SEITSEMÄSKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.

Uusi äiti.

Nyt käännymme takaisin onnettomaan lapseen, joka farmarin luona sai
turvapaikkansa.

Vaimo yhä vaan ajatteli millä ihmeen tavalla lapsi olisi metsään
joutunut. Lähin talo kuului John Pennille, ehkä hän on mahdollisesti
tullut sieltä.

Mitä enemmän hän ajatteli lapsen kohtaloa, sitä varmemmaksi tuli hänen
päätöksensä pitää lapsi luonaan.

Aamu alkoi jo valjeta, kun vasta kaukaa häämöitti olkikattoinen tupa.

Vaimo hengitti keveämmin, sillä hän näki, että se oli heidän onnellinen
asuntonsa.

Pian saapuivatkin he päämääräänsä, ja mies auttoi vaimoa lapsineen alas
vaunuista.

”No, äiti”, sanoi hän hymyillen, ”kuinka on lapsen laita?”

”Se nukkuu, isä, viedään hän sisälle hyvin hiljaa”, oli vastaus.

He sytyttivät tulen joka valaisi yksinkertaista huonetta. Keskellä
seisoi yksinkertainen pöytä ja muutamia tuoleja. Nurkassa oli myös
kaappi joka oli yhtä yksinkertainen.

Mies oli itse valmistanut nämä huonekalut. Mutta yksinkertaisuudesta
huolimatta, oli siellä kuitenkin miellyttävää ja kodikasta.

”Katso, kuinka sievä lapsi, hän on kuin prinssessa.”

Tyytyväisenä katsoi mies vaimoaan joka aikoi vaatettaa lasta.

Pian istuutuivat he yksinkertaiselle päivälliselle ja puhelivat
ihmeellisestä tapahtumasta.

”Mutta meidän täytyy kuitenkin ilmoittaa, että olemme löytäneet
lapsen”, sanoi mies.

”Eihän se ole tarpeellista! Meillä on oikeus omistaa lapsi koska olemme
hänet löytänytkin.”

”Tee kuten tahdot”, sanoi mies.

Vaimo vaatetti Liddyä ja hänen kaulastaan löytyi kultainen ketju, johon
oli kiinnitetty risti.

”Tämähän on timanttia”, huudahti mies ylen onnellisena.

”Enköhän sanonut, että lapsi on pieni prinssessa.”

Molemmat katsoivat ihmetellen kiiltävää ristiä.

”Ei mitään epäilystä, se on timanttia — oikeata timanttia!”

”Mutta katsos, takapuolella on kirjoitusta”, sanoi vaimo ojentaen
ristin miehelleen.

”Siinä on I. v. H.”, sanoi hän.

Tästä kasvoi vaimon uteliaisuus. Hän olisi tahtonut tietää mitä
kirjaimet merkitsivät, ja hän oli vakuutettu, että lapsi oli prinssessa.

”Hän ei ole täältä syntyisin, koska hän ei osaa puhua Engelskaa”, puhui
vaimo. ”Varmaankin on hän kotoisin Saksasta.”

Kun Liddy onnellisesti oli pelastunut vaikeasta taudista, oli Irmgard
ripustanut tämän kalliin ketjun Liddyn kaulaan. Se oli muisto hänen
omasta kodistaan. Silloin ei Irmgard ymmärtänyt mikä merkitys tulisi
tällä kallisarvoisella esineellä olemaan.