Toinen näytös.

Somasti paperoitu sali Metsolan talossa. Vasemmalla sivuseinällä kaksi
ovea kamareihin. Peräseinällä kaksi ikkunaa, ikkunaverhoineen ja
kukka-astioineen. Ikkunain välillä pöytä, jolla on valkoinen liina.
Oikealla sivuseinällä kaksi ovea, joista lähempi ovi keittiöön ja ovi
peremmällä eteiseen. Huonekalut, kuten piironki, tuolit, kaappi ja
keinutuoli, ovat sievää tekoa ja ajanmukaiset.

Ensimäinen kohtaus.

ANNA (kastelee ikkunan ääressä olevia kukkasia ja hyräilee itseksensä).

Minä olen yksin täällä
Niinkuin lintu oksan päällä,
Kaukana on ystävän’,
Siit’ on murhe mielessän’.

Toinen kohtaus.

ANNA, SANNA (joka on tullut hyräilyn aikana keittiön ovesta).

SANNA (nuhdellen). Sinä täällä yhä hyräilet ja huoletonna kastelet vaan
kukkiasi; eletään vain kuten vallasväki. Tulisit auttamaan nyt hieman
askareissa.

ANNA (välinpitämättömästi). Tarvitseehan nämä kukkasetkin vähän
kostuketta kuumalla ajalla.

SANNA (harmitellen). Eikä kuulu isääkään tulevaksi... on se kummallista
kuinka viipyy kauan.

ANNA. Eipä hän asioitta viivy; lienee kokouksia siellä kirkolla.

SANNA (närkästyneenä). Lienee ryyppytoverina enempi heidän
keskuudessaan siellä suosittu, nyt kun rahaakin on viljemmalta kaikkia
juotella ja ravita... Alan jo tulla kärsimättömäksi.

ANNA (lopettaen kastelemisen). Nyt lähden tupatöissä teitä auttamaan.

SANNA. Kaikki syövät talon tyhjäksi, mokomatkin tukkijunnarit... mitä
tässä ruoaksi laittanee?

(Menevät keittiöön).

Kolmas kohtaus.

(Metsola tulee paitahihasillaan eteisovesta, takki vasemmalla
käsivarrella ja oikeassa kädessään kantaen suurta tuohikonttia,
jonka asettaa oikeaa sivuseinää vasten keittiön oven pieleen
pystyyn).

METSOLA (pyyhkien paitansa hihalla hikeä otsaltaan). Huh turkanen, kun
teki kuuman, astuskellessani tuossa helteessä. Ukkonen se lienee
ilmassa, ei se muuten noin nyt hiottaisi. (Käy istumaan). Tuntuu täällä
toki viileältä, tekee mieli oikein istumaan. (Itsekseen) Mitähän nyt
Sanna taaskin saarnaa, kun näin kauan viivyin kirkolla?... Mutta sama
se, minä olen isäntä, ja kyllä lahjoistani leppynevät. (Nousee
kävelemään). Ei se moni mies vaan vaimollensa osta sellaisiakaan
lahjoja... Mutta jotakinhan tuota tarvitsevat hekin tukkikaupan
muistoa.

Neljäs kohtaus.

METSOLA, SANNA.

SANNA (tulee kiivaasti keittiöstä). No vihdoinkin olet kotona!

METSOLA. Aikaa sitte jo tulin, eukkoseni. Tuolla ovat tuomiset,
kontissa. (Ojentaa kädellään).

SANNA (vihaisesti). Kolme päivää menetit nyt taaskin rikkaa ristiin
siellä saamattasi! (Menee lähelle ja tarkastaa Metsolaa silmiin,
lausuen ivallisesti) Lienee päässä sentään pohmeloa?

METSOLA (taputtaa Sannaa olalle). Älä turhia puhu, eukkoseni.
Taksotuslautakuntaan kuuluin, eikä sieltä yksi pääse ennen toistaan.
(Lepytellen Sannaa). Kunniaahan siitä sinullekin on, että miehesi
kelpaa asiaan ja tulee kunnan toimiin valituksi.

