HENKILÖT:

August Veikkanen, näyttelijä
Anna, hänen rouvansa.
Lehtori Hirvenrinta, |
Tohtori Wahlbom, | eduskunnan jäseniä.
Emäntä Ylä-Hynttylä, |
Agitaattori Orjatvaara. |

Aika: aivan nykyinen.

NÄYTTÄMÖ.

Huone Veikkasen asunnossa. Perällä ovi eteiseen, oikealla
sisähuoneisiin. Vasemmalla ikkuna. Näyttämöllä ahdinkoon asti
huonekaluja, seinillä ja seinän vieressäkin nojallaan tauluja, eräällä
pöydällä pahvikoteloita suuri kasa, kangaskääröjä tuoleilla. Koko huone
tekee varastohuoneen vaikutuksen. Ikkunan luona matala puinen laatikko,
sen päällä pöytä muodostaen siten jonkinmoisen puhujalavan.

1:NEN KOHTAUS

Veikkanen. Anna.

_Veikkanen (noin 40 vuotias näyttelijä. Naama sileäksi ajeltu. Hän on
hyvin vilkas ja hyvin puuhaileva. Kuljettaen suurta rullalla olevaa
mattoa). Minne minä tämän panen?

Anna (laiha, hiukan keikaillen puettu nainen). Pane tuonne nurkkaan
pystyyn.

Veikkanen. Se olisi oikeastaan avattava, onhan se melkein uuden
näköinen. Kenen se on ollut, tiedätkö?

Anna. Erään Tankka nimisen sosialistin.

_Veikkanen. Eduskuntalaisenko?

Anna. Niin. Hän oli siinä hajoitetussa eduskunnassa. Minä kuulin,
että hän luuli tulevansa valituksi uudestaan ja oli sen vuoksi
vuokrannut ja kalustanut itselleen huoneet oikein hienosti. Häntä ei
valittukaan, ja silloin antoi hän myydä tavaransa huutokauppakamarissa.

Veikkanen. Kun ostajia tulee, niin elä vain mainitse sitä. Porvarit
eivät ostaisi sosialistin tavaroita. Voi sitä luokkavihaa! Sitä
luokkavihaa! Muistatko sitä viheriäpäällistä huonekalustoa, jonka eräs
juristi osti meiltä ja toi sitten takaisin, kun kuuli sen olleen erään
suomettarelaisen opettajan? Minä koetin vakuuttaa hänen erehtyneen,
mutta eräs hänen tuttavansa tunsi ne. Hän oli ollut tuon opettajan
luona vaatimassa häntä tilille jostain sanomalehtikirjoituksesta. Ja
silloin oli hän sikaarillaan erehdyksestä polttanut reijän tuolin
kankaaseen. Hän näki tuon reijän, tunsi huonekalut ja sekin kauppa
purettiin. Kaikeksi onneksi eräs suometarlainen osti ne ja maksoi hyvän
hinnan. Sitä puoluevihaa! Sitä puoluevihaa!

Anna. Elä sanokaan muuta. Kuinkahan kauvan sinä voit jatkaa näitä
lausuntakursseja eduskunnan jäsenille, ennenkuin niistäkin tehdään
puoluekysymys.

Veikkanen. Sen suhteen olen aivan rauhallinen. Ilman näitä ei tulla
toimeen. Koko eduskunta tarvitsee lausunnon opetusta.

Anna. Mutta kun teitä opettajia on niin monta. Tiedätkö, paljoko
Gråbergillä on oppilaita?

Veikkanen. Hyvin vähän, kuulin minä.

Anna. Onhan hän niin kuuluisa näyttelijä. Sepä kummaa, ettei hän ole
saanut sen enempää suosiota.

Veikkanen. Hän on traagillinen näyttelijä. Traagillinen näyttelijä!
Mutta minä olen koomillinen, minä, ja koomillinen näyttelijä vain
kelpaa eduskuntalaisten opettajaksi. Ja onhan minulla sitten näiden
huutokauppatavaroitten kauppa. Monet tulevat kurssille ja ostavat
samalla. Moni ostaja taas ottaa kurssiin osaa.

