Voiman kiertokulku.

”Tämän tehtaan jyrinässä olen kuulevinani kuin korkean veisuun
ihmisjärjen kunniaksi”, sanoi Jorma astuessaan ulos konehuoneesta.
Imatra jylisi ennemmin lannistamattomien luonnonvoimain ylistykseksi,
kunnes ihminen tuli ja vangitsi koskijättiläisen, teki sen
alamaisekseen ja pani raatamaan kuin kaleeriorjan. Tässä se nyt ähkii
ja puhkii vääntäessään valtavia vesiturbiineja, jotka taas puolestaan
panevat liikkeelle tehtaan monimutkaisen koneiston.

”Suuret ovat ihmisenkin työt”, huudahti Aslak. ”Hän taivuttaa
luonnonvoimiakin palvelukseensa, miten milloinkin tahtoo.”

”So, so, nuorimies”, sanoi lähellä seisova insinööri. ”Ei niin pitkälle
sentään ulotu ihmisen järki ja valta. Paljon me tahtoisimme senlaista,
jota emme voi täyttää, mutta toiselta puolen paljon jo ihminen on
keksintöjensä kautta vallannut luonnonvoimia palvelukseensa. Me elämme
suurten keksintöjen aikakautta. Imatran voimalaitoksissa ihminen
muuttaa koskivoiman sähköksi ja jakaa sitä laajoihin maakuntiin
johtolankojen avulla”.

”Nämä Imatran voimalaitokset ovat loistavana esimerkkinä voiman
kiertokulusta”, huomautti Jorma.

”Mitä sillä tarkoitat?” kysyi Aslak.

”Olenhan sinulle selittänyt jo aineen kiertokulkua luonnossa, aine ei
häviä, vaikkakin se kiertää monimutkaisia ratojaan. Samoin ei voimakaan
häviä, vaikka se muuttelee ilmenemismuotoaan. Mutta kun minä olen
näissä voimaa koskevissa kysymyksissä vielä alkuasteella, pyytäisin
insinööriä selittämään tarkemmin, miten tämä suuri laitos on jäsenenä
voiman kiertokulussa.”

”Mielelläni sen teen, koska te olette Suomen samoilijoita ja tulette
varmaankin tuhansille kertomaan käynnistänne laitoksellamme. Istukaa
vierelleni tähän kanavan penkereelle, niin koetan, vaikka tunnustaa
täytyy, että monimutkaisten asioiden esittäminen lyhyesti on vaikea
tehtävä.”

”Te tunnette ennestään veden kiertokulun luonnossa; te tiedätte,
että ne miljaardit vesipisarat, jotka nyt pauhaavat Imatrassa tai
tämän voimalaitoksen vesiturbiineissa, ovat sadepisaroina pudonneet
pilvistä laajan Vuoksen vesistön alueelle: toiset Iisalmen, Nilsiän ja
Rautalammin reittien vaiheille, toiset mahtavan Pielisen seuduille,
muutamat miljaardit taas suuren Saimaan seuduille. Tuhansien purojen,
satojen pienempien jokien, virtojen, järvien ja salmien kautta kulkien
ovat ne viimein kerääntyneet Saimaaseen ja jatkaneet siitä matkaansa
Vuoksenvirtaa, päämääränään ensin Laatokka, sitten Suomenlahti. Maan
painovoima panee ne liikkeelle ja yhdessä maan kaltevuuden kanssa
määrää nopeuden. Mitä jyrkemmin joen pohja viettää, sitä huimempi on
vesijoukkojen vauhti. Tässä Imatran kohdalla puristuu Vuoksi ahtaaksi
kurimukseksi, ja sen pohja viettää jyrkästi. Siksi on veden vauhti
tässä huimaava ja siksi veden voima kerrassaan valtava. Eipä uskoisi,
että yhtyneet vesipisarat kehittävät Imatrassa kaikkiaan 117.700 hevosvoimaa
. Niistä on vain osan ihminen ottanut palvelukseensa;
ainoastaan sen vesimäärän voiman, jonka tätä kanavaa myöten näette
virtaavan koneisiin.

”Tuossa pisarat yhteisvoimin rynnistävät suurta vesikourua myöten
laajaan turbiiniin ja pakoittavat sen pyörimään. Se taas vuorostaan
panee käyntiin dynamokoneet, joissa veden voima muuttuu sähkön
voimaksi, joka korkeajännitysjohtoja myöten valon nopeudella kiitää
sähkön käyttäjille. Tuo suuri johto menee Etelä-Suomen halki aina
Turkuun asti, haarautuen eri kaupunkeihin, pitäjiin ja tehtaisiin.”

”Taitaa joku haara mennä Lappiin saakka”, lisäsi Aslak.

”Ei sentään. Tuskin Jyväskylään voidaan täältä sähköä johtaa. Sähkö
on näet langoistakin paha karkaamaan omille teilleen. Kuta pitemmän
matkan sitä johdetaan, sitä enemmän sitä haihtuu kaikkeen maailmaan.
Vain vahvaa vaskilankaa myöten voidaan sitä johtaa suuremmissa erin.
Hopeajohto olisi vieläkin parempi, mutta se on liian kallis.”

”Ja miksi käytetään niin paljon sähköä täällä etelässä? Meillä Lapissa
on sitä vain ukkospilvissä, revontulissa ja hieromakoneissa.”

”Oh, taaskin sinä paljastit tietämättömyytesi”, moitti Jorma.

