(Kunnantupa, johon joukko pitäjän miehiä ja naisia vähitellen
kerääntyy. Saapuu kuntakokouksen esimies, joka on lihava ja pöhistynyt,
ynnä suippopartainen kirjurikin kuntakokouksen pöytäkirja kainalossaan.
He, vähän päätään nyökäyttäen pitäjäläisille, astuvat tuvan perälle,
riisuvat päällystakkinsa, asettaen ne peräseinällä oleviin nauloihin,
ja istuvat sitten pöydän ääreen kokousta aloittaakseen. Pöydällä on
kirjoitusmustetta ja paperia kirjurille sekä vesipullo ja pari
juomalasia. — Esimies palmu kirjurin kanssa ja kuntalaiset puhelevat
keskenään, rykivät ja asettautuvat tuvan pitkille penkeille istumaan
— naiset, joilla on virsikirjoja ja nenäliinoihin käärittyjä
pääsilkkejä kädessä, toiselle puolelle tupaa. Edelleen saapuu
kuntalaisia, jotka ensin seisahtuvat oven suuhun, kopistelevat siinä
saappaitansa ja etsivät sitten istumasijansa penkeiltä. Rykimistä ja
suhinaa. — Kuntakokous alkaa.)

ESIMIES. Niinkuin kunnan jäsenet kirkossa julaistusta kuulutuksesta jo
tietävätkin —

ANTTILAN ISÄNTÄ (harmaapartainen vanhus, tuollainen entisajan
tervaskanto — istuu etumaisella penkillä). Kyllä se jo tiedetään
(sanoa tokaisee keskeyttäen esimiehen puheen).

ESKOLAN EMÄNTÄ (supisten vieressään istuvalle Anttilan emännälle).
Tietäähän tuon jo jokainen.

ANTTILAN ISÄNTÄ. Mutta siitä ei tule mitään, sanon minä (rykäisee ja
sylkäisee).

ESIMIES (aloittaen uudestaan). Niinkuin kuntalaiset jo tie —

(Samassa joku miehistä, vedettyään pää kumarassa muutaman
paksun savun, pudottaa piippunsa kolisten lattialle).

ESIMIES (viitaten kädellään tuvan seinällä olevaan tauluun, johon on
suurilla kirjaimilla kirjoitettu: ”Täällä ei saa polttaa tupakkaa”).
Ei täällä saa polttaa tupakkaa!

ÄÄNI kuntalaisten joukosta. Hoo, vai ei saa polttaa.

(Jotkut alkavat kopistella piippujaan tuvan lattiaan
ja saappaittensa kärkiin).

ANTTILAN EMÄNTÄ (ärähtäen kimakasti). Merkillisiä nuo miehet, kun eivät
koskaan voi olla polttamatta! Jos mennään kirkkoon tai karjaan, niin
aina vaan se piippunysä pitää olla hampaissa. Eipäs se meijänkään isä
unhota piippuansa tuskin nukkuessakaan.

Kauppias TOIMELA (hyvin itserakkaan näköinen mies, joka istuu lähellä
Anttilan isäntää etupenkillä ja hypistelee paksuja kellonvitjojaan,
nauraen ja leikillisesti). Hah-hah-ha-ha! Oikeinko se Anttilan emäntä
pitää meille tupakkisaarnan? Hah-ha-ha!

(Muitakin kuntalaisia remahtaa nauruun.)

ANTTILAN (nyrpeissään). No mitä nauramista nyt siinä on?

ESIMIES (taas aloittaen). Niinkuin jo kirkkokuulutuksesta tiedetään,
tulisi tässä kokouksessa järvisalolaisten esityksen johdosta nyt
keskusteltavaksi siitä, annetaanko kunnan varoista kaksisataa markkaa
lainakirjaston perustamiseksi Järvisalon kylään. — (Supinaa
kuntalaisten keskuudessa.) — Muutamat Järvisalon miehet näkyvät sitä
kovasti tahtovan, vaikka, niinkuin kaikki hyvin tiedätte, pitäjällä
tätä nykyä on paljon menoja ja maksettavia: pappilan asuntorakennuksen
korjaus sisältä ja päältä, pappilan kivinavetan teko ja pappilan saunan
siirtäminen toiseen paikkaan, niinkuin kirkkoherramme haluaa: uuden ja
avaramman kunnantalon rakentaminen, jossa sitten sopisi myös
kihlakunnankeräjiä istua, sekä tekeillä oleva Niitynperän kylään vievä
maantie, jonka niitynperäläiset monivuotisen keräjöimisensä perästä,
huolimatta patruuna Stockmanin, kirkkoväärtin, Anttilan isännän ja
muiden pitäjän valtuuttamien pontevasta vastustamisesta, ovat vihdoin
saaneet väkipakolla rakennettavaksi.

ANTTILAN ISÄNTÄ (ravistellen päätään). Ne riivatut niitynperäläiset!
(rykäisee).

ESIMIES (jatkaen). No niin. Miten sanottu, tahtovat nyt järvisalolaiset
kuitenkin kaksisataa markkaa kunnan varoja lainakirjastoansa varten.
Mitä tästä arvellaan? — Pyydän, että kuntalaiset ilmoittavat
ajatuksensa asiasta.

ANTTILAN ISÄNTÄ (sylkeä mossauttaa lattialle ja murahtaa äkäisesti).
Ne nykyajan villitykset! Ei osata muuta kuin tuhlata ja herrastella.

(Liikettä syntyy kuntalaisten keskuudessa. ”Ei, ei!” — ”Ei
myönnetä” — huudetaan miesten joukosta. Samaa supisevat
naiset keskenänsä äänekkäästi.)

ESIMIES. Pyydän ensin hiljaisuutta (hän napauttaa vasarallaan pari
kertaa pöytään — supina vähenee) — ja sitten pyydän säännöllistä
keskustelua asiasta.

Kansakoulunopettaja HALME (joka istuu tuvan sivupuolella penkin päässä,
nousee ylös). Pyytäisin puheenvuoroa.

ESIMIES (nyökäyttäen myöntävästi päätään). Opettaja Halme!

