JOULURAUHA.

Mikä olisi tämä maailma ja mitä maailman meno ilman joulua? Erämaa
ilman yhtään virkistävää kosteikkoa; ampiaispesä täynnänsä vihaa
surisevia, myrkyllisiä pistiäisiä. Mutta kerran vuodessa, jouluna,
maailman kiivas ja kiukkuinen meno taukoaa, ja ihmiset tuntevat
mielessään rauhan ja sovinnon sulomakua.

Puoluepukarit, jotka pitkin ovat säiläänsä tulisesti
heilutelleet, milloin kohtisuoraan vastustajan päätä halaista aikoneet,
milloin salakavalasti syrjäpistoja yritelleet, pistävät jouluna kuin
yhdestä tuumasta miekkansa tuppeen, ojentaen toisilleen rauhan lämpimän
kämmenen.

Puhdasta jälkeä tekevät rauhan luudat sanomalehtien palstoilla. Pois
ovat hävinneet viikingit ja kalmukit, pois susilistit, mokraatit
ja puol’suomalaiset. Kuin maan sisään ovat painuneet kaikki
suomettarelaiset ja sijaan on ilmestynyt vanhoja suomenmielisiä ja
gamla-fennoja. Ei lyödä jouluna löylyä vuoden 1850 kieliasetuksen
kiukailla eikä työnnetä ruotsalaisia Pohjanlahden kylmiin aaltoihin
tahikka haudata maahan, niinkuin täällä meidän puolessa on tapana.
Kaikki ryssän kätyrit ovat sukupuuttoon kuolleet, kaikki hännät
laanneet heilumasta ja pääskyset laulelemasta. Hävinneet ovat
verenimijät, luunpurijat ja mukanansa vieneet huligaanit, ryöväri- ja
rosvoliigat samaten kuin niiden valmistuslaitoksetkin.

Jouluna on porvareissa paljon sellaisia, joilla on aina ollut lämmin
sydän työväestöä ja sen harrastuksia kohtaan. Työväen vaatimukset
täysin tunnustetaan ajan ja olosuhteiden vaatimiksi.

Kansallisen Suomen tulevaisuus näyttää jouluna hyvin valoisalta, sillä
on vaan pienen ajan kysymys, että taas molemmat suomalaiset ryhmät
yhtyvät, muodostaen puolueen, joka ottaa johdon käsiinsä ja lain ja
oikeuden pohjalla asiain kulun ohjailee.

Vanhoja suomenmielisiä nyt hyvin ymmärretään ja myönnetään
heidän toimineen vakaumuksensa mukaan eikä mistään alhaisista
syrjävaikuttimista, niinkuin sitä temmellyksen kuumuudessa tuli,
pahasti kyllä, usein sanotuksi.

Näin vallitsee rauha ja sovinto poliittisessa maailmassa, ja hartaasti,
täysin rinnoin lauletaan yhteisesti ”Enkeli taivaan lausui näin!”

Ja siihen samaan virteen kaikki muutkin yhtyvät.

Myrskyistä on ollut seurakunnallinenkin elämä. Ajan pahuus ja
sosialistien villitys on aiheuttanut, että Matti-pastorin saarnatessa
on tulinen järvi usein tavallista kuumemmaksi valistunut, samalla
kun taivaan tie on perin ahtaaksi ja mutkaiseksi koukistunut. Mutta
jouluna taas kaikki muuttuu hyväksi. Tuonne takalistoon Matti-pastori
joulusaarnassaan tulisen järven työntää, mutta taivaan hän maalaa niin
ihmeen ihanaksi ja kirkkaaksi ja tien sinne tasottelee ja oikoo, että
suurinkin syntinen tuntee itsensä mahdolliseksi sinne sisälle pääsemään.

Rauhan joulu kouluihinkin tuo. Ei kuulu nyt luokilla karjuminen,
lyönnin läiske eikä ulina vaan raikkaat joululaulut siellä helähtelevät
ja rakennuksia tärryttää piiritanssin riehakas ryske. Tyhmistä aaseista
ja pässeistä on joulurauhan taikasauva tehnyt kilttiä oppilaita,
joita opettajat naurussa suin puhuttelevat, poskille taputtelevat ja
tanssissa pyörittävät. Ei myöskään ole joukossa ruttuun kuivettuneita,
kiukkuisia ”vanhojapiikoja” eikä kaljupäitä ”apinoita”, vaan hyviä ja
hauskoja opettajia, joista niin hirveän paljon pidetään.

Kodeissa sentään joulurauhan kauneimmat ja tuoreimmat kukkaset
puhkeavat. Riitaisimmatkin pesät muuttuvat hauskoiksi ja suloisiksi,
kuin huvimajat ennen Eedenin yrttitarhassa. Rauhantuoksuisa öljy
ruosteisimmatkin sielunsaranat vetreiksi voitelee, ärtyneet mielet
lammasnahkaisiksi lauhduttelee ja jähmettyneet sydämet sulattelee
pehmoisiksi kuin laskiaispullan.

Pois ovat kodeista kaikonneet kaikki juopporatit, toraavat akat ja
kiuskavat kakarat. Rakas isä se nyt armaan perheensä keskuudessa iltaa
iloiten viettää. Ja hauskasti kuluukin ilta isältä, joka ei muulloin
kotona olisi vaikka nuorittaisi. Tuo muulloin jo vanhahko ja ryppyinen
Saaransa näyttää hänestä nyt niin kovin nuorekkaalta ja pullakalta ja
äänessäkin on hänellä niin herttainen sävy. Lasten riehunta ei myöskään
tuskastuta hirveästi, päinvastoin riemua lisää. Ja vaikka niitä onkin
jo aika kasa, ei olisi mikään hirmuinen asia, jos herra sallisi heitä
vielä pari kolme lisää.

Näin hiljallensa eteenpäin on menty Saarankin mielestä. Onhan Aabrahami
tullut joskus myöhäänkin kotiin ja ollut hiukan liikutettukin, mutta
ei hetikään niin usein kuin monet muut ukot. Ja toisekseen, pitäähän
miehille, jotka ovat kovassa työssä, suoda vapauttakin. Aabrahami
raukka, joka saa ollakin aina niin kovilla, elättää suurta perhettä,
riehua puoluetaisteluissa, siihen lisäksi lankeavia vekseleitä ja
monta muuta murhetta. Eikä hän Saaran mielestä nyt yhtään raihnaalta
näytä. Nuo muutamat hopeahapset parrassa — muulloin harmaat takut
leuvassa olevassa turvelossa — tekevät miehen vaan juhlallisemman
ja arvokkaamman näköiseksi. Ja tarkemmin katsoen näyttää kaljussa
päässäkin orastavan kuin uuden villan alkua.

Näin vallitsee joulurauha kaikkialla, siitä nauttikaamme ja sitten taas
virkistynein voimin alotamme vanhat — riidat.