METSÄLAMMEN SALAISUUS

Ilma oli tyyni. Hiljaisuus vallitsi luonnossa. Valoisa oli kesäyö.
Mutta lehtojen siimeksessä liikkuivat luonnon hengettäret ja hongikon
hiljaisessa puolihämärässä, vanhojen sammaltuneiden kantojen päissä,
istuivat haltijat jutellen äänellä, jota ei ihmiskorva kuule.

Nuori poika kulki tietä pitkin, joka vei nummien yli ja hongikon poikki
pienelle, salatulle metsälammelle. Sinne tultuaan istahti poika kallion
kivelle katselemaan pehmoista usvaa, joka nousi rannan ruohikosta.

Kuta kauemmin poika usvaa katseli, sitä selvemmin huomasi hän, että
usvan keskellä liikkui eläviä olentoja. Hän näki, miten ne viittoivat
käsillään, huitoivat hunnuillaan ja kutsuivat poikaa luoksensa. Mutta
poika epäili heitä. Siksi ei hän heitä lähestynyt.

Yhä tiheämmäksi kävi usva. Se saapui jo rannan kiville ja tunkeutui
läheiseen lehtoonkin. Mutta poika näki, miten usvan keskellä keijuili
kaunis impi valkoisiin huntuihin verhottuna. Hänen kultaiset kutrinsa
liehuivat ilmassa ja silmissä näkyi outo välke.

Rannan ruohikossa impi väikkyi, viittoi kädellään ja huusi pojalle:
”Tule, pelasta minut! Olen tehnyt pahaa. Olen kirouksen alainen. Tule,
pelasta minut! Olen onnetoin!”

Mutta poika ei mennyt, sillä hän pelkäsi vedenneitoja.

”Tule! Koske kädelläsi suortuviini, niin olen pelastettu! Kosketa
minua, niin olen vapaa!”

Mutta poika ei mennyt, sillä hän ei uskonut vedenneitoihin.

”Sadan vuoden kuluttua saan aina nousta näkyviin aalloista”, puheli
vedenneito. ”Jollei kukaan minua pelasta, saan palata takaisin
vankilaani metsälammen alla.”

”Kuinka kauan rangaistuksesi kestää?” kysyi poika.

”Se voi kestää kauan, sillä se on kummallinen.”

”Kerro”, sanoi poika.

”Kun aina sadan vuoden perästä saan kohota aalloista, voipi joku nuori
poika koskettamalla minua, pelastaa minut kirouksesta. Mutta kerran on
tuleva minulle kuitenkin varmasti vapahdus. Tähän rannalle on tuulen
tuomista siemenistä kasvava komea hongikko. Siihen hongikkoon tulee
mies, hakkaa sen alas ja rakentaa hongista uuden tuvan. Tässä tuvassa
syntyy poika. Se poika varttuu mieheksi ja rakentaa veneen. Kesäyönä
menee hän sillä veneellä soutelemaan tälle lammelle. Hän pelastaa
minut. Silloin on rangaistukseni aika lopussa. Silloin tulee minulle
vapaus...”

Ihmetellen kuunteli nuori poika rannalla tätä kertomusta ja katseli
usvan keskellä keijuilevaa impeä. Ja kertomus jatkui ja jatkui, mutta
ääni hiljeni niin, että ei sanoja voinut enää eroittaa.

Usva siirtyi kauemmaksi, immen kuva hälveni näkyvistä. Metsälammen
pinta kirkastui ja pilvien kuvat alkoivat siinä välkähdellä. Luonnon
yli liiteli kesäisen aamun lempeä hengetär.

Yön unelmat olivat poissa.