Op. HALME. Niinkuin kaikki hyvin tiedämme, on Järvisalon asukasten
suhteellisesti yhtä paljon kuin keskipitäjäläistenkin jo monta vuotta
täytynyt ottaa osaa kirkonkylän kansakoulun ja vieläpä kirkonkylän
lainakirjastonkin kannattamiseen. Mutta heillä ei kuitenkaan ole
ollut sanottavaa hyötyä kirkonkylän kansakoulusta, eikä juuri
kirjastostakaan, kun asuvat niin kaukana keskipitäjältä ja lisäksi
suuren järven takana. Senpä tähden keskipitäjä ja etupäässä kirkonkylä
onkin saanut näistä laitoksista melkein kaiken edun nauttia.
Niinmuodoin olisi mielestäni kohtuullista ja oikein, että tähän
järvisalolaisten pyyntöön nyt yksimielisesti suostuttaisiin.

Kaupp. TOIMELA (sanoa tokaisee kuivasti). Ei meillä ole täällä rahoja
jonkun yksityisen kulmakunnan kirjoihin. Ja onhan kirkonkylän
lainakirjasto järvisalolaisillekin avoinna — käyköön sieltä, ken
lukutautia sairastaa, itselleen lääkettä hakemassa!

ÄÄNI joukosta. Ei lukutauti tapa. Hih-hi-hi!

Op. HALME (jatkaen). Onhan meillä esimerkiksi viinaverorahoja. Mihin
näitä, niin turmiollisen liikkeen tuottamia kuin ovatkin, sopisikaan
paremmin käyttää kuin juuri valistuksen hyväksi ja siis kirjojenkin
ostoon. Tätä en sano millään tavalla puolustaakseni väkijuomaliikettä
keinoksi, jolla muka sopii koota varoja valistusasian hyväksi. Mutta
kun se onnettomuus meillä vielä on olemassa, että väkijuomaliikkeen
kautta kansamme sekä ruumiillisia että henkisiä voimia suunnattomasti
riudutetaan ja sen aineellisia varoja miljoonittain joka vuosi
kulutetaan —

(Kunnantuvassa syntyy liikettä ja kuuluu etupäässä nureksivaa,
mutta vähän hyväksyvääkin mutinaa. Esimiehen kasvoissa näkyy
kärsimättömyyden ilme.)

Op. HALME (jatkaen). Ja kun tuosta turmiollisesta liikkeestä
(kovemmalla äänellä) voittorahoina jokusia ropoja tipahtelee kunnan
kassaankin —

(Vihaisia silmäyksiä iskevät jotkut miehistä opettajaan;
muutamat naiset nousevat häntä katsoa tirkistämään —
joukosta kuuluu ”mitä”, ”häh”, mutta kuuluupa myöskin
”hyvä”-huutoja.)

Op. HALME (jatkaen). Niin onhan kohtuullista, että nuo rovot mitä
parhaimmalla tavalla käytetään kansan yhteiseksi hyväksi. Ja mitenkä
yhteistä hyvää voitaisiinkaan paremmin valvoa, ellei juuri kansan
valistamisen ja kasvattamisen kautta? — Elköön toki luultako, että
näinkään tekemällä tulisi se tuho ja turmio, minkä väkijuomat kansalle
tuottavat, korvatuksi! Väkijuomien suhteen voimme olla vasta silloin
levollisella mielellä, kuin ei näitä juomia ole nautintoaineiksi enää
ensinkään saatavissa.

ESIMIES (keskeyttäen opettajan puheen). Pitäisi pysyä asiassa!

Kaupp. TOIMELA. Asiassa on pysyttävä!

ANTTILAN ISÄNTÄ. Niin oikein, asiassa vaan!

Op. HALME (edelleen jatkaen). Sanottakoon suoraan, että siitä saakka
kuin Stockmanin oluttehdas on ollut Järvisalon kylässä, on sillä
kulmalla väestökin aineellisesti köyhtymistään köyhtynyt ja
siveellisesti askel askeleelta rappeutunut —

(Esimiehen olkapäät nytkähtelevät tyytymättömyyttä ilmaisevasti
ja hänen suunsa on alkamaisillaan vihaisesti pulma: väkijoukossa
kuuluu mutinaa ja Anttilan isäntä sylkäisee.)

Op. HALME (jatkaen). Ajatelkaahan, hyvät kuntalaiset, vain niitä
lukuisia ryöstöhuutokauppoja, joita nimismies on viime aikoina
Järvisalon kulmalla pitänyt, ja niitä tappeluja, puukotuksia ja muita
rikoksia, joista niin monta Järvisalon miestä on viime vuosina
keräjissä syytetty ja sakoitettu, jopa vankeuteenkin tuomittu!

(Osa kuntalaisia painaa päänsä alas, esimies tekee
kädellään hermostuneen liikkeen ja jotkut naiset tyrskähtävät
itkemään.)

Torppari HEIKKILÄ (hyvännäköinen, nuori mies, nousten ylös tuvan
ovipuolelta). Kyllä se on kaikki totta, mitä opettaja sanoo.

Op. HALME (joka useista keskeytyksistä huolimatta on pysynyt
levollisena ja ollut seisaalla, jatkaa vielä liikutettuna). Nyt kuulen
sydämen ilolla järvisalolaisten halun pyrkiä parempaan päin. Kuulen
heidän haluavan ruveta nauttimaan siitä kasvattavasta ja jalostavasta
huvituksesta, jota hyvän kirjallisuuden lukeminen tuottaa. Me emme saa
millään ehdolla sammuttaa tuota valon kipinää, vaan päinvastoin koettaa
sitä liehtoa leimuavaksi, koko Järvisalon kulmakuntaa lämmittäväksi ja
valaisevaksi tuleksi. Toivon sen tähden, että nyt suostuttaisiin
antamaan pyydetyt kaksisataa markkaa lainakirjaston perustamiseksi
Järvisaloon. (Opettaja istuu.)

(Seuraa hetken äänettömyys.)

ESIMIES. Katson velvollisuudekseni uudestaan huomauttaa, että
pysyttäisiin asiassa, eikä keskustelussa mentäisi personallisuuksiin.
niinkuin opettaja Halme tässä teki. — Ei meidän sovi täällä moittia
patruuna Stockmanin oluttehdasta, eikä puukotuksetkaan kuulu nyt
asiaan. Tulee pysyä esille otetussa lainakirjasto-asiassa ja sitä
varten pyydetyssä kahdensadan markan rahasummassa! Siitä
keskusteltakoon, elköönkä asiaan kuulumattomiin poikettako!

(”Hyvä, hyvä!” huudetaan kuntalaisten joukosta.)