SANNA (sivulle). Mokomakin neroniekka siinä, vielä älyllänsä kehtaa
kerskailla. (Metsolalle) Ei, ei tätä kuolevainen kestä, mokomaakin
markkinaelämää! Talvesta saakka sama touhu ollut, sitten tukkikaupan
tehtyämme, nyt vaan kiireet yhä yltymässä uitto-töiden joella alettua.

METSOLA (kaivaa takkinsa taskusta sikarin). Ota apua tarvittaessa,
onhan tuota kylällä akkoja. (Kävelee edestakasin sytyttäen sikarinsa).

SANNA (nyökytellen päätään). Niinhän sinä sanot aina... Mutta, mistä
ruoka riittää koko maailman väelle?

METSOLA (vihasesti). Eihän siitä tuota ole kauan, kun toin ryynikulin
kirkolta, tynnyrin silliä ja silavaa.

SANNA (pisteliäästi). Etuako luulet tulevan sitte tästä
ruokakaupasta?... Joku maksaa aterian, joku ei; useampi syö velaksi.
Litviikin kun taskuunsa vaan saavat, livistävät tipotiehensä.

METSOLA (kärsimättömänä). Mutta hiivatissa, eukkoseni, eihän se nyt
liene minun syyni... Ota maksu heiltä ajallansa... älä anna heille
velaksi!

SANNA. Naisesta ne viisi välittävät, mokomatkin tukkijunkkarit. Isännän
on tiedettävä pitää talossansa parempi komento.

METSOLA (lyö kiukkuisesti nyrkkiään pöytään). No, kyllä minä, hitto,
komennan! Otan selvän kohta kaikesta...

SANNA (säikähtyen peräytyy). Ässys sentään, tuota mokomaa, kun
säikyttelee tässä ihmiset! Olethan vallan haltijoissasi!...

METSOLA (kiljasee). Se on tietty! Järjestystä täytyy valvoa. —
Toisenlainen komento se tulee tästä puoleen olemaan meidän talossa.
Annan täytyy kotosalla olla, täällä auttaa aina sinua, minä tuota
tästälähin olen ulkotöissä itse mukana.

SANNA. Tuohan kuuluu perin järkevältä, ehkä sitte työtkin sujuvat
paremmin. Kun olet itse töissä mukana, niin eivät edes piikapuolet
juokse tuolla pitkin jokirantoja.

(Ottaa kontin ja menee keittiöön).

Viides kohtaus.

METSOLA (kävelee). Oikeinpa jo eukko tuskittelee koko emäntähommia...
mutta lieneekin hän siinä oikeassa, hittokos ne kaikki käsittää!
Ruokavarat menevät kaikki, haihtuvat kuin tuhka tuuleen; rahavähät,
mitä niistä tulee, tuskin riittävät kahviksi. (Mielissään). Mutta kyllä
sen nyt sydän lauhtuu, jahka kontista lahjat löytää.

Kuudes kohtaus.

METSOLA, HONKANEN (tulee eteisestä kantaen Nikkisen kapsäkkiä).

HONKANEN. Jopahan tuli isäntäkin kotiin! Herra lähetti nyt tänne
tavaransa, kohta tulee itse perässä. (Asettaa kapsäkin pöydän alle ja
sitte kättelee Metsolaa). Mitäs kirkolle kuuluu?

METSOLA. Kaikki hyvin, kestit oivalliset, meni tuolla minne tahansa
vaan.

HONKANEN. Mihinkä tuota komiteaan se isäntä nyt tuli valituksi?
Sonniyhdistykseenhän ne viimeksi taisivat teidät valita?

METSOLA. Lempoko ne kaikki jaksaa muistaa, onhan niitä siellä toimia.

HONKANEN. Kunniaksi se on isännälle, että pääsee herrain suosioon.

METSOLA (mielissään). Kuluja siitä kyllä enempi on, kuin tuosta lie
tuota kunniaa, mutta sama se nyt tuota on, kun lienevät kerta
valinneet.

