LILI.

Sun kuvasi tuossa, Lili,
mun liljani, ruusuni.
Siit’ on jo aikoja, jolloin unta
näit lapsellista, että oisin
sun onnesi tarhuri.
Nyt yksin ja kylmä oon, — toisin
vei myös sua vuosia kymmenkunta.
Kuink’ olet vakaa ja kalvas, Lili,
mun hohtava ruusuni!

Sa muistatko, Lili,
sen kevään muistatko, kukkani?
Sen lehdon, jossa kai aukee yhä
nyt metsäruusuja, nuoret tiellä
kai laulain, poimien kulkevi.
Ens kerran näin sinut, armas, siellä,
toit mulle ruusun, ah nuoruus pyhä,
ja katsoit kuin lemmikki,
mun liljani.

Ja muistat taattosi talon!
Puut vanhat, jotka sun ikkunas varjos.
Sa istuit pianon eessä
ja laulusi uhkui ja riemuitsi.
Ja äitisi, silmät veessä
hän hymyili onnellemme ja — tarjos
kuun vaihteeksi lampun valon.
Syys näät oli silloin, konsa aukes
mun hohtavin ruusuni.

Syysillan muistatko, Lili,
sen kirjeen, jonka piirsit, lapsi, —
suo anteeksi armas muistoni:
”On rakkaus niinkuin hauta.”
Ja huoaten, leikkien jatkuvi:
”Ja elämä vaappuva viippalauta.”
Sen sulta sainko, oi kulta-hapsi, —
ja poistuit hehkuen, kiireesti,
mun puhtahin ruusuni.

Ja jouluaamun muistatko kerran!
Yön tähtisen, kuinka se sarasti.
Sa hiivit valkoisna luokseni, suusi
mun suudellen herätti.
Sa olit niin nuori ja värjyväinen.
Sun syliini toiko aamu jäinen.
Ja sitten kirkkohon! Kulkusta kuusi
soi eessämme luokissa, Lili,
mun lumikelloni!

Ja kirkossa, Lili, —
ah, antaa papin saarnata! Poves
ol’ evankeliumi suloisempi,
pään nukkunut siihen kallisti.
Ja muistatko, muistatko, Lili...
niin, mitä muistaisi!...
Ei jäähyväisiä eessä sun oves,
kun nukkui lapsoisten lempi,
kuu talvinen kimmelsi.

Siit’ on jo vuosia, Lili.
Laps olin silloin, mit’ ollut lienen:
kuin lintu lentohon päässyt, uutta.
mun sieluni riemuita himoitsi.
Kai sitten onnea, onnettuutta
sain tuntea, myös sinä onnes pienen,
ja parhaan, viisas, leikkivä Lili,
mun siunattu kukkani.

Me oltiin viisaita, Lili,
ei silti liiaksi, Lilini.
Nai ihmiset siks, että toistaan ei tunne.
Yö ruusuinko haltiaks? Vöinä lasten
se haave, jok’ armaana leijaili?
Oon yö. Ois kukkien armiasten
pois kuihtuissa tullut viha ja runne.
Nyt kukkii muistosi kauniina aina,
kuin keväin ne metsäruusut, siellä,
oi ruusuni, liljani!