ESIMIES (jatkaen). Ja onhan siitä oluttehtaasta pitäjälle paljon
hyötyäkin. Kuka muu meillä maksaa niin suuria rahasummia pitäjän
kassaan kuin juuri herra patruuna Stockman! — Mistä ne rahat nytkään
otettaisiin niihin pitäjämme suuriin menoihin, joista jo edellä
mainitsin, jollei etupäässä patruuna Stockman ja muut isommat
liikemiehemme, sellaiset kuin kauppias Toimela esimerkiksi (useat
vilkaisevat Toimelaan ja Toimela heittää toisen jalkansa toisen
polvelle, heiluttaen sitä siinä, ja ojentaa selkäänsä) olisi meitä
suurilla kunnanveroillaan auttamassa? — Ja onhan se olut sitä paitsi
virkistävää, ravitsevaa ja terveellistäkin, kun sitä vaan
kohtuullisesti ja taidolla nautitaan (esimies kiertelee lyhyitä
viiksiänsä sormenpäillään ja aivastaa — juo sitten happamen näköisenä
pöydällä olevasta vesipullosta puoli lasia vettä).

Op. HALME (nousten). Pyytäisin vielä puheenvuoroa!

ESIMIES (kuivasti). Opettaja Halme!

Op. HALME. Minulla ei ole ollut tarkoituksena käydä personallisuuksiin,
kuten suvaittiin muistuttaa. Tarkoitukseni oli vain mainita se mieltä
masentava tosiasia, että olot ovat Järvisalon kulmalla silminnähtävästi
rappeutuneet siitä asti, kuin oluttehdas sinne perustettiin. Enkä minä
voi pitää sitä oikeana, että tätä surkuteltavaa tosiasiaa peitellään.
Onhan tiettyä, ettei parannusta tule, jollei ensin vikaa huomata. —
Toivon, että tästedes Järvisalolla etsittäisiin todellista iloa
hauskoista ja opettavaisista kirjoista sen sijaan, että siellä tähän
asti on petollista iloa haettu olutlasista ja muusta sentapaisesta.
Nuoriso varsinkin innostukoon ahkeraksi kirjallisuuden viljelijäksi!
Esitän sen tähden toistamiseen, että Järvisaloon perustettavaa
lainakirjastoa varten annettaisiin pyydetty raha-apu.

ESIMIES. Mitä muut tästä arvelevat?

(Kuntalaiset rykivät ja supisevat.)

Op. HALME (nousten vielä jatkamaan). Myönnän kyllä, niinkuin täällä on
huomautettu, että pitäjällä on tätä nykyä paljon maksettavia; mutta
kansan valistusasia on niin kallis, ettei sitä saa milloinkaan
laiminlyödä. Eivät sitä paitsi nuo pari sataa markkaa koko kunnan
menoissa enää suuriakaan tunnu. — Ja miksi meillä nyt sitten on niin
paljon yhteisiä maksettavia? Siihen ovat pitäjämme mahtimiehet syypäät.
En minä ainakaan käsitä, minkä tähden pappilaa esimerkiksi piti nyt
ruveta melkein ihka uudesta rakentamaan? Onhan pappilan puunavettakin
vielä siksi hyvässä kunnossa, ettei uuden kivinavetan teolla olisi niin
kiirettä ollut. Ei myöskään pappilan asuntorakennuksen sisältä ja
päältä kyllin muodikkaaksi laittamisen olisi tarvinnut ainakaan yhdellä
ja samalla kertaa tapahtua. —

(Esimies tyytymättömyyden ilme kasvoilla sivelee viiksiänsä;
kirjuri nostaa päätään paperista, ojentaa selkäänsä ja jalkojansa
sekä haukoittelee väsyneesti; kuntalaisten keskuudesta kuuluu
hyväksymisen mutinaa.)

ANTTILAN ISÄNTÄ. Kyllä se opettaja nyt tässä asiassa oikein puhuu.

Op. HALME (pisteliäästi jatkaen). Eipäs ole välitetty pastori Yrjölän
asuntorakennuksen korjaamisesta, vaikka se kieltämättä on paljon
ränstyneempi kuin pappilan ”pytinki”. Olisiko ollut se syynä, että
pastori on innokas raittiusmies ja takamaan mökkiläisten tosi parasta
hartaasti valvova? Tätä tahtoisin vain kysyä. Eikä ole myöskään minun
pyyntööni suostuttu, vaikka jo useampia kertoja olen esittänyt, että
kansakoulun huoneita edes sen verran korjattaisiin, että kunnollisesti
lämpymänsä pitäisivät —

ESIMIES (keskeyttäen opettajan puheen suuttuneena). Minä olen jo
sanonut, että pysyttäisiin asiassa; mutta opettaja Halme ei näytä siitä
välittävän. — — Mitä te, muut läsnäolijat, arvelette tuosta
kahdensadan markan myöntämisestä? — En minä puolestani luule niistä
kaikenmoisista jaarituskirjoistakaan suurta hyötyä olevan. Mitä
”Tintta-jaakkoja Korvessa” ja muita ”Ihmeitten maailmoja” niillä kuuluu olevan
täällä kirkonkylän kirjastossakin. Mutta (lauhtuneemmalla äänellä) jos
oikein kristillisiä kirjoja — semmoisia kuin ”Sielun aarreaitta”,
”Huutavan Ääni” ja ”Ainoa tie autuuteen” — ostettaisiin, niin
kai niille sitten saisi vähän antaa apua. Mutta mitä nyt te muutkin
tuumaatte?

Patruuna Stockmanin OLUTKUSKI (punaisenpöhistynyt mies — nahkaesiliina
vyöllä ja kintaat pistettyinä vyön alle toiselle kyljelle — nousee
rehvakkaasti ylös, nakkaa paksun lammasnahkalakkinsa penkille ja alkaa
puheenvuoroa pyytämättä römeästi kähisevällä äänellä harvaan puhua).
Kyl mää sentääm meinaisin nii, ettei semmottia jaarituskirjoja
ostettas, ko esimiäs puhui. Eikä siitä patruunam puarista mittää
vahinkoo ole. Siälä käy niim paljo ihmisiä, et kakskaam puukhollaria ei
kerkee kaikille mittaamaa. Kom mää sunnuntainaki olin siältä
ryssällehtiä hakemasa —

ESKOLAN EMÄNTÄ (keskeyttäen kysyä tokaisee). Mitä, myydäänkö siellä
sunnuntainakin?

