ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Natukan pihamaa Pitkäjärven kylässä Orivedellä. Vasemmalla asuintupa,
jonne mennään aivan etualalla olevasta ovesta. Ovi ilman kuistia, oven
edessä paasi portaana. Ovesta oikealle taustalle päin jatkuu
tuparakennus, jonka seinässä on pieni ikkuna. Taustalla kulmittain
tämän rakennuksen kanssa on aitta ja sen vieressä oikealle päin
luhtirakennus. Näiden kahden rakennuksen välissä on veräjä, josta
päästään tielle, mikä kulkee poikittain taustalla. Rakennusten
välisestä aukosta näkyy peltoja ja niittyjä. Näyttämön oikealla
puolella tallin ja navetan takaseinä. Näiden rakennusten välissä
pieni kuja, josta päästään karjapihaan. Rakennukset yhtyvät kujan
yläpuolella. Koko näyttämö muodostaa suljetun miespihan. Penkki tuvan
seinällä ikkunan alla. Etualalla oikealla pari kiveä, joille voidaan
istua.

REGINA (nuori, hemaiseva talonpoikaistyttö, yllään sarkahame ja
palttinapaita, tukka palmikolla, jalassaan virsut, tulee talosta sanko
kädessään ja aikoo mennä pihan poikki karjapihaan. Juuri kun hän aikoo
sivuuttaa veräjän, näkee hän Martin, joka tulee veräjän taakse).
Herranen aika, joko sinä taas olet täällä?

MARTTI (yhdeksäntoistavuotias nuori mies puettuna harmaaseen
sarkapukuun tulee taustalta ja asettuu veräjän taakse). Mitäs jokoa
tämä on? Viimeksihän olin eilisiltana.

REGINA. Mutta Juha on vihainen, kun sinä käyt täällä niin usein.

MARTTI. Mitä se Juhaan kuuluu? Ethän sinä vielä ole hänen kanssaan
naimisissa.

REGINA. Enhän ole.

MARTTI. Etkä ole vielä kuulutettukaan.

REGINA. Mutta sitä vartenhan minä talossa olen.

MARTTI. On sitä ennenkin kauppoja purettu, on vielä sittenkin, kun
jo kuulutus on otettu. Mitä sinä täällä Natukalla olet ja elät, tule
meille Heikkilään. Parempi talo se Heikkilä on kuin Natukka.

REGINA. Enhän minä täällä sen vuoksi ole, vaan Juhan tähden.

MARTTI. Mikä se Juha sitten on miehiään minuun verrattuna?

REGINA. Onhan vain sellainen, että saa talon haltuunsa, kun isänsä jo
on kuollut.

MARTTI. Saan minäkin kerran talon haltuuni, kun olen ainoa poika.

REGINA. Mutta sinähän olet vielä ala-ikäinen, et sinä pääse vielä
naimisiinkaan.

MARTTI (tulee portista sisään). Se asia on pian autettu. Kun olen ainoa
poika, niin syksyllä isä voi mennä käräjille ja pyytää, että minä
pääsen naimisiin. Ja kyllä se lupa annetaan, kun minä kuitenkin jo ensi vuonna päivän
pyhäinmiesten aikaan täytän kaksikymmentä vuotta. Ja
tottahan tällä iällä jo naimisissa olla osaa.

REGINA. En minä nyt jouda kuuntelemaan sinua, minun täytyy mennä
karjapihaan.

MARTTI. Mikä meno sinulla nyt sinne on? Eihän nyt lypsetä.

REGINA. Mutta porsaita täytyy ruokkia.

MARTTI. Anna sinä nassujen olla, voimistuvathan ne, kun nälissään
kiljuvat. Jätetään porsaat ja puhutaan minusta.

REGINA. Ei minun sovi puhua sinun kanssasi, kun olen jo lupautunut
Juhalle.

MARTTI. Kyllä aina ennen vihkimistä saa toisten miesten kanssa puhua.
Eikö nyt sovittaisi asioista? Jätä sinä Juha ja ota minut.

REGINA. Sinä puhut ihan joka päivä tästä samasta asiasta.

MARTTI. Totta kai minä siitä puhun siihen asti, kunnes siitä selvä
tulee. Ei sitä puhumatta naimisiin pääse.

REGINA. Mutta onhan täälläpäin vaikka kuinka paljon muita tyttöjä.

MARTTI. Mutta ei ole toista sellaista kuin sinä, jolla on tuollainen
korea naama ja noin paksu palmikko ja jonka käynti on kepeää kuin
lintusen rannan kivillä.

REGINA. Älähän nyt, Martti! Porsaat odottavat.

MARTTI. Odottakoot. En minä porsaitten tähden tahdo heittää hukkaan
tätä hetkeä, jolloin saan kahden kesken kanssasi puhella.

REGINA. Ne toiset voivat kohta tulla kirkosta.

MARTTI. Eivät ne vielä tule. Kyllä ne siellä viipyvät, ennenkuin
Susanna-emäntä on jalkapuusta päästetty.

REGINA (laskee sangon kädestään). Minä en voinut mitenkään mennä
katsomaan sitä kirkkoon, vaan jäin tänne kotia. Kyllähän sisareni Katri
sanoi, että hän olisi jäänyt ja että minun olisi pitänyt mennä, kun
Susanna on niinkuin tuleva anoppini. Mutta en minä voinut. Ajattelehan,
Martti, eikö se ole iankaikkinen häpeä, että saa istua jalkapuussa.

MARTTI. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu
istumaan jalkapuussa. Ei täällä siitä välitetä yhtään. Täällähän oli
ennen sellainen jalkapuu, jossa oli kolme paria jalkareikiä, mutta kun
tuli tilan ahtaus, niin täytyi laittaa uusi, jossa on viisi paria.

