Myrsky tulee!

Myrsky tulee, myrsky tulee!
Lokkia, tiiroja ilmassa kirkuen maihin se kantaa,
mustana viivana taivaanrantainen pinta jo pimenee,
purret ja jaalat reivatuin purjein
lahdesta etsivät suojaa, vanassa meri jo kohisee,
miehet kiskovat veneitä maihin,
vaimot huutaen juoksevat rantaa.

Myrsky nousee, myrsky nousee!
Ylitse laiturin ryöpyt akkunaruutuja kastaa,
kilvan kimmoten aallot vyörivat riutoille rynnäten,
penkoen lahden kuin lumisen laakson,
heittäen liekoja santaan, kallion kimppuhun iskien,
jyrkissä kuiluissa tykkien pauke,
louhet kun tarraavat kupeensa vastaan.

Myrsky kiitää, meri nousee!
Vihreät hirviöt loiskuvin purstoin keinuvat kaareen,
luisuvat ammuvin aukoin kuohuvin kyljin mereen taas,
tuhansin päin taas syöksyvät ilmaan;
kyttyrämänty se taipuu, jo puuska sen ryskeellä kallioon kaas,
kiiluvin vatsoin hirviöt hyökkää,
tanssien, painien puskee ne saareen.

Luotovajan katto kaatuu,
sielläpä äsken kalasta tullen lientänsä keitti,
hyljettä nylkien, nauraen partaiset urhot tarinoi,
lieskat nyt nuolee pöytää ja seinää,
ylitse kivisten vallien vihaiset vaahdot kahmaloi,
tuollapa ruoritta kaljaasi harhaa,
jättiläisaalto sen karille heitti.

Luotsit tempoo tuhdoillansa,
vene keikkuu ja katoo, kun aalto sen notkohon nakkaa,
nousee kuin ruskea kaarna vaahtisten vuorien huippuihin,
kaljaasin miehistö vietiin jo maihin,
pumput puhkuvat, riepuina purjehet, meressä lastikin,
keularaaka on poikki ja riippuu,
tyrskyssä ankkuri kivihin hakkaa.

Vihreet pedot jatkaa matkaa,
runnellut ruumat, pirstotut puut ne nyt taaksensa jättää,
villissä vauhdissa satoja hurjia henkiä saatossaan,
ulvoen niinkuin ruoskitut koirat
kuolassa kidat huiskaen häntää himmeän taivaan taa,
lapset itkee kasvoilla kauhu,
vaimot siunaten vääntävät kättään.

Myrsky karkaa, myrsky karkaa,
raskaasti raueten pauhaten puutuvat hirveät harjat,
mutisten moukarin tahdissa meluten mainingit käy,
airot ja tynnyrit lahdella kelluu,
rannoill’ ei muuta kuin liekoja, lahoja oksia, pirstoja näy,
sorea pihlaja, lasten riemu
ruhjotuin rungoin, maassa on marjat.

Myrsky taukoo, päivä paistaa,
repalepilvet kuin ripset verhoo sen silmäkulmaa,
merta se katsoo, mi hulluna äitinä äsken raivosi
hourun vaahtoa sylkien rantaan,
hillitty henkäys puhkee, jo vesikaarikin hohtavi
ylitse meren kuin kunniaportti
hilliten merta, äitiä julmaa.