Ukko akan töissä, akka ukon töissä.

Olipa ennen ukkokin ylen omalaatuinen, ja hän rupesi kovasti
kapinoimaan sitä vastaan, että hänen pitää aina tehdä ulkotöitä, kun
sitä vastoin eukko saa aina olla lämpimässä tuvassa ja keveissä
sisätöissä.

— No, vaihdetaan virkoja, vaihdetaan virkoja, ukkoseni, sanoo akka, —
sinä jäät tekemään sisätöitä ja minä lähden ulkotöihin. Sinullahan
lienee nyt puunvetoa — minä valjastan hevosen ja lähden metsään —,
sinä kirnua täällä tuvassa maidot, hoida lapsi, katso porsas, jauha
jauhot, keitä puurot, syötä lehmä.

— No, tehdään niin, ilahtui ukko.

Ja akka lähti puunvetoon, ukko jäi sisätöihin.

Hän rupesi kirnuamaan voita, kirnusi, kirnusi, mutta lapsi rupesi
pyytämään juotavaa. — Ahaa, täytyy lähteä hakemaan kaljaa! Hän lähti
hakemaan kaljaa aitasta, jätti kirnun tuvan lattialle. Aitassa
kaljatynnörin tapin auvaistuaan muisti hän, että se sika voi kaataa
kirnun tuvassa ja kiiruhti sinne. Siellä porsas, hänen tulostaan
säikähtäen tölmäsi kirnua vasten ja kaatoi kirnukset lattialle; aitassa
taas kaljatynnöri, joka oli jäänyt auki, vuoti tyhjäksi.

— No, hyvin tämä alkaa, arveli ukko ja kynsäsi päätään. Pani kuitenkin
uudet maidot kirnuun ja rupesi uudella onnella valmistamaan voita.
Silloinpa muisti hän, että ne jauhotkin olisi jauhettavat. No, hän pani
jyviä kiveen ja alkoi jauhaa jylkytellä. Mutta kun ne voitkin oli
valmistettava, arveli hän, että panenpa kirnun selkään, niin siellä
heiluenhan ne samalla maidot voiksi valmistuvat. No, hyvinhän se aluksi
kävi, mies kirnusi ja jauhoi yhtaikaa.

Mutta sitten piti panna puuro tulelle ja sitä varten oli käytävä
kaivosta vettä noutamassa. Kirnu unohtui hänelle selkään, ja kun hän
kumartui ottamaan kaivosta vettä, syöksähtivät kirnukset kaivoon.

— No, hyvinpä tämä jatkuukin, siunaili ukko ja kaatoi kolmannet
kirnukset kirnuun sekä rupesi niitä voiksi valmistamaan. Mutta silloin
muisti hän puuronkeittoaikomuksensa. Hän pani vedet ja jauhot kattilaan
ja rupesi keittämään puuroa. Se keskeytyi, kun hän muisti, että
lehmähän se oli vielä ruokittava. Hän jätti kattilan siihen ja riensi
lehmän luo.

Missäpä tuota syöttäisin, tuumiskeli hän. Mökin katolla, koska se oli
matala ja tasainen turvekatto, rehevää ruohoa kasvava. Hän vuovasi
lehmänsä sinne syömään. Mutta se voi pudota sieltä, arveli mies ja
siltä varalta haki hän liiteristä nuoraa ja sitoi sen toisen pään
lehmän jalkaan. Toisen pään hän taas pujotti uuninpiipun kautta mökkiin
ja sitoi sen omaan jalkaansa. Nyt oli kaikki hyvin ja hän rupesi
jatkamaan puuronsa keittämistä. Mutta silloin se lehmä sieltä katolta
putosi maahan. Nuora kiristyi ja ukko vetäytyi nurinniskoin
uuninpiippuun.

Kylläpä hämmästyi eukko, kun saapui metsältä mökille. Lehmä riippui
nuorassa katonräystään ja maaperän välillä. Ukko oli suinpäin
uuninpiipussa. Siinä oli tarpeen nopeat toimet. Kiireisesti hän
leikkasi nuoran lehmän yläpuolelta. Lehmä putosi maahan ja oli
pelastettu. Mutta mitenkä kävi ukon uuninpiipussa? Se putosi
päälaelleen siihen suureen puurokattilaan, jossa oli koko päivän puuroa
keittää jytkytellyt.

Olipa eukolla työtä ukkoa pelastaessa, ja kun se oli tehty, vannoi
ukko, ettei hän ikinä vaihda virkoja eukkonsa kera.