REGINA. Älä puhu noin jumalattomasti. Mikä sen emännänkin leskeksi
tultuaan siihen saattoi, että suostui tuohon mieheen ja rupesi
hommaamaan hänen kanssaan?

MARTTI. Kai siinä oli rakkautta. Sehän vie ihmiset yhteen ja senhän
tähden sanotaan lapsia saatavan.

REGINA. Ja jos niitä olisi ollut edes yksi lapsi, mutta kun niitä oli
kaksoset.

MARTTI. Yksi tai kaksi, yhden kerran sitä vain jalkapuussa tarvitsee
istua. Samahan tuo silloin on.

REGINA. Minun täytyy ajatella...

MARTTI. Mitä sinun täytyy ajatella?

REGINA. Porsaitani.

MARTTI. Älä ajattele porsaita, vaan ajattele minua.

REGINA. Minä kuulen jonkun tulevan. Etteivät vain jo tule kirkosta?

MARTTI. Jos tulevat, niin sitten ovat karanneet ennen
jumalanpalveluksen loppua. Kun joku on jalkapuussa, niin kirkkoherra
aina silloin saarnaa puoli tuntia enemmän. Se synti on aina niin
tervetullut asia papeille.

MATTI MODIG (tulee taustalta. Hän on puettuna sotilaspukuun. Keltaiset
housut, sininen takki, jonka liepeen etukulmat on käännetty ylös,
päässä kolmikolkkainen hattu, jalassa valkoiset säärykset. Hän on
keski-ikäinen mies). Päivää taloon.

REGINA. Päivää!

MARTTI. Kuka tuo on?

REGINA. En minä tiedä.

MODIG. Ei kai neitokainen enää muista minua?

REGINA. En minä oikein muista.

MODIG. Kyllähän me syksyllä Tampereen puhuimme.

REGINA. Nyt minä muistan sen.

MODIG (antaa kättä). Vanhoja tuttujahan me silloin olemme. Minä olen
Messukylästä tullut tänne ihan neitokaisen tähden. Eikö täällä ole
ketään katona?

REGINA. Ei ole, ovat kaikki kirkossa.

MODIG. Kirkossa käyminen on vakava asia. Pitää kai sitten odottaa.

REGINA. Passaa mennä tuonne tupaan ja odottaa siellä.

MODIG. Mieluumminhan minä täällä olen, missä noin kaunis neitokainen
on. Maija kai oli nimi?

REGINA. Ei ole Maija?

MODIG (nauraen). Kas, kun muistin väärin. Liisahan se oli.

REGINA. Ei se Liisakaan ollut.

MODIG. No, Kaisa sitten kuin nakutettu. Ihan onkin Kaisan näköinen.

REGINA. En minä Kaisakaan ole.

MODIG. Eihän niitä muita nimiä olekaan, ellei satu olemaan Sohvi.

REGINA. Regina minä olen.

MODIG. Kun näkee niitä tyttöjä niin paljon, niin eihän sitä aina nimiä
muista. Reginahan minun piti sanoa. Kyllä minä sen silloin ensin
muistinkin ja muistinhan minä sen nytkin vielä, mutta sanoin noita
toisia nimiä, jotta päästäisiin puheen alkuun.

MARTTI. Olisihan silloin pitänyt vielä muistaa Lastikka ja Eufemiakin.

MODIG. En minä sellaisia vanhojen akkojen nimiä nuorille tytöille anna.

MARTTI. Eihän se nimi tytön naamaa pilaa eikä vartaloa muuta.

MODIG. Kuka tämä nuori mies on, jonka kieli ei ole molemmista päistä
kiinni?

REGINA. Se on Heikkilän Martti tästä naapuritalosta.

MARTTI. Ja kuka tämä pöyhkeilevä sotamies on, joka keskellä kesää
kuljeksii univormu päällään tytöille nimiä jakelemassa?

MODIG. Minäkö? Kukako minä olen? Minä olen Matti Modig Porin rykmentistä,
majurin komppaniasta, Messukylän Juvelan ruodusta n:o
7. Jaha, sellainen mies minä olen. Olen ollut sitten armon vuoden 1747
sotilaana ja tehnyt äksiisit ja komennukset aina hyvin. Ei
minua ole koskaan nähty piiskurin edessä selkä paljaana enkä koskaan
ole humalasta kiinni joutunut. Ja nyt saat sinä mennä toisille
markkinoille, kun olet saanut tietää, mitä tahdot.

MARTTI. Ei sitä Orivedellä Messukylän miehet komentele. Minä pysyn
siellä, missä minä tahdon.

MODIG. Pysy sitten, mutta istu kiltisti kuin hyvät lapset paikallasi.

MARTTI. Istun kyllä, kun sinä ensin istut maassa.

MODIG. Tule päälle, jos uskallat!

REGINA. Hyvät miehet, älkää ruvetko keskellä sapattia tappelemaan,
saatte sakkoa.

MODIG. Mitä hän haastaa riitaa ja epäsopua eikä anna minun asiaani
toimittaa.

REGINA. Toimittakaa sitten asianne ja menkää ajoissa, ettei tule mitään
pahaa.

MODIG. Minä olen sotamies ja tapani on mennä aina suoraan päin
vihollista ja päin naista. Minä siis selitän asiani niinkuin se minun
sydämelläni on. Aina siitä asti kun minä sinut, Regina, näin siellä
markkinoilla, on naamasi ollut minun ajatuksissani ja minä olen
ajatellut, että sinut minun pitäisi saada elämänkumppaliksi.

REGINA (ottaa sangon). Parasta on selittää asia tuolle Martille. Minun
täytyy mennä.

MODIG. Ei tätä asiaa voi selittää kellekään muulle kuin sinulle. Mihin
sinulla nyt on sellainen kiire?

REGINA. Porsaathan minua odottavat.

MODIG. Aina mies on enemmän kuin porsas. Niin, kun minä sinut näin,
niin ajatukseni rupesivat pyörimään ja minä ajattelin ja ajattelin...