ANTTILAN EMÄNTÄ (Tuupaten Eskolan emäntää kylkeen). Kai olutkuski sen
tietää.

OLUTKUSKI (jatkaa vähän hölmistyneenä ja kierrellen). Nii, to-tota-noi,
kom mää yhtenäkim päevänä olim patruunam puarista ryssällehtiä
ottamasa, niin; oli se puari niin täynä väkiä, et mum piti toista tuntia
orottaa, ennenko sai. Ei siälä suatta ihmiset niin kävis, mut ko
se on nii hyvä puari. Ja ko patruuna or rikas miäs, ei hän kohta joka
sikurim puikosta rahhaa tahro, vaan orottaa siks, ko kööhille ihmisille
tullee petrempää rahan tianausta. Mistäs nee monekkaan akat
kahveenaolan nykkään sais, jolsei Tokmannim puaria olis? Ei
kirkonkylästä sunkaa heille räkninkim pääle annettas. Ja mistäs nee
akat ja mistäs se tyämiäskään aina pennin ottaa? — Ja sit, tota-noi —
mitäs se sitä se opettaja sitä oluppruukiakim moitti? Ko tyämies mennee
aamulla varhain tyähönsä, niim pullo oltta vahvistaa häntä, kon nei
siilon niin aikasir ruakakaav viälä maita.

(Kuuluu naurua kuntalaisten joukosta.)

Op. HALME (esimiehelle). Pyytäisin vielä lausua muutaman sanan.

ESIMIES. Opettaja Halmeella on puheenvuoro. — Toivon muuten, että
sanottaisiin sanottavat lyhyesti, sillä aika näyttää kuluvan pitkälle,
ennenkuin keskustelussa on edes kunnon alkuun päästy (katsoo
kelloansa).

Op. HALME. Koska on kehoitettu sanomaan lyhyesti sanottavat, tahdon
silti kiiruhtaa lausuessani syvän paheksumiseni siitä, että täällä
julkisessa kokouksessa vielä nykyaikana puhutaan oluen ”virkistävästä
ja ravitsevasta vaikutuksesta”, vaikkei tämä enempää, kuin oluen
tuottamaan turmioonkaan viittaaminen, tietääkseni kuulu keskusteltavana
olevaan lainakirjasto-asiaan. Kun, paitsi äskeistä puhujaa, kokouksen
esimieskin on täällä nähnyt hyväksi poiketa tekstistä, oluen
”terveellistä vaikutusta” meille vakuuttaakseen, täytyy minulla, joka
olen asiasta toista mieltä, olla myös oikeus panna vastalauseeni
tuollaista ”vakuuttamista” vastaan (opettaja hymyilee vähän
pisteliäästi). —

ESIMIES (harmistuneena keskeyttäen opettajan). Ei puhuta siitä enää!

ÄÄNI joukosta. Antaa opettajan puhua.

Op. HALME (jatkaen). En minä nyt tahdokaan kuluttaa kokouksen aikaa
omilla selityksilläni senkään tähden, ettei, kuten ampiaiset,
lennettäisi silmilleni kysymyksillä: ”onko Teillä siitä kokemusta” tai
”mistä sen tiedätte?” Tämäntapaisilla kysymyksillä on, nähkääs, minua
monastikin ahdistettu. Pyydän sen sijaan eräästä kirjasesta, joita
minulla on vielä jokusia taskussani syystä (ottaa yhden kirjasen
esille), että olen niitä tänään jaellut pitäjän miehille, lukea asian
valaisemiseksi muutamia rivejä. Tämän kirjasen (selailee sitä) nimi on:
”Oluen vaikutuksesta ihmisruumiiseen ja sen yhteiskunnallisesta
merkityksestä; kirj. Konr. Relander, Oulun piirilääkäri”. Tässä
kirjasessa m.m. sanotaan (lukee): ”Oluen juoja itse ei huomaa myrkyn
vaikutusta pitkiin aikoihin, useimmiten ei vuosikausiin. Ja
tavallisesti hän ei vielä lisäksi tahdo uskoakaan oluen syyksi, kun
terveys rupeaa horjahtamaan. Mutta uskokoon nyt tahi ei, aikasemmin
tahi myöhemmin uupuvat ruumiin voimat puolustustaistelussaan ja ruumiin
kudokset ikäänkuin hukkuvat yhä paisuvaan oluttulvaan. Vaikutus ilmenee
terveyden häirinnässä, usein niinkin ankarassa muodossa, ettei ole enää
paranemisen toivoakaan, vaikka hätääntynyt raskisikin luopua
lempijuomastaan. Professori Strümpel, jolla on suuret tieteelliset
ansiot, on kokemuksesta tullut huomaamaan, että oluen juojissa, jotka
kauvan aikaa ovat näyttäytyneet päältäpäin ihan terveiltä, usein äkkiä
ilmaantuu kuolemalla päättyvä äkillinen munuaistulehdus.”

(Useat läsnäolijoista orat totisina ja tarkkaavaisina
kääntyneet opettajaan, jopa esimies ja kirjurikin.)

ANTILAN ISÄNTÄ (ravistellen päätään ja kierrellen piippua sormillaan).
Hm-hm — vai semmoista se olut onkin. Soo-o!...

ESKOLAN EMÄNTÄ. Siinä sen nyt kuulitte, miehet. — Mitäs vielä sanotte?

(Samassa astuu patruuna Stockman kunnantupaan. Hän on puettu
vahvoihin turkkeihin, joiden ympäri on kierretty leveä vyö.
Osa kuntalaisista nousee tervehdykseksi seisomaan ja muutamat
naisista ”niiaavat”, kuiskaten samalla toisilleen: ”Patruuna
Tokman! — Olisipa tullut vähän aikaisemmin, että olisi kuullut,
mitä oluesta luettiin! Luuletko, että hän olisi sitä kirjaa
hyväksynyt?” — Patruuna astuu, ylpeänä nyökäytellen päätään
kuntalaisille, pöydän luo ja ojentaa esimiehelle kätensä
tervehdykseksi. Olutkuski tulee hänen taakseen ja alkaa
irroittaa vyötä turkin ympäriltä. Naiset edelleen supisevat
keskenään ja miehet tuontuostakin rykäisevät. — Sitten
heittää patruuna olutkuskin avustaessa turkkinsa likellä
pöytää olevan tuolin selkänojalle ja istuu itse tuolille
longalleen sekä alkaa etsiä sikarikoteloa taskuistaan.
Olutkuski palaa entiselle paikalleen.)