”Sähkö synnyttää voimaa, valoa ja lämpöä, mitä milloinkin halutaan,
mutta koneet käyttöpaikoilla pitää olla sen mukaiset, mitä näistä
halutaan. Jos olisitte jossain tehtaassa katsomassa, mitä täältä
johdettu sähkö siellä saa aikaan, niin selviäisi teille sähkön
merkitys. Näkisitte korkeajännitysjohdon haarautuvan tehtaaseen. Se
menee sähkömoottoriin, joka sähkövirran vaikutuksesta alkaa vinhasti
pyöriä, kun virta avataan. Moottori panee taas tehtaan muut koneet
käyntiin. Sahoissa alkavat raamit sahata hyrskytellä tukkeja laudoiksi
ja sirkkelit pyöriä surista, puuvillatehtaissa kehruukoneet hyristä ja
kutomakoneet käydä luksutella aivan kuin itsestään. Ihmisiä tarvitaan
vain koneiden käyntiä ohjaamaan, raaka-aineita kuljettamaan ja
valmiita tavaroita lajittelemaan ja pakkaamaan. Ei tarvita savuavia
ja käryäviä höyrykoneita voiman kehittäjiksi eikä pahasti paukkuvia
öijymoottoreitakaan. Voima on ikäänkuin koneenkäyttäjän hyppysissä.
Hän vääntää virran auki, milloin tahtoo ja sulkee sen myös milloin
hyväksi katsoo. Voima tulee täältä Imatralta, mutta sähköhän kulkeekin
kolmesataatuhatta kilometriä sekunnissa.”

”Ei se siis vallan kauan viivy matkalla, vaikka tehdas olisikin Turussa
saakka”, huomautti Aslak.

”Jaksaisit sinäkin Mallatunturilla odottaa niinkauan, kun sähkö täältä
lankaa myöten sinne kiitäisi”, lisäsi Jorma.

”Älkäähän keskeyttäkö esitystäni. Voimajohdosta erkanee haara tehtaan
lämmityslaitteisiin eli sähköuuneihin ja lämpöpattereihin, joissa sähkö
muuttuu lämmöksi. Kolmas lanka haaraantuu sähkölamppuihin, joissa tämä
Imatran voiman synnyttämä sähkö muuttuu valoksi.”

”Sehän on mukavaa”, huudahti Aslak. ”Meillä siellä Lapissa ei ole
paikoin polttopuitakaan, jolla saisimme kodan lämpimäksi pakkasella.
Vaivaiskoivutkin alkavat jo loppua. Meille olisi sähkölämmitys
tervetullut.”

”Lappi saa vielä odottaa, vaikka siellä onkin paljon koskivoimaa”,
virkkoi Jorma.

”Yhtä mukavaa on kohta elämä maalaistaloissakin”, jatkoi insinööri.
”Sähköllä käyvät jo puimakoneet, myllyt, halkosahat, silppukoneet,
ompelukoneet ja — tuskinpa siihen kuluu enää kauan, kun
sähkölankaverkko vedetään peltojen yli, että vilja joutuisi nopeammin,
sillä on todettu, että sähkö kiihdyttää kasvua. Vielä on mainittava,
että sähköhelloissa voidaan keittää ja paistaakin.

”Kaupungit ovat kuitenkin suurimmat sähkönkuluttajat. Niissä on paljon
tehtaita, paljon valaistuslaitteita ja tulevaisuudessa ehkä käytetään
sähköä lämmitykseenkin enemmän kuin nyt.”

”Entäpä liikenteen ylläpitämisessä?” ehätti Jorma.

”Sen puolen olen jättänyt viimeiseksi. Olette kai kuulleet, että
ulkomailla m.m. Ruotsissa junat kulkevat paikoin sähkön voimalla, jota
kosket kehittävät. Ei liene kaukana tulevaisuudessa aika, jolloin
meidänkin junia ainakin täällä Imatran lähistöllä sähkö kuljettaa.
Silloin polttoaineet säästyvät.

”Näin siis ihminen muuttaa Imatran voimaa, siirtää sitä kaukaisillekin
seuduille ja jakaa sitä pienemmissä erin ihmisen hyödyksi. Se on
alkujaan pienten, yhdistyneiden vesipisaraan voimaa, joka tässä
putouksessa saavuttaa suurimman tehon, jakaantuakseen pienempiin eriin,
mutta mitään ei häviä. Voiman kiertokulku on ikuinen.”

”Hyvä insinööri”, pyyteli Aslak, ”rakentakaa samanlainen voimalaitos
Oulunjoen Pyhäkoskeen tai Kemijoen Taivalkoskeen Pohjois-Suomea varten
ja johtakaa yksi lanka aina Haltiotunturin huipulle. Minä annan johtaa
siitä haaran isäni kodalle, minä valaisen hänen majansa sähkövalolla,
minä lämmitän sen sähköuunilla ja heittelen sieltä ulos tuoreet ja
savuavat koivupalikat, minä laitan vanhemmilleni sähköllä lämmitettävät
patjat, ettei heidän tarvitse nukkua kylmällä varpuvuoteella, jonka
päälle on porontalja levitetty, minä laitan kirkkaan kaarilampun
jokaisen tunturin harjalle kuin majakkatuleksi, ettei poropaimen
pimeimpänäkään yönä eksyisi.”

Suomen samoilijat kiittivät ystävällistä insinööriä arvokkaasta
opastuksesta ja lähtivät Imatran alta virtaa alas viilettämään uusia
seikkailuja ikävöiden.