Anna. Minun täytyy mennä. Joudatko sinä jäämään koko illaksi kotia?
Onko sinulla tänään harjoitusta teatterilla?

Veikkanen. Ei ole.

Anna. Onko siellä taas laulunäytelmän harjoitus?

Veikkanen. On. Ja kun en minä osaa vähääkään laulaa, kun teatteri
näyttelee yksinomaan kassaa varten laulukappaleita, niin eihän minua
siellä tarvita.

Anna. Niin, kyllä teatteri rahaa ansaitsee, mutta maksaa huonot
palkat. Oletko jo puhunut palkankoroituksesta ensi vuodeksi?

Veikkanen. Olen.

Anna. Ja mitä johtaja sanoi?

Veikkanen. Että minä saan, sillä tulot näyttävät tänä vuonna kohoavan
hyvin suuriksi.

Anna. Kyllä sinä oletkin ansainnut koroituksen. Kuinka me olemme
saaneet hommata lisätäksemme tulojamme. Ne lapset, ne lapset, ne
tulevat niin kalliiksi.

Veikkanen. Olemmehan me yrittäneet jos jotain. Se viinikauppa ei
kannattanut.

Anna. Oliko se ihme, kun teatterilaiset kävivät niin usein meillä
vieraissa.

Veikkanen. Ei tavarain välitysliikekään. Se oli sinun hommaasi.

Anna. Tavarat pahenivat, kun ei ollut kellaria, missä ne olisi
säilyttänyt. Ja sitten sinä söit itse siihen aikaan liian paljon.

Veikkanen. Kun oli ruokaa kotona, niin täytyihän syödä, muuten
olisivat kaikki pahentuneet.

Anna. Jumalan kiitos, tämä huutokauppatavarain myynti on edullinen.
Liian ahdasta täällä kyllä on, ja aina täytyy ostaa lisää, jotta
varasto olisi monipuolisempi.

Veikkanen. Ai niin, tänään myydään sen eronneen senaattorin
tavaroita. Sinä menet sinne?

Anna. Tietysti.

Veikkanen. Kuka kuiskaa edusmiehille? Minulla on kello viideltä tunti
neljän eduskuntalaisen kanssa. Heillä on istunto kello kuudelta ja he
tahtovat sitä ennen lukea luonani.

Anna. Etkö voi tulla toimeen ilman kuiskaajaa? Enhän minä voi olla
poissa senaattorin huutokaupasta.

Veikkanen. Hm. Pitäähän koettaa. Osaavathan eduskuntalaiset yleensä
hyvin läksynsä, sen olen huomannut. Se esitystapa heillä vain kaipaa
parannusta. Siirretään nyt puhujalava paikoilleen. (Nostavat yhdessä
puhujalavan näyttämön vasemmalle etualalle). Kas niin.

Anna. Nyt minun täytyy jo lähteä huutokauppakamariin, jotta saan
hyvän paikan.

Veikkanen. Jos siellä myydään senaattorin vaatteitakin, niin osta
hänen hattunsa minulle. Sellaista voi aina tarvita näyttämöllä.

Anna. Kyllä.

Veikkanen. Elä suotta tarjoa liian paljoa. Kyllä minä ehdin
myöhemminkin saada, eroaahan nykyaikaan senaattoreja niin usein. Mutta
jos huokealla saat, niin osta silloin.

Anna. Jos siellä on salkkuja, niin tahdotko sellaisenkin?

Veikkanen. Ota vaan, jos ei nouse liian korkealle.

Anna. Sellaista sinä voisit tarvita. Kun minä näen, millaisia hölmöjä
useimmat niistä ovat, jotka käyvät täällä lausumassa, niin olen
uneksinut, että sinäkin kerran tulisit eduskuntaan.

Veikkanen. Elä puhu hulluja.

Anna. Ajattelehan asiaa. Eduskunnassa ei kenelläkään saa olla omaa
mielipidettään, ei muuta kuin valitsijoitten mielipide.

Veikkanen. No niin?

