Tuiki-oppinut tohtori.

”Voi tuskaa tuiki tuimaa!
Kuin päätäni pakoittaa
Ja haikertaa ja haimaa
Ja kaivaa ja koloittaa!”

Niin huutaa pahapäällä
Tuo huolissaan.
Vaan tohtori on täällä;
Ei huolta nyt ollenkaan!

Se ompi Ville veikko,
Mi tohtori tietoinen!
Hän virkahtaa: ”vai heikko,
Mun mamseli, oletten?”

”Ah, päätä kivistääpi,
Vaan kyllä se paranee
Ja terveheksi jääpi,
Jos tohtori tuumailee.”

Nyt kieltä Hilman kääntää
Tuo tohtori tarkkapää
Ja valtasuonta vääntää
Ja hieroa himertää.

Ja kiitos tohtorille!
Sill’ — eipästä ollakkaan —
Se rikkiviisas Ville
Sai sairaan paranemaan,

”Hei hopsan!” huutaa Hilma
Ja huivia heiluttaa,
”Nyt päästiin paha ilma,
Ja hyppiä Hilma saa”.

Niin virkkoi Hilma, mutta
Kun terveenä onpi pää,
Tuot’ tuiki-oppinutta
Hän huivilla hätyyttää.

Noin päitten pakoksista
Nyt remuhun ruvetaan.
Se tauti vaarallista
Ei sninkana ollutkaan.