11.

Kivinen esitelmöi Kalkuttassa hotellin parvekkeella, kunnes Koskela saa
muutaman lyhyen kirjeen.

Intia!

Kaukana taivaanrannalla siinsi tumma juova, kadoten ja ilmestyen
näkyviin öisen meren ihmeellisissä, loistavissa, salaperäisissä
värivivahduksissa, kun verkkaiset, pitkät ja loivat mainingit vahvasti
fosforihohteisina äänettömästi liukuivat laajalla Bengalin lahdella,
hiljalleen keinuttaen valtavaa valtamerilaivaa, joka nousi ja laski
niitten hitaassa tahdissa. Päivän valo väreili vielä korkeammissa
ilmakerroksissa, luoden uusia ja häikäiseviä värejä alati vaihtuvaan
merenpintaan.

Intia siinsi näkyvissä, kaukana vielä, mutta lähellä pitkän matkan
jälkeen.

Aamuauringon loihtiessa Gangesin rannat kultaan ja hopeaan uhkean,
rehevän tropiikkikasvullisuuden lehdillä, virran vierittäessä
äärettömiä vesimääriään kohti merta, mutaisena, liejuisena, harmaana,
punervana, vihreänä ja mustana, liukui laiva hitaasti ylös virtaa,
sivuuttaen kaisla- ja savikyliä, metsikköjä, rannattomia
viljavainioita, rämeseutuja, joilla kasvoi pitkää ruohoa, pensaita,
heleävärisiä kukkia, minkä kasvullisuuden keskellä kuhisi tropiikin
kirjava eläinmaailma, kulki ohi mahtavan Diamond Harbourin, Kalkuttan
ulkosataman, ja ponnisteli ylös kohti Bengalin pääkaupunkia mahtavasti
vierivässä kymissä. Ja kaiken yllä säihkyi etelän syvänsininen, kirkas
taivas.

Pohjoismaalaiset ystävämme nauttivat. He tunsivat itseensä tarttuneen
jotakin tuosta puoleksi miehisestä, puoleksi poikamaisesta,
romanttisesta vaelluskuumeesta, heidän mielensä paloi rannalle, noihin
rajattomiin viidakkoihin, soille ja rämeille, alkuasukaskyliin ja
viljavainioille, tuon kukikkaan, värikkään, yltäkylläisen,
hedelmällisen luonnon keskeen. Mahtavat yleispiirteet vaikuttivat
huumaavasti, lukemattomat, kirjavat yksityisseikat lumoavasti.

Illan suussa saapui laiva Kalkuttaan, laskien laituriin Huglilla, ja
passintarkastuksesta selvittyään astuivat ystävämme The Strandille,
leveälle rantakadulle, jolla kuhisi itämaalainen elämä täydessä
loistossaan kirjavine, monivärisine alkuasukkaineen niin ihon kuin
puvun puolesta, kirkuvine katumyyjineen, moninaisine kulkuneuvoineen.
Ilma oli tukahduttavan kuuma, painostava, kun meren raittiit
tuulahdukset olivat lakanneet tuntumasta.

”Hotelliin, ja kiireimmän kaupalla!” virkkoi Kivinen. ”Täällä alkaa
tuntua sietämättömän kuumalta.”

Seikkailijat vuokrasivat jonkunlaisen ajurin, joka kuljetti heidät ja
heidän vähät matkatavaransa hotelliin. Hoper oli jo edeltäpäin saanut
tietää tohtorin osoitteen Kalkuttassa ja ilmoittanut sen muille, joten
vakoileminen voitiin jättää ensi hetkinä. Päästyään huoneisiinsa
ystävyksemme ensin perusteellisesti peseytyivät kylmällä vedellä,
muuttivat ylleen toiset puvut ja nauttivat keveän aterian.