Anna. No niin! Voisihan sinullakin olla valitsijoiden mielipide. Sinä
puhuisit niinkuin he tahtovat. Ja kyllä sinä aina puhua osaat,
varsinkin kun ei tarvitsisi itse ajatella mitään. Ja sitten sinulla
olisi se etu, että sinä osaisit esiintyä, jota eivät nämät osaa.

Veikkanen. No, esiintymisen suhteen olisin minä aivan varma.

Anna. Koko eduskunta toimii ja puhuu kansaa varten.

Veikkanen. Se on totta.

Anna. Ja kansaa edustaa lehteri.

Veikkanen. Aivan oikein.

Anna. Siis, mikä on sen selvempää, kuin että sinä, joka osaat
esiintyä juuri lehtereille, tulisit sinne.

Veikkanen. Tuo ajatus on hyvin rohkea.

Anna. Mutta aivan johdonmukainen. Usko minua, siihen se kuitenkin
lopulta menee.

Veikkanen. Jospa se menisi siihen. Se olisi ihanaa. Saada puhua, aina
puhua ja saada sitten kaikki puheensa painetuiksi. Ja saada siitä
kaikesta 15 markkaa päivässä palkkaa.

Anna. Sinun täytyisi jo ajoissa valita itsellesi joku puolue. Mutta
mikä?

Veikkanen. Niin, mikä? Kaikkihan ne ovat yhtä hyviä.

(Eteisen kello soi).

Anna. Nyt ne jo tulevat. Minä menen avaamaan. (Menee eteiseen. Kuuluu
puhetta). Tervetuloa! Tervetuloa! Olkaa niin hyvät ja astukaa sisään.
Minun täytyy ikävä kyllä lähteä, enkä voi tänään olla kuiskaamassa.
Hyvästi! Hyvästi!

2:NEN KOHTAUS.

Veikkanen. Lehtori Hirvenrinta. Tohtori Wahlbom.

Lehtori Hirvenrinta (hyvin kunnianarvoisa herra, pää hiukan kalju,
nenällä kultasankaiset silmälasit. Koko esiintymisessään hyvin
juhlallinen). Hyvää iltaa!

Veikkanen. Hyvää iltaa, herra lehtori! Hyvää iltaa, herra
tohtori. Ikävä kyllä rouvani on estetty olemasta läsnä, hän läksi
huutokauppakamariin. Siellä myydään erään eronneen senaattorin
tavaroita.

Hirvenrinta. Sanokaa erotetun, sillä tuo eroaminen oli kaikkea muuta
kuin vapaaehtoista.

Veikkanen. No niin, samahan se on. Erotettu tai eronnut, tavarat
myydään sitten huutokaupalla.. Katsokaahan, täällä on jo ennestään hyvä
kokoelma. Olkaa niin hyvät ja tarkastakaa, ehkä suvaitsette jotain
ostaa.

Wahlbom (hiukan käheä-ääninen, hienosti puettu herrasmies). Ei nyt,
nyt ei ole aikaa. Täysi-istunto alkaa kello kuudelta ja minä tahtoisin
sitä ennen hiukan harjoittaa.

Veikkanen. Kohta, kohta. Kunhan ensin kaikki tulevat.

Hirvenrinta. Tuleeko tänne muitakin kuin me?

Veikkanen. Tulee. Emäntä Ylä-Hynttylä ja Orjatvaara.

Wahlbom. Onko nyt jokin yhteisharjoitus?

Veikkanen. On tavallaan. Minä tahdoin saada jotain kokonaista aikaan,
ja sen vuoksi —

Wahlbom. Minä ymmärrän, minä ymmärrän, täällä syntyy siis eduskunta
pienoiskoossa.

Veikkanen. Aivan oikein. Kuinka herra tohtorin ääni nyt on?

Wahlbom. Se ei tahdo selvitä. Minä en ymmärrä, mitä keinoa
käyttäisin. Minä olin jo ulkomailla kylpemässäkin, mutta ei siitäkään
ollut apua.

Veikkanen. Se on tullut liiallisesta puhumisesta, olenhan minä sen jo
sanonut.

Wahlbom. Kyllä minä sen tiedän, mutta jollen puhuisi paljoa, niin
enhän minä olisi eduskuntalainen.