HONKANEN (mielistellen). Nuoko kulut teissä sitten tuntuvat, rikkaassa
talonmiehessä? Toista on, jos köyhälle, minunlaiselleni, palkaton virka
sieltä annettaisiin. (Pannen kätensä Metsolan olkapäälle) Olen tässä
vähän mietiskellyt pyytää piika Tiinaa morsiamekseni. Mitä mieltä
isäntä on siitä? —

METSOLA. Mitä muuta, sen kun otat vaan. Tyttö on terve, roteva, tuskin
vertaistansa löytäisit. Rahojakin Tiinalla on vähin talletettuna täällä
luonani.

HONKANEN (nauraen). Pahempaa ei tehne rahatkaan; vaikka ”maasta kulta
kotoisin on, mutt’ sydän taivahasta”.

METSOLA. Ovela vaan olet puheissasi.

Seitsemäs kohtaus.

EDELLISET, SANNA, ANNA ja TIINA (tulevat keittiön ovesta. Sannalla
ja Annalla pukukangas sekä suuret silkkihuivit käsissä).

SANNA (ihmetellen). Mutta johan sinä, ukkoseni, olet hulluksi tullut,
kun tällaisia olet ostellut! (Näyttelee käsistään) Ovatko nämä nyt
sopivat meille, talonpoikaisille naisille?

HONKANEN (tarkastaa). Parakaania se on ja parasta.

METSOLA (mielissään). Kun kerta ostaa, ostaa kaunista ja vahvaa, jos se
sitte onkin kallista. Tukkukaupan muistoksi ne ovat teille, pitäkää ne
hyvänänne vaan.

ANNA (hyväilee Metsolaa). Kiitoksia paljon, hyvä isä! Tästä tulee
todellakin kaunis puku.

HONKANEN (tarkastaa). Ehta musliinia näkyy olevan.

TIINA (ihmetellen ihailee Annan silkkihuivia). Entä silkki sitten! Voi
minkälainen! Kuvitettu ja suuri.

HONKANEN (lähestyen Tiinaa). Tuommoisen sen saapi Tiinakin vielä
minulta, sen saatte uskoa.

TIINA (nauraen). Phyt! Väliaikaisista lahjoistasi minä viisi, jos ne
lahjasi ei tule sydämestä!

HONKANEN (ottaa liivinsä taskusta sormuksen). No sydämestäni sinua
rakastan ja sydämestäni myös tämän lahjoitan. (Panee sormuksen Tiinan
nimettömään sormeen) Tässä kuulee talonväki päältä.

METSOLA (hajasäärin). Kihlasormus, puhtaasta kullasta, ja minä itse
olen puhemiehenä.

TIINA (hämillään). Oletko, Heikki hyvä, oikein tosissasi? (Hyväilee
Honkasta) En tätä olisi sinusta uskonut.

HONKANEN (hyväilee Tiima). Ikuisesti olet kihlattuni!

SANNA (huokaillen, kädet ristissä). Suokoon Luoja onnea liitollenne!

METSOLA (vakavasti). Totisesti tapahtukoon niin.

ANNA (joka kihlausajan on katsonut peräikkunasta ulos). Herran kummat,
nähkää, vieraita tulee! Juuri astuvat jo pihalle.

(Haiset kiiruhtavat kaikki keittiöön; Metsola ja Honkanen
eteisen kautta ulos. Näyttämö hiukan aikaa tyhjänä).

Kahdeksas kohtaus.

METSOLA, sitten NIKKINEN ja SUTKI (tulevat, puettuina vaaleihin
kesäpukuihin, sormikkaat ja kepit kädessä).

METSOLA (kumartelee raapien jalallaan eteisen ovella). Vieraat ovat
hyvät... tuota, herrat hyvät, käykää nyt vaan tänne sisälle!...

NIKKINEN. Talo alkaa jo näyttää talolta, niin ulkoapäin kuin
sisältäkin. (Panee kepin nurkkaan ja vetää sormikkaat käsistään,
katselee ympäri huonetta).

SUTKI. Tosiaankin! Kerrassaan sievät huoneet. Kyllä tämä on tullut
maksamaan?

METSOLA. Siihen ne ovat sataset sulaneet. (Tuo kaapista sikarilaatikon
ja paperossikäärön pöydälle) Olkaa hyvät, pankaa sauhuksi!