”Menee mukiin!” tuumi Kivinen, kun matkailijat istuivat sikaareita
sauhutellen hotellin varjoisalla, ilmavalla parvekkeella. Heidän
edessään lepäsi Kalkutta, Chowringhee, eurooppalaisten komea,
hyvinrakennettu, leveäkatuinen kaupunginosa asuinpalatseineen,
puutarhoineen ja suihkulähteineen, ja taampana Palta, jossa
alkuasukkaat asuivat likaisissa, matalissa, kurjissa savihökkeleissä ja
kaislamajoissa, ahtaine kujineen ja soukkine katuineen.

”Katsokaas, mr. Cotter”, lausui Kivinen, ”mutta älkää pahastuko! Tässä
näette selvää selvemmin, havaannollisesti, Intian probleemin koko
räikeydessään. Tässä on eurooppalaisten kaupunginosa, valloittajien,
komea, hyvinhoidettu, tuolla alkuasukkaitten inhoittava pesä,
löyhkäävä, saastainen. Ja kuitenkin perustuu tämän kaupunginosan
hyvinvointi juuri noiden repaleisten, likaisten, inhoittavien
alkuasukkaitten työhön, heidän raadantaansa. Eikö epäoikeudenmukaisuus
ole liian silmäänpistävä? Vaikka ei olisikaan mikään kommunisti, niin
voidaan kuitenkin vaatia, että työmiehillä ja työnjohtajilla on edes
jossakin määrin samanlaiset elämänehdot, sellaiset, että molemmat
tuntevat olevansa ihmisiä, eikä toiset orjia, toiset epäjumalia.”

”Tiedän, tunnen, hyväksyn näkökantanne, mutta millä tavalla saadaan
aikaan parannus? Ei suinkaan bolshevismin avulla?” kysyi Cotter.

”Ei tietenkään, mutta joku keino on keksittävä, sillä jollei sitä
keksitä, ja ajoissa, niin irtautuu Intia englantilaisesta imperiumista
ennen pitkää yhtä varmasti kuin minä istun tässä. Naurettavaa, mutta
totta! Mitä on Englanti Intiaan verrattuna? Kuin tinasotamies
koulupoikaan. Ja kuitenkin pitää tinasotamies poikaa vallassaan.”

”Sivistyksellään. Sana koulupoika ei ole sopiva.”

”Myönnetään, mutta käytin sitä vain suuruusmääritelmänä.
Sivistyksellään! Ehkä, mutta ennen kaikkea tekniikallaan,
ennen kaikkea diplomatiallaan. Intia on hajanainen, pirstottu tuhansiin
uskontojen, kielien, kansallisuuksien, historian, tapojen ja
elinetujen raja-aidoilla. Tähän hajanaisuuteen perustuu Intian
hallussapitopolitiikka. Ylläpidetään keskinäisiä riitoja, keskinäistä
kateutta, ja itse korjataan riitojen hedelmät. Sivistyksestä ei voida
paljon puhua. Eurooppalaisvallan aikana on Intia taantunut
tavattomasti: lukutaito unohtunut, rakennustaide kuollut, runous ja
kirjallisuus myöskin.”

”Intiaa koetetaan sivistää.”

”Sangen vähän, ja millä tavalla? Annetaan hiukan alkuopetusta,
murtoprosentille, hiukan korkeampaa harvoille, ja nämäkin harvat
suljetaan pois viroista, nimittäin korkeammista ja paremmin
palkatuista. Heistä muodostuu tyytymätön, kapinoitseva sivistyneen
köyhälistön armeija, jolla ei ole uskontoa, ei isänmaata, ei mitään
muuta kuin viha englantilaisia vastaan. Ylen kaukonäköistä, vai
kuinka?”

”No, babut ovat vaarallisia.”