Veikkanen. Se on totta. Ehkä me saamme sen sopivalla opetuksella
korjautumaan.

Hlrvenrinta. Niitä toisia ei kuulu. Emmekö voisi aloittaa ilman
heitä? Jos me vielä odotamme, niin aika tulee liian lyhyeksi.

Veikkanen. Aloittakaamme vaan. Kuka puhuu ensin?

Wahlbom. Minä.

Hlrvenrinta. Suometarlainen puolue on suurempi.

Wahlbom. Mutta nuorsuomalaiset käyttävät enemmän puheenvuoroja, siis
nyt myöskin. (Nousee puhujalavalle).

Veikkanen. Astukaa arvokkaammin. Luokaa ensin katse yli koko
eduskunnan.

Wahlbom. (Tekee niin). Ainoa puolue tässä maassa, joka todella on
katsonut koko kansan parasta, on perustuslaillinen puolue.

Veikkanen. Elkää puhuko niin kovaa, äänenne ei kestä sitä.

Wahlbom. Kaiken valtiollisen toiminnan pohjana täytyy olla laki.

Veikkanen. Laki-sanalla käsi ylös ja kaksi sormea pystyyn. Näin.

Wahlbom. On laki! — Onko näin hyvä?

Veikkanen. Liike varmemmin! On laki! Sanalla laki sormet äkkiä ylös.

Wahlbom. Kaiken valtiollisen toiminnan pohjana täytyy olla laki.

Veikkanen. Hyvä, hyvä! Eteenpäin!

Wahlbom. Suometarlainen on salakavalasti viitannut siihen,
että senaatti muka olisi syrjäyttänyt lain.

Hlrvenrinta. Oho!

Veikkanen. Paljoa myrkyllisemmin!

Wahlbom. Suometarlainen on salakavalasti viitannut siihen,
että senaatti muka olisi syrjäyttänyt lain.

Veikkanen. Nyt se jo kuului joltakin.

Wahlbom. Kaikki tämä osoittaa heidän pahaa omaatuntoaan.
Puolustaakseen omaa lain polkemistaan ovat he valmiita etsimään
toisissa syitä samaan julkeaan rikokseen.

Veikkanen. Heittäkää sana ”rikokseen” pontevasti esiin.

Wahlbom. Syitä samaan julkeaan rikokseen.

Veikkanen. Mitä asiaa tämä puhe oikeastaan koskee?

Wahlbom. Mitäkö asiaa.

Veikkanen. Niin.

Wahlbom. Sitä karviaismarja-home-juttua.

Veikkanen. Vai niin!

Wahlbom. Se ei päättynyt edellisessä eduskunnassa ja sitä jatketaan
vielä.

Veikkanen. Mutta kuuluuko tämä kaikki siihen?

Wahlbom. Kuuluu, sillä nuorsuomalainen senaatti on tämän asian
antanut eduskuntaan ja siis sitä on puolustettava.

Veikkanen (lehtori Hirvenrinnalle). Hymyilkää ivallisesti. Paremmin,
vielä paremmin. Ja päästäkää pieni ääni, kuten: äh! Se tekee hyvän
vaikutuksen. (Wahlbomille). Ja kun te huomaatte sellaista, niin
kohottakaa olkapäitänne. Se sellainen antaa eloa eduskunnan istunnolle.
Tulkaa nyt lavalta pois ja hymyilkää voitonvarmana. Nyökätkää omille
puoluelaisillenne.

Hirvenrinta ja Wahlbom tekevät kuten heitä neuvotaan.

Hirvenrinta (menee puhujalavalle). Tämä julkea syytös etsii
vertojaan.

Veikkanen. Huutakaa se jyrisevällä äänellä.

Hirvenrinta (hyvin kovaa). Tämä julkea syytös etsii vertojaan. Suomen eduskunta
on tullut siksi paikaksi, jossa eniten solvaistaan. Kaikki
epäkansalliset, ruotsalaisten häntyrit, valtiolliset ilvehtijät
uskaltavat herjata sitä puoluetta, joka maassa on se, joka katsoo koko
kansan parasta.