NIKKINEN (avaa kamarin oven). Ja täällä kamari kuin nukkekaappi! Huomaa
mainiosti, että naisen käsi täällä on kaikki hyvin järjestänyt.

SUTKI (katsoo myöskin ovelta kamariin). En totta olisi uskonut, jos en
omin silmin tätä näkisi.

NIKKINEN. Mitä sanoo siihen isäntä, saanko kortteeria täällä
talossanne? Tästä ei ole pitkä matka joelle ja se on litviikissä koko
asia.

METSOLA. Mikäs.... Onhan täällä, tuota, huoneita. Tuossa kamari, jos
soveltuu ja tuossa toinen, jos niin haluatte. Mutta mitä mieltä lienee
naiset, täytyy ensin heiltä kysyä. Painakaa nyt puuta, hyvät vieraat,
minä tuota kysäsen naisilta.

(Menee keittiöön vievästä ovesta).

Yhdeksäs kohtaus.

NIKKINEN, SUTKI (Panevat sikarit palamaan).

SUTKI. Rattoisa mies tuo Metsola, ketterämpi jaloiltaan kuin moni
nuori. Hyvin tuntuu vierasvaraiselta.

NIKKINEN. Mies miesten parhaita, liian avokätinen vaan hutikassa.

SUTKI. Se ei mitään. Jos hän toista auttaa, siinä tekee oikein miehen
työn.

NIKKINEN (naurahdellen). Mutta eipäs vaan nyt näy tytärtä, vai eikö
liene Anna kotona.

SUTKI (iskien silmää). Odottavan käy aika pitkäksi, niinhän on vanha
tuttu lause... Sinulle tämä sopii asunnoksi mainiosti uittoaikana.
Huoneet puhtaat, sievästi sisustetut.

NIKKINEN (veitikkamaisesti). Oikein puhuttu, veliseni, ja mikä vielä
parempi huoneita? (Nauraen) On, näet, sievä teeterska ja tarjoilija
soma talossa.

SUTKI (Nauraen). Monenmoista hyvää tietenkin.

Kymmenes kohtaus.

EDELLISET, METSOLA, SANNA ja ANNA (puhtaasti ja somasti puettuina).

SANNA (kätellen). Terve tultuanne, hyvät vieraat! Kyllä täällä nyt jo
vieraan vastuuttelee, kun on huoneet kerta kunnossa.

SUTKI (kohteliaasti). En ole monessa paikassa nähnyt tämänlaisia
huoneita. Huonekalut myös ovat kunnolliset... kelpaa kyllä täällä asua.

SANKA (mielissään). Menettelee kyllä talonpoikasille, vaikka ei nämä
kovin somat liene.

NIKKINEN (joka on pudistellut Annan kättä). Salonruusunen jo puhjennut
on täyteen kukkaansa! Kuinka Anna neito nyt on voinut?

ANNA (kainosti). Kiitos kysymästä, hyvin vaan. Kuinka herran matkat
onnistuvat?

NIKKINEN (lähenee Annaa). Ne ovat onnistuneet niin ja näin. (Huoaten
kuiskaa Annalle) Rauhatonna kulen sinne, tänne! (Painaa kädellä
sydänalaansa).

ANNA (Naurahtaen). Sepä paha, kun on rauha poissa.

METSOLA (Sannalle). Tää herra puulaaki nyt muuttaa meille. Mitä mieltä
sinä siitä olet, eukko?

SANNA (epäröiden). Onhan meillä täällä huoneita...

NIKKINEN. Se on hyvä, kiitoksia vaan. Ruokaa kai saa myöskin talosta?

SANNA (Annalle). Mutta osannemmekohan me vastuuttaa, — ruokaa laittaa,
herraa passata?

NIKKINEN. Kyllä siitä hyvin sovimme, en ole kovin vaativainen.

SANNA. Saahan sitä, mitä meillä löytyy, tavallista talonpoikaista.
Hiplakkaita herrasruokia tuskin osaisimme teille valmistaa.

METSOLA. Sitä lintu linnulle, mitä linnulla itsellään.

NIKKINEN. Ei nyt niistä tässä puhuta. Olen kaikin puolin tyytyväinen.
Tavarani lienevät jo täällä?