MARTTI. Sotamies ei saa ajatella, hänen päällysmiehensä sen sijaan
ajattelee kaiken hänen puolestaan.

MODIG. Pidä suusi kiinni, senkin räkättirastas!

MARTTI. Ole vaiti, kruunun krapa!

MODIG. Jos sinä tohdit haukkua kruunun sotamiestä, niin saat linnaa.

REGINA. Älkää riidelkö, hyvät ihmiset. Parasta on puhua asiat,
ennenkuin porsaat kuolevat nälkään.

MODIG. Enhän minä riitaa rakenna. Minä en tappele muuta kuin vihollista
vastaan. Niin, kun minä sinua ajattelin, niin muistin sanoneesi, että
olit kotoisin Längelmäeltä. Minä menin Juvelaan ja ruodun kirstusta
otin univormun ylleni ja läksin taivaltamaan Längelmäelle. Siellä sain
kuulla, että olit isäsi ja äitisi kanssa muuttanut tänne Pitkäjärvelle.
Minä astelin rakkauden siivillä, niinkuin mamsellit sanovat, ja ravasin
tänne.

MARTTI. Varis!

MODIG. Hunsvotti!

REGINA. Muistakaa porsaita, jotka odottavat minua!

MODIG. Ja minä olen nyt tullut kysymään, etkö tahtoisi jakaa minun
kanssani elämän myötä- ja vastoinkäymisiä.

MARTTI. Tuollainen kääkkä!

REGINA. Älä nosta metakkaa, Martti! (Modigille.) En minä ole vapaa.

MODIG. Olithan sinä vielä syksyllä markkinoilla. Mistä se nyt niin
äkkiä on nukkautunut.

REGINA. Se tuli kun tuli, ja minä olen täällä mennäkseni naimisiin.

MODIG. Tuonko lortin kanssa?

REGINA. Ei hänen, vaan tämän talon pojan kanssa.

MODIG. Mikä tuo sitten on? Onko hän reservi?

REGINA. Ei hän ole mikään.

MODIG. Mitä hän sitten täällä rähisee?

MARTTI. Minä rähisen siellä, missä minä tahdon.

MODIG. Pidä suusi kiinni!

MARTTI. Pidä itse!

REGINA. Ellette nyt ole hiljaa, niin minä menen porsaita ruokkimaan.

MODIG. Jätetään koko sikojen suku ja puhutaan rakkaudesta.

MARTTI. Eikö tämä ole se sama Modig, jolla oli Maija-niminen akka?
Sellainen nilkku ja vaivainen.

MODIG. Ei se Maija aina sellainen ole ollut. Kerran se napisi miestään
vastaan, joka lain ja evankeliumin kautta on hänen päänsä, ja hyppäsi
kiukuissaan kaivoon ja siitä se nilkuksi tuli.

REGINA. Herranen aika, kuoliko se?

MODIG. En minä sentään akkani tappaja ole, elää se vielä.

REGINA (kauhistuen). Ja sitten te tulette kosimaan minua!

MODIG. Mitä pahaa siinä on. Varovainen mies katsoo eteensä. Kuoleehan
se akka kuitenkin. Ei se kauaa enää elä. Ja kun minä sinut näin, niin
minä tunsin kuin kanuunalla olisi ammuttu sydämeen...

REGINA (ottaa sangon jälleen käteensä). Sen minä sanon, että siat ovat
parempia kuin tuollaiset miehet!

(Menee karjapihaan.)

MARTTI (nauraen). Siinä tuli rukkaset niin että präiskähti!

MODIG (aikoo seurata Reginaa). Mutta kuulehan nyt, kun se akka on jo
niin kovin heikko ja huono...

MARTTI. Parasta on olla menemättä sinne, taikka muuten kruunun takki
ja mies sen sisällä makaa keskellä pahnoja! Ei ne Reginankaan kädet
tuohesta ole, vaan heittää se tuollaisen miehen sinne kuin tahtoo.
Menee yhtenä käppyränä porsaitten joukkoon.

MODIG. Ellei nyt olisi sapatti, niin tulisi tästä sellainen yhteenotto
ja käsivarsien vääntö sinun kanssasi, että tietäisit olleesi miehen
käsissä.

MARTTI. Ei sitä Heikkilän Martti sakkoja pelkää. Talo on suuri ja minä
olen ainoa poika, ja jalkapuussa voi istua nuori mies aina aikansa
kuluksi. Tule päälle, jos tohdit!

MODIG (vetäytyen veräjää kohden). Minä en rupea toisten ihmisten
pihoilla pahantekoon.

MARTTI. Ähää, joko uskalluksesi vähenee kuin Eskolan leivät talkoon
edellä. Olen minä ennenkin tapellut, en minä sinua pelkää! Vai tulet
sinä naimisissa oleva mies tänne tyttöjä kosimaan! Vai uskaltaa sieltä
Messukylästä mies tulla neitojen lähelle Oriveden pihoilla! Katso,
ettet makaa kohta tuolla aitan nurkissa ja kokoile luitasi palpeerarin
paikattaviksi.

MODIG. Minulla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi!

MARTTI. Mutta minulla on! Ellet nyt hyvän sään aikana laputa tiehesi,
niin tästä syntyy meno, joka on sotaa pahempi.

MODIG. Sinä vimmattu nulikka!

MARTTI. Sanoitko nulikka?

MODIG. Kakara, pahankurinen vekara, mullikka!

MARTTI. Vieläkö osaat mitään vai joko tulet tekemään käsitöitä!

