KORTTELINKOS OSTAT VAE...?

— Mäne tuosta tiehes, mokomakkii kunttura, joka et ies soa rinnustinta
kiin, ja kuetennii sinut pittää ruuvvassa ja voatteessa pittee, vieläpä
maksetaa palakkookii, ku muka out renk olovinas.

Ja että moetteella oes pontta ja perree, tyrkkäs Hynnölä isäntä
Poekolaes-Anttia olokapeähä sekä ite toemitti valjastamise loppuu ast.

Eikähää se Antti mikkää jättiläese alaku ollunnakkaa. Ikkeeki olj vasta
viistoesta vuotta, ja kokosa puolesta se olj lyhytläntä ja muutennii
hintelo. Mut näytti siinä isännännii ikenet irvellee mänövä rinnustinta
pinnistäissä, sillä luokki olj vahva.

Ku kirvesterällä lyö puuhu, tulloo siihe pysyvä arp. Samate nuo isännä
ankarat sanat, jotka lie ilima voan aekojaa lausuttu, synnytti arve
Antin syvämme reunuksee, vae kuka tietää, vaekkapa se sattu ihan
keskuksee. Se neät alako, Antti, aprikoejja ja järkeillä, ettei häntä
ou rengiks luotukaa, koskapa on kokkoo ja voemoo voan niiks nimiks
annettu. Pestuuaejja jouvvuttuva ei Antti ennee rengiks ruvennakkaa,
ei ies houkuttelemallakaa. Millee se sitte aeko ruveta henkeesä
elättämmää, sitä ei kukkaa osanna arvata, eikä se tiennä itekkää.

Mut ollessaa jonnae tunkopyhänä yökunnissa kirkolla, seuras se muutaman
kulukukauppiaa ”liikettä” sekä huohmas, että se mies vetel rahhoo
niinku vihtaköyvvellä. Sillä ei aenuvastaa ollunna hengellisiä lauluja
ja moallisia viisuja, voan myös muuta rihkamata neulasta naskalii ast.
Tavaroeta myyvessää se lauloo pojotti ja rallattoo rillittel lauluje
ja viisuje tuonia ja nuottia, samalla ku ostajajoukko hyrritti mukana,
soahaksee sävelee korvaasa tarttumaa. Anttia vetj vaestosa tekemää
samalla tappoo, vaekkei sillon vielä käsittännä, mittee hyötyvä siitä
voe aekanaa olla.

Ku Antti sattu yhtee yökorttierii kulukukauppiaa kansa, oppi se
monia lauluja lauloo poristammaa hyvänmakkuesella eänellää sekä sae
seleville, mistee kauppias tavaravarastosa hankkii ja mitenkä moata
kiertäissä on mäneteltävä, että on kaekkii mieliks eikä vastukseks
kellenkää. ”Nuttu pittää panna tuule mukkaa”, olj sen miehe elämise
ohjeena. Antti tuummi mielessää, että siinä taetaa olla hyvä ja auttava
konst...

Ku sitte köyrii peästii, olj jonkumoene tavaravarasto
jo valamiina. Se neät olj tuottanna markkinamieste mukana hengellisiä
lauluja ja moallisia viisuja sekä muuta rihkamoo, minkä varoellaa olj
irt soanna. Eikä nyt muuta ku pussi selässä läks kiertämää talosta
talloo ja mökistä mökkii. Römppäviiko aekana olj paljo ratulia,
huommentuoppihäetä ja nurkkatanssia, jotka alakava kaupustelija huohmas
maenioeks markkinapaekoeks, niin että vähät varastot olj vällee myöty
ja pussi pohjasta voan tyhjyys irvistel. Mut Antti muuttel toesta
jalakoo toese eille ja paeno jo kaupunnista ast pussisa täyttämää. Ja
kauppa kuluk, niinku sotkeutumatonta siimoo oes rullalle kerinnä.

Kevättalavella se jo hankki hevosluuska, ja tavaravarastokkii
muuttu yhä monjpuolisemmaks. Muutama vuen peästä se osas povata ja
arpoo heittee. Ku se sitte yöpaekoessaa laulella livertel moallisia
viisuja tuvissa mieste keskessä ja hengellisiä lauluja vettee köllist
naesväelle karsinapuolella, niin äkkinäene sissää tullessaa luul
laulujuhloo vietettävä, sillä seinähirrettii kajahtel.