ESIMIES (kääntyen kohteliaasti patruunan puoleen). Meillä on nyt täällä
ollut keskustelua siitä, myönnetäänkö Järvisalon kylälle kunnan rahoja
kaksisataa markkaa sinne puuhattavaa lainakirjastoa varten.

(Patruuna, virittäessään sikaria, nyökäyttää esimiehelle
vastaukseksi päätään.)

ESIMIES (kääntyen kuntalaisten puoleen). Ehkä taas jatketaan
keskustelua.

Torpp. HEIKKILÄ (nousee). Minä sydämestäni kannatan kaikkea sitä, mitä
opettaja Halme on täällä kauniisti ja sattuvasti esittänyt. Olen siis
sitä mieltä, että Järvisalon kylälle pitäisi myöntää kaksisataa markkaa
tai, jollei niin paljoa anneta, kumminkin sata markkaa lainakirjaston
hyväksi. Kyllä Järvisalolla on lainakirjasto hyvin tarpeeseen.

(Heikkilän puhuessa tulee kokoukseen pastori Yrjölä. Hän
tervehtii kaikkia yhteisesti ystävällisellä päännyökkäyksellä,
johon kuntalaiset vastaavat niinikään nyökkäämällä — muutamat
naisista ”niiaavat”. Pastori menee istumaan opettaja Halmeen,
jota hän tervehtii kädestä, viereen.)

ANTTILAN EMÄNTÄ (Heikkilän vielä lausuessa viimeisiä sanojaan, alkaa
kimakasti). Kyllä näkee jo tuosta Heikkilästäkin (viittaa kädellään
Heikkilään), mitä jaarituksia siellä kansanopistossa opetetaan. Hän on.
nähkääs, niinkuin tämä naapurini, Eskolan emäntä (taputtaa Eskolan
emäntää olkapäälle) tässä on minulle kertonut, ollut siellä
kansanopistossa.

ESKOLAN EMÄNTÄ. Minä olen samaa mieltä kuin Anttilan emäntäkin.
Heikkilä sai vuosi sitten torpan haltuunsa. Millä hän luulee siinä
toimeen tulevansa ja ulostekonsa maksavansa, jos niitä kaikenlaisia
juttukirjoja rupee lukemaan ja niillä aikaansa kuluttamaan?

ANTTILAN ISÄNTÄ. Kyllähän nuo muijat tässä oikein selittävät.
Herroiksihan ne pyrkivät jo torpparit ja mökkiläisetkin. Mutta sen minä
tahtoisin tietää, kuka täällä sitten soita kuivaa ja pellot kyntää, kun
talonpojatkin herroiksi rupeevat. — Otsasi hiessä pitää sinun syömän
leipäsi, opettaa raamattu. Mutta raamattua ei enää tahdottaisi edes
nähdäkään; virsikirjaa ja katkismusta ei enää lueta. Kaikenlaisia
juttukirjoja vaan vaadittaisiin kunnan varoillakin pitäjän joka
kulmakunta täyteen ahtaamaan. — Aika on jumalaton (ukko ravistaa
päätään).

Kaupp. TOIMELA. Niin — niin! Eivät tuota juttukirjat anna kakkua
eivätkä puuroksia. Sen emännät hyvin tietävät. Kuokkaa ja lapiota
tarvitaan.

Patruuna STOCKMAN (heittäen toisen jalkansa toisen polvelle ja
nyökäyttäen vähän päätään esimiehelle). Esmies!

ESIMIES (kohteliaasti). Herra patruuna Stockman!

Patruuna STOCKMAN. En mä senttä taktos, et kunnan varoi noin perät
turhaspitte tuhlata. Jos te ny (kääntyen pitäjäläisten puoleen ja
levittäen tapansa mukaan käsiään) myönätte viinaverorahat
kaikisorttiste kirjai ostoo, ni ette sillo olleska fundeera, et teilt
sit täytty taksotta uusii veroi niihi tarppesi, joho meil tähä ast on
ollu viinaverorahat käyttä. Kyl niit ain o joukos, jok ehtimisse keksii
uusii tarppei — vaadita uus kansaskoulu ja uus bibliuteek joka kulmal
pitäjäs. Aatelka ny, et ne kiskoo kuntalaisilt viimine penni!

ÄÄNIÄ väkijoukosta (meluten). Se on oikein, mitä patruuna Tokman sanoo.
Herra patruuna pitää aina pitäjän puolta.

(Patruuna hymyilee tyytyväisesti ja puhaltelee sikaristaan savuja
ylös päänsä päälle kiemurtelemaan. Yksi ja toinen miehistä katsoo
nureksivasti seinällä olevaan tauluun, jossa tupakanpoltto
kielletään, ja vilkaisee samalla patruunaan; mutta ei kukaan
tohdi puhua mitään.)

ANTTILAN ISÄNTÄ. Lukekoot (rykäisee) katkismuksensa, että osaisivat sen
paremmin kuin viime vuonna! Kun eivät (rykäisee ja sylkäisee lattiaan)
kaikki kunnolla osanneet edes ”Isämeidän” rukoustakaan, niin mitä sillä
lainakirjastolla tehtäisiin? (Ukko rykäisee ja sylkäisee taas.) —
Elkööt yökausia ja pyhäpäiviä juopotelko ja pelatko korttia (ravistaa
vihaisesti päätään ja ääni tärisee), vaan pysykööt kotona ja lukekoot
katkismuksensa, sanon minä!

(Ukko rykäisee vielä ja touhussaan koputtaa kovalla paukkeella
piippuansa penkin syrjään.)

JOUKKO NAISIA (heiluttavat hyväksyväisesti päätään ja huutavat
kimakasti). Niin kyllä, niin kyllä.

Pastori YRJÖLÄ (nousten seisomaan). Saisinko minäkin sanoa pari sanaa?

ESIMIES (nyökäyttäen päätään). Pastori Yrjölällä on puheenvuoro.