MODIG. Minä en rupea sinun kanssasi mihinkään, sillä sinulla ei ole
mitään oikeutta tuohon tyttöön. Vai onko sinulla oikeutta? Sano, onko
sinulla oikeutta? (Kun Martti on vaiti.) Ahaa, sinä rakennat riitaa
aivan syyttä suotta! Varo, etten haasta sinua käräjiin kotirauhan
rikkomisesta! Ja sitten saat nähdä, kun saat juosta kujanjuoksua ja
raipat vinkuvat pitkin selkääsi. Ja silloin tahdon minä olla sinua
lyömässä.

MARTTI. Minä en osaa kohta puhua enää mitään. Minä lyön, jos vielä
sanot yhden ainoan sanan!

MODIG. Minä en sano enää mitään. Minä menen.

(Menee veräjästä.)

REGINA (tulee karjapihasta). Joko se hirvittävä ihminen meni?

MARTTI. Jo meni niin että kintut oikosena.

REGINA (itkien). Mitä pahaa minä olen tehnyt, että naineet miehet minua
näin vahtaavat?

MARTTI (hellästi). Vahtaammehan me naimattomatkin! Älä siinä nyt itke.
Minä tulen aina niin hellälle mielelle, kun tyttö itkee.

REGINA. Mutta kun minulla on niin paljon tuskaa, vaivaa ja harmia,
ennenkuin pääsen naimisiin.

MARTTI. Älä sinä huolehdi siitä ollenkaan, vaan anna meidän toisten
päättää se asia.

REGINA. Jos minä annan teidän toisten päättää, niin siitä vasta elämä
tulee. Tehän tahdotte kaikki naida minut. Ensin on Juha, jonka kanssa
olen melkein kuin kihlattu, koska asun hänen talossaan. Sitten olet
sinä. Ja sitten on tuo sotamies. Ja sitten on Kalle.

MARTTI (tiukasti). Mikä Kalle?

REGINA. Älä katso noin vihaisesti minuun.

MARTTI. Sano heti paikalla, mitä Kallea sinä tarkoitat?

REGINA (on kuivannut kyyneleensä; tiukasti). Sitä en sano!

MARTTI. Vai et aio sanoa? Kyllä minä siitä tiedon vielä saan ja sen
minä sanon, että niskat minä väännän siltä nurin, noin, että naksahtaa.

REGINA. Sen miehen niskoja sinä et väännä.

MARTTI. Väännänpähän!

REGINA. Etpä väännä!

MARTTI. Se on ihme ja kumma, ellen minä väännä!

REGINA. Älä jankkaa. Kun minä sanon, ettet sinä väännä, niin sinä et
väännä.

MARTTI. Minä kerron Juhalle ja sitten me väännämme yhdessä.

REGINA. Mitä sinä aiot kertoa?

MARTTI (ällistyen). Niin... minäkö...?

REGINA. Näethän, ettet sinä voi mennä sanomaan hänelle, että Kalle
tahtoo minut vaimokseen ja että sinä tahdot sen estää, koska itse
tahdot saada minut vaimoksesi.

MARTTI. Hä?

REGINA. Jää nyt sitä miettimään. Tuolla tulee talonväki jo kirkosta.

(Taustalta saapuvat: Antti Covéen, Susanna, Tuomas, Anna, Katri ja
Sohvi ja viimeksi Juha. Kaikki ovat saapuneet näyttämölle ja seisovat
paikallaan hetkisen, — Antti Covéen, seitsemänkymmenenvuotias
nimismies, pitkä ja komea vanhus puettuna tummansiniseen sarkapukuun
kiiltävine nappeineen. Susanna neljänkymmenenvuotias hyvin komea
ja rehevä nainen, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan
röijyyn, päässä tanu ja kaulassa valkoinen huivi, edessä valkoinen
palttinaesiliina, jalassa valkoiset sukat ja mustat kengät. Tuomas,
lähes kuudenkymmenenvuotias tanakka talonpoika, tukka pitkä, parraton,
puettuna harmaaseen sarkapukuun ja saappaisiin, päässä harmaa hattu.
Anna, hänen vaimonsa, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan
röijyyn, päässä tanu, kaulassa valkoinen huivi ja edessä valkoinen
esiliina. Katri Sohvi ja, nuoria tyttöjä, puetut raidallisiin
hameisiin ja liiveihin, edessä valkoinen esiliina, kaulassa valkoinen
huivi, päässä tukkanauha, tukka palmikolla. Juha, nuori ja hento
mies, puettuna harmaaseen sarkapukuun, päässä kudottu lakki, jalassa
saappaat. Kaikilla on virsikirja kädessään.)

ANTTI (rykäisee). Nyt olemme siis koettelemuksen suuren hetken
kestäneet ja synti on saanut palkkansa.

SUSANNA. Amen!

ANTTI. Sinä tyttäreni olet isäsi nimen häpeällä peittänyt ja minut
puheenaineeksi saattanut. Ja nyt on minun, joka niin monta olen
jalkapuuhun pannut, itse kyynelsilmin täytynyt siihen loukkuun oma
tyttäreni panna.

SUSANNA. Ettehän te, isä, yhtään itkenyt, olitte vihaisen näköinen ja
sanoitte... En minä kehtaa sanoa, mitä sanoitte.

ANTTI. Vai olisi pitänyt minun siinä vielä halailla sinua?

SUSANNA. En minä sitä tarkoittanut. Huomasitteko, isä, miten kauniit
valkoiset sukat minulla oli...

ANTTI (ankarasti). Susanna! Sukkiasiko sinä ajattelit silloin, kun
sinun olisi pitänyt hävetä suurta kevytmielisyyttäsi.

SUSANNA. Kyllä minä sitä kevytmielisyyttänikin sitten myöhemmin
ajattelin.

ANTTI. Kuinka voit sinä vanha ihminen...

SUSANNA. Minä en ole mikään vanha, vasta neljäkymmentä täyttänyt.

ANTTI. Kuusiviidettä Sinä olet täyttänyt, totta kai minä oman tyttäreni
iän muistan.

SUSANNA. No, ne pari vuotta sinne tai tänne! Nuorihan minä vielä olen.