METSOLA (osottaa pöydän alla olevaa kapsäkkiä). Tuolla lienee teidän
kapistuksenne; Honkanen ne äsken tänne toi.

NIKKINEN. Kyllä se on minun kapsäkkini. Hyvä, että se on tuotuna.

(Tukkimiesten laulu kuuluu ulkoa):

Mitä ne pojat kotona tekee
Papan ja mamman tiellä,
Joutaa ne mennä tukkijoille
Ja harrastella siellä. —

SANNA (Annalle). Tukkimiehet tulevat jo töistä.

ANNA (mennen keittiöön). Täytyy mennä ruokaa laittamaan!

Yhdestoista kohtaus.

EDELLISET paitsi ANNA.

NIKKINEN (katsoo kelloaan). Liian aikaseenpa se jo kello soi!

SANNA. Niitä kulkee tässä pitkin päivää, lienevätkö kaikki töissäkään.

SUTKI. Tukkimiehistä lie teille hyvä tulo? Talontuotteet muuttuvat
rahaksi.

SANNA (vihaisena). Vielä mitä siitä on tuloa. Moni heittää ruoan
maksamatta, mikä kahvin, maidon, mikä muun.

SUTKI. Se on hävytöntä kerrassaan!

NIKKINEN (taputtaen Sannaa olkapäälle). Se ei täst’edes enää tapahdu!
Siitä vastaan minä, hyvä emäntä. Työstä pois, ken on tehnyt koiruutta.

METSOLA. Ei pidä heitä kovin kovistella, hyvällä sanalla vaan ja
neuvolla.

SANNA (tiuskasee Metsolalle). Lörppö olet isännäksi, mies! Pari sataa
ovat petkuttaneet hyvinkin, jos ei jo enempää. (Nikkiselle) Herra hyvä,
ottakaa vaan selvä, pankaa tiukalle joka mies, kyllä sitte heiltä maksu
heltiää.

(Menee keittiöön vievästä ovesta).

Kahdestoista kohtaus.

NIKKINEN, SUTKI, METSOLA.

METSOLA (viittaa kädellään Sannan jälkeen). Eukko näkyy vähän
tuskailevan koko noissa emäntähommissaan; (nyökyttäen päätään) mutta
kyllä ajan päälle talttuu.

SUTKI. Minullakin olisi asiaa, mutta voinenko nyt tuota kysyä?

METSOLA. Mikä siinä sitte kysyessä. Kysynythän ei tieltä eksy.

SUTKI. Asia on näet senlainen, että tarvitseisin vähän rahoja. Vekseli
on juuri lankeamassa, johon täytyy saada vaikka silmästä.

METSOLA. Se on kyllä paha asia, mutta minä sille en nyt voine mitään.
Rahavähäni ne ovat lainoina; (kynsien korvatustaan) ja takauksia olen
tehnyt päälliseksi.

NIKKINEN. Jos isännällä on halu miestä auttaa, kyllä sitte keinon
keksimme. (Panee kätensä Metsolan olkapäälle) Minä voisin olla
välittäjänä, tuttava kuu olen kauppiaalle.

METSOLA (hyvillään). Jos herralle se kerran soveltuu, niin mitä siitä
sitten puhetta!

NIKKINEN. Tukkikauppakontrahtimme mukaan toinen maksu olisi talvella,
mutta tässä, miestä auttaissanne, voisin rahat antaa teille paikalla.

METSOLA (mahtavana seisten, kädet lantioilla). Paljonko kauppamies
sitten tarvitseisi?

SUTKI (huokaisten). Kyllä kaksituhatta mun täytyy saada.

METSOLA. Se on, hemmetissä, koko paukku! (Kynsien korvallistaan)
Tarvitseisin rahaa itsekin, velkamiehiltä ei ole pyytämistä...

NIKKINEN (nauraen). Jääpihän tuhat markkaa vielä itsellenne.

METSOLA. No sitte tepsii, jos se sitä on! Toisen maksuterssaalin saan
kokonansa?