Pastori YKJÖLÄ. Täytyy todellakin ihmetellä sitä kiivautta, jolla
täällä näytään hyvää asiaa vastustettavan. Olen muuten pahoillani,
etten virkatoimieni tähden päässyt tätä keskustelua alusta asti
seuraamaan. Mutta tiedänhän kuitenkin, mistä on kysymys. (Pastori
katsoo kotvan aikaa totisesti kuntalaisiin, saadakseen syntymään
hiljaisuutta — ja vähitellen läsnäolijain silmät kääntyvätkin
tarkkaavaisina häneen päin.) — Kun Järvisaloon, joka on suuri ja
huomattava pitäjän kulma (pastori puhuu levollisesti), ei vielä kenties
useampaan vuoteen saada kansakoulua, joka kyllä olisi sangen
tarpeellinen, niin olisi mielestäni tunnotonta, jos nyt tuo parin sadan markan
raha-apu, jota järvisalolaiset pyytävät pitäjän suuren
kulmakunnan valistamiseksi tavalla, joka ainoastaan heille tällä kertaa
voi olla mahdollinen ja jota tapaa ei sitä paitsi pidä milloinkaan
kansanvalistamiskysymyksessä katsoa vähäarvoiseksi, niin olisi,
sanoin, tunnotonta, jos tuo raha-avun pyyntö nyt hylättäisiin. —
Järvisalolaisten ansioksi on tunnustettava se heräävä valistuksen halu,
joka tässä heidän kirjastohommassaan näkyy. Meidän tulee tätä kaunista
pyrkimystä kohdella hellällä osanottavaisuudella ja sitä kannattaa.
Minä uskon, että järvisalolaiset käyttävät kirjastoa tosi hyödykseen ja
siunauksekseen. Toivon vaan, että kokous myöntää pyydetyt rahat.

Patruuna STOCKMAN (äkäisesti). Olen pahal mielel, et herr pastorka ei
ny olleska fundeera, kui pal tarppelisempi rahaläppii pitäjäl nykyäs o,
kui tommost kaikisorttiste kirjai osto. — Eik töömies (levittäen taas
käsiään, vähän lauhtuneemmalla äänellä) käsitäkkä niist oleva just
mittä hyötty. Jos meil o (kääntyy neuvovasti pitäjäläisten puoleen) nii
rikas yhtein kassa, ni lahjotetta sit ne kakssata markka viljan ja
vaatten köyhemil! — Mä luule, et se taitta ol mone mielest pal parei.

(Patruuna katsoo sekä kysyvästi että käskevästikin kuntalaisiin.)

OLUTKUSKI (huutaa römisevällä äänellään istualta). Nii-i, kyl se parrei
o, mitä herra patruuna sanoo.

ANTTILAN ISÄNTÄ (vakuuttaa). On kyllä se parempi. Patruuna on oikeassa.

ÄÄNIÄ joukosta. Patruuna on aina oikeassa.

TOISIA ÄÄNIÄ. Eipäs olekaan.

ESIMIES (kun kuntalaisten kesken on väittelyä vähän aikaa kestänyt,
napauttaa sormiensa rustoilla pari kertaa pöytään ja käskee). Hiljaa —
hiljaa! Keskustellaan säännöllisesti!

Op. HALME (pyydettyään puheenvuoron). Tänäpänä on sunnuntai -- ja
useimmat meistä olemme tähän kokoukseen tulleet kirkosta. Siellähän
meille saarnattiin viidennen käskyn johdosta, joka kieltää tappamasta.
Ei nyt pitäisi tappaa järvisalolaistenkaan hyvää harrastusta, vaan
päinvastoin auttaa ja tukea sitä.

Kaupp. TOIMELA. Kun me juuri tulemme kirkosta, niin ei mielestäni
täällä enää uutta saarnaa tarvittaisi. — Ja jolleivät järvisalolaiset
kirkossa ja kinkerillä sekä katkismuksesta opi hyviä tapoja, niin
voihan opettaja sitten mennä heille saarnaamaan.

(Kuuluu naurun hohotusta kuntalaisten keskestä.)

ÄÄNI joukosta. Kylläpä se kauppias toimittaa, mutta ilmankos onkin
nimensä Toimela.

ESIMIES (napauttaen ensin nyrkillään ja sitten vasarallaan pöytään).
Sst — sst — pitää olla hiljaa!

Pastori YRJÖLÄ (saatuaan puheenvuoron). Tämä kokous selvään osoittaa,
ettei meidän pitäjässä vielä valistusasiaa ymmärretä. Se tuntuu kovin
ikävältä ja masentavalta. — Enempää en tahdo puhua, sillä asia ei
näytä puheesta paranevan.

ANTTILAN ISÄNTÄ. Oppi vieroittaa kyntäjän työstään. Minä semmoista
oppia vastustan. Oppi tekee ihmisen ylpeäksi ja laiskaksi. Sen tähden
minä sitä vastustan. Maallista tietoa saaneet, niinkuin olen kuullut ja
nähnyt, ovat renttuja (ukko taas sylkäisee lattialle).

Pastori YRJÖLÄ (istualta, viitaten kädellään Anttilaan, vastaa
leikillisen pisteliäästi). Tämä isäntä, jolla opista ja sivistyksestä
on noin kauheat käsitykset, on kuitenkin niinkuin kaikk tiedämme,
pannut oman poikansa kirkonkylän kansakouluun. Renttuako Te siis
(kääntyen lähemmin Anttilan puoleen) tahdotte pojastanne kasvattaa? —
Ja mitähän Te hyvä isäntä! sitten arvelette esimerkiksi meidän
kansakoulunopettajastamme? Oletteko antanut oman poikanne rentulle
opetettavaksi ja kasvatettavaksi? Tiedättehän nimittäin, että opettaja
on moniaita vuosia käynyt koulua maallistakin tietoa saadakseen — ja
sen tähden hän nyt voi opettaa Teidänkin poikaanne, Anttila hyvä.

(Anttilan isäntä murahtaa häpeissään ja pudottaa suuren
karipalttipiippunsa kolisten lattialle. Kuntalaisten keskestä
kuidun naurun sihinää.)

ANTTILAN EMÄNTÄ (joka istuu lähellä miestään, tyrkkää häntä selkään
ja närähtää). Mitäs sinunkaan siinä tarvitsisi aina niin inttää
vastaan! Antaisit toisten vastustaa! — Kuules nyt, kuinka ne nauraa
killittävät!