ANTTI. Sinulla on melkein täysi-ikäinen poika ja sitten sinä leskenä
sekaannut toiseen mieheen.

SUSANNA. Piru periköön sen Juha Heikinpojan, muuta minä en sano.

ANTTI (ankarasti). Susanna!

SUSANNA. Ei kai minun elin-iäkseni pidä leskeksi jäädä? Saan kai minä
mennä toistamiseen naimisiin. Olettehan tekin, isä, ollut kahdesti
naimisissa.

ANTTI. Kun jumala otti minulta vaimon, niin antoi hän minulle toisen.
Mutta minä menin naimisiin kirkon kautta enkä niinkuin sinä omin
neuvoin.

SUSANNA. Mutta ajatelkaahan, isä, sentään asiaa. Kun mieheni kuoli,
täytyi minulla olla joku, joka talossa teki työtä, kun Juha on
vielä niin nuori ja hentokainen. Ja sitten tuli hän ja tahtoi tulla
isännäksi. Ja onhan isännällä aina oikeuksia. Ja sitten tuli ne
kaksoset.

ANTTI. Ettet sinä häpeä sitä tuolla tavalla kertoa.

SUSANNA. Ei siinä siihen asti ollut mitään hävettävää. Olisimmehan me
menneet naimisiin. Mutta kun oikeus ei antanutkaan hänelle taloa, vaan
antoi sen pojalleni, niin sammui hänessä rakkaus. Hän sanoi, että sinne
se hukkui käräjätupaan. Hän meni heti tiehensä. Sanovat, että hän on
nyt Kangasalla Ruokoisissa. Onko isä nähnyt häntä? Sattuiko hän olemaan
kirkossa.

ANTTI. Susanna!

SUSANNA. Ja vaikka hän talon olisi saanut, niin en minä olisi häntä
enää ottanut. Ennen sitten vaikka jalkapuu ja vesi ja leipä.

ANTTI. Ja niitä sinä, jumala paratkoon, olet saanut maistaa.

SUSANNA. Mutta en minä yhtään siitä laihtunut. Enhän olekaan.

ANTTI. Sinä uppiniskainen nainen. Kun laki ja korkea oikeus vaati,
että sinä menisit hänen kanssaan naimisiin, niin sinä sanoit, ettet
mene. Sinä sait siitä seitsemän vuorokautta vettä ja leipää. Ja kun
asia sitten oli uudestaan käräjillä, niin sanoit sinä sitten taas,
ettet mene mistään hinnasta, ja sait kaksi viikkoa vettä ja leipää.
Minä, joka olen nimismies, häpesin sellaista tytärtä. Ja nyt on asia
tuomiokapitulissa ja se voi tuomita sinut tuon miehen kanssa vihille.

SUSANNA. Mutta minä en mene hänen kanssaan naimisiin, en vaikka mikä
olisi, en, vaikka piispat ja papit kiljuisivat. Minä olen niin sen itse
tykönäni päättänyt. Ja vaikka korkea kuninkaamme...

ANTTI. Kuninkaan nimeä et saa sekoittaa sinun naimajuttuihisi.

SUSANNA. Sillä se mies... en minä kuningasta tarkoita, vaan sitä
toista... on paha mies, joka löi minua. Ja tiedättekö, isä, mitä hän
sanoi?

ANTTI. Mitä hän sanoi?

SUSANNA. Hän oli niin hävytön, että sanoi: Tuo toinen kaksosista on
minun, mutta ei tuo toinen!

(Martti purskahtaa nauruun.)

ANTTI (tiuskaisee). Pois täältä pihalta, Heikkilän Martti! Ei tämä ole
mikään naurunpaikka!

(Martti livistää veräjästä pois.)

TUOMAS (astuu esiin). Mutta eiköhän herra vallesmanni jättäisi tuota
korkeaa lain puustavia nyt syrjään ja alentuisi meidän kanssamme
olemaan rauhassa ja sovussa. Emäntä on erehtynyt, mutta hän on sen
tähden häpeääkin saanut. Nyt on hänen poikansa aikonut mennä meidän
tyttäremme kanssa naimisiin. Ja kun minä olen talossa niin kauan kuin
molemmat tyttäreni ovat vielä miestä vailla, niin eihän täällä ole
mitään surun paikkaa. Me elämme ja viljelemme taloa. Työtä me teemme
ja voimme hyvästi, veromme maksamme ja vältämme käräjätupaa. Ei täällä
emäntä enää miestä kaipaa, kun kerran minä olen isännyyttä pitämässä.

ANNA. Ja minä olen aina tottunut pitämään miehiä loitolla. Ei tänne
enää kukaan tule muuta kuin minun luvallani.

ANTTI. Mitä sinä, Juha, jota tämä eniten koskee, tähän kaikkeen sanot?

JUHA (ujosti). Ei minulta ole kysytty yhtään mitään.

ANTTI. Minä muistan vihkimäluvusta, että vaimon tulee erota isästään ja
äidistään ja mieheensä sidottu oleman.

TUOMAS. Tarkoittaako vallesmanni sillä, että me olemme tässä talossa
liikaa.

ANTTI. Minä tarkoitan, että...

ANNA. Vallesmanni sanoo mitä ajattelee, emme me pelkää sanoja.

ANTTI (katsoo pitkään häneen). Minä katson ajankohdan sellaiseksi, että
tässä ei puhuta nyt siitä. Kun Juha ensin on viettänyt häänsä, niin
sitten me puhumme kaikesta.

ANNA. Juha tekee niinkuin minä tahdon.

SUSANNA. Tai niinkuin minä.

ANNA. Teethän sinä, Juha, niinkuin minä tahdon?

JUHA. Totta kai minä teen.

SUSANNA. Ja teethän, niinkuin minä sanon.

JUHA. Sanassa sanotaan, että pitää totella äitiään.