NIKKINEN (ottaa lompakon poveltaan). Niin saatte, heti kolme.
(Lukee seteleitä pöydälle). Tässä kaksituhatta on suuremmissa, tuossa
tuhat markkaa pienissä papereissa.

SUTKI (iloissaan, tarttuu Metsolaa käteen). Te, isäntä, nyt olitte
kunnon mies! Auttava enkeli te olette hädässäni.

METSOLA (mielissään). Kissa kiitoksella elää, koira päätä silitellen:
miesten kesken niin ei puhuta.

SUTKI (Nikkiselle). Palkinnoksi isännän hyvyydestä meitä kohtaan, ole
ihminen. (Lyö Nikkistä olkapäälle) Säästä hänen saloansa hyvin!
Tarkasta sormiesi lomin jäännösmetsä.

METSOLA. Tunnon mukaan, hyvät herrat, vaan; vaikka onhan luvallista
leikkipuhe.

SUTKI (ottaa poveltaan velkakirjan). Olen laatinut tähän velkakirjan.
Takuumiehenä on tämä herra tässä. (Osottaa Nikkistä).

METSOLA (vakavana). Mitäpä se nimienkään paljous siinä sitten suuresti
herättää, mies jos asiastaan itse kerran huolen pitää, tuota, aikanaan.

SUTKI. Se on järkevää puhetta se.

METSOLA (antaa Sutkille 4 kpl. 500 nukan seteliä). Tässä on nyt teille
kaksituhatta. — Mutta mitenkä se kuuluu velkakirja?

KIRKINEN (lukee velkakirjan). Talolliselle Matti Metsolalle maksan
allekirjoitettu vaadittaessa, kuuden koron kanssa, summan suuren 2,000 markkaa
kullassa. Rahat saatu. Vakuutan Salovaaran kappelissa,
kirkonkylän kauppakartanolla Kesäkuun 10 p. 1899.

Sakari Simonp. Sutki.
Kauppias, sinetti.

Todistavat: Petter Petterqvist, nimismies.
Kaape Käiväräinen, konstaapeli.

Yllä seisovasta velasta menen ominaiseen takaukseen. Aika ja paikka
kuin yllä.

Niilo Nikkinen.
Puulaakin asiamies.

METSOLA. Hyvin tehty, selvä kaikin puolin, nimismies kun vielä
todistaa.

SUTKI (panee rahat povelleen). Kyllä se nyt tepsii, sinettini on alla
vakuuttamassa.

NIKKINEN (Metsolalle). Tuokaa tukkikauppa-kontrahtinne tänne, kuitataan
pois summat molempiin. (Ottaa poveltaan kauppakontrahdin pöydälle).

METSOLA (nostaa piirongin päältä mustepullon ja kynän pöydälle). Jaa,
se on tosi, pitää nämä vielä kuitata. (Panee saamansa 1,000 markkaa ja
velkakirjan piirongin laatikkoon, sekä ottaa siellä kauppakontrahdin
esille). Jos kauppamies on hyvä nyt ja kuittaa, kyllä minä panen
puumerkkini.

NIKKINEN (kirjoittaa ja lukee samalla). Tänä päivänä olemme me
allekirjoittaneet saaneet tukkikauppakontrahtia vastaan toisen siinä
määrätyn maksusumman 3,000 Suomen markkaa. Salovaaran Metsolassa
Kesäk. 10 . p 1899.

Matti Metsola. Sanna Metsola,

Pankaa tuohon noin nyt puumerkkinne. Kauppias sitten todistaa.

METSOLA (asettaa rillit nenällensä käyden pöydän ääreen tuolille
istumaan ja piirtää puumerkkejä kirjoihin).

Kolmastoista kohtaus.

EDELLISET, TUKKIMIEHIÄ (tulee suuri joukko sisälle eteisovesta).

NIKKINEN (ylpeästi). Mikä miehillä on asiana?

1:n TUKKIMIES (Röyhkeästi). Ostosalla ovat täällä viinat, sakuskat myös
kovin kalliita, rahaa olisimme tarpeessa.

2:n TUKKIMIES (kynsien korvallistaan). Ei kunnon nakkipeliin päästä,
kuin on matti tullut kukkaroon. Rahaa, rahaa pitäisi nyt saada.

