki konevoimalla? kysyi Aslak.

— Koneilla me kynnämme, kylvämme ja kokoamme riiheen, vieläpä
puimmekin, vastasi mies.

Vanhaa peltoa kynnettiin pienemmällä traktorilla, jonka perään oli
kiinnitetty kaksi auraa.

Suuren, tiilistä tehdyn navettarakennuksen päässä oli korkea, pyöreä
painorehutorni. Siihen ajettiin juuri vastaniitettyä heinää painorehun
valmistamista varten. Kartanon pehtori selitti samoilijoille, miten
painorehu kovan puristuksen alla valmistuu ja kuinka se on hyvää
talvirehua.

Hänen johdollaan Jorma ja Aslak tutustuivat myös kartanon karjaan.
Lypsykarjaa ruokittiin kesälläkin navetassa, vain nuori karja ja muut
”joutilaat” kävivät laitumella kartanon lannoitetuilla hakalaitumilla,
joissa kasvoi rehevää valkoapilasta, nataa ja koiranruohoa.

Samoilijat eivät olleet uskoa silmiään tullessaan navettaan, niin
siellä oli siistiä ja tilavaa. Puhtaat ja kiiltäväkarvaiset lehmät
seisoivat kahdessa rivissä, edessään voimallista vihantarehua ja
automaattisesti täyttyvät vesialtaat. Aslak laski siellä olevan
sata lehmää. Oli juuri iltalypsyn aika. Sekin toimitus suoritettiin
koneella, ja maito juoksi virtanaan putkia myöten yhteiseen säiliöön.

— Sinun, Aslak, pitäisi hankkia isällesi tällainen lypsykone
porovaatimien lypsämistä varten, kiusaili Jorma.

— Meidän karjamme tulee muutenkin lypsetyksi, eihän Lapissa tunneta
paljon muutakaan konevoimaa. Ja niitä paria kolmea hiehon kokoista
lehmää varten, mitkä taloissa on ja mitkä ruokitaan enimmäkseen
suoheinällä ja poronjäkälällä, ei lypsykonetta tarvita. Useimmat
maatalouskoneet kuuluvat ”lannanmaille” eivätkä Lappiin.

Kartanossa oli komea, vanhanaikainen päärakennus ja suuri puutarha.
Pehtori sanoi talon olevan ikivanhan aateliskartanon, jossa ennen oli
kymmeniä torppareita ja muita alustalaisia, mutta nyt ovat kaikki
torpat itsenäisinä pikkutiloina.

— Nämä vanhat herraskartanot, joita on enimmän etelä-,
mutta jonkin verran pohjoisempanakin, ovat myös
historiallisia paikkoja. Ruotsin kuninkaat lahjoittivat niitä eteville
sotapäälliköille, kirkonmiehille tai hallitsijan sukulaisille.
Sellaisia on täällä Turun ympäristölläkin useita, selitteli Jorma.
Tässä mainittakoon niistä ennen muita Kuusiston kartano, jonka maalla
on Kuusiston linna.

— Asutuksen tiheys ja upeus sekä maatalouselinkeinojen monipuolisuus
hämmästyttää minua, karun Lapin poikaa. Ei luulisi olevansakaan enää
Suomessa, vaan jossakin Keski-Europan maassa. Niin täällä on luonto
rehevää, asutus vanhaa ja elämä monipuolista.

— Johan sinä, Aslak, alat ylistellä näitä etelän viljelysmaisemia
omien koskemattomien luonnonmaisemiesi sijasta.

— Olethan huomannut, että kunnioitan menneiden ja nykyisten
sukupolvien työtä, joka on tehnyt näistä muinoin villeistä seuduista
kulttuuriseutuja. Mutta silti ei näillä maamme eteläisten seutujen
asukkailla ole syytä halveksia Taka-Lapin oloja. Tuskinpa nämä ihmiset
niissä oloissa eläen olisivat sen pitemmällä. Täällä on maaperä
lihavaa — siellä karua; täällä ilmasto leuto — siellä kesätkin niin
lyhyitä, ettei perunakaan kerkiä kasvaa; täällä viljelys vuosituhansia
vanha — siellä uutta; täällä tiet auki muihinkin maihin — siellä
eletään kaukana tiettömien taipaleiden takana; nämä ovat kaikenlaisen
kehityksen rintamaita — ne takamaita, joissa vielä susi ulvoo,
karhu mörisee ja kurjet huutavat rannattomien aapojen ja kiveliöiden
ylistykseksi.