VIIDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.

Valkea rouva.

Irmgard heräsi syvästä unesta.

Ensi hetkellä hän ei tiennyt missä hän oli tai minkä vuoksi hän heräsi.

Hän katseli huonetta.

Nyt hän vasta muisti missä hän oli.

Kova koputus oli hänet herättänyt.

Käheitä ääniä kuului ulkoa.

Irmgard kuunteli.

Mitä ulkona tapahtui? Kuka pyrki taloon keskiyön aikana? Irmgard nousi
ja meni viereiseen huoneeseen paremmin kuullakseen.

Nuo kolme miestä elämöivät vielä verannalla.

Kun Irmgard oli aukaissut viereisen huoneen oven, näki hän suuressa,
pimeässä huoneessa vaalean varjon, joka näytti haamulta.

Heikko valo, joka makuuhuoneesta tunki toiseen huoneeseen, valaisi nyt
tuon vaalean haamun, joka siellä liikkui ja jota Irmgard ensihetkellä
luuli varjoksi.

Irmgard pelästyi niin kovin ettei hän voinut ainoatakaan jäsentä
liikuttaa.

Valkea haamu ei välittänyt valosta. Hän tuli sisään verantaovesta ja
käveli suuren pimeän huoneen läpi toisen oven luo.

Kuka oli tämä yöpuvussa marssiva nainen? Oliko talo asuttu? Olihan
Jeffy kuitenkin sanonut, ettei talossa ollut muita kuin Jack ja ettei
talonomistajaa eikä ketään hänen väkeään täällä asunut.

Kuitenkin asui kaiketi tuo nainen täällä, sillä hän liikkui varmasti ja
käveli määrättyä suuntaa. Oliko Jeffy pukeutunut valkosiin?

Ei! Irmgard oli nähnyt valkean käden.

Nyt valkopukuinen nainen avasi oven ja meni ulos.

Oven sulkeuduttua tuntui Irmgardin mielestä kaikki unelta.

Mutta hän heräsi todellisuuteen kun ulkona kuului kirouksia.

”Saakelin isäntärenki”, kiroili Silver, ”missä hän on? Mutta tuolla
huoneessa on valoa.”

Akkunaverho vedettiin syrjään ja Harryn sekä Silverin kasvot tulivat
näkyviin.

Irmgard vetäytyi puolipimeään nurkkaan.

”Ellei mies avaa ovea, niin menemme sisään akkunasta”, selitti Harry.

Samassa ovi aukeni.

Jack tuli, kynttilä kädessä, ovea avaamaan. ”Mitä elämää täällä
pidetään”, sanoi hän suutuksissaan. ”Menkää tiehenne, te humalaiset
maantieritarit!”

”Puhelkaa toisella nuotilla, muuten on paha ollaksenne, hyvä ystävä”,
sanoi Evans, ”meillä on oikeus talon suhteen.”

”Elkää tulko askeltakaan lähemmäksi”, uhkasi Jack, ”kyllä minä
tuollaiset tunnen, kun te —”

”Me tulemme taloon uuden omistajan käskystä ja ellet nyt hyvällä laske
meitä taloon, niin panemme sinut koppiin siksi kunnes hän tulee tänne
itse.”

Jack, joka pian luuli heittävänsä ulos nuo kolme humalaista, iski
ensiksi koulumestariin käsiksi, mutta silloin Harry ja Silver
tarttuivat häneen kiinni ja ennen pitkää oli Jack sidottuna makaamassa
laattialla.

”Nyt olemme herroja talossa”, huudahti Harry.

Turhaan koki Jack vapautua, vaan he kantoivat hänet erään eteisen
nurkkaan, jonne sitoivat hänet kiinni.

Nyt he läksivät taloa tarkastamaan. Lopulta he tulivat makuhuoneenkin
ovelle, jossa Irmgard oli heittäytynyt lapsensa yli ja piteli sitä
sylissään.

Koulumestari tuli huoneeseen ja näki Irmgardin. Toisetkin hänet
huomasivat.

Evans tunsi laulajattaren, josta eversti oli puhunut. Sepä oli
onnellinen sattuma. Hän ei kuitenkaan kertonut tovereilleen mitään.

”Se on eräs nainen”, hän sanoi, ”antakaa hänen olla rauhassa lapsensa
kanssa. Täällä on tarpeeksi huoneita talossa.”

He poistuivat.

Tultuaan toiseen huoneeseen, antoi Evans kynttilän Harrylle ja käski
heidän tarkastaa yläkertaa.

Itse hän palasi Irmgardin huoneeseen.

Irmgard oli vielä polvillaan lapsensa vuoteen luona.