ANTTI. Ota siitä sitten selko! Kaksi naista ei koskaan tahdo samaa, ei
ainakaan emäntänä ollessaan.

ANNA. Mutta kun saarna oli pitkä ja aamulla varhain lähdimme, niin jo
on ateriankin aika. Menkäämme tupaan. Kai sinä olet, Regina, kaiken
keittänyt?

REGINA. Enhän minä ennättänyt, kun minun piti niitä porsaita hoitaa.

SUSANNA. Minä näin, että yksi porsas äsken meni täältä pois ja
ravasikin aika kyytiä. Että sinä kehtaat!

ANNA. Älä sinä hauku minun tytärtäni!

SUSANNA. Sinun tytärtäsi ja minun tulevaa miniääni!

ANNA. Vielä hän on minun tyttäreni eikä sinun miniäsi.

ANTTI. So, so, vaimot! Menkää sisälle ja laittakaa ruokaa meille
miehille.

(Susanna ja Anna menevät tupaan.)

KATRI (Reginalle). Mitä sinä sitä Marttia tänne aina kuljetat?

REGINA. Ei minun tuota tarvitse kuljettaa, itsehän tuo tulee ja
tuleekin väkipakolla. Jos sinä tahdot hänet luonasi pitää, niin sido
sitten esiliinasi nauha hänen kaulaansa.

KATRI. Ei nuori mies koskaan tule, ellei nainen häntä houkuttele.

REGINA. Eipä tule kaikille houkuttelemallakaan.

KATRI. Tarkoitatko sillä minua?

ANTTI (astuen väliin). Rakkaat lapset, älkää tapelko miehistä
sunnuntaipäivänä! Menkää sisälle ja laittakaa ruokaa, se on naisen
tehtävää!

(Regina, Katri ja Sohvi menevät tupaan.)

JUHA (on seisonut synkkänä ja katselee Reginan jälkeen). Niin on tuo
Regina mutkallinen ja sekava kuin synnintunnustus lukusijoilla.

ANTTI (istuu oikealle etualalle kivelle). Kuule, minun tyttäreni poika!

JUHA (lähestyy). Mitä vaari tahtoo?

ANTTI. Sinä olet hiljainen ja yksitotinen mies, ja siksi minä sinusta
pidän. Niin olet kuin isäsikin oli. Hiljainen hänkin oli, mutta kun
kiukku pääsi hänessä valtaan, niin loitolla oli toisten oltava, ja
saipa siinä totella häntä silloin vaimonsa Susannakin.

JUHA. Niinhän se oli, kyllä isä äitiä piti kurissa ja herrannuhteessa,
varsinkin kurissa, eikä silloin säästetty keppiäkään, kun siksi tuli.

ANTTI. Naista on kurilla kasvatettava, ei siitä muuten hyvää tule. Jos
hän vallan käsiinsä saa, niin räkättää aamusta iltaan.

JUHA. Oikein ja viisaasti puhuttu. Sitä minun isänikin sanoi ja samaa
sanoi hänenkin isänsä vanha Eerikkivaari. Niin oli näillä ankara luonto
naisen suhteen. Naista on hyvästi hantteerattava, sanoi Eerikkivaari
aina.

ANTTI. Minä olen katsellut sinun tulevaa vaimoasi. Kaunis hän on?

JUHA. Kaunis kuin kukkainen juhannuksen aikaan, punainen kuin mansikka
aholla ja käynti on hänellä notkea ja sulava kuin hyvällä hevosella.
Mutta äksy hän on, niinkuin varsa, jota ei vielä ole opetettu.

ANTTI. Pane ajoissa kuolaimet suuhun, muuten ei sinulla ole ainoaakaan
rauhan hetkeä. Muista mitä Salomo, joka itselleen oli ylenpalttisen
paljon vaimoja hankkinut, sanoo: ”Parempi on istua katon kulmalla
kuin riitaisen vaimon kanssa yhdessä huoneessa!”

JUHA. Olenhan minä ajatellut, että hän tulee äitiinsä, joka Tuomasta,
vaikka onkin tämä roteva mies, pitää ankarassa kurissa. Mutta kun tätä
olen katsellut, niin olen päättänyt, että toinen meno minun talossani
on oleva.

ANTTI. Päätös on oikea, mutta onko sinussa miestä päätöksesi perille
viemään?

JUHA. En ole tahtonut asiaan kajota, kun hän on vielä morsiameni, vaan
olen odottanut häitä.

ANTTI. Täytyyhän naisella olla oma aikansa, jolloin hän komentieraa ja
mekastaa. Tyttönähän tuo hänelle sopii, sillä sen kautta nuori nainen
miehen lämpimänä pitää, mutta kun tulee avioaika, niin on tämä käskevä
luonto hänestä otettava aivan heti pois.

JUHA. Kun näin sopiva hetki on tullut, niin saan kai tehdä pari
kysymystä?

ANTTI. Tee, tyttäreni poika, tee kysymyksesi.

JUHA. Jos minun morsiameni hännän liepeillä toisia poikia juoksee, niin
millä minä ne saan pois?

ANTTI. Anna niille selkään, se on yksinkertainen neuvoni.

JUHA. Kyllähän neuvo hyvä on, mutta jos voimat eivät riitä.

ANTTI. Käytä silloin viekkautta.

JUHA. Mistä sen ottaa, jos sitä ei ole. Minä olen hiukan yksitotinen
enkä osaa kiemurrella.

ANTTI. Kyllä kiemurteluun oppii, kun rakkaus piinaa. Rakkaus on kaiken
hyvän ja pahan opetusmestari, Sanoohan sanakin, että kolme asiaa on
tutkimatonta: kotkan lento taivahalla, käärmeen kulku kalliolla ja
nuoren miehen meno naisen tykö. Näin viisaat miehet ovat jo varhain
havainneet, että rakkauden vimma saattaa jokaisen miehen ovelaksi.

