III.

Hää-lauluja.

Kosjomiehen puoli:

Terve, terve tervehyttäjälle!
Terve sulle kaason kanavarsi!
Suur on sukus, heimosi heleä
Niinkuin ympy kukassa ylinnä,
Niin sä olet suvussasi neito.

Kaason puoli:

Terve, terve tervehyttäjälle!
Terve sulle suoravarsi sulho!
Niin sä nouset kuni vankka vaara,
Jonka päälle päivä kohoaapi;
Tai kuin kuusi kauas kuuluvainen
Tyvin maahan taivahasen latvoin.

Kosjomiehen puoli:

Silmiesi sinehen sä suljet
Ihanuuden ilman alla kaiken.
Vartalosi viehkeän suloinen
Veistelemä onkin luonnotarten.
Eikä löydy neiompata neittä,
Immempätä ilman alla toista.

Kaason puoli:

Miehet ei sun niittoasi täytä,
Eikä pääse pääs tasalle poiat:
Kuuhut sinun kulmillasi loistaa,
Olkapääsi otavata kantaa,
Kultapilvi poskiasi verhoo,
Siintelevi silmistäsi tähdet.

Kosjomiehen puoli:

Huules puna on kuin sukkanauha,
Jolla suuhus sitonut sä olet
Ihanimmat sanat ilman alla.
Kultakäädyt kauloasi kiertää.
Lumen puhtahimman, pehmeimmän
Niillä kenokaulallesi köytit.

Kaason puoli:

Puuhka päässä sullon majavalta,
Veran nukka varrellasi kuultaa.
Jalassasi koppakengät kolkkaa,
Naulassa on metsän nenän turkki,
Punavyö ja karhun tappokintaat.
Monella ei mointa vaatetusta.

Kosjomiehen puoli:

Kun sä astut armas kantokenkä,
Kulta silloin jälkehesi jääpi.
Kun sä katsot, on kuin päivä nousis.
Ja kun nouset nuorten kanss kisahan,
Nouset kuni kuu keselle tähtein
Tai kuin ruusu orjantappuroihin.

Kaason puoli:

Kuinkas itse oot parissa poikain?
Niinkuin lohi veden väen luona,
Niinkuin honka katajain kesellä,
Niinkuin sammalissa saraheinä,
Tai kuin kirves kalsojen seassa,
Niin sä olet poikien parissa.

Sulho:

Ah, mun ruusu! Kiharasi kuultaa.
Vallan niillä vangitsit mun, immyt.
Silmäs loistaa — Lemmen nuolen niillä
Lähetit sä läpi sydämeni —
Ja mun mieleni on sairaloinen
Sinun tähtes, sulo impyeni!

Morsian:

Tuhat mullakin on tuskan mieltä,
Tuhat mieltä tumman kuun valossa,
Tuhat mieltä päivän paistehessa,
Kaikki kultaseni sinun tähtes.
Ah, sun tahdon lemmelläni kattaa,
Jolla äiti minut kruunasi!

Sulho:

Oi, on henkes hehkuvaisin juoma!
Ututukkas unikahleheni!
Virvoittavin lumi käsivartes!
Joudu, joudu, sairas sua huutaa!
Juota henkes hehkuvainen mulle,
Kiharasi hajoita ja heitä
Käsivartes valkea mun kaulaan!

Sulhoa karkoittaessa.

Pojat:

Ha, haa, ha, haa,
Nyt hakatkaa
Ja poikki pojan jalka!
Ett kanssamme
Ei koskaan se
Tyttöimme luona kalka!

Ja joutukaa!
Ja nostakaa
Nyt kynnys korkeamma!
Ja kuunnelkaa,
Jos purra saa
Tallissa orit, tamma!

Ja viskatkaa
Jo olan taa
Tuo pojan puuhkalakki!
Ja katsokaa
Jo Otavaa
Ja miss on miehen takki!

Ja mimmoinen
On kirvehen
Ja muunkin kalun laita!
Ja kyntiköön
Tai kiertiköön
Sen aura peltomaita!

Jos kirjakaan
On vakassaan
Te katsokaatte kanssa!
Ja nälissään
Jos luota tään
Sai mennä köyhä kansa!

Jos tavoissans
Ja kaiken kanss
Viisautta vanhain noutaa.
Jos malttaen
Hän myötäsen
Ja vastasenkin soutaa!

Kas niin! ja nyt
Hän pettänyt
On koko poika joukon!
Vaan palkakseen
Hän turvakseen
Saa sauvan sekä — loukon!

Morsianta hunnuttaissa.

Kattakaamme kaunosemme,
Peittäkäämme pienosemme
Alle uutimen utuisen,
Haljakan halunalaisen.
Alle vaipan valjumaihin,

Sijoihin sumuperihin,
Ettei kuulu kullan kenkä,
Eikä hiepsi hienohelma,
Paista palmikko sorea
Meidän impien iloissa,
Kassapäitten karkeloissa!

Kattakaamme kaunosemme,
Peittäkäämme pienosemme
Kunniaksi kuulun sulhon,
Sulhon suureksi suloksi,
Urohon ututytöksi,
Miehen mielitiettyseksi.

Kattakaamme kaunosemme,
Peittäkäämme pienosemme
Karjan suuren kaitsijaksi,
Saajaksi satalukusen,
Talon suuren taitajaksi,
Kaiken kartanon eloksi!

Kattakaamme kaunosemme,
Peittäkäämme pienosemme,
Painakaamme palttinahan,
Huntuhun hukuttakaamme!
Ei sinne emo erota,
Eikä taatto taida nähdä,
Silmä ystävän ylety,
Vaikk ois neiti nääntymässä,
Kananen katoamassa
Alle suurien surujen,
Apeitten mielalojen.

Morsian.

Kuin kukkanen halaa taivastaan,
Hän halaavi sulhoansa —
Niin sulhonsa puhtaana taivaanaan
Hän painavi rintahansa.
Näin tehdä hän tahtoo päivät, yöt,
Ja kesken jää ijän työt.

Ja vaikka sulhonsa musta ois
Ja syömmensä kuin pikipallo,
Ja vaikka rinnoilla kullervois
Vaan ontto- ja irvi-kallo,
Hän ain sitä halaa päivät, yöt
Ja kesken jää ijän työt.

Ja kaikki aarteet, aatteet maan
Muut ottakoot omaksensa,
Kun sulhonsa omana omimpanaan
Vaan sulkea saa povehensa.
Ja mennä saa ikä unhottuen,
Kun sulho on morsiamen.