ANTTILAN ISÄNTÄ (kääntyy äkäisesti vaimoonsa päin ja ärähtää). Elä sinä
siinä löpise!

(Tulee nolo hiljaisuus kunnantupaan. Esimies painautuu pöydälle
rähmälleen; kirjuri ojentaa selkäänsä ja jalkojaan; patruuna
haukoittelee.)

ESIMIES (hetken kuluttua kyllästyneesti). Pyydän, että saatettaisiin
tämä keskustelu loppuun. — Joko ollaan valmiita tästä asiasta
äänestämään?

(Samassa livahtaa tuvan ovipuolessa penkki alusiltaan ja
joukko miehiä ynnä muutama nainen mennä ropsahtaa lattialle.)

NAISIA (huudahtaa). Herrajesta!

ESIMIES (koettaen lopettaa hälinän). Sst — sst! Koettakaa hiljaa saada
penkki paikoilleen!

(Nyt astuu ovesta sisään ontuen ja voihkien muuan repaleinen
ja kärsineen näköinen mies.)

ESIMIES (katsoen pitkään ja terävästi ukkoon, joka oven suussa
kumartelee ja voihkii hengästyneesti, kysyy ankaruutta ja
kärsimättömyyttä ilmaisevalla äänellä). Mitä Tiensuun Mikko asioitsee?

(Patruuna Stockman nostaa päätään, heittää tuiman silmäyksen
Mikkoon ja rypistää tuuheita kulmakarvojansa — sitten hän
heittäytyy taas tuolille longalleen. Kuntalaiset katsoa
tirkistävät Mikkoa, toiset säälien, toiset nauraa virnistäen.)

TIENSUUN MIKKO (rykien, voihkien ja ahdistuneesti hengähtäen sekä
eteenpäin kumartuneena ja pidellen selkäänsä). Pyytäisin herra
esimiestä olemaan armollinen ja ottamaan täällä kokouksessa
keskusteltavaksi, eikö kunta antaisi minulle vähän ruoan apua, sillä —

Patruuna STOCKMAN (katkaisten Mikon puheen tiuskaisee hänelle). Eks Te
ymmärtä, et täs kokoukses ei taidet kettä autta? Se asja täytty enst
kirkos kuulutta.

TIENSUUN MIKKO (säikähtyen). Voi — voi, herra patruuna ja muut! — Jos
se avun antaminen niin pitkälle menee, niin enpä sitten enää taida
apuanne tarvitakaan, sillä (tarttuen ensin rintaansa, sitten selkäänsä)
tunnen elämäni lopun lähestyvän. (Mikko alkaa vapista.) — Voih!
(huudahtaa hän ja tarttuu taas kiivaasti kaksin käsin selkäänsä).

Torpp. HEIKKILÄ (menee tukemaan Mikkoa ja, autettuaan hänet penkille
istumaan, sanoo säälien). Kylläpä Te, Mikko parka, olette kovin heikko.

ESIMIES (säälivästi). Mutta kuinkas Te, Mikko, olettekaan noin heikoksi
ja huonoksi tullut? — Muistanhan minä, että Te vielä joitakuita vuosia sitten
olitte rivakka työmies patruuna Stockmanin tehtaassa.

(Patruuna nyppii levottomasti kellonviljojaan ja näyttää
tuskaantuneelta. Muut kuntalaiset ovat, toiset istualtaan,
toiset nousten seisomaan, kääntäneet katseensa tutisevaan
Mikkoon.)

TIENSUUN MIKKO. Niin minä kyllä olinkin. Mutta minä tulin siellä
oluttehtaassa kovin juomahimoiseksi. Rupesin haluamaan aina enemmän ja
enemmän olutta. Eikä olutkaan minua enää yksin tyydyttänyt, vaan aloin
kiihkeästi tahtoa myös viinaa ja muita väkevämpiä juomia. Join melkein
kaiken palkkani, joinpa enemmänkin. — Mitä vaimoni sai kokoon sukkain
kutomisella, pyykin pesulla ja muulla työllään, sillä hän osti ruokaa
lapsille, itselleen ja — mi-minullekin. Mutta riistinpä minä usein
vielä hänenkin pikku säästöjänsä väkijuomiini. — Voi vaimoparkaani!
(huudahtaa Mikko kolkosti voihkavalla äänellä ja alkaa entistä enemmän
vapista torppari Heikkilän häntä tukiessa). — Nyt on rakas vaimoni
(Mikko heltyy itkemään) jo autuaitten maassa, lapsistani ovat myös
toiset haudassa, toiset maailmalla — ja minä, viheliäinen, värisen
tässä haudan partaalla neljänkymmenenviiden vuotisena, ijässä, jota
sanotaan ihmisen parhaaksi miehuuden ajaksi.

(Naisia tyrskähtää säälistä äänekkääseen itkuun ja miehetkin
pyyhkivät silmäkulmiansa. Patruunan kasvot synkistyvät, hän
rypistää kulmakarvojaan ja yrittää nousta, mutta jää kuitenkin
istumaan.)

ÄÄNIÄ joukosta (valittaen). Voi miesparkaa!

TIENSUUN MIKKO (entistä sortuneemmalla äänellä). Eräällä matkalla,
ollessani patruuna Tokmannin olutkuormaa kaupunkiin viemässä, tappelin
juovuspäissä matkakumppalieni kanssa ja toinen jalkani silloin pahoin
loukkaantui — ja jäi siitä pitäen kankeaksi. Toisella kerralla taas,
niinikään tappelussa juovuspäissä, sain selkääni niin pahan kolauksen,
että sitä on siitä asti tavantakaa polttanut. Varsinkin täältä alhaalta
(Mikko pitelee sitä kohtaa seljästänsä kädellään) on ruvennut
ankarasti polttamaan. — Kyllä se polte on kaiketi sitä ankaraa
munuaistulehdusta, josta puhutaan siinä pienessä kirjassa, jonka
opettajalta sain tänään aamulla haudankaivajan luona. Lukekaa se kirja!
(Mikko riuhtaisee itsensä seisaalle ja huutaa, minkä voi) Lukekaa joka
mies ja nainen! — (Mikko ojentaa molemmat kätensä patruunaa kohden,
pusertaen suonenvedon tapaisesti sormensa nyrkkiin, ja silmänsä
suurenevat räpäyttämättä tuijottamaan patruunaan, kun hän yhä
kiihkeämmin, käheämmin ja enemmän vapisten huutaa.) Olut ja kaikki
väkijuomat ovat perkeleen ilolientä, ne ovat maailman kirous, ne
hukuttavat ruumiin ja sielun. — Voih — polttaa! (Viimeistä sanoessaan
Mikko nykertyy hervottomasti lattialle.)