JUHA. Eihän minun tarvitse oveluutta käyttää, kun Regina samassa
talossa on. Mutta kun niitä toisia liikkuu aina lähettyvillä. Tuo
Marttikin, joka täältä livisti, on aina hänen kimpussaan. Millä minä
hänet voitan? Minulla on kankea kieli ja hänellä sujuva puhe. Minä olen
hento ja hän on roteva.

ANTTI. Kuule minua, joka pitkät ajat olen ollut vallesmannina sekä
Längelmäellä että täällä ja monia rakkausjuttuja joutunut suoristamaan
tai katkomaan sekä pitäjällä liikkuessani että käräjillä. Jos sinä
tahdot, että joku Marttia silmällä pitää, niin ota selkoa, onko missään
tyttö, joka on iskenyt silmänsä tuohon poikaan.

JUHA. Onhan tuo Katri, morsiameni sisar.

ANTTI. Kovin on kiukkuinen hänkin, ei hänestä ole. Etkö tiedä
lempeämpää naista, joka olisi kipeänä Martin tähden?

JUHA. Mihin sitä lempeää naista tarvitaan?

ANTTI. Jos sellaisen saat tietoosi, niin vihkaise hänelle, että Martti
rakastaa häntä. Pian tytön mieli sellaisesta pehmenee. Hän alkaa
pitää miestä silmällä. Ja kun rakkaus on alun saanut, niin hän alkaa
vahdata, ettei kukaan toinen nainen pääsisi hänen halmeilleen ja
mailleen. Niin olen minä vallesmannina monesti havainnut, että ei mies
koskaan jaksa sillä tavalla toista ihmistä silmällä pitää ja hänen
askeleitaan seurata, kuin nainen jaksaa. Yöt tämä kykkii aidan takana,
nurkan piilossa vahtaa, kuuntelee korva pitkällä. Ja jos sinä hänen
rakkausasiaansa tuet ja turvaat, niin antaa tämä sinulle kaiken tiedon.
Noudata vanhan ja viisaan miehen neuvoa, Juha, ja etsi sellainen
nainen.

JUHA. Kyllä minä selityksestä jo olen arvannut, millaisesta tässä
puhutaan. Onhan Yrjölän Maria sieltä Sahrajärveltä.

ANTTI. Aijai, ei sovi, kovin on toisella puolen pitäjää.

JUHA. Kyllä Maria täällä lähettyvillä on. Laasolan Sikalassa se on
hein’aikaa.

ANTTI. Ja oletko huomannut, että hänen silmänsä olisivat naulaantuneet
Marttiin.

JUHA. Vaikka minä olen tällainen hiljainen mies, niin näen minäkin. Kun
Martti on lähellä, niin punaisiksi lentävät neidon posket ja esiliinaa
hypyilevät sormet.

ANTTI. Mutta pompottaako sydän?

JUHA. Enhän minä sitä ole voinut koetella.

ANTTI. Ei tarvitsekaan: Onko hän kielellään liponut huuliaan, kun
Martti on lähellä?

JUHA. Totta vieköön, on! Aina hän tekee näin. Kielen kärki kauniisti
kulkee huulien välissä.

ANTTI. Selvä merkki? selvä merkki! Katsohan, kun rakkaus kuumentaa
sydäntä, niin henki käy myös kuumaksi ja huulet kuivuvat. Eivät ne
muusta kuivukaan naisihmisellä. Ei edes sanojen tavaton tulva niitä
kuiviksi saa. Mutta annahan olla, kun rakkaus saa sydämen hyppimään,
niin heti ovat huulet kuin heinä poutaisena päivänä. Ja jos hän vielä
miehen aikana näin pöyhistelee, nostaa rintaansa ja syvään vetää
henkeään, niin rakkaus se silloin myllertää hänen povessaan. Sellainen
nainen on ihan sokea: niin on kuin sika tulipalossa, menee vain
liekkiin, ei pysy turvassa, vaan pätsiin pyrkii. Ota tällainen nainen
hoitoosi, ja kun huomaat, että hän rakastaa, niin ärsytä hänessä
mustasukkaisuutta. Älä sitä tee aivan selvästi, jotta hän ei arvaa
kaikkea. Viittoile sinne ja tänne. Jota vähemmän sanot, sitä enemmän
naisen rakkauden pätsissä raivoava luonto omiaan keksii. Ja vaikka tämä
nainen ei saisikaan Marttia omakseen, niin ainakin hän saattaa kaikki
tämän aikeet tyhjiksi tehdä sinun morsiamesi suhteen.

JUHA. Minä kiitän ja kumarran. Viisaan miehen sanat ovat kultaa
kalliimmat.

ANTTI. Olen nähnyt monta viisasta tuomaria, olen nähnyt sekä
kihlakunnan käräjillä että laamannin käräjillä, ja monesti ovat nämä
kääntyneet minun puoleeni ja sanoneet: ”Te vallesmanni Covéen, joka
olette viisas ja keksivä ihminen, sanokaa, millä tavalla me tämän
pulman ratkaisemme?” Ja aina on Antti Covéen oikean tien neuvonut. Ja
niin sanotaan, että ei mene kiveen eikä loveen, jos on tyyräämässä
Antti Covéen.

SUSANNA (tuvan ovelta). Isä, tulkaa syömään!

ANTTI. Onko siellä rauha maassa?

SUSANNA. Rauha täällä on. Anna löi minua halolla, mutta minä iskin
seipäällä.

ANTTI. Eihän tänne ulos kuulunut mitään mekastusta tuvasta.

SUSANNA. Mitä niin vähästä huutaisi! Olemme me paremminkin tapelleet.

ANTTI. Jaa, jaa, nainen on merkillinen olento. Eihän Salomokaan
kaikessa viisaudessaan siitä päässyt selville. Mutta olisipa tämä
kysynyt Covéenilta.