3:s TUKKIMIES (juovuksissa). Täälläpä istutaan kun kansselissa, itse
mahaherra pöydän päässä!

NIKKINEN (kiivaasti käskien). Ulos heti täältä, joka sorkka! Ei ole
aikaa teidän kanssanne. Huomenna saatte rahaa joka mies.

3:s TUKKIMIES (hoiperrellen). Ei se siinä ole mitä yksi sanoo, mutta
niin se on kuin sakki päättää!

NIKKINEN (hyppää kiivaana ylös). Ulos hävyttömät, heti paikalla!
(Kaikki menevät ulos, vieden juopuneen mennessänsä).

SUTKI. Kyllä ne ovat niitä roikaleita, häpynsä tuntemattomia raukkoja.

Neljästoista kohtaus.

EDELLISET, SANNA, ANNA.

SANNA (hätäisenä). Tukkimiehetkö ne täällä pauhasi? Oikein minua jo
alkaa pelottaa!

NIKKINEN. Rauhoittukaa, hyvä emäntä. Se on jokapäiväistä vaan heiltä,
kyllä sitä tottuu kuulemaan.

METSOLA. Tule tänne, Sanna, anna puumerkkisi. — Tää herra puulaaki nyt
antoi rahoja.

NIKKINEN. Niin, minä maksoin toisen maksun siitä, mikä
kauppakontrahdissa mainitaan.

SANNA (ottaa kynän ja piirtää Metsolan osottamiin kohtiin).
Vanhoillaankin täytyy koukerrella.

METSOLA. Näistä rahoista on tuhat itsellämme ja kaksi tuhatta lainasin
kauppiaalle.

SUTKI (kohteliaasti). Emäntä hyvä, vähäksi aikaa vaan sen lainasin.

SANNA (vakavasti). Jos sen varmasti vaan maksatte ja täyden takuun
siitä tuotte meille.

METSOLA. Täällä on velkakirja sekä takaus, asia on hyvin järjestetty.

(Panee kauppakirjan piirongin laatikkoon).

SUTKI. Minun täytynee jo lähteä, pitkä matka kun on käveltävä.
(Kättelee jäähyvästiksi) Hyvästi, isäntä! Kiitosta paljon ensin
avustanne, kyllä hyväntekijäiset toimitan. Hyvästi, emäntä! Käykää toki
meillä, vaikka joskus kirkkomatkallanne. Hyvästi, Anna neito, käykää
talossa!

NIKKINEN. Lähden kauppiasta tästä saattamaan. (Naurahtaen) Hyvästi
aamuun asti! Jos terve olen, tulen suurukselle; Anna neito paistaa
kakut valmiiksi.

(Menevät ulos kaikki, paitsi Anna).

Viidestoista kohtaus.

ANNA (katsoo ikkunasta ulos, puhellen itseksensä). Kaunis mies se on
tuo tukkiherra... ruunitukkainen ja silmät siniset. Käytöksessään vähän
keikaroipi, mutta sehän lienee herrain tapana... Kyllä on vaan koko
velikulta. (Naurahdellen) Mutta mikähän nyt vielä unhottui, kun tulla
koikkailee noin takasin. Minäpä vaan en ole tietääkseni, en ole edes
näkevinänikään.

(Menee piirongin luo, hyräilee itseksensä, järjestäen
piirongin päällä olevia pikkuesineitä).

Kuudestoista kohtaus.

ANNA, NIKKINEN (tulee kiireesti).

NIKKINEN. Peijakas kun keppi unohtui! (Ottaa keppinsä, huomaa Annan)
Ka, Anna täällä yksin hyräilee! (Kättelee) Hyvää yötä teille, Anna
hyvä!

ANNA (hymyillen). Kovin nyt on kiire herralla?

NIKKINEN (taputtaa Annaa poskelle). Oi, Anna hyvä, sanokaa vaan
Niiloksi! Se on niin sievää lausua nimeltänsä.

ANNA (veitikkamaisesti näppää Nikkistä sormille). Johan nyt! Vai herraa
sinutella.

(Juoksee ulos ja Nikkinen perässä).

Esirippu alas.