NOAPURUKSET SAE SOUTOO.

Noapuruksilla — Lintharjun Toakolla ja Suottataepalee Tahvolla —
olj ollunna harvinaese hyvä kalaonni: kahesta apajasta tulj niin
runsaast muekkuja, ettei tahtonna soaha venneisii mahtumaa. Ku heillä
olj yhteine nuotta, pantiin soalis kahtia ja kiiree kautta puhkaestii
ja suolattii kumpasessae huushollissa se meärä muekkuja, mikä talaven
tarpeeks arvailtii tarvittavan. Kalat olj parraellaa mätmahoja, niin
että meähneekii kerty monta pytyllistä ja paljo jäe vielä myötäväksii,
niinku niitä muekkujakkii. Jos oes ollunna astioeta ja suoloja, oes
passanna varata talavella markkinoelle vienttavaraks sekä kaloja että
meähnee ja siellähää sitä hintookii saes. Mut ku kumpiakkii puututtii,
tehtii peätös, että noapurit lähtöö huomisoamuna soutoo luekuttelemaa
kirkolle ja myövät tavarasa omille kauppioelle. Ku syksykirnuuksista
olj voetae karttumia, tuummattii sekkii myyvvä yhellä tiellä, ettei
tarvihe erj matkoja tehä. Mikä päevän kulkiessa ehittii, se kaloja
puhkaestii ja siivottii sekä loput vietii siivoomata suolinee ja
meähninee.

Oamulla sitte noapurit lähtivät kakshankaesella venneellä kirkolle
soaliita myömää. Harvantoajaa hyö soutoo loksuttel toene kokka- ja
toene alatuholla, eikä peränpitäjee tarvittu, sillä järv on pitkä
ja kaetane, ku kurenkaula, niin että rantamaesemasta ossoo meärätä,
mannaanko suoraa vae veärää. Järvenpohjoesimmassa peässä on kirkonkylä.
Rantapenkereellä on Kustaa Pursialan ja Oatu Männäse kauppapuojjit,
kahen kilipaelovan kauppiaan, jotka akkunastaa ja rappusiltaa pit
silimällä, sattuuko järveltä päe tulijoeta olemaa, männäksee jollae
tekosyyllä rantamakasiiniisa tulijata ommaa puotiisa houkuttelemaa.
Ku järv on suora, ku mittar oes sitä vartelinjan ajanna, soattaa
jo hoeloetuvalta tulevan huohmata. Ja niin olj tullunna nähyks
noapurloehennii vennee tulo. Sen johosta olj kumpaenennii kauppias
soanna asjoo rantaa. Mut noapuritpa ei soutanna kumpaesenkaa laeturii,
voan vene suhaht seisahtuva keskväli paekkeille. Melekee ku yhestä
suusta sano kauppiaat, että:

— No, hyvvee päevee. Johhaa noapurukset taetaa tuuvva kaloja ja muuta
vöryä ihko lastkaupalla!

Ku ei passoo kehuva, jos soalislykkysä tahtoo säelyttöö ja ku sitä paet
oli kumpanennii heistä kauppiaelle velekoo, olj pakko vastata vähän
niinku veärä puun takkoo ja siks toene noapur sano, että:

— Onhaa tässä suku kalojae, jos lienöö muutae. Mut ei kaekki meijjä
ommoo ou.

Ja sitte ne rupes venneessää köntystelemällä liikkumaa, nostel ja
punnael vakkojaa ja mittee ihmettä lienövätkää tissaroenna niin kauvva,
että kauppiaehe olj poestuttava soamata muuta sanotuks, ku voan
hoehkastuks, että:

— Tulukoohaa puojjissa käymää, niin soatte tupakan hampaesii.

Männessää kauppiaat järkeil, että sentäyteinenkö lie tuo toese siihe
tielle tuonunna, ettei soanna yksinää käyvvä venneessä kahtomassa,
mittee kaekkee ne noapurukset on lähtennä soutamaa ja jos oes ollunna
passoovata tavaroo, oes passanna ostoo summamutikassa. Ne noapurukset
toasiisa tuummail, että sattupaes nuo pahhuukset yhtaekoo rantaa
näkemää, että meillä on runsaast tuotavoo, niin että ne nyt ossoo
hinnan alas polokee. Lisäks ne kuetennii lohuttel ihteesä sillä, että
tämminkaeka on ohi, eikä siis tarvii tämmingin pelossa velekasa tähe
tavarattaa polokuhinnasta tupata, joskohta onnii omille kauppioelle
myötävä, ku mueta ostajoeta ei mahollisest satu olemaa... Ja ku
noapurukset sitte vielä hetkise keähkäil, läks heistä toene mänemää
Männäsee ja toene Pursialan puotii. Niin kauppias Pursiala ku
Männänennii pist hetj sikartupakan ja sano, että:

— Pannaampas käry kärsää.