”Rouva”, sanoi koulumestari, ”teidän ei huoli pelätä tovereitani,
teille ei mitään pahaa tapahdu, sen lupaan.”

Irmgard ei vastannut.

”Te olette laulajatar Oldenburg”, jatkoi Evans, ”tunsin teidät heti,
olkaa vain rauhassa täällä.”

Nyt Irmgard nousi.

”Ei, ei”, hän huudahti, ”tämä talo on kauhea! Minä tahdon pois, minun
täytyy päästä pois täältä!”

”Tyyntykää”, sanoi Evans, ”minä puhun tilanomistajan nimessä. Hän on
lähettänyt meidät tänne.”

”Katkerasti kadun että olemme tänne tulleet. Päivän koittaessa
matkustamme edelleen. Vaununi ja hevoseni ovat takapihalla.”

Evans naurahti ja tuli lähemmäksi.

”Melu on pelottanut teitä”, hän tuumi, ”mutta ei se mitään merkitse!
Talonomistaja, joka ei meitä tuntenut, oli siihen syypää. Tästälähin
talossa tulee vallitsemaan rauha, niin että te ja lapsenne voitte olla
häiritsemättä.”

Tuskin nämät sanat olivat lausutut, ennenkuin yläkerrasta kuului
laukaus.

Irmgard säpsähti ja Evanskin näytti hämmästyvän — hän: poistui
kiiruusti mennäkseen katsomaan, mitä molemmat toverinsa tekivät.

Kun Harry ja Silver tulivat ylimmäiseen kerrokseen, näkivät he
huoneiden olevan hienosti sisustetut, ja he ryhtyivät niitä kaikkia
tarkastamaan.

Tullessaan entisen omistajan metsästyshuoneeseen, näkivät he tuikkivan
kynttilänsä valossa valkopukuisen naisen, jonka kasvot olivat harson
peitossa. Hän näkyi pelästyneen tulijoita. Hiljaa kulki hän huoneen
toista ovea kohti.

Harry jäi ovensuuhun seisomaan, mutta Silver naurahti ja sanoi:

”Heh, taasen yksi, ken hän on?”

Tuo valkea rouva ei näkynyt välittävän Silverin huudosta, ei
katsonutkaan taakseen. Kylmänä ja ylpeänä kulki hän edelleen.

Mutta raakaluontoinen Silver meni hänen jälessään.

”Katsokaamme, onko hän nuori ja kaunis. Siinä tapauksessa tahdomme
tehdä teille seuraa.” Harry nauroi.

Valkea rouva ei vielä ennättänyt ovelle. Hän kulki seinäviertä, jossa
taidokkaita ampuma-aseita riippui seinällä.

Kun Silver tuli hänen luokseen, jäi hän seisomaan uhkaavaan asentoon —
ei ääntäkään tullut hänen huuliltaan.

Mutta Silver ei ollut ihminen joka turhia pelästyi. Hän levitti kätensä
syleilläkseen ja suudellakseen tuota valkoista olentoa.

Mutta silloin tapahtui jotakin odottamatonta.

Valkea rouva kohotti kätensä ja nuolen nopeudella otti hän seinältä
alas erään pistoolin.

Silver peräytyi. Hän aikoi juuri lausua joitakin rivoja sanoja, mutta
ei ennättänyt, sillä häntä kohti tähdätty laukaus laukesi.

Kuului kova pamaus ja valkea rouva peittyi savuun.

Harryn kynttiläkin sammui, joten huoneessa vallitsi täydellinen pimeys.

Nyt kuului hänen huutonsa.

”Harry, tule tänne!”

Kun Harry kynttilän kanssa tuli huoneeseen, näki hän ainoassaan
Silverin, valkea rouva oli kadonnut.

”Hänen jälkeensä”, huusi Silver, ”hän on ampunut minua.”

”Oletko haavotettu?”

”Sitä en tiedä”, vastasi Silver, tarkastellen itseään, mutta mitään
verta ei näkynyt.

”Kuka hän on?” kysyi Harry.

Molemmat miehet kulkivat edelleen ajaen naista takaa.

Nyt saapui koulumestarikin yläkertaan.

”Mitä täällä tapahtuu?” hän kysyi.

Harry sanoi hänelle että eräs nainen oli kävellyt huoneen läpi ja
ampunut Silveriä.

Kaikki kolme etsivät innokkaina, mutta valkeata rouvaa ei missään
näkynyt.

Harryn ja Silverin oli pakko tyyntyä, kun mitään ei löytynyt. He
vannoivat kuitenkin hakevansa käsiinsä tuon salaperäisen naisen.