RAUTATIELAITOKSEMME.

Mikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?

Kysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta
asiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka
juoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen
vihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää
kohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs
sallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja
suomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.

Sallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä
täältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä
kaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten
ruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää
sallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta
annappa ollakaan. Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä
kuhunkin säätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautateitä.
Asia punnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen
tyhmyyden puntareissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa
kosketuksesta oli kuin olikin — rautatie.

Muistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta,
ja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän
valiokuntaan on ollut varma.

Kerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman
vaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin
hallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys
puolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja
huutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ollut
sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi rautatie.

Niin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu
valmiiksi.

Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri
mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä
idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo
aikaisemmin luonut raja-aidoiksi pitkin maata vuorenselänteitä ja
vesijaksoja ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin
kulkisivat ainoastaan pitkin maata eikä olisi mitään riitoja ja
tappeluita aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut
poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että
radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten
ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät
harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina
vihdoin kulkevat pitkin maata — sallimuksen varassa.

Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan
ratasuuntiin maamme pohjoisosissa niin, että ne tulevat kulkemaan
rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan
asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen
täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta, mutta
onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin.
Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on
suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä
vaikutuksesta.

Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin
vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta.
Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, mutta
— sanoakseni toveri Huoposen lailla — mitäs me olemme turhan
nuukia silloin, kun voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja
vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me
kuljemme taas samaa rataa vuoden viitisen perästä sen jälkeen, kun se
liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset
ja, parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi
mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku
paisua.

Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa
kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja
jälkimäiseen vaunut, veturit ja rautatiehenkilökunta. Vaikeata
on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on,
kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim. pohjoisratojen — sekajunat.

Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko
rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme
rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön — ainakin toisinaan.

Henkilökunta jakautuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin, virkamiehiin
ja palvelusväkeen — edelliset luonnollisesti ovat sitä varten
olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimäiset, ketkä palvelevat.
Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii palvelijoista,
länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni oikeudesta saada
yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän onkin luonnolliset
syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi näet kasaantua niin
paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää riittänyt tilaa
kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa ja Evossa.
Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut vastaavaa
velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim. siinä
tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu, sillä
melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen perusteelliset
pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme oppilaitoksissa.

Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle
virkamiehiksikin, mutta siitä on vaan seurannut riitaa, ja on
valitettu, että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme
arvoa.

Kieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta
ja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi
ja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen
tyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla — törkeästi
kyllä — että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta
nämä tungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti
loistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen
häiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim.
kaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen
kieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että
jos esim. junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä
ilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä
vastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt
yhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun
suomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut — kuten on
selitetty — rautatieonnettomuus.

Junat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksen
käyttövoimina ovat — kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii
rautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä
johtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin
kaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielakoksemme johdossa
ilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman
tutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö
olekaan riittävästi kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti
annetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun
päätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan
leikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin
tärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien hoteille. Silloin täytyy
hallituksen odottaa erottamiselle soveliaampaa tilaisuutta.

Usko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se
muissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan
läksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän näet oli hautonut
jotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien
tuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo
tehty.

”Ystäväni”, sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä,
”huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei
laitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte
Ruotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne
tuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin, pari
mittaa paksumpi kuin Ruotsin.”

”Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme
pykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää
kokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku
vähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille
esikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!”

Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä
rautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään. Milloin
valitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin radalla
jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on
kullakin — vaunu mieheen.

Suurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa
käytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille
kosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden
ja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä
poikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua
höyryn käyttämisestä ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut.
Länsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia
ajatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle
tarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia
laitoksia pitäisi rakentaa, jos kosken kehittämä sähkö otetaan
liikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys.
Koskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme
on varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana ja että ne siis ovat
laadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea
sanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että
niitä on ollut silloin, kun Sammon ryöstö tapahtui.