(Menee tupaan.)

SUSANNA. Etkö tule, Juha?

JUHA. Minä menen ensin katsomaan hevosta, ettei se vain ole päässyt
haasta karkuun.

SUSANNA. Minä jätän keittoa sinulle. Tuo Tuomas syö kuin villitty. Jos
hän saa olla padan lähellä, niin kaapii hän lopulta kaiken sieltä.

(Menee tupaan.)

JUHA (aikoo mennä veräjästä, kun samalla Maria tulee häntä vastaan).
No, minne sinä, Maria, olet menossa?

MARIA (kahdenkymmenvuotias vaaleatukkainen hiukan ujo, mutta iloinen
tyttö. Puettu siniseen sarkahameeseen). Sinne kai, missä tie päättyy.
Minulla olisi Reginalle asiaa.

JUHA. Hän on tuolla tuvassa. (Aikoo mennä.)

MARIA. Minne sinä olet menossa?

JUHA. Katsomaan, onko ruuna haassa.

MARIA. Haassa kai se on, koska minä juuri sille aidan yli annoin
leipäpalasen.

JUHA. Siinä tapauksessa ei minun tarvitsekaan sinne mennä, vaan voin
jäädä kanssasi puhumaan. Vähän aikaa sitten puhuin sinusta vallesmannin
kanssa.

MARIA. Mitä puhumista minusta on?

JUHA. Me ihmettelimme sitä, ettei Heikkilän Martti ole sinua huomannut.
Hänhän huomaa jokaisen korean tytön.

MARIA. Älä viitsi puhua noin. (Hengittää syvään.) Martilla on omat
mieluisensa.

JUHA. Niin on kai jokaisella nuorella miehellä. Oletko juossut, kun
hengität noin syvään?

MARIA. En minä ole juossut, kävelin Sikalasta aivan hiljaa tänne. Nyt
on vain niin helteinen päivä. On oikea heinäilma.

JUHA. Niin on, tulee niin kuuma, että huulet kuivuvat.

MARIA. Niin, nyt on kuuma ilma. (Lyhyt vaitiolo.) Onko se Martti
puhunut minusta mitään?

JUHA. Ei ainakaan tänään, eikä ainakaan minulle.

MARIA. Niin, mitä hän sinulle muista tytöistä puhuisi, kun hän on
uskollisesti Reginan lähettyvillä.

JUHA. Vai olet sinäkin sen huomannut?

MARIA. Senhän on huomannut aivan jokainen täällä. Me ihmettelemme, että
sinä sen sallit.

JUHA. Reginahan on minun tuleva vaimoni.

MARIA. Ellei Martti häntä ota.

JUHA. Ei häntä minulta kukaan ota, ellen minä itse anna.

MARIA. Ei sitä vain niin kysytä, kun otetaan.

REGINA (tulee tuvasta). Minä näin ikkunasta, että sinä, Maria, olit
täällä.

MARIA. Sikalan isäntä lähetti minut tänne kysymään, aiotaanko teillä
pitää heinätalkoita.

REGINA. Ei kai meillä pidetä, kun täällä on omaa väkeä aivan tarpeeksi.
Aiotaanko Sikalassa pitää?

MARIA. Sellaista isäntä puhui. Hän aikoo ensi torstaina pitää.

JUHA. Me olemme siksi saaneet kai jo omat heinämme kaikki niitetyiksi,
niin että meidän puolestamme se sopii aivan hyvin.

REGINA. Etkö sinä ollut kirkossa, koska et ole juhlapuvussa?

MARIA. Enhän minä. Jonkun täytyi olla kotona. Ja sitten minä häpesin
sitä, että tuttu emäntä istuu jalkapuussa.

REGINA. Eihän se sellainen juuri talolle ole soveliasta.

MARTTI (tulee veräjästä). Kas, täällähän on oikea käräjäkunta. Mikä se
Mariankin on tänne tuonut?

MARIA. Heinätalkoistahan minä olin täällä puhumassa Sikalan isännän
puolesta.

MARTTI. Antaako isäntä tanssiakin talkoissaan?

MARIA. Antaa kai. Miksi tuo sen kieltäisi, kun aina talkoissa
tanssitaan muuallakin.

MARTTI (lähestyy Reginaa, puolikovaa). Minulla on sinulle asiaa.

REGINA (puolikovaa). Älä nyt täällä, toiset huomaavat. Tuvastakin
voidaan nähdä. Ne pitivät jo sellaista metakkaa siitä, että sinä äsken
olit täällä.

JUHA (hiljaa Marialle). Nuo sopivat jostain.

MARIA. Siltä kuulostaa. Minulla on kovin tarkka korva. Minulla oli
sitäpaitsi täti, joka oli kuuro ja minä osaan lukea jo kaukaa suun
liikkeistä.

JUHA. Mitä he sanovat nyt toisilleen?

MARIA. Regina sanoo, ettei hän tahdo. Nyt Martti sanoo, että Reginan
täytyy tulla. Regina kysyy, minne. Martti sanoo: illalla Koljon virran
sillalle.

JUHA. Älä sano sitä kellekään muille.

MARTTI. Kai minä taas menen, koska minua ei vieraaksi taloon huolita.
Hyvästi sitten. Ja Maria, talkoissa me tanssimme yhdessä.

MARIA. Tanssitaan vain. (Juhalle.) Senkin katala riiviö!

JUHA. Minä menen Koljon sillalle vahtiin.

MARIA. Niin minäkin.

MARTTI. Hyvästi jääkää! (Menee veräjästä.)

REGINA. Tulehan, Juha, syömään! Kai sinäkin, Maria, tulet tupaan?

MARIA. En, kyllä minä menen kotia. Hyvästi ja herran rauhaan!

JUHA (itsekseen, mennessään tupaan). Vallesmanni on viisas mies!

Väliverho.