(Toiset kuntalaiset ovat liikahtamatta tuijottaneet Mikkoon,
toiset tehneet levottomia liikkeitä. Patruuna on tuskaisan
hätääntyneenä arasti luonut katseensa tuohon ja tähän osaan
tupaa sekä tehnyt hermostuneita liikkeitä.)

NAISIA (Mikon nykertyessä lattialle, huutaa hätääntyneesti). Voi-voi,
se pyörtyy — pyörtyy.

(Heikkilä ja eräs toinen mies nostavat Mikon penkille.)

Patruuna STOCKMAN (mutisee levottomasti). Viekä miesparka pois!

(Katsoo sitten vielä arasti ympärilleen, sieppaa turkin
hartioilleen ja vyön kainaloonsa sekä hiipii ulos tuvasta.
Olutkuski huomaa patruunan unohtaneen lakkinsa, joka on
pudonnut tuolin viereen lattialle, ottaa lakin ja hiipii
patruunan perässä ulos.)

(Mikko nytkähtelee. Heikkilä pitää hänestä kiinni.
Kunnantuvassa vallitsee vakava hiljaisuus.)

Pastori YRJÖLÄ (liikutettuna). Toimittakaa Te, Heikkilä, Mikko
kiireesti pappilan pieneen tupaan, se kun on likinnä, ja hakekaa sinne
heti lääkäri, vaikka hauta liekin kohta Mikko raukan, tuon elämän
okapiikkien repimän miesparan leposija!

(Heikkilä ja pari muuta miestä vievät Mikon pois.)

Op. HALME (totisena, kovalla äänellä). Siinä näette taas yhden ja kovin
onnettoman väkijuomien uhrin. — ”Voi maailmaa pahennusten tähden; voi
kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!”

(Kaikki ovat ääneti ja päät alas painuneina.)

ESIMIES (ääni vapisee). Pyytäisin, vaikka mielemme ovatkin kovin
masennuksissa, että kuitenkin hetkinen vielä istuttaisiin asian
käsittelyä varten, saadaksemme sen päätetyksi.

(Pyyntöä totellaan — päät nousevat ja kääntyvät esimieheen päin.)

ESIMIES. Sanokaa siis, mitä nyt vihdoinkin tehdään tuolle
järvisalolaisten raha-avun pyynnölle!

ERÄS ISÄNTÄ (nousee ylös). Kyllä minä sentään tahtoisin, että
järvisalolaisille myönnetään ne kaksisataa markkaa.

TOINEN ISÄNTÄ (istualta). Ja minä myös. — Jollei se patruuna Tokman
olisi tullut tänne vastustamaan, niin ei olisi, luulen ma, näin pitkää
kinastusta syntynytkään, vaan olisi vähemmällä yhdytty opettajan
esitykseen.

ESIMIES. Mitä tehdään siis? Myönnetäänkö todellakin nuo kaksisataa markkaa
? — Pyydän, että ne, jotka sitä vastustavat, nousisivat ylös.

(Neljä miestä nousee: kauppias Toimela ja Anttilan isäntä
sekä pari muuta miestä.)

ANTTILAN EMÄNTÄ (nykii takin liepeestä miestään istumaan, mumisee).
No, mitäs sinä siinä nyt taas! — Etkös näe, ettei juuri muitakaan
nouse?

(Anttila vilkuttaa käskevästi silmää istuville, että nousisivat,
muttei kukaan lisäksi nouse — muuan ovenpuolessa istuva mies
tosin ensin puolittain nousee, mutta istuu taas koltta sanoen:
”en sentään nousekaan”.)

ESIMIES (odotettuaan kotvan aikaa lisää nousevia). Eikö ole useampia?
— — On siis kumminkin päätetty, että järvisalolaisten pyyntöön
suostutaan.

(Esimies napauttaa vasarallansa pöytään päätöksen vahvikkeeksi.)

ÄÄNI joukosta. Kyllä se on hyvä. Ja pian pitää sinne perustaa
kansakoulukin.

TOINEN ÄÄNI. Niinpä kyllä. — Ja Tokmannin oluttehdas olisi
hävitettävä, kun siihen vaan laki saataisiin.

USEAMMAT (yhtäaikaa). Kun vaan laki saataisiin!

Op. HALME. Annettakoon meille laki, joka sallii jokaisen kunnan
tahtonsa mukaan puhdistaa nurkkansa väkijuomien kirouksesta!

KOLMAS ÄÄNI. Paljon on Suomessa talonpoikia, jotka raittiutta
rakastavat, vaikka muutamat ymmärtämättömyydessään vielä viina- ja
oluttehtaidenkin puolta pitävät. — Mutta jos olisi vaan meillä,
talonpojilla, sellainen laki ja oikeus, kuin opettaja sanoi, niin eipä
meijän maassa viina- ja oluttehtaat kauan turmionlientänsä keittäisi.

USEAMMAT (yhtäaikaa). Ei totisesti keittäisikään.

Torpp. HEIKKILÄ (tulee takaisin). Eipä taida Mikosta olla enää pitkälti
eläjäksi. Kovin on raihnainen miesparka.

ÄÄNI joukosta (valittaa). Voi Mikko raukkaa ja voi hänen maailmaan
viskattuja, turvattomia lapsiansa!

(Kuntalaisten päät taas alas painuneina.)

MUUAN VAIMO (joka huonosti puettuna parin repaleisen lapsensa kanssa
oli äänestyksen aikana tullut kunnantupaan ja joka nojautuneena
ovenpieltä vastaan, silittäen edessään seisovien lapsiensa päitä
käsillään, on läpitunkevin silmäyksin seurannut väkijuomien
turmiollisuudesta puhuvia, huitoo nyt käsillään ja puolittain
raivoisana valittaa). Minunkin mieheni on juomari. — Tokmannin
oluttehdas hänenkin on vietellyt ja turmellut. — Pelasta, Herra
Jumala, edes nämä repaleiset, mutta vielä viattomat lapsikultani
juoppouden kurjuudesta!

(Vaimo itkien syleilee molempia poikiansa yhtäaikaa.)