LALMANTIN KOTIINTULO.

”Tulennasta tunnen purren,
kahden airon laskennasta,
puoli uutta purjehessa,
silkki Inkerin kutoma — —”

Helkavirsi

Tanumartista Lalmanti ritari
satajoukoin juolevin sous
ja punaisen purjeen alta
moni välkkyi peitsi ja jous;
hän vaelsi vierailla mailla
jo kymmenen vuotta sotaista,
nyt Inkerille ihanalle
hän kultaiset kengät tuottaa.

Hän katseli läntehen, itähän,
näki pohjassa kykkyrän:
jos lienet sa pilven kauna,
niin putoa itähän!

— ”Ei pilkota pilven kauna,
vaan kartanostasi sauhu,
ja pitopaistit sieltä leyhkää
ja kuuluvi häiden pauhu!”

Näki Lalmanti punaisen päärmehen
ja lasketti suvantoon:
jos lienet sä ketterä kettu,
niin vilistä viidakkoon!

— ”Ei juokse kentällä kettu,
vähä ritari Eerikki soutaa
ja Inkerisi ihanaisen
väen vihkitupaan hän noutaa!”

Ja Lalmanti kiristi köysiä
ja purje se pullistui,
näki rannalla valkean kaistan:
liet sorsa, niin merelle ui!

— ”Ei ole se soutava sorsa,
lutin solassa Inkeri itkee,
häähameestansa silkkisestä
pois Eerikin helmiä kitkee!”

Häätupahan Lalmanti tunkihe,
tuho silmistä säkenöi,
vähä Eerikin ilmaan hän heitti
ja peitsensä kärkeen löi. —

Se Lalmanti sulho suuri
vei itkevän Inkerin syliin
ja viikkokaudet häitä juotiin,
kumu kuului pohjolan kyliin.