Veikkanen. Paljoa leveämmin sanokaa tuo ”koko kansan”. Ja levittäkää
samalla kätenne — näin! Liikkeen täytyy kuvata, miten te suljette koko
kansan syliinne.

Hirvenrinta. Katsoo koko kansan parasta. — Onko se nyt oikein?

Veikkanen. On.

Hirvenrinta. Tämä on sydäntä särkevää!

Veikkanen. Ei, ei. Ei saa ruveta valittamaan, se tekee heikon
vaikutuksen. Jatkakaa mahtipontisesti. Esimerkiksi näin: Ja tämä maamme
etevimmistä miehistä koottu senaatti, jonka puolueettomuus ja jonka
selvä isänmaan onnen katsominen on tunnettua.

Hirvenrinta. Ei se sovi, minähän olen suometarlainen.

Veikkanen. Anteeksi, anteeksi. Tässä joutuu hiukan sekaisin, kun on
niin monta eri puoluetta. Siis näin: Ja tämä maamme kykenemättömimmistä
miehistä koottu senaatti, jonka puolueellisuus ja jonka selvä isänmaan
turmioon syökseminen on tunnettua.

Hlrvenrinta. Ja tämä maamme kykenemättömimmistä miehistä koottu
senaatti, jonka puolueellisuus ja jonka selvä isänmaan turmioon
syökseminen on tunnettua, se uskaltaa tulla esiin.

Veikkanen. Huutakaa se.

Hlrvenrinta. Se uskaltaa tulla esiin.

3:S KOHTAUS.

Edelliset. Emäntä Ylä-Hynttylä.

Emäntä Ylä-Hynttylä (hyvin lihava hämäläinen emäntä tulee ovelle).
Herra jestas, eikös tänne saa tullakaan.

Veikkanen. Tulkaa vaan, emäntä, tulkaa. Lehtori Hirvenrinta tässä
vain harjoittaa puhetta. — Herrasväki tietysti tuntee toisensa.

Emäntä. Kyllähän ne Ylä-Hynttylän emännän tuntee.

Wahlbom. Ottaako emäntäkin lausuntotunteja?

Emäntä. Niin se olis meininki. Voi, voi, kuinka minua pelottaa.

Veikkanen. Se puhuminenko tänä. Emännän olisi tullut aloittaa
ennen lausuntokurssi, niin ei olisi peloittanut.

Emäntä. Kukas sitä kaikki hoksaa ja ymmärtää. Kyllä minä siällä
meirän puolella osasin puhua, mutta kun täällä on niin paljon
kuulijoita, niin joutuu ihan hassuksi, jos pitäis puhua. Ja kun minua
sitten virskuttaa aina kun minä pelkään.

Veikkanen. Mitä emäntä tekee?

Emäntä. Virskun, nauran aina kun minä pelkään. Ja tänään täytyy minun
mennä sinne lavan päälle. Kyllä minä siältä paikaltani vielä tohrin
puhua, mutta siältä lavalta, voi, herra jestas. Mitääs se meirän
Eemelikin siellä kotona sanos, jos minä en puhu hyvin. Kyllä teirän,
herra Veikkanen, nyt pitää fyörätä minua.

Veikkanen. Onko emännällä puheensa?

Emäntä (ottaa puheen taskustaan). Tossa se on. Kas, kyllä minä sen
tikkerperiasian päälle ymmärrän. Meillä on siällä kotona niin paljo
puskia, mutta ei se ole helppo asia panna se paperille. Tossa se nyt
on. Sanoo nyt, kun menen ulos asiasta. Vaikka kyllä minä osaan.

Veikkanen. Jos me sitten aloittaisimme.

Emäntä. Herra jestas, joka jo. Hihihi.

Veikkanen. Mikäs emäntää naurattaa?

Emäntä. Eihän minua mikään naurata. Se on se pelko, joka virskuu.
Hihihi.

Veikkanen. Emäntä nousee nyt lavalle. Tämä on olevinaan puhujalava ja
me olemme eduskunta.

Emäntä. Jassoo. No aletaan sitten. Teitillä ei saa olla paha sisu
nyt, kun minä puhun. Hihi.