Niin somalta, ku soattaa kuulustoo, voan niin kuetennii käv, että
kauppiaat alako puhuva sammaa tappaa, että nyt on kalansoalis ollunna
kaekkialla hyvi runsas, niin että hinta on puota lupsahtanna allaa.
Ja Antti Roeha Parikkalasta olj liikkuissaa ilimotellunna, että voe
Pietarissa on kovast halapoo. Mut siinä venneesä luona keähkäillessää
olj noapurukset — Tahvo ja Toakko — vanahoena kokeneina miehinä
osanna varustoo sanat ommii suehisa ruppeemalla puhumaa siihe suuntaa,
että Sahipohjan Pekka lähtöö kaupuntii ja ottaa tavarat siellä
myyvväksee. Ja sitä paet ei heillä kumpaesellakaa ou ku nimeks ommoo
tavaroo. Ku sekä kauppias Pursiala että Männäne olj huohmanna venneessä
erlaesia astioeta ollee, tuntue Pekan kaupuntmatka uskottavalta,
vaekka se ite asjassa olj yhenlaesta tuulentuomoo, ku heijjä ihtesä
puhe kalansoaliista ja Pietarin hinnoesta. Sillo olj keksittävä toesia
konstia ja alettii matlakoejja näe:

— No, jopa sekkii oes reissu, jos lähettäes vähiä tavaroeta kaupuntii
viemää. Huonolla kelillä kalat rumppaantuvat ja meähnä sotkeutuu, ettei
niillä soa ku vähä hinnan haesuva.

Ku ei tämäkää puhe näyttännä tehhoova, pit jo hoastoo suurista
rahantarpeista, joehe tähe on ruvettava omia soatavijjaa tahtomaa.
Mut ei sekkää vaekustusta tehnä. Sillo ei auttanna muu, ku vieras
olj pyyvvettävä puotkammarii, jossa piirongin lahvi lävväytettii
auk ja otettii putel esille. Siinä sitte vällii annettii kirkasta
ja makkeeta ja vällii hierottii kauppoo. Sen johosta, että muetae
asjakkaeta sattu tulemaa, ei lopullista peätöstä syntynnä, vieläpä
peäs Toakko livahtammaa Pursialasta männäksee Männäsee ja Tahvo
Männäsestä männäksee Pursiallaa. Ja ku miehet vaehtu, olj alettava
samapelj ryyppylöehe ast. Mut sitä myöte ku ryypyt alako korvallisilla
kihistä, sitä myöte kauppojae rupes tulemaa, joskohta itekukkii astia
myötii eriksee sille kauppiaalle, joka himpunverra enemmä makso ja
anto pitemmät ryypyt. Ja samate toas siltä osteltii, joka hintoo
alens, eikä ruvenna Vanahoo velekoosa kokonaa voatimaa. Ensinnä
vietii venneesee Männäsestä ostetut tavarat ja sitte muutettii vene
Pursialan laeturi vieree, jonka puojjista niinikkää kaekenmoesta hörtöö
kannettii. Ku noapurukset olj nousuviinassa, olj ne ostopeälläe, eikä
kauppioelta myömähaluva puuttunna. Ja sitte kauppasa tehtyvvää hyö
läht kirkonkylällä käymää tuttaviisa luona, hörpittii kahvia ja vällii
putelolttae, joka muun väkevän sekkaa sotkettuna olj omasa höyryvä
nostamaa, eikä poeslähtöö huohmattu, ennenku immeiset alako asettautuva
makkoomaa. Jossae paekassa heitä pyyvvettii yöks jeämää ja peloteltii
pimmeyvellä. Mut sillo sano sekä Tahvo että Toakko, että:

— Pimmeellähä ei tarvihte pelätä ollenkaa, ku ei neä niittää. Ja kyllä
nää poejjat on niin monta kertoo tään matkan kulukenna, että osataa
männä, vaekka ummessasilimi. Kylypyhää tuo ennätti jättee. Mut lystiähä
on siinäe, ku oamulla päevän noustessa moata kellottaa oma akkasa
lämpöese kuppee vierellä.

Ja taespa se olla evuks, että noapurit läht niin pimmeellä, ettei
kukkaa nähnä, sillä kävely olj osapuellee samanlaesta, ku tikkuristin
tanssimme: jalat tahto lyyvvä ristii. Mut kompuroemalla ja mahollisest
kumpsauksia tekemällä peäs ne kuetennii venneesä luo. Sitä
irrotellessaa ja soutupaekoellee ryhväytyvessää sipas heitä semmoene
vahinko, että tultikkuloatikko kimpos järvee — ja sinne tietyst
jäekii. Ku hyö arvel, ettei pimmeessä oes peränpitämisestä mittää
apuva, ryhty noapurukset kakshangassa soutamaa, niinku tulomatkallae.
Lähtiissä sano Toakko, että:

— No, nyt ruvetaa vetämää ku venemiehet ja jos moalle männää, niin
tottapaha kokka jyrähtää.

Ja aenakii ensimäeset nykäesyt olj ihko olantakkoo otetueta, niin että
vene oekee hypäht. Muutama sylj ku olj mäntynä, hypäht vene
uuvvestaa, ku oes tahtonna takapakkia ottoo.

