SUMUJÄRVEN PAPIN PITKÄT SOARNAT JA PIISPANTARKASTUS.

Oljpa sitä pappi taekka mikä muu immeine tahhaasa, niin pitkäaekane
samassa paekassa oleminen soattaa peävänvalloo niin virheet ku
ansiottii. Ja niitähää meillä jokkaesella on, ja lisäks vielä
semmosessa suhteessa, että virhepuol voettaa ansiot. Koko olemukseltaa
niin omaloatusesta miehestä ku se Sumujärven pappi olj, löyvvettii
heleposti virheitä — ja hyvin mielusta tehtävee se semmone ehtimine
monille onnii. Kun kymmenii vuosii kulkiessa olj seurakuntalaesesa
oppinna melekee jo selekäpuoleltae tuntemaa, soatto se keskellä
soarnoosa sannoo paukauttoo:

— Herree sinä, joka makkoot — eläkä Iisakkilan Pietukaa hirsiä vettee
jyrryytä.

Ja vällii se toas oekee kuumana kesäsunnuntaena alako kipristellä
nenneesä, kurkistel soarnatuolin reunalta allaapäen ja karjasi

— Akat! Siat! Hyi!

Lukukinkerillä sen konstilla ei ollunna mittää rajjoo ja sen pienempiä
kolttosia olj vettee huonolukuste ohtii kirjutusläkillä suuret ristit
ja sannoo:

— Pilikku pikkoo, merkki meijjä lampaasee. Ja kun pappii vanahuuven
soapuessa tulj jos jonniilaesia monen sorttisia omaloatusuuksia,
alako tyytymättömyys vuos vuelta käyvvä yhä suuremmaks, minkä
lisäks kirkon ystävät olj murreissaa siitä, olla hengelline elämä
seurakunnassa männöö ihan kokonaa lapiettii. Ruveta näestä asjoesta
papille muestutuksia antamaa olj seurakuntalaeste mielestä yhtä turhoo
ku ennen vanahaa Oapramista ja Soarasta lapsen soamine, ja siks
peätettii keäntyvä ihtesä korkeearvosen piispan ja tuomiokapitulherraen
puolee. Tahtomata loukata sielunpaementaa huohmautti kantelijat, että
vanahuus on esteenä siihe, ettei virka tule jullillee täytetyks.
Tuomiokapitulherrat olj hienotuntosta väkkee hyökii ja ehottivat, että
pappi ottaes apulaese. Mut sekös olj tulta tappuroehe! Seuroovana
sunnuntaena neät pappi anto näyttee voemistaa ja kyvystää soarnoomalla
monta tuntia yhtälyytä ja vällii tievustamalla:

— Vieläkös mänette sanomaa, etten minä jaksa soarnata?

Ja niin sitte kirkonmenot Sumujärvellä tulj pitkiks ku näläkävuet,
eikä auttanna muu ku olj uuvvella avunhuuvvolla keännyttävä ihtesä
piispan ja tuomiokapituliherraen puolee. Hyö kuulivattii huuvvon
ja tuljvat lampaetaa auttamaa. Kun pappi on herroesta parrae, niin
tietyst piispa on herrojae paremp — vae mitä? Se vakkaumus Sumujärven
seurakuntalaesilla varmaannii olj, koskapa heitä sinä suursunnuntaina,
jollon piispa pit tarkastusta heijjän kirkossaa, olj kirkko pakaten
täynnä — kukapa tietää, vaekka jotkut oes katollennii kiivennä,
kun kirkkoon, etteisii ja portaelle ei kaekki mahtunna. Kirkko olj
lehtpuella koristeltu ja immeiset olj kirkkokimpottimissaa. Kun oman
seurakunnan pappi sae soarnata, niin se osas hyvin ovelasti tekstiisä
yhistöö lauseen: ”Viskatkoon se ensimäese kive, joka luulon viaton
olovasa” ja sitä ihan juurjupukoeta myöten pertuskoo ja valvo, että
oekee syvämmiä jylkäytti ja ite piispae pyyhkäs silimiää, vaekka olj
silimälasiaa kuevoovinnaa. Eikä sen piispankaa puhe ollunna akkaen
lauluja, jolla se kokkouksen alako.

Viranommaeset istuva jutkaht alttarin eustalle asetetun pöyvvän
ympärille. Ensinnä ilimotettii, että hiippakunnan korkeearvone herra
piispa on suostunna siihe, että piispantarkastuksen yhteyvessä pietään
tämä kirkonkokkous, jossa keskustellaa ja peätetää toemenpitteistä
tuomiokapitullii tehtyjen kanteluehe johosta, koskevat mahollisen
apulaespapin ottamista ja liijjan pitkijen kirkonmennoen pitämistä.
Miten on nyt asjanlaeta: tahotaanko apulaesta?