Veikkanen. Ei, ei. Kyllä me kuuntelemme tyynesti ja minä korjaan kun
paha paikka tulee.

Emäntä. — Hihihi. Täällä on moni puhunut marjapuskista eikä tiärä
mitä semmoinen puska on. Ne kun ei sitä tiärä, tekee puskista
valtiollisen asian, ja nyt on monta päivää meluttu siitä. Maalaisliitto
on se liitto, joka kaikista lähinnä — Hihihi.

Veikkanen. Te, emäntä, puhutte aivan liian nopeasti. Ei saa tuolla
tavalla kiirehtiä.

Emäntä. Hihihi.

Veikkanen. Elkää lukeko ulkoa.

Emäntä. Kuinka sitten?

Veikkanen. Puhukaa, puhukaa luonnollisesti.

Emäntä. Kyllä minä ymmärrän, mutta se on niin vaikeeta. Hihihi. Jos
sitä alettas taas alusta. Täällä on moni puhunut marjapuskista, eikä
tiärä —

Veikkanen. Odottakaa, odottakaa. Vielä harvempaan. Täällä — katsokaa
yli koko eduskunnan — on moni puhunut marjapensaista — paino sille
sanalle — eikä tiedä — pilkallinen hymy suupielissä — mitä sellainen
pensas on.

Emäntä. Hihihi. Kyllä minä nyt ymmärrän. Voi, voi sentään. Olis se
ollut parempi, jos herra olis sinne valittu, eikä minä. Onhan siitä
palkkaa, mutta siellä kotona ne lapset saa olla piikojen hoirossa ja
porsaat — herra jestas sentään, kun minä niitä ajattelen — millaisia
niistäkin tulee, kun en minä itte ole perään kattomassa.

Veikkanen. Ei kai emäntä niistä aijo puhua karviaismarjapensaitten
yhteydessä.

Emäntä. Voishan niistäkin puhua. Puhuu ne toisetkin vaikka mistä
jokaikisessä asiassa. Minä meinaan, että saa puhua, mistä vaan lystää.

Wahlbom. Ei se juuri niin ole. Hallituksesta saa puhua aina ja
laista.

Hlrvenrinta. Ja koko kansasta!

Emäntä. Koko kansaan nekin kuuluu.

Wahlbom. Mitkä?

Emäntä. Ne elukat.

Wahlbom. Ei sentään.

Emäntä. Kuuluuhan puskatkin.

Wahlbom. No, se on aivan eri asia se.

Hlrvenrinta. Saanko minä sanoa jotain —

Wahlbom. Mitä se olisi?

Hlrvenrinta. Hallitukseen saa aina iskeä kiinni.

Wahlbom. Se on hävytöntä, kun itse on sellaisen hallituksen saanut
aikaan.

Hlrvenrinta. Millaisen?!

Wahlbom. Sellaisen selkärangattoman!

Hlrvenrinta. Se ainakin tiesi, mitä teki, mutta te —

Veikkanen. S-t, S-t. Hiljempaa!

Wahlbom. Mitä, me?

Hlrvenrinta. Olette paljaita komeljanttaria.

Wahlbom. Tuo on solvaus!

Hlrvenrinta. Niin se on tarkoitettukin!

Wahlbom. Kyllä minä sen muistan.

Hlrvenrinta. Sitä parempi!

Emäntä. Herra jestas! Elkää tapelko!

(Yleinen puheenhälinä, josta ei eroita mitään muuta kuin sanat:
hallitus, senaatti).

4:S KOHTAUS.

Edelliset. Orjatvaara.

Orjatvaara (tavattoman vilkas ja puhelias agitaattori. Hyvin
erikoisesti puettu). Oho! Oho! Onko täällä harjoitus eduskuntaan?

Veikkanen. On. Teitä vain kaivattiin.

Orjatvaara. Mistä on kysymys?

Veikkanen. Siitä pensashomeesta.

Orjatvaara. Jahah, kyllä ymmärrän. Minäkin sanon siitä jotain.

Wahlbom. Ei, ei, elkää sanoko! Te sosialistit puhutte aina liian
paljon. Kun teillä kerran on ”tappi auki”, niin tulee puhetta aivan
loppumattomiin.