”Intia pyrkii vapauteen sekä valtiollisesta että taloudellisesta
sorrosta. Valtiollinen sorto on täydellinen: ei mitään yhdistyksiä, ei
kokouksia, ei sensuroimatonta kirjallisuutta, ja taloudellinen ehkä
vieläkin täydellisempi. Koko politiikka on äärimmilleen kehitettyä
riistopolitiikkaa. Maassa nähdään nälkää aina, tällaisessa maassa, joka
voi elättää koko maailman, vain siksi, niin, miljoonat kuolevat nälkään
vain siksi, että viljelyksien omistajat saisivat hiukan suuremman
hinnan viljastaan Euroopassa. Ja vaikkapa he saisivat samankin, he
eivät myy sitä täällä. Satojatuhansia ihmisiä kuolee vuosittain
täysinäisten vilja-aittojen ovien edustalle. Jeeveli, maasta ja
asukkaista puristetaan kaikki mahdollinen irti kaikilla mahdollisilla
keinoilla. Parannukset ovat vain silmänlumetta, sen ovat lukemattomat
kuvernööritkin, innokkaat englantilaiset imperialistitkin todistaneet.
Intia on sekä henkisesti että taloudellisesti kuollut maa, ja kuitenkin
sillä olisi pyörryttäviä edellytyksiä. Onko näin ollen ihme, että
intialaisten, pääasiassa sivistyneitten ja ylhäisten, keskuudessa on
syntynyt sangen voimakas vapausliike! Jos kerran Englanti ilmoittaa
ottaneensa velvollisuudekseen pitää huolta Intiasta, niin täyttäköön
velvollisuutensa; ellei, niin Intia kulkee omia teitään. Tietenkin, on
otettava huomioon, että Intia on alhaisella sivistystasolla, ja tämä
vaikeuttaa itsenäisyyttä, mutta toiselta puolen se pakoittaa siihen,
sillä muuten ei taso milloinkaan nouse. Mistään erikoisesta
kansanvaltaisuudesta ei voitane puhua, sillä kehitystaso ei ole
sellainen, että paljonvaativia kansanvaltaisia periaatteita voitaisiin
toteuttaa käytännössä. Perustuslailliset kuningaskunnat lienevät
lähinnä oikeat valtiomuodot Intialle, sellaiset, jotka keskenään
solmivat yhteiset liitot ulkopolitiikkaa, ulkomaista kauppaa ja
puolustusta varten. Siinä on intialaisten vapaustaistelijain ohjelma,
ja sen alle pistän puumerkkini minäkin. En tahdo sanoa, että se
onnistuisi täydelleen, roskaväki on tuhonnut monet muutkin oikeutetut
ja välttämättömät vallankumoukset, mutta yrittää täytyy. Bolshevismi
sotkee kuitenkin kaiken, sillä sellaiset opit Intian kuumaverisen,
kirjavan, intohimoisen ja kostonhaluisen alkuasukasväestön keskuudessa
voivat saada hirveitä aikaan. Tietysti taistelen bolshevismia vastaan,
mutta Intian varsinaisiin vapaustaistelijoihin, joilla ei onneksi
lienekään mitään tekemistä Leninien ja Trotskien kanssa, en koske
sormellanikaan. Intia kulkee kohti vapauttaan, ja olkoon sille tämä
uusi tie onneksi. Sillä on rajattomat mahdollisuudet, se voi synnyttää
maailman uudelleen niin henkisesti kuin aineellisesti! Malja!”

Cotterkin, hiukan hymähtäen, tyhjensi lasinsa. Samassa astui hotellin
juoksupoika Koskelan luo ja jätti hänelle hänen valenimelleen osoitetun
kirjelappusen. Koskela katsahti hiukan kummastuneena poikasen jälkeen,
repäisi kirjeen auki ja luki. Hoper kirjoitti:

”Kokous tänä iltana Chunderkadun 572:ssa täsmälleen klo 10.
Hindupuvut ja aseet! Hiljaa! Tunnussana ’Palta’. H.”

”Nyt on kello kahdeksan. Meillä on vähän kiire! Kai jokin salainen
kokous. Hm, pukuasia on hiukan ilkeä järjestää, mutta koetetaan!”

Koskela soitti luokseen tarjoilijan, ja seurue lähti huoneeseensa,
valmistuakseen uusia seikkailuja varten.