Ensimäese puhheenvuoron sae seurakunnan pappi, joka höylisti lausu:

— Minä ite käet parraete ymmärrän, onko apulaene tarpee vae eikö. Ja
jos minä tekojan oekee muestan, en minn’oo pyytännä apulaesta, jota en
kato tarvihtovanikaa. Papin puutteen vuoks ei oo yhtää ruummista jeännä
hautoomata eikä avioparia vihkimätä eikä kirkonmennoo toemittamata.

Vae voeko kuka rehelline immeine sannoo tätä viäräks puhheeks? Minä
tarkotan tämän seurakunnan rehelline immeine.

Tulj eänettömmyys.

Puhheenjohtaja huohmautti:

— Mut kun kirkherra on jo nii korkeessa ijässä, on apulaene jo sennii
puolesta tarpeen, sillä...

— Herran palavelijan tulloo pysyvä paekallaa kuolemaasa ast niinku
sotamies lippusa juurella, ehättii Sumujärven pappi sanomaa.

— Ainuvastaa puhevuoron soatuva teällä puhutaa, sano puheenjohtaja
sekä jatko:

— Kun valittajat on ilimottanna, että kirkonmenot on liijjan pitkät,
niin ne samalla arveloo, että se johtuu papin vanahuuvesta ja heikosta
voemista. Pyssyykö valittajat mielpitteessää?

Sumujärven pappi pyys puhheenvuoroo, mikä myönnettiinnii.

— Näehe valittajjii ajatusmeinink on vilskahtanna ristii, kun ne
ilimottaa, että vanahuuven vuoks on apulaene tarpee; ja samassa
hengenveossa sitten maenihtoo, että kirkonmenot on liijjan pitkiä.
Mut mitenkäs apulaesta tarvihtova kykenöö liijjan pitkiä kirkonmenoja
pitämää?

— Ne kirkonmenot tulloo — sano eräs puhheenvuoron soanna
seurakuntalaene — liijjan pitkiks sen kautta, että kirkherra
turhanpäeten venyttää toemituksesa koko päevän kestäväks soarnoomalla
niin harvakseltaa, että sannaen välillä voes käyvvä vaekka hevosesa
juottamassa.

Sumujärven pappi pyys tuassiisa puhheenvuoroo ja lausu:

— Kun leäkär kirjuttaa leäkettä, niin se meäree sitä annettavaks sitä
mukkoo, ku saeras kykenöö vastaanottamaa. Samate on papin annettava
elämänvettä ei soavista koatamalla, voan pienissä meärissä ja niin
harvakseltaa, ettei nauttija läkkäy ja tukehu sekä sillon heleposti voe
taevaallise ravinnon sulattoo. Sanankuulijoehe parasta oon tarkottanna
kirkonmenojen pittuutta jatkaessan, samalla ku oon osottanna, että
mulla vielä voemia on virkan viriäst täyttee.

Nyt ilimotaehe ite kantrahtrovast puhumaan ja sano:

— Oljpa nyt syyt mitkä tahhaasa, mut kyllä minunnii täytyy yhtyvä
siihen valittelluu, että kirkonmenot tässä seurakunnassa on liijjan
pitkät, sen oon soanna ite kokkee.

— Koska se on tapahtunna? kysäs Sumujärven pappi siihen luvan
pyyvettyvvää.

— No, esmerkiks sinä ja sinä sunnuntaena, jollon minä palasin Viitalan kirkolta
erästä kokkousta pitämästä. Siellä toemitettii kaekki
kirkkotehtävät, piettii kokkous ja ollii päivällisellä pappilassa
sekä sen jäläkee kulin laevassa Veikeleen suuren selän ylj. Tultuvan
hevoskyyvvillä tälle kirkolle ja kun kirkosta kuulu soarnoomista,
mänin seinän taa kuuntelemmaa. Ja vaekka olj iltapäevä, olj kirkossa
parraellaa jumalanpalavelus. Tämä on totta.

Sumujärven pappi pyys puhevaltoo ja sano:

— Nytpäs minä peäsen ymmärtämmää, mistä mulle etennii sillä kertoo
annettii semmone hengenvoema, etten tahtonna soaha lopetetuks
ollenkaa. Se tulj siitä, kun kontrahtrovast olj kirkon seinän takana
eikä uskaltanna Herranhuoneeseen astuva. Oljpa hyvä, että tuokii
seikka seleven ja syväst kiitolline oon, että kontrahtrovastin
ulukonaseisomisen kautta heikot lahjan sae miltei ehtymättömät voemat.

Kontrahtrovastia ei näyttännä haluttavan puhheevvuoroo pyytee. Ja
viranommaeset alako seurakuntoo kehotella vapaaehtosest suostumaa
apulaespapille palakan maksamissee, että vanaha sielunpaimen saes
pienet tulosa vähentymätä nauttia. Ja ellen veärin muesta, taes lopulta
siihe suuntaa käyvä peätös syntyväkkii.