Orjatvaara. Tässä maassa on kaikki epäkunnossa. Onko ihme, jos me
silloin koetamme sitä parantaa.

Hlrvenrinta. Te parantaa! Te parantaa! Te, jotka hävitätte kaikki.

Orjatvaara. Ainakin hallituksen, joka jättää eduskunnalle sellaisia
typeryyksiä kuin karviaismarjahomejuttu.

Wahlbom. Sekö typerä! Sehän on oikea nerontuote.

Orjatvaara. Roskaa se on, paljasta roskaa!

Veikkanen. Mutta hyvät herrat, tämä ei ole eduskunta, täällä pidetään
lausuntokurssia. Olkaa hiljaa!

Emäntä. Pitäkää suunne kiinni ja puhukaa oikein!

Veikkanen. Niin juuri! Pitäkää suunne kiinni ja lausukaa!

Orjatvaara. Kyllä, sillä nyt on minun vuoroni!

(Menee puhujalavalle).

Wahlbom. Ja pitääkö meidän sitä kuunnella?

Veikkanen. Kyllä se olisi hyvä oppiaksenne kuullessanne tekemään
sopivia mimiikkiä.

Hlrvenrinta. Istukaamme siis!

(Istuvat).

Orjatvaara (puhujalavalla). Koko tämä asia on porvarillisten juonia.
He tahtovat jälleen imeä itselleen etuja valtiolta, saada turvaa
karviaismarjapensailleen.

Veikkanen (toisille). Tehkää happamia miinejä!

Emäntä. Mitä sillä tarkoitetaan?

Veikkanen. Olkaa aivan kuin joisitte etikkaa!

Emäntä. Jassoo. Siis näin!

Orjatvaara. Tarvitseeko sorrettu kansa karviaismarjapensaita? Ei! Ei!
Ne ovat verenimijöitten pensaita!

Veikkanen (Orjatvaaralle). Puikaa nyrkkiä! Sosialisti pui aina
nyrkkiä porvareille.

Orjatvaara. Mutta kerran kansa kostaa!

Hirvenrinta. Oho!

Orjatvaara. Ja, voi silloin teitä, te, jotka elätte kansan hiestä!
Elkää luulko, että me suostumme antamaan rahoja teidän pensaittenne
hoitamiseen! Emme! Me emme maksa mitään! Me emme maksa mitään.

(Tulee lavalta pois).

Veikkanen. Te olette tehnyt suuria edistysaskeleita. Minulla ei ole
mitään teille enää opetettavaa.

Orjatvaara. Tämä on siis viimeinen tunti?

Veikkanen. Niin. Se on yhteensä 20 tuntia à 3 markkaa, siis 60 markkaa
yhteensä.

Orjatvaara. Minä ymmärrän, 60 markkaa.

Veikkanen. Te olette hyötynyt opetuksestani paljon, sen näkee. Teidän
luontaiset taipumuksenne puhumaan ovat nyt kukassaan, jos niin voi
sanoa. Liikkeet ovat vielä hiukan haparoivia, esimerkiksi sanoessanne:
me emme maksa! Ottakaa se kohta uudestaan. Tehkää tällainen leveä
liike, näin!

Orjatvaara. (lavalla). Me emme maksa! Me emme maksa!

Veikkanen. Ja sitten menette pois istuntosalista.

Orjatvaara. Jaha! Me emme maksa!

(Menee eteiseen).

Veikkanen. Vielä uudestaan!

Orjatvaara (palaa lavalle). Me emme maksa! Me emme maksa!

(Menee).

Veikkanen. Suuremmoista! Suuremmoista! Kerrassaan suuremmoista! —
Mutta missä hän viipyy? (Menee katsomaan eteiseen). Hyvänen aika! Hän
on mennyt! Hän meni, eikä maksanut! En minä sitä tarkoittanut
opetuksellani!

Wahlbom. Menikö hän pois?

Veikkanen. Hän karkasi! Eduskuntaan! Eduskuntaan! Ehkä siellä saan
häneltä maksuni!

Kaikki. Niin, eduskuntaan!

(Rientävät pois).

Loppu.