— Mittee se nyt viisastelloo? kysäs Tahvo.

— Meijjä voema sen pannoo hyppimää. Ja ku voan tässä tahissa veitää,
ei mää kovin, ku tämä kolome ja puole peninkuorman matka
on katkaestu.

Sitte ne noapurit sout ja sout. Vällii ne toesestaa salloo otti
povellaa olovasta purakosta piene naukun, jota tehessää ne olj voan
kouraasa sylykäsövinää, että aero paremmi pysyes. Ja toesinaa taes
olla hetkiä, että toene soutaja torkku, eiköpä joskus lie torkkunna
kumpanennii yhtaekoo. Viimme alako ruveta oamu valakenemmaa — ja nyt
hyö suureks kummaksee ja ihmeeksee huohmas, että hyö ovat — kauppias
Pursialan rannasta muutaman kymmene sylen peässä! Suutarj Eljakse Lassi
ja Pursialan puotmies Tanel Eäriäene olj, neät, tehnä se koerruuve,
että vene olj perärenkaastaa tukkitouvvilla kytketty laeturin pollarii
kiin. Ku noapurukset tämän honoes, vaekkei ne konnuuven tekijöetä
tiennä, laskettel hyö kuivassa semmoesia voemasanoja, ettei niitä
millonkaa oamusiunauksissa käytetä.

— Huovataa takas rantaa ja otetaa koko köyskimppu venneesee.

— Sitä myö ei tehä, niin vältytää varkaeks tulemasta. Ota puukkos ja
sahhoo köys poekki, että peästää tästä Papyloonista.

— Mut eikös myö käyvvä oamukahvilla? Samalla koiteltas hankkia jottae
kismerätä pohmeloo.

— Vae vielä kahvillae! Ja kyllä kohmelota ei ansaehte ruveta
huusloaroomaa...

— Niin, — mut Iipper-vaenoo sano, ettei hää muuta mittää niin seäli,
ku kohmeloesta miestä ja kippeetä lehmee ja niitä varte se pit viinoo
aena.

— Sanokoo Iipper mitä tahhaasa, mut meijjä on peästävä äkkiä poes,
ettei jouvvuta kirkonkylä joutilaehe naurettavaks.

Ja irveessä ikeni toene noapur tylsällä puukkonysällää nihras köyttä
poekki. Ku se lopulta katkes, paenautu hää tuhollee ja sano, että:

— Nyt männää, että tukka on pujossa.

Sitä soutuva soatto souvvuks sanoo, jolla noapurit rupes etteepäe
mänemää. Mut jonku matka peässä kysäs Toakko, että:

— Eiköhää heitetä nutut poes?

— No, kyllä passoo, vastas Tahvo.

Siinä ku sitte noapurit kuotas nutut yltää, puota pulaht kumpasennii
povtaskusta purakko järvee sanomalla voan molskaukse hyvästiks. Mut ei
passanna ies kirotakkaa, ettei toene oes soanna toesesa salakassasta
vaenuvakkaa tietoosa. Hammasta hyö kuetennii purra rassautti aeroesa
tarttuissaa ja ku hyö sitte sout, niin soatto sannoo, että siinä käv
kova veto. Kotjrantaa peästyvä höyrys hartiat, ku hikiste hevoste
kilipa-ajoessa. Ku miehet käsiää kahtel, joessa olj oekee verkuplia,
tuumas Tahvo:

— Empä taejja tään sulan aekana lähtee kirkolle soutamaa.

— Kyllä päevä monast närree kiertää, ennenku lähen minäkää, sano
Toakko.

Noapurloehe emännät, jotka olj outellunna miehiää, tulj
hölökkäjuoksussa rantaa ja kumpanennii alako miestää auttoo kavveihe
kokkoomisessa. Toakon emäntä kysäs, että:

— Pitkin yötäkö työ tulitta vae missee työ yötä piitte?

— Vettä pitkin myö tultii. Eikä yö pitämistä tarvihe, sillä pyssyy se
aekasa pitämätäkkii...

— Katoppas, ku sinä out tullunna viisaaks — sano emäntä — ja jos
voan oesit enemmä aekoo viipynnä, oes sinusta tullunna ihko viisanikki.
Mut Tahvon emäntä tievust, että:

— Muestitko ostoo sitä muskottia?

— Muskottiakos se ollii ja ku minä puojjista kysyn hunsvottia, ei sitä
ollunna, voan minuva neuvottii apteikkii. Mut ku apteikista pyysin,
niin ne rupes nauramaa — ja sillo minä apteikista läksin.

Kotiloehe peästyvää Toakko ja Tahvo syyvvä muohtel sen verran, ku
kohmelo salli. Syömise peälle män toene saunanlauteille ja toene
tupasa uunille makkoomaa ja ne korsas iltapuolelle ast, niinku oes
paksuva kokkelpiimee ryypättävänä ollunna. Sillä ryyppimisellä se sae
kohmelokkii lähtee, pienet putelpurakot ku puota suljaht järvee...