Mut paha moalima ties vielä lisäks kertoo, että tavaravarasto
kätköksissä olj miestä väkevämpöökii tarjona. Mut siitä olj seurauksena
se, ettei samoja seutuja passanna kauvva liikkumispaekkoena pittee,
ja niimpä Antti vähitelle siirty kaupuntii asustammaa. Siellä se hetj
alussa tutustu pappii, joka olj harras sananpalavelija ja innokas
raettivuuvve harrastaja. Ku Poekolaes-Antti nuotti- ja laulutaejjollaa
jossae hengellisessä kokkouksessa herätti huohmiota, tulj pappi tekemää
tuttavuutta, joka vähitelle kehitty niin pitkälle, että pappi tarjootu
takkoojaks, ku laetakaupunnilla muuvva pikku talo huutokaupalla
myötii. Sitte Antti hankki kauppaluvan ja olj tullunna oekee kaupunni
kauppiaaks.

Pappi olj kyllä voatinna, ettei puojjissa saes väkjuomia myyvvä,
mut Antti puolestaa selitti, ettei immeiset semmoesesta kaupasta
tule mittää ostamaa, jossa ei ou kaekkee tavaroo, joskohta se lupas,
ettei se juomatavaroo kellenkää tyrkytä. Mut ku sitte olovi- ja
viinatehasta kaupuntii puuhattii, olj kauppias Antti Poekolaene mukana
huohmattavalla osakemeärällä.

Ei se varsinaeseks kauppiaaks tultuvaa kuetenkaa unneuttanna
alakuperräestäkkää liikemuotoosa: se neät kustantel lauluja ja viisuja,
joeta tukussa möe kulukukauppiaelle. Ja ku ne sae tunnettuja talollisia
takkoojiksee, anto se niille luottoo, jopa hommas hevosijjae, jotta
ne peäs liikkumaa kuormavarasto kansa. Vähitelle se kylläesty
laetakaupunni kauppiaana olemaa, sillä se ostoo pammautti suure talo
keskkaupunnilta, eikä raha tehnä mittää kiusoo, eipä ies tarvinna
pappiakkaa takkoojaks pyytee, vaekkapa sillat heijjä välillää olj täysi
ehjinä. Ku se olj ohjeeksee ottanna ”panna nuttusa tuule mukkaa”, ei se
alakamaltaa polulta poekenna.

Ja enneku lopetettaa, pittää kertoo, mitenkä se osas ohjettaa seurata.

Kerra sen luona olj kaupunni (ja moalaeskunnannii) naesia hartaushetkee
viettämässä. Ite kauppias istu keinutuolissa keskellä lattioo ja naeset
ympärj salia, jokkaesella laulukirjat käissä, niitä ku olj kauppiaalla
myötävänä. Olj sunnuntaepäevä kirkosta peäsy jäläkee. Joukolla lauloo
köllistettii matkalauluva, kauppias johtavana sieluna. Ku innokas
veisuu olj parraemmassa kurssissaa, kurkistel muuvva mies ovelta
sissää. Kauppias arvas, että se varmaaniili haluvaa ostoo joko rommia
taekka konjoakkia, ravintolat ku olj sulettuna eikä niitä kukkaa toene
kauppias pyhäpäevinä myönnä. Ensaluks se olj olovninaa veisuussa kiin
sekä sielullaa että mielellää, niin ettei tahtonna ruveta hartautta
keskeyttämmää. Mut miehelläe taes olla kova väkevän tarvis, koskapa se
voan pilikistel ovesta ja viimme tulla luekaht sissää. Naesväet olj
niin veisuusa hurmiossa, että ne laskin miehen tulloo ies hoksaskaa.
Eikä se kauppiaskaa tuoliltaa noussunna, voan keäns peätää miestä köhi
sekä lauloo hujj autti vähä hiljempoo tällä laella, että:

”Korttelinkos ostat vae halstuopi?”

Sitte se vilikas naesii, nyökäytti peätää, ikkääku tahtia korjataksee,
ja laulo näe hyvi kovalla eänellä:

”Oi ihmeelline Kaanaa...”

Tottapa siinä mies lie ymmärtännä antoo jonkimoese merki, koskapa
kauppias jällee hiukkase hiljemmi laiilo, että:

”Onkos sulla tyhjä puteli?”

Ja toas sen peälle oekee voemakkaast vettee porrautti, että:

”Oi ihmeelline Kaanaa...”

Uuvve värssy alotettuvaa se männä sutkaht miehe kansa salista puotii,
jossa kaupat tehtii. Sieltä palatessaa se veisata köllist, että:

”Oi ihmeelline Kaanaa...”

Ku sitte hartaushetk lopetettii, sae kauppias myyvvä yhelle ja toeselle
uskosisarellee tavaroo sanomalla, että:

— Kyllähää pyhäkauppa on kielletty, mut en minä soata niin
kovasyvämmine olla, etten lähimmäeselle antaes, mitä suurin tarvis ja
ristilline rakkaus voatii.

Niin että jos tästä kauppiaasta arvosteleva yhteeveto tehtäsii,
voetanee sanoo, että:

— Vaekkei sitä ollunna rengiks luotu, niin kauppiaana ja ristillise
rakkauve harrastajana se olj mies paekallaa.