VIISASTELEVA POIKA

Oli kerran tuohesta mökki. Mökissä asui ukko. Ukolla oli akka. Akalla
oli poika.

Poika oli viisastelija. —

Pojalla oli harmaat kintaat. Poika meni mökistä pihalle kintaat
kädessä. Kuu paistoi taivaalla. Poika katseli kuuta, huusi: hei! ja
heitti kintaansa ilmaan.

Kintaat lensivät puuhun. Poika etsi ja etsi, mutta ei löytänyt.

Tuli yö. Tuli päivä. Poika kiipesi puuhun katsomaan kintaita, mutta ei
löytänyt mitään.

Ukko tuli tuvasta ulos.

”Mitä etsit?” kysyi hän.

”Kahta harmaata!” vastasi poika.

”Tuolla ovat!” sanoi ukko ja viittasi puuhun.

Poika katsoi. Siellä istui kaksi varista.

Poika meni tupaan. Pöydällä oli puukko. Poika otti sen ja meni rantaan.
Järvellä ui sorsa. Poika katsoi sitä. Se oli kaunis. Poika huusi: hei!
ja heitti puukon järveen.

Akka tuli rantaan.

”Mitä järvestä etsit?” huusi hän pojalle.

”Kiiltävätä, kuultavata!” vastasi poika.

”Tuolla on!” sanoi akka ja näytti uiskentelevata särkeä. — —

Pojan tuli kerran nälkä.

”Leikkaa leipää!” sanoi ukko.

”Eihän mulla ole särkeä!” sanoi poika.

”Mitä hulluttelet!” torui ukko. — —

Talvella tuli pakkanen. Pojan käsiä paleli.

”Ota kintaat käteesi!” sanoi akka.

”Enhän minä variksia kiinni saa!” sanoi nauraen poika.

Akka kutsui ukon tupaan.

”Poika on sekaisin”, sanoi hän.

”Kyllä minä sen tiedän”, sanoi ukko.

”Miksi et ole mulle sanonut!” huusi akka.

”Onhan aikaa vieläkin”, sanoi ukko. Akka suuttui. Ukko suuttui kanssa.
Akka tuuppasi ukkoa. Ukko tuuppasi akkaa. Tuohesta tehty tupa hajosi.

Ja siihen se satu loppui.