LINTUJEN KIELEN TAITAJA.

Kolme veljestä meni metsästämään. Yön tullessa laittoivat he nuotion
jääden sen ääreen nukkumaan. Yöllä he heräsivät kaikki kuullessaan
outoa kohinaa. Katsellessaan sen syytä, oli tavattoman suuri käärme
tullut metsästä ja asettunut kehään heidän ympärilleen.

Ja käärme puhui miehille:

— Kuka teistä on tarkka ampuja?

— Minä osun naskaliin, sanoi vanhin veli.

— Minä osun neulaan, sanoi toinen veli.

— Minä osun rihmaan, sanoi kolmas veli.

Silloin sanoi käärme:

— Nyt täytyy paraan ampujan tulla minun kanssani. Ellei hän tule, syön
minä teidät kaikki.

Nuorin veljistä läksi silloin käärmeen matkaan.

— Nouse selkääni, sanoi käärme.

Mies teki sen ja niin läksivät he yhdessä menemään.

Matkalla käärme sanoi miehelle:

— On valkoinen käärme, joka on minua vanhempi. Sen jos tapat, tulen
minä käärmeitten kuninkaaksi.

Kun he olivat matkanneet kauan aikaa, tulivat he erään pehkon luo,
jonka ympärille valkoinen käärme oli asettunut kehään.

— Tuossa se on, sanoi käärme. Ammu se nyt kuoliaaksi.

Poika tähtäsi ja ampui käärmeen. Kun hän sen oli tehnyt, hyökkäsi se
käärme, joka hänet oli tuonut valkoisen käärmeen kimppuun repien sen
kappaleiksi.

Sen tehtyään sanoi käärme pojalle:

— Tule nyt minun jälessäni, niin minä maksan sinulle palkkasi.

He tulivat suuren vuoren koloon. Ennenkuin he astuivat sisään, sanoi
käärme pojalle:

— Vaikka kuinka paljon käärmeitä näkisit, niin elä pelästy. Ei niistä
mikään sinulle pahaa tee.

Ja käärme vei pojan omaan linnaansa vuoren sisään.

— Sano, mitä nyt tahdot palkaksesi, sanoi käärme. Tahdotko rahaa tai
muuta hyvyyttä vai tahdotko oppia ymmärtämään kaikkien lintujen kielet
ja kaikkia kieliä, mitä maan päällä on.

Poika sanoi tahtovansa oppia ymmärtämään lintujen kieltä.

Silloin käärme otti suuhunsa lepän lehden ja pani sen toisen pään pojan
suuhun ja alkoi suhista. Ja siinä poika oppi lintujen kielet. Mutta
ennen lähtöä käärme varoitti miestä koskaan ilmoittamasta, mistä hän
tämän taidon oli saanut, muuten hän kuolisi.

Poika läksi vuoresta kulkien mailleen.

Matkallaan hän jäi eräänä yönä metsään nukkumaan, kun ei ennättänyt
kylään asti.

Siinä maatessaan puun alla hän kuuli, miten metsän puut huokailivat.
Toinen puu sanoi toiselle:

— Tänä yönä kummisi kuolee. Etkö lähde katsomaan.

— En voi lähteä, sanoi silloin se, jonka alla mies nukkui. Minulle on
tullut vieras. Jos kummini kuolee, niin kuolkoon. Hyvän päällä hän on
elänyt ja hyvän päälle hän kuoleekin.

Vähän ajan kuluttua kuului metsästä kova romahdus, siellä puu kaatui.

Aamulla meni mies, joka oli puiden puheen ymmärtänyt kaatuneen puun
luo. Silloin hän näki juuren alla kätkössä olleen kirstun, joka oli
täynnä kultaa. Ja kun hän katsoi latvan alle, niin oli se kaatunut
ketun päälle.

Mies nylki ketun ja otti nahan mukaansa. Rahakirstun hän nosti
selkäänsä.

Vihdoin saapui hän niille tienoille, missä hänen asuntonsa oli. Mutta
niin kauan oli hän ollut poissa, ettei kukaan häntä enää tuntenut, ei
edes hänen oma vaimonsakaan.

Tämä tarkasteli miestä ja yön tultua meni hän katsomaan, mitä vieraalla
oli kirstussa, jonka hän oli mukanaan tuonut.

Kun hän näki, miten paljon siellä oli rahaa, halusi hän saada ne
omakseen. Hän kutsui miehen veljet salavihkaa syrjään ja käski heitä
tappamaan taloon tulleen miehen, jotta he sitten saisivat rahat
omikseen.

Veljet päättivät ottaa vieraan heinäntekoon kanssaan. Ja kun niitylle
on päästy, käskevät he hänen mennä pieleksen päälle ja hänen tullessa
sieltä alas, lyövät he hänet halolla kuoliaaksi.

Miehen ollessa pieleksellä, lensi siitä korppi ohitse ja huusi:

— Vielä tahtovat veljen verta!

Mies kuuli sen ja laskeutuessaan pielekseltä kysyi hän:

— Mitä vielä tahdotte?

— Tule alas, niin näet, sanoivat veljet.

— Kuulitteko, mitä korppi sanoi?

— Mitä se sanoi? kysyivät veljet.

— Se huusi: Vielä tahtovat veljen verta!

— Oletko sinä sitten meidän veljemme?

— Olen, teidän veljenne minä olen.

Veljet tulivat siitä kovin iloisiksi ja syleilivät häntä.

— Me kun jo luulimme sinun kuolleen, käärmeen sinut syöneen, kun sinua
ei kuulunut palaavaksi.

Yhdessä he sitten palasivat mökille.

Kun vaimo kuuli, miten hänen miehensä oli ymmärtänyt linnun kieltä,
tahtoi hän tietää, mistä hänen miehensä oli sellaisen taidon itselleen
hankkinut.

Hän kiusaili miestään aamusta iltaan, pyyteli ja rukoili häntä
ilmoittamaan. Mies muisti kyllä, miten käärme oli häntä varoittanut,
mutta hän oli kuitenkin sanomaisillaan.

— Minä kuolen, jos sen ilmoitan, sanoi hän.

— Kuolet, jos kuolet, sanoi vaimo. Mutta minä en saa rauhaa, ennenkuin
olen saanut tietää tämän asian salaisuuden.

— Pane sitten sauna lämpiämään ja valmista minulle vaatteet, niin minä
sanon sinulle, mitä tahdot tietää, vastasi mies.

Kun mies oli kylpenyt ja pukeutunut puhtaisiin, laskeutui hän penkille
ja valmistautui kuolemaan.

Hänen siinä maatessaan kuuli hän kukon, joka tuvan lattialla käveli,
puhelevan näin:

— Minulla on viisikymmentä akkaa ja kaikki minä pidän komennossa.
Miehellä on vain yksi akka, eikä jaksa sitä hallita.

Sen kun mies kuuli, hyppäsi hän penkiltä sieppasi piiskan seinältä ja
sanoi:

— Kuulitko akka, mitä kukko sanoi. Minulla on viisikymmentä akkaa ja
kaikki minä pidän komennossa. Miehellä on vain yksi akka, eikä jaksa
sitä hallita. Minä en tässä rupea sinun tähtesi kuolemaan.

Ja mies antoi vaimolleen oikein kelpo selkäsaunan.