Ilman impi.

Ja kanervaisella kankahalla
On tammi tuuhea. Katsokaa!
Sen lehvälatva on taivaan alla
Ja kauvas maailmahan kangastaa!

Ja lehvälatvassa ilman impi
On saanut ainoisen asunnon.
Ja ilman impi on kaunihimpi,
Kuin kaikki maailman immet on.

Kas, punaruususet poskipäillä
Ja sinisilmät ja simasuu!
Kuin ilman impi on kaunis näillä!
Ja vielä sitten hän kaunistuu.

Kas tuota tähteä kiharoilla.
Min loisto loitolle leimahtaa,
Ja vaippaa valkoista hartioilla
Ja sauvaa soikeaa, valtikkaa!

Mutt’ ilman impi hän hallitseepi
Kaikk’ avaruudet ja ihmeet sen,
Ja lehtilinnastaan katseleepi
Hän telmeet, taistelot ihmisten.

Ja myöskin maailman kaikki kansa
On immen tammelle voimaton.
Hän lemmen voivalla vallallansa
Tuon tammen tuuhean turva on.

Kas, ihmislapset ne itsellensä
Kun puuta mielivät milloin vaan
Ja lisää tahtovat aarteillensa
Ja käyvät tammea kaatamaan;

Niin immen valvovi lempivalta,
Ja hakkuumiestä hän tarkastaa.
Hän alas astuvi taivaan alta —
Ja miesi lempeän nuhteen saa.